Vauva perätilassa - lääkäri pakotti sektioon...

Näitä aiempia perätilajuttuja lueskellessani olen kovasti hämmästellyt sitä miten moni kertoo siitä ettei lääkäri tahdo vauvan ollessa perätilassa "luvata äidille sektiota". Itselläni on takana täysin päinvastainen tilanne.

Esikoiseni oli perätilassa, mutta siitä huolimatta olisin halunnut synnyttää hänet normaalisti. Muutenkin koin etteivät edellytykset olleet sieltä huonoimmasta päästä. Vauva oli pienikokoinen, istukka ylhäällä takana, nuori ja terve synnyttäjä, jne. Mitään lantion kuvaamista ei edes harkittu, vaan sanottiin että muuta vaihtoehtoa ei ole.

Koko hommasta jäi todella ikävä maku. Lääketieteellisesti ajatellen kaikki sujui hyvin, mutta minulle leikkaus oli äärimmäisen kurja ja pelottava kokemus. Vauva oli syntyessään terve, mutta itse olin leikkauksen jälkeen todella heikossa kunnossa. Yksi kamalimmista puolista sektiossa oli lisäksi se miten minut eristettiin sekä valmistelujen ajaksi että leikkauksen jälkeen miehestäni ja lapsestani.

Minun on edelleenkään hyvin vaikea uskoa että sektio olisi tässä tapauksessa ollut välttämätön toimenpide. Pikemminkin uskon että kyse oli hätävarjelun liioittelusta - että leikkauspäätös oli tämän sairaalan rutiinitoimenpide josta päätettäessä ketään ei kiinnostanut miltä minusta tuntuu.

 

Jos siellä sairaalassa ei ollut lääkäriä, jolla on kokemusta perätilasynnytyksistä. Siihen tarvitaan vähän enemmän kokemusta ja lisäksi riski joutua kiirelliseen sectioon on isompi ja kaikissa sairaaloissa ei ole yhtä hyvät mahdollisuudet hoitaa sellaisia tilanteita.

Mut myös leikattiin perätilan takia, tosin itse sain päättää, miten synnytän. Leikkaus oli tosi helppo ja paranin hetkessä. Ainoa ikävä juttu oli se, että kätilö oli käskenyt miehen tulemaan mun viereen sinne leikkaukseen. Olisin mielummin ollut yksin ja keskittynyt itse tilanteeseen. Nyt oli ärsyttävää maata siinä halvaantuneena, kun mies toljottaa vieressä ja paijaa mun päätä.

 

Sanoisin, ole onnellinen. Näitä lapsia nähneenä ja hoitaneena, ole onnellinen.

 

Lantion kuvaus ei ole enää mikään rutiinitoimenpide monessakaan sairaalassa. Gyne pystyy käsinkin arvioimaan tiettyjen synnytyskanavan luisten "maamerkkien" avulla synnytyskanavan tilavuutta. Ja jos käteen tuntuu selkeästi ahtaalta (olitko vielä ensisynnnyttäjä?) niin en yllättyisi yhtään jos turha säderasitus syntyvään vauvaam ja sinun munasarjoihisi jätetään antamatta jättämällä kuvaamatta. Toki on ikävää että synnyttäjä kokee tulleensa "eristetyksi" kun tiettyihin toimenpiteisiin ja tilanteisiin ei miestä lasketa mukaan. Mutta esim heräämössä voi olla akuuttejakin tilanteita muilla potilailla, ja tällöin ei haluta että siellä on "ylimääräisiä". Ja esim peräruiskeen antoon ja katetrin laittoon harva edes haluaa tukihenkilöään mukaan.

