Vauva ja äidin itkukohtaukset

["uusiäiti"]

Sain pari viikkoa sitten ensimmäisen lapseni ja nyt saan ihan ihmeellisiä itkukohtauksia.

Kun vauva kitisee tai ihan itkee niin tunnen kuinka ärtymys nousee ja sitten ajattelen että olen aivan idiootti kun ärsyynnyn kun toinen on kuitenkin vielä aivan pieni vauva ja ei se tahallaan sitä tee ja sitten alkaa itkettää. Ja kerran kun mies soitti minulle ja kysyi että jaksanko lähteä käymään mummolassa niin tunsin taas kuinka itku nousee kurkkuun.Olin juuri ajatellut että mies sais tulla kotiin kun minua väsyttää. Kuitenkin sain itkun pidettyä sisällä puhelun ajan ja kun lopetimme puhelun purskahdin itkuun. Siinä sitten itkin ja puin vauvaa ja tarkkailin kelloa kuinka kauan voin vielä itkeä ennenkuin mieheni tulee hakemaan meitä.

Sitten mieheni ehdotti, että jos viemme vauvan hoitoon mummollensa että tekisimme itse jotain muuta sillä välin. niin alkoi sekin ajatus itkettämään enkä suostunut siihen.

Kuitenkin kun vauva sitten on rinnalla syömässä niin tuntuu, että rakastun lapseen aina joka kerta uudestaan ja uudestaan.

Johtuuko tämä nyt tuosta imetyksestä vai mistä ihmeestä? Raskauden aikana ei kuitenkaan hormoonit vaikuttanu niin että itkeskelin ihan turhille asioille, mutta raskaus oli aika vaikea ja samoin synnytys, synnytys kesti mm. yli 15h

 

["nanna"]

mulla oli tota samaa ja johtui luultavasti ihan vähistä yöunista ja siitä että elämä muuttui kertaheitolla niin että joku oli kokoajan riippuvainen mun hoidosta ku aikasemmin sai levätä silloin ku huvitti eikä ollu pakko jaksaa mitään mitä ei halunnu. Hyvät yöunet joskus auttoi mulla, tosin niitä ei ollu helppo järjestää ku mies ei siihen ottanu osaa, anoppi tuli sitten auttamaan...

 

[---//-/]

Jaksamisia sinulle! Vauva-aika oli minullakin itkun sekaista ja olin todella väsynyt. Välillä olin niin vihainen ja pettynyt itseeni, koin jatkuvaa huonoa omaa tuntoa. Oletin 1v2kk ja koko sen ajan mieli heitteli. Nyt kk imetyksen lopetuksen jälkeen elämä taaperon kanssa on ihanaa, kai se sitten imetys aiheutti nuo itkut. Pelottaa, että mitä jos saan toisen lapsen : olisiko vauvalle parempi että en imettäisi? Juuri tuon jatkuvan tunnevuoristoradan takia. Haluaisin kyllä. Onnea sinulle vauvasta!

 

[---//-/]

Siis imetin*

 

[3 lasta]

Voih, mä muistan kun esikoinen oli vastasynytynyt. Hän oli todella helppo vauva, mutta onhan se elämänmuutos totaalinen, kun joudut koko ajan olemaan läsnä ja käytettävissä.
Kerran sitten tämä helppo vauva ei rauhoittunutkaan sänkyynsä kuten tavallisesti. Mies oli juuri grillannut ja muistan ajatelleeni että ei v***tu eikö saa enää edes syödä rauhassa kerran päivässä... Olin ilmeisesti vain väsynyt. Meillä oli silloin vielä vieraita ja käyttäydyin muutenkin kuin idiootti. Toinen vieraista tajusi ottaa vauvan hoiviinsa mun ruuan ajaksi ja sain syödä ihan rauhassa. Ja vauvakin oli ihan tyytyväinen

 

["uusiäiti"]

Minulle tuntuu yöt olevan ne kaikkein rankimmat. Kun kuitenkin ennen olen helposti pystynyt nukkumaan yli 12h ja nyt minun pitää öisin herätä syöttämään.. lisäksi kun vauva syö ensin vähän ja pienen tauon päästä hän haluaa lisää niin tämä verottaa yöunia vielä enemmän.

minullakin anoppi on sanonut, että voi auttaa jos emme tai minä en jaksa, mutta tuntuu että olen huono äiti jos nyt jo olen aivan puhki ja työnnän lapsen toisaalle hoitoon. Vaikken nyt itseni mielestä mitenkään ipuhki ole vielä

Mies on kuitenkin nyt vauvelin kanssa mummolassa käymässä, kun on hän tainnut huomata peittely yrityksistäni huolimatta että en ihan täysillä jaksa. Ensin pyysi minuakin mukaan, mutta hetken päästä sanoi että jos he menevät kaksin niin saan hieman levättyä.

Uskon että tämä kaikki itkuisuus johtuu juurikin tuosta imettämisestä kun jostain luin että imettävä saattaa olla itkuherkkä.

 

["uusiäiti"]

Voih, mä muistan kun esikoinen oli vastasynytynyt. Hän oli todella helppo vauva, mutta onhan se elämänmuutos totaalinen, kun joudut koko ajan olemaan läsnä ja käytettävissä.
Kerran sitten tämä helppo vauva ei rauhoittunutkaan sänkyynsä kuten tavallisesti. Mies oli juuri grillannut ja muistan ajatelleeni että ei v***tu eikö saa enää edes syödä rauhassa kerran päivässä... Olin ilmeisesti vain väsynyt. Meillä oli silloin vielä vieraita ja käyttäydyin muutenkin kuin idiootti. Toinen vieraista tajusi ottaa vauvan hoiviinsa mun ruuan ajaksi ja sain syödä ihan rauhassa. Ja vauvakin oli ihan tyytyväinen

Niiiiiin. tämä onkin todella hassua kun meidänkin vauva on todella helppo vauva. Ei turhia kitise tai itkeskele. Sen takia tuntuu vielä kaksi kertaa pahemmalta kun ärsyynnyn pieneen ihan turhaan.

