Pidetään hengissä, koetataan ainakin. Vaikkei minullakaan mitään ihmeellistä asiaa ole, tuossa nyt viimeisimmät kuvat vertailuna keskenään.
Täällä ollaan oltu koko päivä ulkona pihatöissä. Alkaa hieman paikoissa tuntumaan, lonkissa varsinkin. Ihmeen mukavasti sitä vielä pystyy kottikärryjä nostelemaan peräkärryille ja kyykkimään roskakasojen vierellä. Tuli kuusiaitakin leikattua (pääasiassa kyllä miehen toimesta).
Mulla tosiaan ollut koko ajan poikaolo, ja meillä on tuleva pinnasänky täynnä poikien värisiä vaatteita. Ultrassa nyt kuitenkin todettiin, että tyttö tulossa, ja olen nyt alkanut haalia vaaleanpunaisia vaatteita, vaikka edelleen se poikaolo jossain takaraivossa jyskyttää.. Jotenkin epäilen enemmän ultratulosta kuin omaa oloani Vaikka olishan se oma prinsessa vallan ihana ja odotettu, mutta millä hitolla saan tämän "poikaoloilun" loppumaan
Hei, on mulla asiaakin. Perhevalmennus Meinaatteko/oletteko osallistuneet niihin? Me oltiin ensimmäisessä, mutta oli niin turha, että seuraava jätettiin väliin. Ja nyt olisi taas ensi viikolla aiheena "lapsivuodeaika". Ei kiinnostaisi mennä, koska netistä saa varmasti enemmän tietoa kuin neuvolan "luen suoraan kirjasta"-sessiosta.
Amiraali ja papulainen 22+3