Vauva sylissä 24h, apua

Osaisikohan kukaan antaa vinkkiä, mikä voisi helpottaa...
Vajaa 3kk vauvamme ei suostu olemaan hetkeäkään irti iholta (ei ole suostunut sitten ensimmäisten viikkojensa, jolloin saattoi nukkua parikin tuntia sitterissä).
Ei nuku sitterissä eikä omassa sivuvaunusängyssään. Ei ylipäänsä nuku, ellei isin tai äidin iho ole aivan vieressä. Jos saan imettämällä nukumaan sänkyymme ja yritän hiipiä pois, herää viimeistään viiden minuutin päästä.
Sama juttu jos siirtää unessa omaan sänkyyn: 5min ja hereillä.
Joskus vauva harvoin nukahtaa kärryyn mutta vain jos se liikkuu eteenpäin - herää välittömästi jos vauhti pysähtyy tai liike muuttuu edestakaiseksi.
Hereillä ollessa on ihan turha yrittää laskea mihinkään sekunniksikaan, alkaa hirveä huuto. Kantoliinaa inhoaa, ja haluaisi että pitelisimme sylissä vain.
Sanomattakin selvää että kotona yksin ei voi tehdä oikein mitään. Ei syödä, ei käydä vessassa, ei mitään muuta kuin kantaa vauvaa. Välillä huomaan etten ole ennen neljää syönyt mitään, jos mies ei ole kotona. Selkä on aivan jumissa.
Ns "parisuhdetta" meillä ei tällä hetkellä kauheasti ole sillä olemme koko ajan kolmistaan, vauva jomman kumman sylissä yöt päivät. Kateellisena kuuntelen kun samanikäisten vauvojen äidit keskustelevat, että "miten teidän seksielämä on lähtenyt synnytyksen jälkeen". Ööö... niin mikä seksielämä?

Kaipaisin käytännön vinkkejä - auttaisiko mikään vauvaa jaksamaan pari minuuttia yksinkin välillä, ja ennen kaikkea, nukahtamaan ja nukkumaan erillään välillä?
Ja sekin helpottaisi jos tietäisin, että tämä on vaihe joka loppuu joskus (milloin, miten?)
Jaksaminen on tällä hetkellä vähissä ja olo tosi näköalaton. Ekat 2kk meni alkuinnossa, mutta nyt alkaa pelottaa, kauanko tämä on näin.

 

Hei.

Kuulin tai luin joskus vastaavasta tilanteesta..He keksivät sellaisen toimivan tavan, että vauva kyllä nukutettiin edelleen syliin mutta omien vaatteiden päällä oli t-paita tai joku puuvillainen paita(siis ei puettune päälle) kyseinen paita oli sitä ennen käytetty päällä, jotta siinä paljon äidin tuoksua. Sitten kun vauva nukahti paita oli edelleen vauvan lähellä..ja vauva ilmeisesti kuvitteli, että on äidin tai isän sylissä edelleen. Vaikea selittää asiaa, mutta jos ymmärsit kannattaa kokeilla

Jaksamista vauva arkeen!:heart:

 

Hei!

Meillä oli samanlainen vauva. Se on todella raskasta. Muistan juuri tuon 3 kk vaiheen, jossa tuntui, ettemme vain jaksa enää. Kokeilimme kaikkea mahdollista mm. tuota t-paita juttua. Mikään ei auttanut. Ainoa mikä helpotti oli aika. Noin 4 kk iässä vauva alkoi kiinnostumaan muusta maailmasta ja pystyi olemaan irti meistä vanhemmista koko ajan pidempiä ja pidempiä hetkiä. Noin puolen vuoden iässä elämä oli jo aivan erilaista.

