Vauvakuume mutta ei vielä vol3

kiore moana juu näinhän se menee, vaikka aina se etukäteen jännittää! Ja me ollaan aika tarkkoja rahankäytössä ja osataan kyllä pihistää.. :LOL:

ON
Itsellä tullut vähän takapakkia tähän lapsenhankintaan. Puheissa on ollut aloittaa yritys 09/08 lähtien eli siinä loppuvuodesta. Kuitenkin mietin, että jos sattuu tärppäämään, niin olisi jo aika paljon vatsaa häissä :ashamed: ja pitäähän sitä viimeiset polttarit saada, vaikkakin haluan vain hemmottelua, ruokaa ja ystävien kanssa olemista ja saunomista (ei mitään ryyppyreissua!). Jos sitä yritystä aloittaisikin vasta 01/09, niin sitten ehtisi vielä häiden jälkeen säästää...mutta sitten tulee sellainen olo, että viittiikö sitä pidentää jos se ei sitten jostain syystä onnistukaan, niin moittii itseään siitä ettei halunnut "mahapystyssä" naimisiin ja nyt ei enää onnistu ollenkaan...Ei maar, nyt piän jo suuni kiinni, kun menee juttelut ihan levottomaksi!! Ymmärsikö kukaan muu näitä ihan ihmeellisiä mietteitä? Sitten ei ollakaan enää kaksin, vaikka täysin halutaan olla kolmin ja ja ja ja :x
Onko minusta edes äidiksi? Riittääkö kärsivällisyys, kun tuntuu että välillä hermo menee ihan pienistä! :/ Käykö tämmöset asiat muiden mielessä, siis esikoista toivovien lähinnä? ...ja miksei toista/kolmatta/neljättä tai viidettäkin toivovien mielessä :LOL:
 
No niin, pääsinpä kotiin. :)

Tervetuloa kiore moana! :wave:

Kypsyynäyte meni oikein hyvin, ihan turhaan sitä stressasin. Kiitos kommenteista valmistumisen suhteen, eiköhän se paniikki ehdi mulla nousta vielä monet kerrat tässä tulevien parin vuoden aikana. :D Tuntuu vaan niin hassulta, että justhan mä opinnot aloitin ja pian pitäisi jo valmistua! Joku kyseli mitä opiskelen, eli biologiaahan minä. Tutkijanpaikkoja ei ole paljoa Suomessa tarjolla, joten mitään varmaan työtä ei valmistumisen jälkeen ole. Jatko-opintoihin aion suunnata, niitä paikkoja on jonkin verran enemmän.

Jemppi: Samat ajatukset pyörii munkin päässä ja pyörii varmasti ihan siihen saakka, kunnes sen nyytin syliin saa! :)

Hah, täällähän tuntee itsensä vanhaksi! ;) 25 pärähtää mittariin tuossa maaliskuun alussa, enkä kyllä tunne itseäni mitenkään erityisen vanhaksi noin yleensä. Opiskelukavereista suurin osa on nuorempia, mutta ei se mitenkään näy tai sitä huomaa. Ehkä syksyllä oli vähän hassua, kun uudet opiskelijat tulivat ja osa oli jopa kuusi vuotta nuorempia kuin minä. Kyllä 24- ja 19-vuotiaiden välillä on eroa, kokemuspohja on erilainen ja elämäntilannekin usein. Muistan kyllä, kun pari vuotta sitten oli mukamas niin vanha olo, mutta kyllä se siitä, tytöt! Olkaa vaan iloisia, että on noin vähän vuosia kasassa. :D

Väsyttää. Pitäisiköhän ottaa pienet nokoset ja lähteä sitten uimaan? Vaarana on kyllä, että sitä sitten vaan jää sohvanpohjalle, eikä jaksa enää mitään...
 
Huh Huh! Taas täällä kone temppuilee, enkä oo moneen päivään päässy tänne kirjoittamaan. Muuten kone kyllä toimii, mut ei päästä mua tänne kirjotteleen :kieh: Tällä palstalla on varmaan jotain mua vastaan :D Nyt pitää sitten kirjotella kauheet litaniat, ku kerrankin tänne pääsin.

