Puolisoni ehdotti, että lähtisin jonnekin muutamaksi kuukaudeksi miettimään, mitä elämältäni haluan.

["negatiivinen"]

Minun korvaani kyllä kuulostaa siltä, että ap:n puoliso on tympiintynyt ap:n toimintaan ja haluaa lähettää tämän ns. vähän miettimään mitä haluaa. Toivottavasti näin ei ole. Tai sitten miehellä on omat suunnitelmansa livetä maisemista, kunhan vaimo saa ensin vähän tuulettua, niin ei voi sitten valittaa, että minne muka luulet olevasi menossa. Anteeksi, aamuskeptisyys vaivaa.

 

[alkupp]

Voi kuulostaa tylyltä, mutta äkkiä vaikuttaa että olet omassa päässäsi korvaamaton ja uuvutat näin itsesi lapsesi asioilla.
Lyhyempikin, vaikka alkuun viikonloppu ja sitten viikko, etäisyyttä kodin arkeen saattaisi helpottaa paljon. Huomaat että asiat rullaavat vaikket olisikaan itse aina pyörittämässä.
Oma elämä kannattaa hankkia ja muistaa ylläpitää. Lapsi varmasti hyötyy ja iloitsee enemmän terveestä ja pirteästä äidistä kuin uupuneesta suorittajasta.

En minä omassa päässäni ole korvaamaton, mutta nämä lapsen asiat on pakko hoitaa. En voi niitä jättää puolisollekaan, hänellä on oma työnsä. Minä olen karsinut minimiin sen kaiken ylimääräisen ja nyt sitä ei enää ole. En saa kunnalta apua, "tukiverkot" eivät ole kiinnostuneet ottamaan vastuuta näistä asioita. Voin toki päättää, että jätän vaan asiat tekemättä, muttei homma toimi niin. En kuvittele olevani korvaamaton, kuka tahansa muukin osaisi hoitaa nämä asiat, mutta todellisuus on se, ettei meillä ole ketään muuta hoitamassa näitä. Meillä ei ole ketään sellaista, joka astuisi minun paikalleni välillä. Minulla ei ole yhtään sellaista ystävää, jolle voisin soittaa kun tarvitsen apua tai olen loppu.

Kun pointti on nimenomaan se, että olen karsinut kaiken sen minkä karsia voi. Näitä en voi karsia. On helppo neuvoa, että oma elämä on pakko pitää, mutta siinä vaiheessa kun ystävät on kaikonneet kun kahvilan sijasta minä istunkin sairaalan päivystyksessä lapsen kanssa sitä omaa elämää ei enää pian ole. Harrastukset ja kaikki muut menot on suurempi rasitus kuin voimavara eikä niihin riitä energiaa.

 

[alkupp]

[QUOTE="Vvvv";30119230]Jos kerrankeskusteluapu/terapia tms ja lääkket eivät auta, pitää tehdä jotain muuta.
Pakkoko sitä on kokonaan lähteä pois pitkäksi aikaa. Ottakaa kalenteri esille ja laittakaa siihen ylös, milloin on sinun omaa aikaa. Lähde ulkoilemaan, osta salikortti, aloita jokin muu uusi harrastus. Ota yhteyttä ystäviisi ja kerro tilanteestasi ja että haluat aikaa heidän kanssaan.
Lähde viikonlopuksi jonnekki rentoutumaan, varaa hemmotteluloma kylpylään tms.
Opettele olemaan korvaamaton. Miehesi pärjää lapsenne kanssa samallalailla kuin sinä. Hän on vanhempi siinä kuin sinäkin lapsellenne.[/QUOTE]

Minä en kuvittele, etteikö puolisoni pärjäisi lapsien kanssa. Totta kai hän pärjää. Kyse on siitä, että hänellä on työnsä ja yrityksensä ja kotiakin on ylläpidettävä. Hän tekee paljon.

Meillä on kokeiltu sitäkin, että on tietty oma aika minulle. Se ei ole toiminut. Ja olen nyt jo niin uupunut, etten todellakaan saa minkäänlaisia voimavaroja harrastuksista. Jos olen rehellinen, en ole kiinnostunut "ystävieni" seurasta, sillä koen etten voi luottaa ihmisiin, jotka käänsivät selkänsä kun olisin tarvinnut heitä. On olemassa ihmisiä joista pidän kovasti, mutten jaksa olla edes näiden ihmisten seurassa. Se on uuvuttavaa ja kuluttavaa. Se ei lataa minun akkujani, vaan kuluttaa niitä. Yhden tapaamisen jälkeen olen turta useamman tunnin.

 

[Mascis]

Uupuneena yleinen asenne on huono. Kaikessa näkee hankaluuksia ja sitä mieluiten jää tuijottamaan tuttua kurjuutta.
Omista pahoista masennuksista selvisin ajan kanssa. En minä sitä silloin olisi uskonut. Sitä vain yhtäkkiä huomasi olevansa vähän parempi. Eroon tästä kokonaan tuskin ikinä pääsee. Kannattaa yrittää sisäistää kuinka merkityksetön sinun ja sinun perheesikin tässä maailmassa on. Se on ihan sama mitä teet tai olet tekemättä. Koita nauttia ja tehdä jotain uutta. Juo pullo viiniä ja katso elokuva. Mene leffaan. Käy konsertissa. Osta lehti tai kirja ja mene terassille päiväkaljalle. Käy ulkona. Hae kävellen päivän maito ja jätskitötterö. Piirrä lapselle tussilla hassut kulmakarvat. Kokeile miehesi kanssa anaalia. Pistä ketsuppia kurkkuleivän päälle. Syö se pihalla. Puhu vieraille ihmisille.

Uni ja ulkoilma lienevät ravintoakin tärkeämmät masiksesta toipumisessa. Kumpaakaan ei itsestään tule ennen kuin olet jo paranemaan päin. Sun täytyy pakottaa itsesi liikkeelle.

Hoida lapsesi miehesi kanssa ja olkaa itsestänne ylpeitä. Opi kuitenkin unohtamaan se. Et sinä 24/7 ole muksun kanssa sairaalassa kuitenkaan.

 

[Catida]

Sellanen tulee mieleen, että voisitte ottaa yhteyttä sosiaalitoimistoon ja kysyä mahdollisuutta saada lapsillenne tukiperhe. Tukiperhe ottaisi lapset luokseen esim. yhdeksi viikonlopuksi kuukaudessa, jolloin sinä ja puolisosi saisitte lepotauon. Tai jos sairaan lapsen tilanne on sellainen ettei tuollainen onnistu, niin ainakin muille lapsille? Jotain apua teidän perhe kyllä kirjoituksesi perusteella tarvitsee, ja pikaisesti. Saatko nukuttua silloin jos siihen on mahdollisuus? Jo pelkkä univaje aiheuttaa pitkään jatkuessaan melkoista tuhoa tunne-elämälle ja ajattelulle. Sekin vois jo auttaa alkuun jos lähtisit sen verran pois kotoa johonkin rauhalliseen paikkaan, että saisit nukuttua univelkoja pois.

Toivottavasti apu löytyy!