Vauva tuli ja nyt vain riidellään...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Meidän parisuhde on kärsinyt todella. Tuntuu että enää on riidat jäljellä. Mietin onko tuota toista ihmistä enää olemassa. Mieheni hoitaa kyllä paljon lasta ja auttelee kotona, ei siinä mitään. Meillä ei vaan hommat synkkaa enää eli hommat meidän välillä ei toimi.

Tämän aamun riita, vieraita tulossa ja mies nukkuu koska valvoi pidempään eilen. Minua turhautti kun piti vielä hoitaa eläimet, siivota, vauva hoitaa ja leikittää, tiskata, syödäkin jossain välissä ja aina saa patistaa! Mies tiuskaisi että "mitä se sulle kuuluu miten vapaapäivänäni nukun" Mm m, mulla ei sellaisia päiviä olekkaan.

Tuntuu että eletään kahta eri elämää, saman katon alla. Vaikka yritetäänkin keskustella ja löytää ymmärrystä asioihin molemmin puolin ei sitä vaan tunnu löytyvän.

Onkohan tilanne kohta jo aivan toivoton jos aina vaan riidellään ja yhteistä aikaa ei ole? Ollaan todellakin puhuttu että ihan töitä tässä joudutaan tämän parisuhteen eteen tekemään. Kohta 8 vuotta mittarissa. Tämä alkoi lapsen syntymästä... Lapsi on rakas ja toivottu.
 
nyt otatte vaan kaiken helpoimman kautta. Vieraita jne vain jos heitä varten ei tarvitse kauheasti järjestää, mieluiten toisivat ruoat mukanaan:geek:

Minkä ikäinen pieni on?
Meillä alkoi pikkuhiljaa helpottaa kohti yksivuotissynttäreitä, isäkin vietti pidempiä aikoja vauvan kanssa ja näki, mistä oli kyse.

Upeaa on se, jos kumppanisi auttaa. Muista kiittää häntä siitä. Toivottavasti teillä alkaa sujua paremmin! Tiedän tasan tunteen, kun ei ole vuoteen nukkunut kokonaista yötä ja herää aina seiskalta ja toinen vaan nukkuu pitkää aamua
 
Hmm, mies siis osallistuu vauvan hoitoon ja kotitöihin. Hienoa!

Vauvavuosi voi olla rankka jos yrittää pitää elämän samanlaisena kuin ennen lasta. Mutta nyt on lupa oikoa..
vieraita varten ei tarvitse olla niin putsplank ja kaupasta saa valmiina vaikka mitä tarjottavaa.

Viihtyykö vauva kantoliinassa/repussa? Jos viihtyy, niin siinä on helppo samalla hoitaa kotihommia. Ja kait se vauva vaikka köllöttelee lattialla tai sitterissä sen aikaa että pystyy jotain tekemään.

Ja kyllä se mies unensa tarvii jos arkena töissä käy.. että vaikka kuinka tekis mieli siitä avautua, niin paree pitää suunsa kii ja laskee tuhanteen.
Vaikka ei uskoiskaan, niin usein sillä vauvan kansa kotona olevalla on kuitenkin helpompaa. Mikäli siis vauva on perusterve.

Usein tuossa ekan vuoden aikana saa helposti tehtyä joka asiasta kärpäsestä härkäsen. Pitää vaan hyväksyä, että elämä on ottanut uuden suunnan ja parhaansa mukaan yrittää pysyä kyydissä. Tulee ylä- ja alamäkiä, mutta rennosti kun koittaa ottaa, niin kyllä siitä selviää.

Arjessa kannattaa muistaa viljellä pieniä kosketuksia ja suukkoja puolison kanssa. Sanoa päivittäin toisesta jotain mukavaa. Keittää vaikka kuppi kahvia ja tarjoilla hymyn kera.
Pienet teot on usein se liima, mikä pitää parisuhteen koossa.
 
Tuo kuuluu tuohon elämäntilanteeseen. Mua ärsytti aina kun mies sai nukkua, ja minä hoidin vauvan joka ei ensimmäiseen 1,5 vuoteen nukkunut. Olin lopulta niin univelkainen että meinasin ajaa kolarin, lompakko löytyi jääkaapista, jne. Lapsi alkaa lopulta nukkumaan ja itsekin saat lepoa sitten. Priorisoi. Kaiken ei tarvitse olla aina tiptop vaan tee vain tärkeimmät. Älä stressaa vieraiden vuoksi, ei ne sotkun takia sinua ala dissaamaan.