Nyt tyttö on 1 v 4 kk ja vaatii edelleen paljon aikuisen huomiota ja läheisyyttä sekä on erittäin kiinni minussa (äidissä). Mutta on kuitenkin normaali 1 vuotias, joka touhuaa ja tutkii maailmaa. Meidän vanhempien suhde ei ole vielä palannut normaaliksi (mies mm. nukkuu erillään minusta ja tytöstä), mutta olemme pystyneet puhumaan asiasta ja nauramaankin jo sille. Sitä en vielä tiedä tuleeko meille lisää lapsia, sen verran traumaattista tuo vauva-aika oli.

En tosiaan osaa auttaa. Ainoa, mitä voin tehdä on tsempata ja toivottaa jaksamista. Kyllä se helpottaa!

 

Moikka! Mun 2 ekaa vauvaa ovat olleet tuollaisia. Tokan totutin kantoliinaan, siinä meni aikaa, mutta tottui. Pidin usein tiukan t-paidan tai topin alla. Mä olen jotenkin jopa ajatellut, että niin se kuuluu olla; vauva varmistaa henkiinjäämisensä. Olen pitänyt vähän outoina sellaisia vaatimattomia vauvoja, jotka voi iskeä johonkin sitteriin/matolle/sänkyyn toljottamaan mobilea/omaa kättään ja sitten sen voi melkein unohtaakin siihen.

Suosittelisin totuttelemaan kummiskin vauvan liinaan tai reppuun. Jos aluksi pidät käsiä sisäpuolella, saat vauvasta tukevan otteen ja hän luulee, että halaat häntä. Saat ainakin lepuutettua käsiäsi. Älä pue vauvalle liikaa liinassa oloa varten, tulee pian molemmille hiki.

Meillä tuo tarrautuminen lakkasi kun vauva alkoi liikkua itsenäisesti. Hän on hyvin rohkea nykyään. Ei ole nukkunut aikoihin edes samassa huoneessa meidän kanssamme.

Nyt meillä on syntynyt tuolle vaativalle pikkusisko, joka vaikuttaa olevan tyytyväisemmästä ja vaatimattomammasta päästä. Olen ihan pihalla siitä, miten tällaista vauvaa oikein hoidetaan.

 

Meillä on samanlainen poika,ikää nyt 1,5kk. Vaunuissa viihtyy 30-45min nukkuen tutti suussa vaikka muuten ei tuttia syökään. Meillä on ennestään viisi muuta lasta ja sanomattakin on selvää että yksinäni en pärjäisi millään. "Onneksi" mies on tällä hetkellä kotona työttömänä,ei tästä arjesta tulisi muuten yhtään mitään. Mä tosin mielelläni pidän vauvaa lähellä ja luotan siihen että ajan kanssa alkaa viihtymään hetken sitterissäkin ilman hytkytystä ja keikutusta.

 

Kuulostaapa tutulta =) Esikoisemme syntyi 01/11 ja pakkasta oli -30astetta. Sairaalasta kotiuduttiin ja arki alkoi pyöriä SYLISTÄ käsin... Nukkui vain sylissä päivisin ja vaunuihin ja ulos ei päässyt ensimmäiseen 1,5 kuukauten kun oli niin kylmät ilmat : / Joten hartiat ja niskat oli ihan kanissa! Poikamme päätti myös melkein heti ensimetreillä, että oma pinnasänky on unikavereita, ei lasta varten (HUOM.meillä oli äitiyspahvilaatikko antamassa ns. turvaa ja pienempää pesää, ei auttanut...) Joten ei muuta kun tutustumaan perhepeti-ideaan, jonka neuvolantäti heitti ajatuksena ilmaan?! HEP!!! Yöt ja yörytmi saatiin sujumaan, mutta käytännössä nukkuminen tapahtuu vain äidin vieressä, mikäli poistuin/ poistun sängystä, max. 30min ja jäppinen hereillä. No mutta hei, edistys alkelhan tuokin, kun sitä on kädet vapaana ja selkä/hartiat saa levätä, joten voittaja fiilis Sitä oppii nauttimaan pienistä asioista...