Jemppi
Meillä kans ollu puhetta, että ei se elämä sinäänsä muuttuis vauvan jälkeen. Tai siis toki muuttuis, mutta menoja tuskin tarvis sen kummemmin alkaa karsia. Ite täällä pitkään jahkasin, että milloin lopetan pillereiden syömisen (mies valmis lopettaan milloin vain). Ite halusin, että kerkeisin koulun saada käytyä läpi eli aluks oli puhetta, että pillerit jäis pois joskus kesällä tai sen jälkeen, mutta jokunen aikaa sitten tultu siihen tulekseen, että kyllä pillerit vain jää nyt kahden viikon päästä, ettei tarvi reseptiä enää uusia. Ja jos niin hassusti käy, että heti tärppää, nii asiat aina järjestyy. Ite jotenkin kuitenkin aattelen, että tähän tärppäämiseen menee aikaa nii paljon, että kerkeän kuitenkin valmistua ennen vauvan tuloa eli parempi antaa vaavin tulla, jos on tullakseen. Mutta tiedän tuon sekavan tunteen, ite kävin juuri samoja ajatuksia läpi. Olipas sekavaa, koita saada jotain tokkkua =D

berrylle plussa puhurii +++++ :whistle: Ihania vaatteita olit neulonu :heart:

Järvenneito
Täällä kans yks, joka valmistuu jouluna -08 eli vajaa vuosi enää ;) Ehkäisy jää kyllä kahden viikon päästä pois, mutta olen laskenut sen varaan, että ei se vaavi sieltä kuitenkaan heti ilmoita tulosta, joten koulun kerekän kyllä käymään loppuun ;)

Netta08
Voi, määki haluisin laittaa ja pestä vaunujen päällisiä ym. Ois se vaan ihanaa laittaa kotia vauvaa varten :saint: Minä ainakin ottaisin äippä paketin, ensimmäiselle ainakin.

Pantalaimon
Mulla ainkin on ahistusta siitä, että kohta valmistun, pitäs päästä johonkin töihin ja sitte pitäs oikeesti jotakin jo osata, ja että loppu elämä töissä, huh huh :eek: On se koulussa olo vain rennompaa, ku saa olla aivot narikassa :)

kukkaiskeiju
Ihanaa, onnittelut harjottelupaikan saamisesta, kohta sääkin pääset jännäileen :flower:

Paapu
Mulla sama "ongelma", että oon tosi nuoren näkönen ja edelleenkin se mua ärsyttää, ei ehkä sitten kolme tai nelikymppisenä, sittenhän se vaan on kivaa , ku nuoremmaks luullaan ;)
 
Paljon oli tekstiä taas, no ainakin Berryllä oli hienoja vaatteita :)

ON: kp21. Mua pikkasen ihmetyttää tää kierto. Ku ei oo oikestaan tuntunu vielä ovisoireita... Kuitenkin varmaan viikon päästä pitäis menkkojen alkaa. Tai sitten ei vaan oo tullu niin voimakkaina oireet kuin muissa kierroissa.
Täällä meinaan hurahtaa ihan täysin vauvakuumeen valtaan :LOL: Vauva pyörii mielessä tuon tuostakin ja ens kesä tuntuu niin kaukaiselta. Vaikkakin pitää olla nyt tosi onnellinen että miehen kans ollaan saatu päätettyä milloin vauvaa aletaan yrittään.. mutta siltikin tuntuu että tahtoisin aloittaa yrityksen jo kohta... Hitto että ihmisen pitää olla malttamaton :whistle: Huhtikuulle kun edes malttais niin vois mieheltä kysyä että joko nakataan kumit pois. Silloinhan se laskettu aika menis ens vuodelle.
Mies tuossa härnäsi mua ku huomasi mun pesseen vauvanvaunuja että myyntikuntoonko niitä puunaan ;) Totesin vain että joo, pistän huutonettiin samalla turvakaukalon, vaatteet ja sitterin. Miestä vain nauratti. Kaitpa se vauvakuume on pikkasen tarttunut jo häneenkin. Ainakin toivon niin =)

Mähän alan tuntea itseni jo eläkeläiseksi teidän nuorten seurassa, itellä lähenee jo 30 mittarissa :LOL:
 
äitiyspakkauksen minäki aion ottaa. :heart: Siskot otti sellaset nyt, ja toisella siskolla oli viel vuoden 96 äp:n vaatteita säilössä ekasta... Että laatu on vissiin ainakin hyvä niissä. :LOL:

Tiedän myös jo valmiiksi, että aion hommata kietaisubodyja paljon. :D Siskontytön vaipanvaihtoa ym pientä harjoiteltuani oon todennu, että kietasubody on hirmu kätevä riisuttava/puettava... Miten ne äidit onkaan pärjänny silloin ku kaikki piti riisua pään kautta... :eek: :LOL:

Vaihteeks on. ja kierto: Otin eilen siis laastarin irti, joten periaatteessa lauantaina olis kp1. Mut mites tän laskee ku on ollu "menkat" jo kaks viikkoa päällä. :kieh: :kieh:

Ostettiin sit auto eilen. Se tulee tänään kotiin. :D Toyota Aygo. Tiiän että siihen ei oikeastaan mahdu vaunuja mihinkään järkevästi, mut toisaalta oonki suunnitellu käyttäväni paljon kantoliinaa... Ja siis kylhän ne vaunut sinne saa, mut sit pitää toinen puoli takapenkistä kaataa, tai vaihtoehtoisesti ostaa joku markkinoiden kompaktein versio. Ite olin kyl haaveillu Brio Happyja, mut auton puolesta lienee Gesslein Visionit kätevämmät... :kieh: Tosin siis enää pitäis vaan alottaa yritys ja raskautua, niin tää tulis ajankohtaiseksikin tää ongelma. :LOL:
 