Mun mies nukkui kaikki päivät, toki työn takia osaksi. Aluksi ärsytti se että toinen saa vetää unta ilman häiriötekijöitä, mutta kun aloin saada omaakin lepoa lapsen kasvaessa se ei enää ärsyttänyt. Siis, mikään ei ärsyttänyt enää niin paljon, koska vauvahormonit ja heräilyt alkoivat mennä ohi.

Sä oot vaan väsynyt nyt. Kuuluu asiaan.
 
Heip.

Tunnen tuskasi.
Ja tiedän tunteen. Ja kadun omaa vastaavaa aikaa.
Nyt jos olis sama, nii koirille rakennettais aidat takapihalle. Vieraita varten ei mitään puunattais. Ja jos pienikin hetken rauha tulis aamulla, nii menisin miehen päälle itsekin lepäämään.
 
Niin tuttua. Sitä toivoo seesteistä ja onnen täyteistä vauva-arkea ja saa pelkkää riitelyä...
Silti meillä on jo kolme lasta.
Eron partaalla oltiin ennen viimeisintä. Hetkeksi, kun helpotti niin tämä ilmoitti tulostaan.
Mutta ollaan me ennenkin selvitty. Minä olen oppinit (toivottavasti) virheistäni. Toivottavasti mieskin.
 
Ai pitääkö miestä kiittää siitä, että hoitaa velvollisuutensa?! Kai vastaavasti mies joka ilta kiittelee naista kuinka hienosti on taas auttanut vauvan hoidossa?

Kyllä meillä kiitellään puolin ja toisin. Tai enemmän mä taidan miestä kiitellä, mutta mitä sitten. Ei kai siinä oo mitään väärää jos haluaa antaa toiselle hyvän mielen ja kiitoksen tehdystä työstä?
 
Ai pitääkö miestä kiittää siitä, että hoitaa velvollisuutensa?! Kai vastaavasti mies joka ilta kiittelee naista kuinka hienosti on taas auttanut vauvan hoidossa?
Ei tarvitse kiittää, vaan osoittaa arvostusta miestä ja miehen tekoja kohtaan. Kiittäminen on vain yksi tapa. Arvostusta voi osoittaa muutenkin kuin kiittämällä. Pelkkä kiitos on liian vähän, jos se jää pelkiksi sanoiksi ilman tunnetta.
 
Tuttua tuttua...

Nimimerkillä esikoinen pian 4 vuotta ja yhtäkään yötä en sen jälkeen ole ilman herätyksiä nukkunut. Kuopus on pian vuoden, vuoden paikkeilla onneksi alkaa muuten vähän jo helpottamaan.

Eikä mulla ole antaa mitään vinkkejä oikein. No, kestäkää hampaat irvessä ja koittakaa jättää ne pahimmat paskat haistattamatta, vaikka mieli välillä tekis. Se on se väsymys mikä saa ihmisestä aina ne huonoimmat puolet esiin.

Kyllä se (pahin) väsymys ohi menee kun lapset kasvaa ja sitten taas on paremmin aikaa parisuhteelle ja itselleen.
 
Tuntuu ettei meillä ole enää mitään muuta yhteistä kun vauva... Riidellään kaikesta kun toinen ärsyttää niin suunnattomasti. Itkettää. :( Enkä tiedä yhtään mitä on tapahtunut meille..

Ap
 
Tuntuu ettei meillä ole enää mitään muuta yhteistä kun vauva... Riidellään kaikesta kun toinen ärsyttää niin suunnattomasti. Itkettää. :( Enkä tiedä yhtään mitä on tapahtunut meille..

Ap

Teille on tapahtunut vauvavuosi...

Nyt vaan aina laskemaan sataan kun ärsyttää. Ja pitää kielensä kurissa ettei päästele sammakoita suustaan.
Ja ihan oikeesti, yrittäkää saada arkeen mukaan niitä pieniä kosketuksia.