Sitä jotenkin sitä yrittää "suoriutua" liikaa arjesta, hormonien sekaisessa tunnemyrskyssä tiskivuori tuntui järkyttävän pahalta, samoin kun se ettei saanut 9h aikana tehtyä miehelle ruokaa valmiiksi, kun toinen sentään kotiutuu töistä ja minä vaan täällä kotona röllötän Itselleen EI OSAA / VOI / SAA olla armollinen?!? Miksi?? Koin siis erittäin pahaamieltä/ huonoa omatuntoa siitä kuinka istuin vauvamme kanssa "päivän" nojatuolissa torkkuen ja välillä tissiä syöden...

No mutta summasummaarum, meillä pikkuhiljaa helpottanut... Sitterissä (edelleenkään) poikanen ei suostu olemaan 5min kauempaa, omassa sängyssä ei nuku edelleenkään ja vaunuissa nukkuu max. 1h unia, mutta arki sujuu loistavasti, kun olen itse hyväksynyt, että meidän rakas oma mussukka ei ole nukkuja tyyppiä ja haluaa ja tarvitsee läheisyyttä ja paljon!!! Yritämme molemmat miehen kanssa ajatella, että tämä on tätä hetkeä ja kuukauden päästä meillä on tod,näk täysin eri tilanne?! Ja näinhän se onkin Tällä hetkellä poikamme ei suostu aukaisemaan suutaan ja maistamaankaan kiinteitä, joten... Pienen ihmisen elämän ihmettely jatkukoon ja omien kikkailujen ja niiden parhaiden toimintatapojen etsiminen MEIDÄN perheen tarpeisiin jatkuu Ja "suorituspaineita" en ja emme aio ottaa, mikä toimii meidän perheessä, ei ehkä toimi muilla?!?

SYLI on perusedellytys pienen ihmisen elämälle, joten koita vaan jaksaa tsempata, kyllä luulisi helpottavan ennen rippikouluun menoa meillä ainakin "helpotti" kun poikanen lähti liikkeelle...

 

Ensimmäisen lapsen kohdalla ajattelin sitä, että hienovaraisesti "opetan" vauvalle tiettyjä asoita nukahtamisessa, jotka mahdollistavat oman hyvinvoinnin. unikouluhan ei ole tarkoitettu ihan pienille vauvoille, mutta minusta tämä on niin lempeä keino, että uskallan suositella ainakin kokeilemaan. Tuloksia ei saavuteta yhdellä kerralla, eikä kahdella, mutta pidemmällä välillä voi itse pitää kirjaa siitä, miten edistyy. Minulla oli seinällä ruutupaperi, johon pystysarakkeeksi piirsin päivät, viikon päivät vierekkäin, seuraava viikko alapuolelle jne. ikäänkuin joka viikolle oman lukujärjestyksen eli kellonajat vasempaan laitaan. Sitten piirsin janoja vauvan nukkuma-ajoista. Niitä oli hyvä vilkaista sellaisena hetkenä kun tuntui, että tää tenava ei ikinä sammu...seuranta antoi toivoa, että eilen ja toissapäivänä tästä vartti eteenpäin tenava on uinahtanut, joten jos sen vielä jaksaa ni ehkä tänäänkin helpottaa vartin kuluessa.

Eli enisijaisesti vältin sitä, etten opeta vauvaa nukahtamaan syliin, vaikka sylitimmekin paljon ja käytimme syliä rauhoittelukeinona. Pointti on kuitenkin siinä, että omalla rauhallisuudella opetetaan vauva siihen mielentilaan, jossa nukahtaminen on mahdollista. Vauvan ei siis tarvitse nukahtaa vaan oppia rauhoittumaan, ja sitten opia rauhoittumaan muuallakin kuin sylissä. Sitä sanotaan siirtovaikutukseksi.