 

["babyblues"]

Ihan normaalia. Sitä kutsutaan babybluesiksi.

 

["vieras"]

Kuulostaa tutulta. Kaikki muuttuu kertaheitolla ja vauva vaatii koko ajan huomiota,päiväunet ja syömisrytmit hukassa. Itselle ei jää omaa aikaa..ym. Itkin usein yksin ja mietin typeryyksissäni että kuka ottaisi vauvan omakseen.Hormoonithan ne hyrrää tosi vahvana. Mielestäni kaikki lähti synnytyslaitokselta..minua ei otettu huomioon yksilönä, ei opastettu lapsen hoidosta tarpeeksi. Ja eppari oli tosi kipeä. En puhunut neuvolassakaan oikein mitään, itkin kyllä sielläkin mutta vannotin kaiken olevan hyvin. Suosittelen kyllä puhumaan neuvolassa mikäli pystyt. Toisen ja kolmannen lapsen kohdalla ei ollut tällaista. Onnea vauvasta!

 

["hmmm"]

ne on ne hormoonit... neuvolassa kannattaa puhua!

 

[Naneni]

Niinkuin jo todettu, ne on ne hormonit, jotka jyllää Kroppa ei ole vielä toipunut synnytyksestä ja imetys saa toiset hormonit liikkeelle. Siihen päälle vielä yöunen puute ja ylipäätään elämänmuutos, niin ei ihme, että pieninkin asia saa tunteet heittelemään.

Itse olin lähestulkoon yksin vauvan kanssa ekat 4kk ja kyllä minäkin sain mitä ihmeellisimpiä raivo- ja itkukohtauksia. Ihan jo koiranpennun näkeminen telkkarissa sai aikaan Niagaran, saati että joku sanoi jotain nättiä musta. Onneksi kuitenkin oli apua saatavilla ja pääsin joskus jopa saunaan yksinäni Kannattaa mainita asiasta neuvolassa ja ehdottomasti myös kertoa miehelle! Hänelle elämäntilanne on myös uusi, muttei voi tietää mitä sinä käyt läpi ja tukea sua, jos et kerro mikä vaivaa.

Yritä nukkua tai ainakin levätä silloin kun vauvakin nukkuu ja syö usein! Ja muista juoda paljon, niin imetyskin sujuu paremmin. Tsemppiä!

* Muoks. Sen verran tuosta, kun miehesi yritti lähteä kanssasi kahdestaan johonkin, niin mä suostuin jättämään vauvan iltahoitoon kolmeksi tunniksi vasta 2,5kk ikäisenä. Se teki hyvää, mutta olisi ehkä aikaisemminkin voinut lähteä johonkin. Tosin jos imettää, niin eipä sitä kovin montaa tuntia poissa olla, jos ei jossain julkisessa vessassa halua alkaa pumppailemaan. Seuraavan kerran vauva oli 4kk, kun oltiin 8 tuntia juhlimassa kavereiden häitä. Silloin oli kiire takaisin kotiin, vaikka luotinkin hoitajaan ihan täysin, oli vaan sellainen olo, että oli pakko päästä vauvan luo takaisin. Ja niin mun mielestä pitääkin olla, vauvan paikka on vanhempiensa luona

 

["vieras"]

Mulla oli kanssa hirmuisia itkukohtauksia ensimmäisen kuukauden aikana. Eka itku tuli jo laitoksella kun vauva oli 4 päivän ikäinen. Iltamyöhällä en saanut vauvaa millään rauhoittumaan, en rinnalle enkä muuallekaan, ja lopulta kutsuin hoitajan. kun hoitaja otti vauva syliinsä, huuto loppui kuin seinään ja itse purskahdin itkuun. Tuli ihan sellainen olo, että ei musta oo äidiksi kun lapsi ei rauhoitu äidillään. Juttelin kyllä seuraavana päivänä kätilön kanssa asiasta, ja se helpotti Mutta kotiin päästyä vauvalla alko mahavaivat ja illat ja yöt meni huutaessa. Monta kertaa sain itkukohtauksen, ihan vain siitä syystä että tuli ihan paska äiti-fiilis kun vauva vaan itkee monta tuntia. Ja tottakai siihen vaikutti väsymys ja hormonitkin.
Mutta se on siis yleistä. Jos asia vaivaa sua, niin voit ottaa asian puheeksi neuvolassa. Ei terkkarit katso pahalla vaikka tunnustat heille että olet väsynyt ja itkuinen.

 

["Vieras"]

Baby bluesilta kuulostaa. Eikö teillä ollut siitä synnärillä puhetta? Kannattaa jutella asiasta neuvolassa. Ja turhaan syyllistät itseäsi itkemisestä sitä mietin, että kannattaa varmasti jutella vielä raskausajasta ja synnytyksestä jonkun kanssa - pyytää vaikka kertomus sairaalasta. Jos se pyörii mielessäsi. Viidentoista tunnin synnytys ei kuulosta kovin pitkältä kuitenkaan - varmasti siinä on ollut muita asioita, jotka on jääneet vaivaamaan, ja joista sun ois hyvä jutella.

 

[huolestuako?]

mun "vauva" on jo 3-vuotias ja usein mulla on noin..