Ette todellakaan oo ainoita joita eka vuosi koettelee. Mutta siitä selviää.
 
Tuntuu ettei meillä ole enää mitään muuta yhteistä kun vauva... Riidellään kaikesta kun toinen ärsyttää niin suunnattomasti. Itkettää. :( Enkä tiedä yhtään mitä on tapahtunut meille..

Ap
Miehestä tuntuu todennäköisesti samalta. Kun tuntuu ikävältä, niin helposti sanoo pahasti. Yrittäkää huomioida toisianne, vaikka väsyttää ja turhauttaa. Jos sanoo toiselle ystävällisesti, saattaa saada ystävällisen sanan takaisin. Jos sanoo pahasti, niin todennäköisesti tulee paha sana takaisin ja molemmille entistä kurjempi olo.
 
Nyt vedät henkeä ensin,kuten yllä on todettu vauvavuosi voi olla rankkaa. Teille molemmille on tullut muutos elämään ja että tasapaino palaa vie se tovin,koitatte muistaa että olette molemmat väsyneitä ja ehkä vähän herkillä. Meillä on ainakin auttanut se että ollaan sovittu aina viikonloppuisin (HUOM,edeltä käsin,ei väsyneenä aamulla) että kumpi herää ja kumman vuoro on nukkua,ollaan vuoroteltu viikonloppuisin ja lomilla niin että molemmat ovat saaneet nukkua välillä pitkään.

Ja muistuttaisin myös että kumpikaan teistä ei lue ajatuksia,puhukaa ääneen tekemisistä ja menoista ja haluista jne,älkää olettako.
 
Ala ottaa omaa aikaa. Älä kerro ukolle etukäteen mitään, vaan kesken kaiken vilkaise kelloa ja totea: "Lähdenkin tästä, kun on Mirkun kanssa sovittu meno. Kyllä mä varmaan ennen aamua tulen takaisin." Sitten tosiaan olet poissa riittävän kauan.
 
Toi on oikeesti niin tota. Vauvavuosi. Se on aivan helvettiä oikeesti.
Ja meilläkin muka molemmat teki osuutensa, mutta minä siinä paloin loppuun. Ja mies romahteli sen jälkeen kun laitoin kovan kovaa vasten.

Meillä mies väitti tekevänsä ihan yhtä paljon, minä väitin ettei pidä paikkaansa.
Niinpä meillä oli ratkaisu niin, että toinen hoiti iltatoimet, nukutukset, yön, seuravan aamun, ja päiväuniajan. Ja toinen sai tehdä mitä halusi. Ja lapsen kanssa olija sai päättää mitä lapsen kanssa tehdään.
Omat jäljet piti siivota kunnes toisen "vuoro" alkaa. Perhe/yhteistä aikaa oli iltapäivästä eteenpäin.

Tällein meillä.... Mennään monesti vieläkin. Toinen saa nukkua la aamuna, toinen su aamuna. Samoin päiväunet.
Ja se on sitten ihan oma valinta mitä tekee illalla. Lenkille, leffaa, valvomista vai nukkumista.
 
Ja tää auttaa miten? Lisäämällä eripuraa muutenkin väsyneiden vanhempien välillä..

Aloittajan mies "auttelee" ja valvoi "pidempään". Eiköhän se ole niin, että mies astuu puikkoihin, koska hänellä on lapsi ja reipastuu. Vaimon olotilakin puhuu tämän puolesta! Meillä mies huomasi vauvan ollessa aivan pieni, ettei nainen jaksa kaikkea. Minä sain nukkua huoletta päikkärit alle 2-viikkoisen vauvan ollessa talossa. Nukuin myös kaikki yöt!
 
Aloittajan mies "auttelee" ja valvoi "pidempään". Eiköhän se ole niin, että mies astuu puikkoihin, koska hänellä on lapsi ja reipastuu. Vaimon olotilakin puhuu tämän puolesta! Meillä mies huomasi vauvan ollessa aivan pieni, ettei nainen jaksa kaikkea. Minä sain nukkua huoletta päikkärit alle 2-viikkoisen vauvan ollessa talossa. Nukuin myös kaikki yöt!
Kävikö sun mies töissä lainkaan? Entä koska hän nukkui?
 

Yhteistyössä