En koskaan antanut vauvan nukahtaa syliin, vaan siirsin hänet aina joko omaan sänkyyn tai vaunuihin, jos ajatuksena oli lähteä jonnekin. Se vaati ehkä enemmän oman korvienvälin kontrollia kuin mikään muu! Yritän tässä olla perusteellinen ja kuvata tarkasti, kuinka toimimme, jotta mielikuva on oikea. Meillä tyttöi ei koskaan ollut helposti nukahtavaa sorttia, vana hän piti tiukasti kiinni "valvemaailmasta". itse omaksuin, etten edes yritä "nukuttaa" häntä vaan saattaa hänet sellaiseen rentoon mielen ja kehon tilaan, jossa nukahtaminen on mahdollista. Rentoutus tapahtui sylissä, esim sellaisessa laiskiaisasennossa, josa käsivarsi on ikäänkuin "puun oksa" ja vauva makaa laiskiaisena kehoa vasten. Omaa vartaloa voi kiertää puolelta toiselle pituusakselin ympäri, kuin keinuttaen. Hiljentynyt ja rentoutunut vauva lasketaan sänkyyn (->itkee, joskus vaikka ei vielä edes ole ehditty laskea sänkyyn), nostetaan vauva heti takaisin oman kehon viereen (oma mielen tyyneys säilyttäen ;D) , toistetaan rauhoittelukeinutus, sitten taas rauhoittuneena lasketaan takisin sänkyyn (-> itkee -> toistetaan kuviota BUDDHAMAISEN TYYNENÄ )...kunnes vauva pysyy rauhallisena VAIKKA VAIN HETKEN myös sängyssä. Silloin on päästy sängyssä rauhoittumisen alkuun! Tätä hentoa pientä taidon alkua vahvistetaan. Ota nyt vauva takaisin syliin vain, jos läheisyytesi ei hyvin pian riitä rauhoittamaan sängyssä olevaa vauvaa. kiinnitä huomiota omaan mielentilaasi aj tyyneyden säilyttämiseen, mitä sitten teetkin!

Oman läheisyytensä voi tuoda vauvalle sylissä rauhoittelun jälkeen esim. sillä t-paidalla JA kämmenellä, joka lepää kevyesti sängyssä makaavan vauvan selällä/kyljellä/vatsalla. OMAN TYYNEYDEN säilytäminen on tässä tärkeä asia, vaikka muistan että se oli joskus niiiiiiiin vaikeeta! Jos vauva ei rauhoitu lähesyyden avulla sänkyyn, älä jää huudattamaan, sillä se kiihdyttää vauvaa. Ota hänet syliin, rauhoittuminen on nyt todennäköisesti nopeampaa kuin hetki sitten. Kun lasket vauvan taas uudestaan takaisin sänkyyn, hän todennäköisesti kestää myös siellä taas tovin pidempään rauhallisena. Tähtää siihen, että seuraavaksi rauhoiteluun riittää rento olemuksesi, rento kätesi ja lopulta voit alkaa hetkittäin nostamaan kättäsi vauvan päältä pois, palauttaen sen pian takaisin. Tätä jatketaan niin kauan, kunnes vauva kestää pidempiä aikoja ilman kätesi kosketusta.


Meillä meni näin... alusta asti käytin apuna myös auhallista klassista musiikkia, aina sama levy soimaan. Kannattaa valita sellainen levy, joka todella rauhoittaa sekä itse että vauvaa. Musiikista tulee osa nukutusrituaalia.

Vaunuihin nukuttaessa minusta pitäisi varoa sitä, että esim. totuttaa siihen, että vauva nukahtaa aina vain siihen, että vaunut ovat liikkeessä... siinä jos missä ajaa itsensä uuvuksiin. Itse jouduin jyräämään vaunuja kynnyksen yli ja kierittämään vauvaa ensin oikean kyljen kautta mahalleen, sitten vasemmalle kyljelle, ja lopulta taas selän kautta oikealle kyljelle...saattoi liittyä masun toimintana, mutta oli siinä jotain muutakin mukana tämä oli kuitenkin lievempi vaihtoehto kuin se, että pitää työnnellä vaunuja ulkona, aina!