äitiyspakkauksesta sen verran että vaikka meillekin on tuota vauvatavaraa kertynyt niin joka lapselle olen pakkauksen ottanut. Ja pistänyt säästöön ne käytetyimmät ja ihanimmat vaatteet. Jokaiselle pojalle aion lahjoittaa oman pussukan viimeistään sitten kun saavat omia lapsia :heart:

eipä muuta ihmeellistä. eilen kiukutti taas ku pikkukakaraa. viikko pillereitä jäljellä. taidan sanoa miehelle että mun ehkäisy loppuu tähän, jatkakoon hän siitä eteenpäin. ärsyttävä tunne, ihan kuin ei pystyisi kontrolloimaan itseään.

ja eilen tuli muuten meidän perhe lehti, siinä oli juttu lapsilukumäärästä. lisäksi oli kirjoitettu miehen vauvakuumeesta ja mun mies täyttää kyllä kaikki siinä jutussa esiintyvät asiat :D pikkasen oli pakko hymäillä hänelle että "sulla taitaa olla vauvakuumetta". mies luki itsekin jutun ja sanoi sen olevan ihan kuin meidän tämänhetkisestä elämästä, paitsi että siitä ei löytynyt vastauksia :LOL: voi toista, tyhmä lehti kun kirjoittaa jutun ilman vastauksia :whistle:
voin vaik myöhemmin tulla laittaa kohtia siitä lehtijutusta :wave:
 
Huomenta kaikille!
Olen pitänyt hiljaiseloa, että saisi vauvakuumetta vähän vähäisemmälle.
Nyt taas uusi yk menossa ja taidan jatkaa taustailua. Tulen kyllä joskus takaisin, en kuitenkaan malta pysyä poissa.Täällä on kivaa juttuseuraa. Tällä hetkellä on vaan parempi oman mielenterveyden takia pysyä taustalla. Onnea kaikille miesten käännyttämiseen ja yrittäville plussaonnea =)
 
Minä olin ajatellut, että nyt en ota äitiyspakkausta, että otan sen rahana. Molemmille lapsille olen sen ottanut. Mies kyllä kysyi, kun sanoin että otetaan nyt rahana se, että miksei oteta enää pakkausta. Että täytyy nyt sitten katsoa mitä tehdään, kun on ajankohtaista.

kukkaiskeiju: Hyvä, että asia järjestyi. :)

berry76 oli ihania villavaatteita tehnyt :)

kiore moana Tervetuloa mukaan :wave:

Alkuperäinen kirjoittaja Netta08:
Mähän alan tuntea itseni jo eläkeläiseksi teidän nuorten seurassa, itellä lähenee jo 30 mittarissa :LOL:
Minä myös tunnen täällä itseni eläkeläiseksi. Toukokuussa täytän jo 29 :kieh:

Minuakin ollaan luultu monta kertaa nuoremmaksi. 19 vanhana olin työharjoittelussa ja joku sanoi sitten, että jaa, kasiluokkalaisilla on nyt tyäharjoittelu vai. Ja silloin, kun alettiin seurustelemaan ja olin sitten miehen kanssa hänen veljen lapsen ristiäisissä, niin joku oli sitten sanonut miehen veljelle, että aika nuori sinun veljesi tyttöystävä, että kuinka nuori hän oikein on? Oli luullut noin 18-vuotiaaksi. Ja olin siis silloin 23 ja mies 25. Ja olin vanhempi kuin kysyjä :D Ja monta muutakin kertaa on luultu nuoremmaksi.
 
Hei!

Ikäasiasta, oonko mä sitten tän pinon vanhin :eek: :whistle: Toukokuussa 32v tulee täyteen. Muakin on kyllä luultu nuoremmaksi, mutta nyt on tainnu vuodet tehdä tehtävänsä :LOL:

Jep, tässä kierrossa siis ollaan oltu ilman ehkäisyä, seuraavasta en tiedä miten tehdään.. Kovasti toivon plussaa siis =) Yrityksen puuttumisesta se ei ainakaan jää kiinni, tässä on sen verran oltu petipuuhissa viikon aikana. Illalla ois ea2-kurssin toinen ilta ja ihan kivaa vaihtelua sekin kotiäidin elämään.
 
Laala: Täytyykin laittaa tuo kietaisubody korvan taakse (siis heti kauppoihin katselemaan :saint: ). Mulla on niin pitkä aika, kun oon viimeksi hoitanut ihan vauvoja, että oon ihan ulalla näissä vaatetusasioissa. No ehkä ne sitten oppii..

