Nyt tulee purnausta täältäkin päästä. Tällä hetkellä olen nimittäin kurkkuani myöten täynnä tätä elämää ja varsinkin miestä!
Mulla on myös itsepäinen mies. Itse olen enemmänkin sovinnonhaluinen ja rauhaa rakastava, joka myös pyrkii välttämään riitatilanteita tai toisen ärsyttämistä. Toisaalta kun mulla sitten taas pinna katkeaa, ei se vaadi paljoakaan. Sitten räjähtää. Mun miehellä on kanssa vähän sellanen ikävä "paikalta poistumistyyli" riitatilanteissa. Käytännössä se ei kyllä mihinkään katoa, mutta sukeltaa kanavasurffailun syövereihin ja laittaa volaa kovemmalle, että saa muuta ajateltavaa kuin minun kitinäni. Mies on myös kova sanoissaan ja välillä saattaa sanoa jotain loukkaavaakin, vaikka tosin tiedän ettei hän sitä pohjimmiltaan tarkoita. Kun taas iloisina aikoina ollaan ihan päinvastaisia.
Mulla on nyt kyllä ollu tosi paska fiilis jonkun aikaa. Ihan ensinnäkin tänään (ja viimeaikoina) on ottanut pannuun se, että ovis on ollut tässä käsillä, ollut joko eilen tai sitten tänään. Iki-ihana puheenaihe eli limat
ilmestyivät jo toissapäivänä ja eilen alkoi tuntua voimakastakin vatsannipistelyä. Tänään huomattavasti lievempää mutta vatsassa tuntuu silti. Kiertopäiväkin on tänään joko 13 tai 14 (en muista / jaksa laskea) joten oikeilla ajoilla ollaan. MUTTA!!!! Meillä on puuhailtu vällyjen välissä viimeksi yli viikko sitten ja nyt on olen parina iltana ja aamunakin yrittänyt tehdä aloitetta (hormoonit kun hyrrää aika tavalla, vauvahaaveista viis), olen vain saanut tyrmäyksen. Mies ei siis anna. Tämän johdosta vetäydyin eilen illalla pois makkarista. Tuli kunnon tunteenpurkaus. Paruin sohvalla, kävin röökillä ja paruin pihallakin. En meinannu saada itkua loppumaan, niin paha olo tuli ja kurkkua kivisti. Oikeasti tuntuu välillä, että meillä mennään tasan miehen tahtiin. Yksi kerta sadasta on se jolloin onnistun viettelemään miehen. Mutta kun mies haluaa, niin on oltava valmis vaikka keskellä yötä kesken kauneusunien!! Ja mitä vauvahaaveisiin tulee, niin aika heikolla pohjalla ollaan. Miehelle olen monet kerrat infonnut tätä naisen anatomiaa, kuinka lottovoitto se tärppi oikeastaan onkaan ja hän on muka ymmärtänyt. Sitten ei kuitenkaan käytä hyväkseen tilaisuuksia ja olostani tulee entistäkin toivottomampi. Ihan kuin tämä ei olisi ollut jo riittävän tuskainen taival jo muutenkin.
Tuntuu että olen niiiiin yksin asian kanssa. Kaiken huippu on se, ettei mies tajua ollenkaan miltä tämä tuntuu saati edes ymmärrä kuinka olen surrut keskenmenojani. On kuulemma MINUN ongelmani tämä lapsettomuus. Hänelle ei niin väliä vaikkei meille jälkikasvua suotaisikaan. Eihän hän näin ole juuri äskettäin sanonut, mutta tässä mielentilassa nuo sanat jotenkin kaikaavat menneisyydestä.
Itku meinaa tulla kokoajan. Tuli mieleen sellainenkin tapaus tässä kesän ajalta, jolloin olimme iltaa viettämässä tuttavien luona. Ystäväni mies kovasti uteli mieheltäni että millonkas meille on perheenlisäystä tulossa (tuollaiset utelut kun tuntuvat aika pahalta muutenkin). Arvatkaa mitä äijäni siihen vastasi!! Jotain suurinpiirtein näin että kyllähän sitä tässä on yritetty mutta kun toi emäntä ei vaan tuu raskaaksi. Vaikka tämän kuulinkin vain ihan ohimennen, oli pakko osallistua keskusteluun huomauttamalla, että harvemmin sitä pyhästä hengestä sikiää ja että kyllä siihen ihan seksiäkin tarvitaan.