Mikäli kokeilet näitä neuvoja, toivoisin, että raportoisit kokemuksesi tänne. Aloita harjoittelu sellaisena hetkenä kuin olet keskivertoa jaksavampi itse, esim kun puoliso on myös ollut auttamassa ja olet saanut ensin levätä itse. Älä lannistui!

 

Mikä mahtaa olla syynä siihen, että tätä ketjua on ladattu yli 50 kertaa, mutta kenelläkään ei ole viikon aikana mitään kirjoitettavaa ketjuun. Aika jännä "keskustelupalsta". ;D

 

Tässä linkki, josta on ollut itselleni paljon apua vauvan nukuttamisessa:

Vauvan nukuttaminen | Domestic?Goddezz

( http://domesticgoddezz.wordpress.com/2008/12/10/vauvan-nukuttaminen )

Edellisen lisäksi (muistaakseni linkin takana on osittain samaa asiaa mutta myös paljon muita hyviä neuvoja) sellainen vinkki että pikkuhiljaa kasvattaa tuota vauvan "sietokykyä" eli antaa lempeästi ymmärtää että pinnasänky on se paikka missä nukutaan ja äiti/isä kyllä tulee aina jos hätä yllättää.

Oman kokemuksen mukaan tuo on sitä helpompi opettaa lapselle, mitä aikaisemmassa vaiheessa se tapahtuu. Ja pääsee myöhemmin myös huomattavasti helpommalla jos lapsi oppii jo pienenä että sänky on turvallinen paikka ja nukkumista varten, ja että itse nukkuminen on ihana asia. Itsellä ensimmäisen lapsen kohdalla oli samanlaista kuin sinä kuvasit ja nukuttaminen ei meinannut onnistua mitenkään. Toinen lapsi taas opetettiin alusta pitäen nukkumaan omaan sänkyyn ja on siitä lähtien ollut suorastaan tyytyväinen aina kun pääsee omaan sänkyynsä ja nukuttamiseksi riittää se että saa pienen unilelunsa kainaloon, sulkee itse silmänsä ja haluaa alkaa nukkua.

Sain vinkin muistaakseni neuvolasta, ja opetimme homman siis näin: syötä vauva ja varmista että vatsa on varmasti täynnä, vauva röyhtäytetty, vaippa kuiva eikä hänellä ole liian kylmä tai kuuma. Jos vauva vaikuttaa kovin virkeältä, juttele ja leikitä häntä vähän aikaa kunnes huomaat että häntä alkaa väsyttää. Lauleskele tai loruile rauhallisesti, ja hymyile hänelle niin vauva huomaa että itsekin olet levollisella ja iloisella tuulella, joten kaikki on varmasti hyvin.

Jos hän käyttää tuttia, tämä helpottaa koska tutin kanssa on vaikea huutaa ja vauva saa tutista suunnattomasti turvaa. Tuttia ei tarvitse käyttää ellei vauva sitä kaipaa, mutta suosittelisin harkitsemaan turvautumista tuttiin ja vähän vaikka houkuttelemaan tutin käyttöön jos vauva ei millään tahdo nukahtaa. Olette parempia ja jaksavampia vanhempia kun saatte välillä vähän hengähdystaukoja ja omaa ja kahdenkeskistä aikaa miehesi kanssa kun vauva nukkuu. Voihan tutin käytön sitten myöhemmin lopettaa. Tai rajoittaa vain lapsen uniaikoihin jos haluaa, itse teimme näin toisen lapsen kohdalla, kun taas esikoinen ei syönyt tuttia.

Syötä (ja röyhtäytä) vauvaa vielä tarvittaessa jos maito hänelle vain kelpaa, täysi vatsa auttaa unen tulossa. Vie vauva hereillä pinnasänkyyn, tai ainakin puoliksi hereillä, jotta hän tietää missä on. Se että herää eri paikassa kuin missä nukahti, saattaa pelottaa vauvaa. Kuvittele itse että kävisit nukkumaan omaan sänkyysi ja heräisitkin naapurin autotallissa. Paijaile vauvan päätä ja taputtele hellästi hetki mahaa/selkää ja peppua ja lepertele rauhoittavia sanoja, siitä huolimatta onko vauva sitten rauhallinen tai ei. Sano hyviä öitä, tms. ja lähde huoneesta.