Minä olen jäävi sanomaan, kun itse olen melkein valmis lääkäri. Mutta yhden perätilasektion kokeneena ja toiseen ilmeisesti pikapuoliin joutuvana olen kyllä vakaasti sitä mieltä että synnytyslääkäri se on se asiantuntija jonka sanaan kannattaa luottaa siinä onko perätilaa turvallista alkaa synnyttämään vai ei. Ja ihan oikeasti, ei Suomessa missään ketään RUTIINISTI sektoida jos lapsi on perätilassa! Tietenkin ymmärrän että pettymys voi olla aloittajan tilanteessa iso, mutta nää perätilajutut on vähän sellaisia "elämä on" -juttuja joihin on vaan sopeuduttava. Tiedän kokemuksesta ( olen synnyttänyt kaksi isoa lasta rt:ssa alateitse ennen näitä perätiloja). . . . On vaan parempi miettiä että "nyt kävi näin" kuin hirveästi olla pahoillaan ja jossitella että varmaankin olisi mennyt hyvin. Lapsen ja äidin parhaaksi se sektio kuitenkin on lääkärin asiantuntemuksen pohjalta päätetty tehdä, ja lääkäri siitä on vastuussa mitä hän päättää ja mikä on lopputulos. Toki olisit voinut kieltäytyä sektiosta ja allekirjoittaa paperin että kieltäydyt ja vaadit alatiesynnytystä vaikka lääkäri suosittaa muuta. Olisitko kuitenkaan siihenkään ruvennut?

 

Mä kyselin silloin asiaa useammalta lääkäriltä ja kaikki tuntuivat olevan eri mieltä. Eli viimekädessä sitä on aina luotettava omaan näkemykseensä.

 

itsellä leikattiin yllätysperätila vesien menon jälkeen päivystyksenä.olin vihainen ja pettynyt kun odottelin leikkausta mutta sitten kun synnytyslääkärin kanssa juttelimme perusteista vielä leikkauksen jälkeen tarkemmin niin tajusin että hän teki niinkuin parhaaksi näki ja ajatteli siinä minun ja lapsen terveyttä.olen hänelle kiitollinen ja niinkuin joku edellä sanoi, elämä on.aina ei saa mitä haluaa.
jälkikäteen ajateltuna ehkä mun tylleröllä oli syynsä kääntyä viime hetkellä.

ainut mikä miestäni ja mua harmitti oli se että mies sai olla kanssani vaan hetken.toki ymmärrän että kaikki valmistelut ei ole isälle nähtäväksi tarkoitettu mutta olisin kaivannut tukea...

 

Meillä on jälkikasvu perätilassa. K-S Keskussairaalaan olen sektioon menossa ensi viikolla. Meitä lääkäri kannusti kovasti alatiesynnytykseen, mutta magneettikuvauksessa selvisi ettei mulla ole lantion mitat tarpeeksi 'suuret' siihen.

 

Olen samaa mieltä Perrin kanssa mitä tulee luottamukseen lääkärin asiantuntevuudesta. En todellakaan koe että pystyisin luottamaan yhden lääkärin mielipiteeseen absoluuttisena totuutena. Etenkin jos lääkäri on nuori ja kohtalaisen kokematon. Mikäli saisin tilanteeseen saman arvion useammalta lääkäriltä, ja vielä hyvin perusteltuna, tilanne olisi tietysti aivan toinen.

Olisin myös todellakin halunnut kuulla ETUKÄTEEN, että minulla on myös oikeus täyttää tämä kaavake, eli kieltäytyä suunnitellusta sektiosta ja lähteä yrittämään alatiesynnytystä. Sitä on tietenkään mahdoton enää jälkikäteen sanoa miten olisin valinnut jos minulle olisi tätä vaihtoehtoa tarjottu. Mutta nimenomaan se tuntui pahalta kun vaihtoehtoja ei tarjottu. Jäi siis sillä hetkellä tunne että minut pakotetaan väkisin toimenpiteeseen jonka haluaisin välttää viimeiseen asti. Selvästikin niille joille sektio on ollut oma valinta, siitä on jäänyt jälkikäteen parempi mieli.