Minä oon puolestani ollut aina samannäköinen :). Oon nyt ihan samannäköinen kuin 14-v. Silloin mua luultiin vanhemmaksi ja myöhemmin sitten nuoremmaksi. Nyt tosin olen huolestuneena tarkkaillut silmiäni joihin alkaa tulla ryppyjä!! :eek:
 
Äitiyspakkauksesta unelmoiva ilmoittautuu :wave: :LOL:

Paapu Kyllä mä oon sitä mieltä, että jos sieltä on tavaraa päässyt pois, niin täytyy se huomata, vaikka reikää ei näkyisi. Tuskin se reikä mikään iso on, mutta jos sieltä jotain pääsee, niin luulisi jo, että painosta tai tavaran määrästä huomaisi.. Itse joskus toivoin, että olisi muutama touhutippa mennyt ohi, muttei ole ainakaan tuloksellisesti näin käynyt :whistle:

Levoton Strutsi Näin minäkin oon ajatellu. Mullakin oma äitiyspakkauslaatikko tallella :heart: Ihania muistoja!

Laala Onnea uudesta autosta!!

berry76 Onnea yritykseen :wave:

Pitikö jotain vielä sanoa? ...noo ensikertaan :LOL:
 
Joo, minäkin olen nyt taas pikkasen ollut taka-alalla kun tuo mie ei vaan lämpene.
Se sanoi yks ilta kun kysyin että voisinko heittää nuo pillerit vaan mäkeen, niin ei käy. Ja sitten kun kysyin miksi niin kuulemma sitten voisin tulla raskaaksi :D
:LOL: Olin vaan et NO KATOS VAAN :D
Mutta kyllä minä vielä sen pään käännän! se on selvä se.

Kukas tuolla nyt puhuikaan siitä lehdestä missä oli se juttu miesten vauvakuumeesta?! voisit laittaa tänne että mitä siellä sitten lukikaan siitä? :)
Olisi tosi jännää jos siinä olisi juttuja jotka vastaisi minun miestäni ja en olisi yhtään tajunnut että hänellä on vauvakuume, mutta ei vaan myönnä sitä :D
Kyllähän mie sen ymmärrän että häntä pelottaa että miten sitten pärjätään ja rahajutut ym. Mut molemmat kuitenkin käydään töissä ja minulla on nykyään vakituinen paikkakin, niin en usko että tulisi mitään ongelmia :)
Ja asioillahan on tapana järjestyä, eikö niin?

Noista vanhoista vaatteista :) Itselläni on tallessa sellainen vaaleanpunainen raita kesämekko jota olen itse käyttänyt pienenä, ajattelin että sitten kun jos joskus saisin tytön niin se voi sitten käyttää sitä :)
Jos niin nyt tulee koskaan käymään...

Hitto miten turhauttavaa ja ahdistavaa kun ei tiedä yhtään mitä toisen päässä liikkuu!!!
noh, mutta nyt pitää valmistautua töihin :)
Hyvää torstaita kaikille!
 
Lapset on päikkäreillä niin pääsee koneelle! :kieh:
...vaikka lupasin eilen ittelleni etten tule koneelle tänään ollenkaan...kun
edelleen jännään noiden menkkojen alkamista ja täällä käynti vaan pahentaa asiaa... Tällä vkolla pitäisi tädin tulla kylään!

Kolmatta, neljättä tai viidettä haaveilevat, ootteko painiskelleet semmoisen mietinnän kanssa, että "hommaisiko" lapset kaikki putkeen, vai jos pitäisi pienen tauon ja "se viimeinen" tulisi vähän myöhemmin?

Alunperin mietittiin miehen kanssa, että kolmas lapsi olisi kiva saaha sitten ns. "iltatähtenä", kun nää kaks lasta olisi jo koulu-ikäisiä. Sillon voisi olla helpompaa kotona, kun ekat lapset on isoja ja omatoimisia. Ja koulusta olisi kiva tulla kotiin, kun äippä on kotona eikä tarttis miettiä iltapäivähoitoja. Toisaalta nuorimman lapsen ja vanhempien välille tulisi suurempi ikäero ja pikkuisella olisi yksinäisemmät leikkitouhut.
Ollaan kyllä kallistuttu näköjään kumminkin sille kannalle, että kolmas voisi tulla suht koht pian kumminkin maailmaan näiden kahden lapsen leikkikaveriksi. Ollaan totuttu muutenkin jo näihin yöheräilyihin ja vaipparumba olisi tuttua. Ja tää vauvakuume on niin kovaa, että eihän sitä nyt jaksa montaa vuotta enää odotella! :whistle:
 
taikaliina: Harmi, että menet! :( Hyvä kuitenkin, että saitte miehen kanssa puhuttua ja asia on selvä molemmille. Kaikkea hyvää sulle ja koko perheelle! :hug: :flower:

Nyt tulee sitten omanapaista tilitystä, joten varoitus jo etukäteen. Nyt ei mahdu päähän juuri mitään muuta, olen pahoillani. :ashamed:

Eli gyneltä tulin ja diagnoosikin on ihan selvä: lievä pco. Vähän sitä pelkäsinkin. :( Se ei ollut mikään aivan oppikirjatapaus, sillä rakkuloita oli vähän, eivätkä ne olleet aivan niin helminauhamaisesti. Kuitenkin niin siinä rajoilla ollaan ja pitkät kierrot puhuvat puolestaan, joten gyne päätyi kuitenkin tähän lievään pco:hon. Lisäksi yhtään kypsää munarakkulaa ei näkynyt (nyt kp12) eli tämäkin kierto on luultavasti "tyhjä". :( Sain terolutit ja clomit. Terot aloitan varmaan vasta parin viikon päästä, sillä en halua menkkoja pilaamaan meidän Lontoon reissua. :/

Onneksi nyt on sentään joku syy, ja asialle tosiaan voidaan tehdä jotain. Vähän kuitenkin harmittaa, ettei luultavasti onnistuta "luomusti". Tiedän, tyhmäähän se on niin ajatella, kun on monia oikeasti lapsettomuudesta kärsiviä ja kyllä vähän hävettää. :ashamed: Meillä on kuitenkin vielä ihan hyvät mahdollisuudet onnistua. Silti, en voi sille mitään, että vähän harmittaa. :(

Mies otti aika tyynesti asian ja oli vaan, että hyvä kun löytyi joku syy. Tiedän kuitenkin, että kyllä sitäkin harmittaa ja vähän pelottaakin ajatus, että joudun lääkkeitä syömään ja käymään ultrassa ja sitten vielä "täsmäiskut" päälle. :| Kun ei kuitenkaan ole takeita, että tämä clomiannostus tehoaisi tai että heti ekalla tärppäisi, vaikka munasolu irtoaisi.

Joo, tällaista täällä siis. Kiva, kun pitää mennä vielä harkkoihin rakentamaan jotain hemmetin fylogeniapuita, ei kyllä voisi vähempä kiinnostaa. :kieh:
 
kiore moana meillä on onneksi ollut molemmilla sama mielipide että kaikki lapset tulee/ "tehdään" putkeen ja sillä selvä. Aika aikaansa kutaki, mä olen nyt ollut reilu 6-vuotta kotiäitinä ja tästä kun työelämään lähden niin meidän perheelle tulee ajankohtaiseksi sitten muut asiat, oman asunnon osto, harrastukset, matkailu (kesälomareissut jne...) koira :heart: , ja muuta sellaista. En vain osaa kuvitella elämääni niin että kun tuosta kun noi pojat kasvavat niin alkaisin tähän samaan rumbaan myöhemmin uudestaan. ei kiitos. ihanaa alkaa elää "normaalia" elämää sitten kun lapset kasvavat ja keskittyä koululaisiin eikä niin että jälleen vauvan tulo pistäisi kaiken sekaisin ja tietty se aika on pois noilta isommilta. Eli meille tulee lapset peräkanaa eikä iltatähtiä =) sitten muistatte että tämä on meidän mielipide, en arvostele heitä jotka päättävät toisin. meillä molemmilla on huonoja kokemuksia iltatähdistä jotka lellitään piloille ja jotka jäävät "yksin" kun sisaruksia ei enää kiinnosta pienten leikit. Ja on oikeasti ihanaa ajatella että jos me vielä yksi tähän saadaan niin sen jälkeen voidaan todeta että meidän perhe on koossa :heart:

minnie87 minä kirjoitin siitä miesten vauvakuumeesta. Voisin tähän lyhyen lainauksen siitä lehdestä laittaa.

"Miesten vauvakuumetta on vaikea tunnistaa, ellei osaa lukea pieniä vihjeitä. Siihen kuuluu pohdiskelu omasta jaksamisesta, pyrkimys vakauttaa perheen taloudellinen tilanne, muiden lasten kanssa touhuaminen ja jopa urasuuntautuneesta elämäntyylistä luopuminen."