Jos ja kun huuto tässä tapauksessa alkaa, odota kärsivällisesti että vauvan itku muuttuu "tarveitkuksi", ja mene vasta sitten vauvan luokse. Ei siis "loukkaantunut" tai ärtynyt tasainen itku yksin pinnasänkyyn jäämisestä tai vauvan itsekseen pitämä mölinä, kitinä tai yninä. Vaan hieman hätääntynyttä itkua, yleensä voimistuvaa tai sitten tasaista mutta sellaista mistä kuulee että nyt äitiä kyllä tarvitaan. Tietenkään vauvan ei saa antaa itkeä itsekseen pitkään.

Kun menet vauvan luokse rauhoittele häntä puheella ja laittamalla kätesi lempeästi vauvan selän/pepun/mahan päälle ja voit myös lempeästi paijata tai taputella. Jos vauva ei rauhoitu, nosta syliin ja rauhoittele. Kun itku lakkaa ja vauva on rauhoittunut, laske vauva takaisin sänkyyn, paijaile, toivota hyvää yötä ja poistu huoneesta. Toista tätä samaa kaavaa kunnes vauva nukahtaa. Usko tai älä, tämä tapahtuu kuitenkin lopulta jossain vaiheessa. Kukaan ei jaksa pysyä loputtomiin hereillä, ei varsinkaan pieni vauva.

Ensimmäisillä kerroilla, siis useampien päivienkin verran, rumba voi tuntua todella, todella pitkältä, mutta päivä päivältä homma helpottuu kun vauva alkaa ymmärtää että hänen ei tarvitse joka hetki yrittää varmistaa että onhan äiti tai isä varmasti lähellä ja hän on turvassa, vaan että hän voi hyvillä mielin nukkua. Lopulta vauva alkaa nukahtaa yllättävänkin nopeasti ja helposti. Minusta vauva tämän jälkeen myös nukkui rennommin ja oli herättyään levänneemmän oloinen.

Toinen hyvä vinkki on päiväsaikaan muutenkin viettää välillä aikaa siinä huoneessa jossa lapsen pinnasänky on, syöttää lasta ja leikkiä ja seurustella hänen kanssaan. Tämän kuulin muistaakseni myös neuvolasta. Näin huone on lapselle tuttu, ja hän voi kokea olevansa turvassa kun hänet laitetaan samaan huoneeseen nukkumaan.

Yksi hyvä keino lisätä omaa jaksamistaan on asettaa kaikille näille ongelmakysymyksille joku aikaraja ja vaikka merkitä se kalenteriin ylös. Itse muistan esim. kirjanneeni: jos vauvan nukuttaminen on vielä kolmen viikon kuluttua tästä päivästä yhtä hankalaa, vaadin neuvolasta jotain konkreettisempaa apua. Ja yllätys yllätys, oli paljon helpompaa! Tieto tästä auttaa jaksamaan, voi laskea päiviä siihen että ongelma pikku hiljaa ratkeaa.

Nukuttamisessa ja muussakin vastaavassa vauvan kanssa on tietysti noudatettava aina samaa logiikkaa, eli valitse minkä keinoin tahansa, noudattaa sitten ainakin pari viikkoa sitä samaa kaavaa tunnollisesti niin tuloksia syntyy. Ja kun on kerran jaksanut ongelmaa jo kuukausia, jaksaa kyllä jotenkin vielä sen kolme viikkoa siihen päälle, varsinkin kun homma helpottaa sen jälkeen tuntuvasti.

 

moi olen 27 vuotias nainen ja on ollut menkat 4päivää myöhässä ja jokaaamu on tehnyt pahaa ja ruokahlu kasvaa mikä on