Leikkausta edeltävinä ja sitä seuraavina hetkinä äidit tuntuvat olevan varsin eriarvoisessa asemassa riippuen mm. siitä missä sairaalassa leikkaus tehdään. (Puhumattakaan siitä miten paljon sektiotilanne eroaa alatiesynnytyksestä.) Ymmärtääkseni joissain sairaaloissa äiti pääsee heti suoraan leikkaussalista samaan tilaan isän ja lapsen kanssa, mutta valitettavan usein sairaalan käytäntö eristää hänet totaalisesti perheestään näinä herkkinä hetkinä. Harvinaista ei ole sekään että isä eristetään täysin koko tilanteesta, eli joutuu useamman tunnin ajaksi eroon puolisostaan raastavan epätietoisuuden vallassa.

Eristämiselle voidaan esittää monenlaisia perusteita, mutta inhimillisesti katsoen se ei mielestäni ole ainakaan äidin, lapsen tai isän edun mukaista. Jokaisen lapsen syntymä on vanhemmille todella herkkä ja ainutkertainen tapahtuma. Siihen liittyvät ikävät asiat pysyvät mielessä loppuelämän ajan. Tietenkään niitä ei pidä jäädä loputtomasti märehtimään, mutta traumaattisen synnytystilanteen kokeneelle äidille toivoisi suotavan mahdollisuus surra rauhassa surunsa ja pettymyksensä pois.

"Mitäs siinä murehdit, sinullahan on terve lapsi." On pahinta mitä traumaattisen synnytyksen/sektion kokeneelle äidille voi sanoa. On epäreilua ja hedelmätöntä lähteä vertailemaan ihmisten erilaisia ikäviä kokemuksia. Tapahtui mitä tahansa, aina löytyy joku jolle on käynyt vielä pahemmin. Mutta kuten nimimerkin Aubrieta kirjoitus osoittaa, valitettavan usein lääkäreille empatia on lähes tuntematon käsite.

 

Olen täysin samaa mieltä tuon "Mitäs siinä murehdit, sinullahan on terve lapsi" kommnetin suhteen! En voi ottaa kantaa tuohon perätila-sektio-asiaan, mutta synnytys oli erittäin traumaattinen kokemus minulle ja ylläoleva kommentti oli juuri se, mitä useimmat ihmiset minulle tarjosivat.

Synnytykseni käynnistettiin rv 41+1 vähäisen lapsiveden takia, josta seurasit ns. hypotoniset supistuksen käynnistyslääkkeen komplikaationa eli supisti n. 20 sekunnin välein aivan hirvittävästi, mutta mitään ei tapahtunut. Erinäiseten vaiheiden jälkeen päädyttiin kiireellisen sektioon ja koska oli niin kiire, puudutus tehtiin epiduraalin avulla, mutta en ehtinyt puutua tarpeeksi, joten kun lääkäri otti vauvaa ulos, tunsin aivan hirvittävää kipua virtsarakon alueella ja luulin kuolevani ja että vauva myös menehtyy, lopulta minut nukutettiin. Synnytyksestä on nyt kohta 4kk, enkä pysty asiasta edelleenkään keskustelemaan ilman, että minua itkettäisi.

Pääasia tietenkin on, että vauva syntyi terveenä ja sektio oli varmasti oikea päätös, ja olen ikionnellinen terveestä lapsesta, mutta se ei kuitenkaan vähennä sitä, miltä minusta synnytyksen aikana tuntui.

No tämä meni vähän sivuraiteille...

 

Meillä on nyt kuukauden ikäinen neiti kotona joka syntyi perätilassa. Synnytksessä oli 2 synnytyslääkäriä, ja toisella vielä harjoittelija, lastenlääkäri harjoittelijan kanssa, lastenhoitaja ja kätilö. Kaikki meni hienosti ja kertakaikkisen asiantuntevalla ja ystävällisellä tavalla.