Hyvin vähän siitä tuon lisäksi kirjoitettiin mutta mun mies on ilmiantanut itsensä. On siis ääneen pohdiskellut jaksamista, huolehtii raha-asioista, leikkii poikien kanssa varsinkin silloin kun en ole paikalla =) sanoinkin sille ihan suoraan että sulla on vauvakuume :D eikä hän sitä kyllä kieltänytkään :whistle:

jemppi ainoa ongelma on ollut muistaa että kenellä oli mikäkin vaate kun hoksasin vähän turhan myöhään laittaa merkkiä niihin ;) eli ajoissa sitten vaan merkkaatte vaatteet yms. jos aikomuksena on tehdä useampi kuin yksi lapsi :p

jaahas, pyykkivuori kutsuu :wave:
 
Levoton Strutsi elikkäs meidän miehellä ei ainakaan näillä näkymin ole vauvakuumetta :ashamed:
Mutta kait se siitä ajan kanssa tulee sillekin :) oon vaan niin malttamaton etten millään jaksaisi odotella että milloinhan se mahtaa tulla...
Mutta toivottavasti pian :heart:
Ja kiitos vastauksesta :)
 
minnie87 miehet on jänishousuja :D ei ne mitään uskalla vauvantekohommiin alkaa ku vasta kun on pakko! eihän miehet koe sitä tyhjänsylin-syndroomaa niinkuin naiset taikka saa yhtäkkiä hoivaviettiä joka ajaisi heidät lisääntymispuuhiin :LOL: luulen että useammalle miehelle se nainen siinä vieressä on riittävästi mutta joskushan sitä on miestenkin vaan annettava periksi. Ja sitäpaitsi, viehän se vauva tavallaan miehen paikan :whistle: joten tavallaan pitäisi yrittää tuota niin monimutkaista vastakkaista sukupuoltakin kait ymmärtää ;)

meillä esikoinen sai alkunsa huolimattomuudesta. ei suunniteltu, eikä siinä vaiheessa lapsista oltu edes puhuttu, saatika ajankohdasta. Joten ei ehditty asiasta tappelemaan. onneksi olimme samaa mieltä että lapsi on tervetullut! mutta sitten näiden seuraavien kanssa mun mies on ottanut takaisin, ja halunnut hyvin vahvasti pitää oman päänsä. mutta sekin pää on sitten ollut onneksi käännettävissä :LOL:
älä menetä toivoas, kun kerran saat koukkuun on helpompaa saada toisteki ;) ajat vaan omaa asiaas läpi apinan raivolla :whistle: kunnes miehes joku päivä hoksaa et mitä sä haluat ja miksi :D
no, ei teillä välttämättä ole asiat niin kuin meillä. mun mies vaan on niin järjellä ajatteleva ja järki se vaan sanoo joka kerta, että eiköhän lapset riitä? harmittavan usein vaan lukee ja kuulee tapauksista joissa toinen haluaa mutta toinen ei :/ toivottavasti te pääsette yhteismieleen asiasta :hug:
 
"Miesten vauvakuumetta on vaikea tunnistaa, ellei osaa lukea pieniä vihjeitä. Siihen kuuluu pohdiskelu omasta jaksamisesta, pyrkimys vakauttaa perheen taloudellinen tilanne, muiden lasten kanssa touhuaminen ja jopa urasuuntautuneesta elämäntyylistä luopuminen."
Mun mies lienee myös paljastanut itsensä. :LOL: Touhuaa lasten kanssa, aina se on tuttujen vauvoja naurattamassa... Sit urasuuntautuneisuuden vaihtaminen vakaaseen taloudelliseen tilanteeseen (joskin ei niin "hyvätuloiseen" välttämättä), kun lopetti yliopisto-opiskelut ja meni telakalle töihin, nyt on siis vakituisessa duunissa. :D Ja aina se selittää sitä omaa jaksamistaan. :LOL:

Taikaliina Harmi että joudut nyt jättää meidät, mut on se varmasti parempi noin, ettei tarvii itseään kiusata..

Pantsu Olikos H.Polvella jotain "rakentavaa" sanottavaa? Vai kiusaako se vaan meitä jotka käydään siellä "turhaan". :kieh: Toisaalta on varmaan kurjaa että ei voikaan raskautua "luomusti", mut toisaalta kiva, jos tärpin puutteen syy selviää, niin sille voi tehdä jotain. :)

Ootteko miettiny vauvavakuutuksia? Kun mun siskolla on Pohjantähdestä vakuutus, ja nyt heidän tytöllä on allergiaa, ja he on rampannu sen kaa lääkäreillä ja ostanu lääkkeitä ym ja sisko sano, että vakuutus on jo käytännös maksanu ittensä takaisin...
Mut sit pitäis olla kotivakuutuskin sieltä...
Kuulin vaan että Pohjantähden vakuutus on kattavin, ja mietin että on pakko varman itekin ottaa joku vastaava... Onks tietoa muista vakuutuksista... Onks se ainoa hyvä vakuutus? Ku sillä vissiin on kuitenki aika hyvin hintaakin... :eek:
Mitä muissa vakuutuksissa on hinnat/omavastuuosuudet? Entä onks niissä jotain rajoitteita? Jaaaaa saaks mitään muuta vakuutusta alle 2kk ikäiselle? Niin ja mahtaakohan mikään muu vakuutus kattaa apteekin perusvoiteista lähtien kaikkea?
 
