A
ahdistaa..
Vieras
Minulla alkaa vauvakuume tikittämään ja ikäkin alkaa kohta jo painaa vastaan. Mies on ollut myöntyväinen vauva-asiaan jo paljon pidempään kuin minä. Miehelläni on 12-vuotias lapsi edellisestä liitosta.
Tästä kehitän itselleni mielettömän ongelman. Jotenkin koen, että toisen lapsen saaminen ei voi tuntua miehestäni uudelta ja ihanalta. Jankkaan itselleni, että "hän tietää siitä jo kaiken ja kaikki on jo koettua". Jotenkin olen lukkiutunut ajatukseen, että kaiken pitäisi olla molemmille uutta ja outoa. Voiko toisen lapsen syntymä edes tuntua samalta kuin ensimmäisen?? Osaahan siihen asennoitua ihan eri tavalla kuin ummikkona ensikertalaisena. Mies ei ota tästä paineita.
En osaa kääntää tätä voimavaraksi, että hän sitten tietää miten vauvaa hoidetaan etc.
Tiedän millä asian saa muuttumaan - miestä vaihtamalla. Sitä en toisaalta halua. Ihmisenä mieheni on ihana, menneisyys vain joskus ahdistaa aika tavalla.
Onkohan kenelläkään muulla samanlaisia aatoksia ja miten on mahdollisesti itse ratkaissut asian? En ole ihan teinityttö enää, että turha vastata mitään aikuistumisesta.
Tästä kehitän itselleni mielettömän ongelman. Jotenkin koen, että toisen lapsen saaminen ei voi tuntua miehestäni uudelta ja ihanalta. Jankkaan itselleni, että "hän tietää siitä jo kaiken ja kaikki on jo koettua". Jotenkin olen lukkiutunut ajatukseen, että kaiken pitäisi olla molemmille uutta ja outoa. Voiko toisen lapsen syntymä edes tuntua samalta kuin ensimmäisen?? Osaahan siihen asennoitua ihan eri tavalla kuin ummikkona ensikertalaisena. Mies ei ota tästä paineita.
En osaa kääntää tätä voimavaraksi, että hän sitten tietää miten vauvaa hoidetaan etc.
Tiedän millä asian saa muuttumaan - miestä vaihtamalla. Sitä en toisaalta halua. Ihmisenä mieheni on ihana, menneisyys vain joskus ahdistaa aika tavalla.
Onkohan kenelläkään muulla samanlaisia aatoksia ja miten on mahdollisesti itse ratkaissut asian? En ole ihan teinityttö enää, että turha vastata mitään aikuistumisesta.