Onko kaikilla suurperheen äideillä ollut ns. "helppoja vauvoja/lapsia"?

[piina]

Ei mustakaan suurperheenäitiä, syynä ei niinkään vauva-aika, vaan vaikeat raskaudet. Mulla 3 ensimmäistä vauvaa on olleet helppoja, 4. oli pikkaisen haastavampi ja tämä viides on pistänyt jo selliasen vaihteen, ettei vauvakuumetta ainakaan hetkeen iske.

 

[Vastaan kuitenkin]

Mulla on vain kaksi lasta, mutta sanonpa vaan että oltiin varauduttu kuopuksen kanssa samaan haastavaan temperamenttiin mikä esikoisella oli ja on edelleen. Mutta kuopus onkin pikku päivänsäde, helppo ja aurinkoinen vauva, kohta jo 1v

 

[kinkkis]

Minulla esikoinen oli todella vaativa vauva ja saattoi huutaa 12 tuntiakin putkeen. Ensimmäiset kolme kuukautta käytännössä kuljin vauva sylissä koko ajan. Kun tämä esikoinen oli 3,5 v sain jo kolmannen lapsemme. Ja nyt minulla on neljä alle kouluikäistä lasta. Kukaan lapsistamme ei ole ollut kovin hyvä nukkumaan öitään, vaan kolmen tunnin yhtämittainen unenpätkä yöaikaan on tarkoittanut sitä, että miedän yö on mennyt tosi hienosti.
Nyt neljäs lapsemme on ollut kaikkein huonoin nukkuja, mutta ihmeesti sitä ihminen selviää. meillä ei ole isovanhempia joille lapset voisivat välillä mennä hoitoon, eli ihan ilman tukiverkkoja on selvitty.
Kyllä minäkin ajattelin kolmannen jälkeen, ettei ole vanhempia lapsia kohtaan oikein jos vielä saamme lapsia, mutta yllätysvauvan kuitenkin saimme ja ihmeesti sitä itse kasvaa vanhempana lasten mukana. myös se kärsivällisyys ja sotkun sieto kyky.
Välillä on ollut niitä aikoja, että on tuntunut että sydän ja pää hajoaa tän väsymyksen alle. Mutta kyllä se niin on etten minä tätä lapsikatrastani vaihtaisi lapsettoman iihmisen arkeen kuin ehkä yhdeksi päiväksi.=)
P.S Näitä neljää lastani synnyttäessäni olen elänyt ponnistusvaihetta yhteensä 5h 15min eli ei ne synnytyksetkään ole helpoimmasta päästä olleet. =)
Eli viestini kai oli että "haastavien " vauvojenkin kanssa voi elää onnellista suurperheen arkea jos asennoituu oikein. Vauvahaaveita sinulle toivottelen!

Täältä satelee rispektiä!!

Mun ainokainen huusi noita 12h:n jaksoja ensimmäiset kolme kuukautta. Se on pahinta mitä olen koskaan kokenut, ja jotain minkä hirveyttä ei voi ymmärtää jollei sitä ole kokenut. Koska sekä minä, että sisareni olemme olleet samanlaisia, en uskalla yrittääkään kakkosta, vaikka tiedän, että noin rankka koliikki on todella harvinaista.

 

[kinkkis]

Ei mustakaan suurperheenäitiä, syynä ei niinkään vauva-aika, vaan vaikeat raskaudet. Mulla 3 ensimmäistä vauvaa on olleet helppoja, 4. oli pikkaisen haastavampi ja tämä viides on pistänyt jo selliasen vaihteen, ettei vauvakuumetta ainakaan hetkeen iske.

Hyvä kuvaus.

 

[kinkkis]

Nyt kun meillä on vauva-aika ohi ja tapaamme vauvaperheitä ollaan miehen kanssa aivan ihmeissään:

"Siis tosiaanko tuo teidän vauva on hengissä? Sehän on hereillä, eikä ole vaatinut 10 minuuttiin mitään? Ja jos itkee vaativastikin niin ääni ei särje korvia."

Kun meillä jatkuva kirkuminen loppui niin yksi vuotiaaksi piti viihdyttää jatkuvasti.

 

[kinkkis]

Nyt kun meillä on vauva-aika ohi ja tapaamme vauvaperheitä ollaan miehen kanssa aivan ihmeissään:

"Siis tosiaanko tuo teidän vauva on hengissä? Sehän on hereillä, eikä ole vaatinut 10 minuuttiin mitään? Ja jos itkee vaativastikin niin ääni ei särje korvia."

Kun meillä jatkuva kirkuminen loppui niin yksi vuotiaaksi piti viihdyttää jatkuvasti.

 

[pöllö]

Kiva, että keskustelu on jatkunut.. Jos joku haluaa kommentoida vielä, niin lisää vaan, vaikka olis kuinka tyhmä kysymys.

Tuo on varmaan totta, että ihmiset kokee eri asiat vaikeiksi ja helpoiksi. Paljon vaikuttaa varmasti just omat hermot ja se kuinka hyvin elämän muut osa-alueet on sillä hetkellä. Myös oma luonne vaikuttaa.

Näiden kommenttien perusteella mielenkiinnolla toista pientä haaveilen

 

[kinkkis]

Kiva, että keskustelu on jatkunut.. Jos joku haluaa kommentoida vielä, niin lisää vaan, vaikka olis kuinka tyhmä kysymys.