Meidän perätila varmistettiin neuvolassa viikolla 34 ja sain ajan äitipolille viikolle 36 kääntöyritystä varten. Kääntöyritys ei sinänsä ollut mitään miellyttävä kokemus. Lääkäri piti itsestään selvänä että synnytän alakautta, siis muuta vaihtoehtoa ei ollut, tosin painoarvo oli tuolloin 2,5 kg. Se sinänsä jäi harmittamaan kun sairaalan taholta ei kukaan minun kanssani edes pohtinut vaihtoehtoja. Vaatimalla sain vaatia että pääsin polille uudestaan lähempänä laskettua aikaa, toisella kerralla sitten oli eri lääkäri joka auliisti selosti perätilasynnytksen vaiheet ja riskit verraten niitä normaali synnytykseen sekä kertoi myös sektion hyödyt ja haitat.

Kaikken eniten minua edelleen harmittaa kaikkien sukulaisten ja tuttavien suhtautuminen asiaan. Itseän perätila harmitti jo ihan riittävästi ja sitten kaikki muut "synnyttivät sektiollan" minun puolestani. Oli tosi hankala olla, kun muutenkin oli tunteikas ja ikävä olo ja "määräys" sektion vaatimiseen oli valtava, myös mieheni taholta. Hän on kyllä jälkikäteen todennut että on iloinen kun pidin pääni ja synnytin alateitse.

Synnytys on niin iso asia naiselle, että kyllä se on tärkeää millainen fiilis tapahtumasta jää.

 

Minulle tehtiin perätilasektio suunnitellusti reilu vuosi sitten Kymenlaaksossa. Perätila todettiin synnytystapa-arviossa, joka tehtiin raskausdiabeteksen takia. Lääkäri sanoi että saan itse päättää miten lapseni haluan synnyttää, mutta jos haluan synnytttää eskoiseni alakautta, tulee minun olla siihen hyvin motivoitunut, hän ei ala ylipuhumaan siihen ketään. Minulle se sopi hyvin, ja ilmoitin etten ole riittävän motivoitunut alatiesynnytykseen. Hän myös sanoi, että alatiesynnytyksen ehtona olisi se, että synnytys käynnistyy itsestään eikä mene paljon yliajalle. Olin tyytyväinen sektiopäätökseen, ja odotan josko vaikka seuraavan kohdalla saisin kokeilla alakautta.

 

Mullekin lääkäri sanoi esikoista odottaessa että jos on pt:ssa niin äärimmäisen harvoin laskevat ensisynnyttäjää yrittämään alakautta :xmas: Ja mä pelkäsin sektiota ihan kamalasti. Onneksi vauva kuitenkin kääntyi rt:an ja alatiesynnytys onnistui hyvin.

 

Minulla ei ole kokemusta perätilasynnytyksestä tai sektiosta. Onneksi kuopus kääntyi perätilasta vyöhyketerapian, asentohoidon ja moksauksen avulla!

Mutta siis pakko kyllä osallistua keskusteluun sen verran, että minua suututtaa se, että
1) Ei anneta vaihtoehtoja... TODELLA HARVOIN on oikeasti sellainen tilanne, etteikö olisi vaihtoehtoa olemassa. (= mielestäni suoraa vallankäyttöä synnyttäjää kohtaan)

2) Niinkuin joku jo sanoikin niin sektiolaiset ovat todella eri arvoisissa asemissa riippuen synnytyssairaalasta. Sektiota voidaan tehdä PALJON perhelähtöisemmin jos halutaan!