Nyt kun eletään taas tällaista kautta ettei olla puuhasteltu vähään aikaan, alan miettiä jotain rakastajan hankintaa. Rakastan miestäni yli kaiken, mutta v...ttaa yli kaiken ettei miehelle seksi ole niin tärkeää. Huonoina hetkinä pistää epäilemään, että miehellä on joku toinen. Hyvinä hetkinä taas ymmärrystää riittää, tekeehän mies pitkiä päiviä (12-16h / pv) eikä hän koskaan ole ollut mikään seksifanaatikko. Ainahan minä olen halunnut enemmän ja haluan edelleen, vauvahaaveista huolimatta. Mutta tuntuu vaan tosi toivottamalta edes haaveilla perheenlisäyksestä. Mies uskoo, että kohtalo kyllä ohjaa ja että se tärppi tulee sitten kun tulee kertalaakista eikä näin ollen meidän pidä tuijottaa kalenteria saati muutakaan. Eihän sitä nyt olla tehtykään herra ties kuinka pitkään aikaan mutta voisi vähän mieskin tehdä jotain asian eteen kuitenkin...!! Hän ei tajua oikeasti ollenkaan kuinka pahalta kaikki tämä nyt tuntuu. On itse asiassa toisinaan tuntunut jo viimeiset vuodet.
Tämä meni nyt vähän asian vierestä mutta oli pakko purkaa pahaa oloa. Tällaisia ongelmia meillä on ollut jo pitkään. On se nolo lääkärillekin voivotella etten tule raskaaksi kun tosiasiassa 50% syytä löytyy miehestä - kun ei käytä otollisia aikoja hyväkseen vaan sen sijaan särkee mun sydämen. Ja ihan sama tietääkö mies oviksesta vai ei, tieto lisää paineita ja kun hän silloin välttelee, ajattelen sen heti johtuvan siitä ettei mies ehkä haluakaan raskautta.
Onneksi tämä tilanne ei toistu joka kuukausi, mutta kyllä nyt ottaa päähän. Kun viime kuussa juuri pidin itse huolen siitä etten tule raskaaksi juuri ennen lomamatkaa, niin tässä kuussa kun vuosi täyttyy viime keskenmenosta, ei mies voi kanttaa kortta kekoon yrittämisen puolesta ollenkaan.
Ehkä pitäisi vaan luovuttaa. Uskoa, että halukkaampiakin miehiä löytyy jotka oikeasti ovat tukena näissä vauva-asioissakin. Musta alkaa meinaan oikeesti tuntua siltä, ettei tän yksinäisempi näiden asioiden kanssa voi enää olla. =(
Sori tää purkaus, mutten tiedä mihin muuallekaan tätä olisi sitten kiukutellut. =/ Kuulostan varmaan tosi itsekkäältä ja minä-keskeiseltä ihmiseltä, mutten voi tälle tunteelle mitään. Enkä oikeastaan tiedä onko tässä mitään oikeita tai vääriä tunteita, voiko tunteita edes luokitella niin..? Musta tuntuu pahalta ja piste. Kun mies ei osaa avautua omista tunteistaan, niin voisi edes yrittää, huom. YRITTÄÄ vähän ottaa huomioon näitä mun tuntemuksia. Ei ole kivaa enkä itselleni tällaisia tunteita ole koskaan toivonutkaan. Epätoivo vaan välillä nostaa päätään niin että melkeinpä haluaisi vaihtaa maisemaan ihan kokonaan, täysin omassa yksinäisyydessään.
Sanokaa ihan suoraan vaan jos ette halua tällaista marmattajaa tänne palstailemaan. Nyt on huono päivä ja se näkyy. Anteeksi. Kyllä näitä tulee taas parempiakin. =) Toivon mukaan.
Plussaonnea kaikille! Lumitähdelle peukkuja (kuten tottakai muillekin) ja ilmotelkaahan kuulumisia! Toivottavasti iloisia sellaisia. =)