Tuo on varmaan totta, että ihmiset kokee eri asiat vaikeiksi ja helpoiksi. Paljon vaikuttaa varmasti just omat hermot ja se kuinka hyvin elämän muut osa-alueet on sillä hetkellä. Myös oma luonne vaikuttaa.

Näiden kommenttien perusteella mielenkiinnolla toista pientä haaveilen

Et varmasti tarkoittanut tätä, mutta: mä en usko, että kukaan voi tuntea helpoksi sitä, että joku kirkuu 14h päivässä kotona 3kk, teet ihan mitä tahansa.

Mutta kyllä on tietysti tiettyjä asioita, joiden kanssa olisi rennompi toisen kanssa.

 

[pöllö]

Et varmasti tarkoittanut tätä, mutta: mä en usko, että kukaan voi tuntea helpoksi sitä, että joku kirkuu 14h päivässä kotona 3kk, teet ihan mitä tahansa.

Mutta kyllä on tietysti tiettyjä asioita, joiden kanssa olisi rennompi toisen kanssa.

En tarkoittanut, hyvä että kommentoit.. Meillä itkee edelleen paljon päivässä ja alkoi itkemään jo 3 tuntia syntymästä enkä tosiaan kokenut helppona tai mukavana sitä Kuinka monta kertaa onkaan tuntunu, että ei jaksa ja itkettänyt kun ei voi vauvaa kunnolla auttaa. Ja uskon, että monilla ollut vielä hankalampaa.

Sitä lähinnä tarkoitin, että jännä miten monesta vaikeasta selviää ja tulee se luottamus myös omaan pärjäämiseen taas. Ja oma itse vahvistuu. Tuokaan ei nyt tarkottanu, että kaikessa pitäisi yksin pärjätä ja vain se olisi hienoa. Tai vastaavasti hajoaminen toisi epäonnistuneen leiman.

 

[mima]

Kyllä suurin tekijä on kuitenkin lapsen luonne ja synnynnäinen temperamentti.Väsynyt ja ahdistunutkin vanhempi jaksaa paremmin helpon vauvan kanssa,joka nukkuu hyvin,ei huuda ja on iloinen.Toisaalta taas reipas ja positiivinenkin vanhempi voi hajota kappaleiksi jos ei saa nukkua,ja vauva vaan huutaa ja huutaa.Toisilla vauva-aika on yhtä taistelua,ja kun se on kestetty niin vanhemmat on tietenkin vahvempia.Mutta kyllä se ottaa päähän kun tietää että niitä helppoja palleroita on pilvin pimein...Ai niin, itsellä ollut yksi ultimate koliikkivauva ja kaksi helppoa vauvaa.

 

[poipoipoi]

Kyllä suurin tekijä on kuitenkin lapsen luonne ja synnynnäinen temperamentti.Väsynyt ja ahdistunutkin vanhempi jaksaa paremmin helpon vauvan kanssa,joka nukkuu hyvin,ei huuda ja on iloinen.Toisaalta taas reipas ja positiivinenkin vanhempi voi hajota kappaleiksi jos ei saa nukkua,ja vauva vaan huutaa ja huutaa.Toisilla vauva-aika on yhtä taistelua,ja kun se on kestetty niin vanhemmat on tietenkin vahvempia.Mutta kyllä se ottaa päähän kun tietää että niitä helppoja palleroita on pilvin pimein...Ai niin, itsellä ollut yksi ultimate koliikkivauva ja kaksi helppoa vauvaa.

Sitten kun on kokenut molemmat, tietää että vauvoissa on eroja ja se ei todellakaan ole vain itsestä ja omasta asenteesta kiinni.

Ja toisaalta, pelkkä asenne ei auta siinä kun jokaisella ihmisellä on erilainen unentarve ja luontainen unirytmi.

 

[minna]

Ensimmäinen oli helppo, toinen allerginen ja itkuinen, kolmas todella helppo, neljäs todella itkuinen. Nuorin on nyt 2kk. onhan tää aikamoista härdelliä ja hermot on aika usein kireellä ja väsynyt olen. Mä en kuitenkaan usko että nuo isommat lapset tästä niin kärsii ja traumoja saa tms. Tää on nyt vähän aikaa tätä vaihetta, että mennään "äärirajoilla". Kyllä mä olen tavallista kuikkusempi ehkä lapsillekkin, mutta pyydetään anteeks ja selitän, että äiti on ollut väsyneempi niin siks on kiukkusempikin. Mutta on meillä paljon hyviäkin hetkiä. Eihän se elämä voi olla tasapaksua koskaan, kyllä ne lapset selviää näistä "vaikeimmistakin" ajoista kun ne on vaan väliaikasta.

 

[myö]

Meidän esikoinen oli itkuinen ja tyytymätön ja mulla itselläni meni unirytmi aivan sekaisin. Vuoden ikäisenä muuttui aurinkoiseksi, mutta kaiken sotki hirveä yöyskä, joka kesti kolme kuukautta ja paljastui loppujen lopuks astmaksi. siitä huolimatta miulla oli vahva tunne, että hän ansaitsee sisaruksen, ja esikoisen yksivuotissynttäripäivänä sai alkunsa meidän kuopus.

Pelkäsin tietty tosi raskasta aikaa kahden pienen kanssa, mutta miten kävikään: kuopus oli niitä vauvoja, joista saduissa kerrotaan: söi, nukkui ja hymyili. Näin voi käydä siullekin .

Niin, ja olin tosi iloinen, että lapset meni näinpäin, että ensin oli se haastavampi tapaus .