Laala: Luulenpa, että se kiusaa teitä "turhaan" kävijöitä. :kieh: Mun kaveritkin on sanoneet, että se on ollut vähän nihkeä. Mulle se oli ihan asiallinen, vaikka kyllä puhui melkein taukoamatta ja onhan sillä vähän erikoinen huumorintaju. :D Mutta tultiin ihan hyvin juttuun ja se selitti kyllä juurta jaksaen kaiken mitä ultrassa näkyi, suolenmutkia ja valtimoita myöden. :LOL:

Vähän särähti korvaan, kun se laski leikkiä, että olisi kannattanut tehdän lapsia jo 20-vuotiaana. Vastasin yhtä pisteliäästi takaisin, että olenko sitten 25-vuotiaana jotenkin vanha vai? No, se vaan naureskeli, että ei toki. Eihän se sitä mitenkään loukkauksena tarkoittanut, mutta kyllä se pikkaisen pisti.

Olemme kyllä miehen kanssa puhuneet vakuutuksesta vauvalle. Täytyy varmasti vertailla niitä kun asia tulee ajankohtaisemmaksi. Meillä on tällä hetkellä kaikki vakuutukset If:issä, mulla on siellä myös liittovakuutukset eli matka- ja oikeuskuluvakuutus. Olemme olleet tosi tyytyväisiä siihen, mutta toki täytyy harkita uudelleen, jos jostain saadaan parempi/halvempi.
 
Pantalaimon Hyvä, että syy selvisi. Nyt se on hoidettavissa, vaikkakin mukavinta olisi ollut olla ihan "terve". Voimia :hug: ps. ihme kommentti tuolla lääkärillä tuosta iästä!!

Levoton Strutsi MEIJÄN MIEHELLÄ on VAUVAKUUME :LOL: Ihan selkeesti. Se nimenomaan pohtii taloutta (minä töissä, hän opiskelee), jaksamista (kun jos vauva olis pieni ja tekis opinnäytetyötä)..Ja kun oltiin tuossa hoitamassa vähän aikaa sitten lapsia, niin oli NIIN täydellinen sen 1½ vuotiaan taaperon kanssa, että melkein itketti :heart:

Täällä vaan vauvat mielessä - ja nuo niin suloiset äitiyspakkauksen tavarat :heart:

muoks*
Taikaliina Harmi, kun lähdet, vaikkei paljoa ehditty juttuja vaihtaa!
 
Taikaliina
Voihan kurjuus, kun poistut palstalta. No, mutta onneksi päätös on ollut yhteinen, ettei sitten toinen jää vauvakuumeen kouriin "kärsimään". No, mutta eihän sitä tiedä mitä elämä tuo tullessaan =)

Pantalaimon
Halirutistus sinne! :hug: Nyt en muista, joten kysyn. Mitenkäs epäsäännölliset menkat sulla on? Kauanko oot näistä nyt kärsiny, siis saitko terot ja clomit kuinka nopeesti käyttöön? Mitä muita oireita sulla olikaan tähän pco:hon liittyen? Tiedän kyllä miltä susta tuntuu, koska itse pelkään tosiaankin sitä lapsettomuutta vaikka yritys ei oo päässyt ihan vielä käyntiin.. :ashamed: Tiedän monia, jotka ovat raskautuneet juuri clomien ja/tai terojen avulla eli hyvät mahikset on. Eräskin sai tuomion "ikuinen" lapsettomuus ja ilman rankempia hoitoja ei oo mahiksia saada lapsia niin kas kummaa, niinhän on kaksi lasta syntynyt clomien ja terojen avulla. :) Tehdäänkö sulle seuranta ultria clomien aikana eli miten munarakkulat alkaa kasvamaan ja kuinka paljon niitä kehittyy? Kuinkas pitkät kuurit sait? Oliko niillä paljon hintaa? Käskikö gyne tikutella ovista? Kiva jos jaksat vastailla!

Laala
Noista vakuutuksista en tiedä, mutta mulla on pienestä asti ollu joku tosi kattava vakuutus. Sen takia oon aina käyny veljen kans yksityisellä lääkärissä. Rahat saanu vakuutuksesta suurimmaks osaks takas. Eli kyl ite ainakin oon aatellu satsata siihen, vaikka hintaa tulisikin.

