U
"uusiäiti"
Vieras
Sain pari viikkoa sitten ensimmäisen lapseni ja nyt saan ihan ihmeellisiä itkukohtauksia.
Kun vauva kitisee tai ihan itkee niin tunnen kuinka ärtymys nousee ja sitten ajattelen että olen aivan idiootti kun ärsyynnyn kun toinen on kuitenkin vielä aivan pieni vauva ja ei se tahallaan sitä tee ja sitten alkaa itkettää. Ja kerran kun mies soitti minulle ja kysyi että jaksanko lähteä käymään mummolassa niin tunsin taas kuinka itku nousee kurkkuun.Olin juuri ajatellut että mies sais tulla kotiin kun minua väsyttää. Kuitenkin sain itkun pidettyä sisällä puhelun ajan ja kun lopetimme puhelun purskahdin itkuun. Siinä sitten itkin ja puin vauvaa ja tarkkailin kelloa kuinka kauan voin vielä itkeä ennenkuin mieheni tulee hakemaan meitä.
Sitten mieheni ehdotti, että jos viemme vauvan hoitoon mummollensa että tekisimme itse jotain muuta sillä välin. niin alkoi sekin ajatus itkettämään enkä suostunut siihen.
Kuitenkin kun vauva sitten on rinnalla syömässä niin tuntuu, että rakastun lapseen aina joka kerta uudestaan ja uudestaan.
Johtuuko tämä nyt tuosta imetyksestä vai mistä ihmeestä? Raskauden aikana ei kuitenkaan hormoonit vaikuttanu niin että itkeskelin ihan turhille asioille, mutta raskaus oli aika vaikea ja samoin synnytys, synnytys kesti mm. yli 15h