Kaikkien kannattaa ehdottomasti antaa palautetta ja kehitysehdotuksia! Sähköpostilla tai sairaalan palautekaavakkeella se käy helpoiten. Jos laittaa s.postilla niin kannattaa laittaa väh. kahdelle ihmiselle, niin palautteen eteenpäin meno ja käsittely on varmempaa! Ilman palautteita ei mikään muutu!

t. burde
(www.voimaannuttavasynnytys.blogspot.com)

 

Itse jouduin perätilan vuoksi sektioon yksinkertaisesti siksi, että ko. sairaalassa ei perätilavauvoja synnytetä lainkaan alakautta ja olisikin pitänyt lähteä toiselle paikkakunnalle, jos olisi halunnut perätilavauvan alakautta synnyttää. Hirmuisesta leikkauspelosta huolimatta halusin kuitenkin synnytyksen hoidettavan omassa sairaalassa, mikä olikin lopulta erittäin hyvä päätös (ja huomasin turhaan pelänneeni puudutusta, katetrointia ja itse leikkausta, toipuminen kun oli kuitenkin se vaikein osuus omalla kohdallani...). Jo kääntöyrityksessä todettiin, että napanuora saattaa olla vauvan kaulan ympärillä ja siitä syystä vauvan syke kääntöä yritettäessä laski. Loppujen lopuksi sektion aikana selvisi, että nuora tosiaan oli kolme kierrosta kaulan ympärillä ja jos alatietä olisi yrittänyt synnyttää, oltaisiin päädytty kuitenkin sektioon. Niinpä omalla kohdalla oli siis onni, että kohtasin tuon kamalan pelkoni. Mieluummin kuitenkin suunniteltu kuin hätäsektio.

Ilmeisesti eri sairaaloissa on paljon eroja, sillä itse en kokenut, että minut olisi pakotettu sektioon, vaan vaihtoehdot toki kerrottiin ja sain itse valita. Toki kertoivat mitä riskejä mihinkin vaihtoehtoon liittyy ja tietysti tiesin, että jokainen synnytys ja sektio on erilainen, eli kukaan ei voi taata missään vaihtoehdossa etukäteen mitään. Tiedän äitejä, joilla on kokemuksia molemmista synnytystavoista ja heillä on kovinkin paljon toisistaan poikkeavat mielipiteet siitä, kumpi tapa oli helpompi/parempi.

Ilman muuta pitäisi aina kuunnella synnyttäjää, se ihan oikeasti helpottaa, kun tuntee että joku todella kuuntelee miltä sinusta tuntuu ja ottaa pelkosi todesta
Itselleni oli kovin vaikea paikka se, että monikaan ihminen (lukuunottamatta sairaalan henkilökuntaa) ei pitänyt sektiopelkoa minään. Vain alatiesynnytystä olisi voinut pelätä... Se oli mielestäni kummallista.

 

Juuri tuo sairaalan henkilökunnan vallankäyttö oli se mikä minusta oli koko prosessissa kaikkein pahinta. Aivan liian monet lääkärit ja hoitajat käyttävät hyväkseen ensisynnyttäjien tietämättömyyttä omista oikeuksistaan.

Oman ikävän kokemukseni lisäksi voisin mainita pari esimerkkiä tuttavapiiristä. Ne tosin liittyvät alatiesynnytykseen. Toiselle sanottiin, että ainoa vaihtoehto on puoli-istuva asento synnytyssängyllä. Toiselle lykättiin kaikki mahdolliset puudutteet kysymättä lainkaan haluaako hän niitä edes. Motiivina tällaiselle toiminnalle on luonnollisesti se, että kaikki saataisiin hoitumaan HENKILÖKUNNAN KANNALTA mahdollisimman mukavasti, välittämättä lainkaan siitä miltä synnyttävästä äidistä tuntuu.

 

Kotiäiti keskisuomesta: Kai teit sairaalaasi valituksen kohtelustasi? Ehdottomasti kannattaa tehdä, koska koet saaneesi noin huonoa kohtelua!
Eihän se sinua enää auta, mutta jotakuta muuta samassa tilanteessa olevaa voi auttaa!
Voithan myös ottaa yhteyttä sairaalaasi ja synnytyslääkäriisi ja kysyä, voisiko hän kertoa sinulle, miksei vaihtoehdoista kerrottu/niitä ei annettu. sektiota se ei tee tekemättömäksi, mutta voisi helpottaa oloasi.