Paapu
Onnittelut sinne, että miehesi pääsi haluamaan koulutukseen :flower: Ehkäpä sitä kautta sais vakinaisempaa työtä ja sitä kautta näyttäis vihreetä valoo vauvalle ;)
 
Alisa: Kerron ihan mielelläni. =) Mulla siis eka kierto normaali 29 päivää. Sitten seuraava 74 ja käynnistettiin teroilla. Tämä viimeisin kierto oli 42 päivää. Reilu viisi kuukautta on nyt siitä kun jätin ehkäisyn, eli pääsin tutkimuksiin nopeasti. YTHS:llä on kyllä tosi hyvä palvelu, vaikka vähän sitä manailinkin viime joulukuussa, kun en silloin päässyt gynelle. Nyt kuitenkin aika irtosi nopeasti ja kuulemma tulevatkin ajat saan ihan helposti, kun vaan sanon, että olen sopinut gynen kanssa, että pitää tulla tiettynä kiertopäivänä.

Sain nyt yhden kuurin teroja, joilla käynnistän tässä kierrossa menkat. Sain myös yhden kuurin Clomeja. Niitä alan syömään sitten ensi kierron 3. päivä ja jatkan viisi päivää. Mulla on sitten seurantaultra 12.-14. päivä, jossa katsotaan onko kypsyviä munasoluja. Reseptit voin luultavasti uusia silloin tai puhelimitse, jos tarvitsee. En tiedä noista hinnoista vielä tarkemmin, kun en ehtinyt käymään apteekissa. Muistelisin kuitenkin, että ainakin Terolutit oli halpoja, olisikohan ollut 3,5-4 euroa se yksi kuuri.

Ovista ei kannata tikutella, sillä tämä kiertohan on mulla tyhjä, eli ultrassa ei näkynyt tarpeeksi isoa munarakkulaa. Ensi kierrossa taas ovis varmistetaan sillä ultralla, joten ei mitään järkeä tuhlata rahoja omiin testeihin. Lisäksi pco:laisilla ovistestit näyttävät yleensä lähes koko kierron heikkoa plussaa, koska LH on koholla (johtuen munasarjoista) lähes koko ajan. Eli ne eivät ole kovin luotettavia. Näin ainakin mun gyne sanoi, en sitten tiedä, onko tuosta eriäviä mielipiteitä.

Paapu: Loisto homma, että miehesi pääsi siihen koulutukseen! :flower: Toivottavasti saisi myös hyvän työpaikan, niin voisi vauvasuunnitelmat edistyä. :heart:

ON: Nyt alkaa jo fiilis olla parempi. Ei muuta kuin lippu korkealle! Kyllä se tästä! :) Tämän kierron aion olla stressaamatta ja elää mahdollisimman normaalisti. Taidan jopa uskaltautua Lontoossa pubeihin ja nauttia oluista ja viskeistä. :p
 
Alisa84 Minulla myös samainen vakuutus ja olen myös tämän vuoksi ajatellut satsata joskus vauvan vakuutukseen! Tosiaan minä olen käynyt samoin veljeni kanssa aina yksityisellä ja minulla vieläkin vakuutus voimassa (ikävuoteen 24 asti) ja täytyy sanoa, että opiskeluaikana se oli LOISTAVA!

Paapu Onnea miehelle koulusta! Tosi upeaa :flower:

täällä ISOA omaa napaa..uskaltaako sitä edes ääneen sanoa, kun ensimmäistä kertaa ihan häkellyin..eipä siis tarvitse enää miettiä miehen vauvakuumetta!! Aiemmin mietin, että sanooko yrityksen aloittamisesta kaikkea positiivista osaksi minunkin takia..tänään tosiaan tulin töistä kotiin ja istahdin sohvalle ja sanoin, että kamalan rankka päivä takana ja päätä särkee ja menkatkin sattuu vatsaan. Mies sitten tuli siihen ja toi viltin päälle ja sanoi: "eikö meille siis tule vauvaa?" :eek: Jäin TÄYSIN suu auki. Sanoin vaan, että ei tietääkseni pitänytkään vai onko touhuissa jotain mennyt minulta ohi.. Tottakai käytin tilaisuutta hyväkseni ja sanoin, että onko pientä mahollisuutta että olisit pettynyt, niin vastasi vaan, että "nii, voihan sitä pikkiriikkisen siltä vaikuttaa" :heart: :heart: :heart: Mitä tuohon muuta sanomaan :eek: Vieläkin istun suu auki, mutta en kellekään muulle oikein asiasta viitsi hehkuttaa, niin tännehän se piti sähköpostin lukemisen yhteydessä käydä laittamaan - mustaa valkoiselle :LOL: Eipä tänne muuta! :wave:
 
Jemppi: Vautsi! :D Ihana mies sulla. :heart:

Miehen vauvakuumeesta oli puhetta. Meillä miehellä on kanssa selkeä vauvakuume, olen onnistunut tartuttamaan sen. Juuri eilen selitti tohkeana, että nyt keksi hyvän pojannimen! En edes viitsi sanoa, mikä se oli, niin kamala ja älytön se oli! :LOL:

Paapu: Hienon uuden lempparin mulle keksit! :LOL:
 

Yhteistyössä