Vauva haaveissa, häät tulossa

Olemme yrittäneet vauvaa nyt n. puoli vuotta. Päätimme kuukausi sitten, että haluamme tanssia häitämme heinäkuussa 2012. Nyt on ongelmana se, että miten häät ja vauvan tulon voi yhdistää? Onko täällä kellään kokemusta? Olen yrittänyt tässä laskeskella, että jos nyt tulisin raskaaksi, vauva olisi n. viiden kuukauden ikäinen häiden aikaan. Onko niin pienen kanssa mahdollista juhlia? Tietenkin hankkisimme hoitajan lapselle, mutta silti arveluttaa kun olisi vielä noin älyttömän pieni ja täytytisi imettääkin juhlissa. Haluaisin kuulla mielipiteitä siitä, että kannattaisiko yritystä lykätä vai mitä tehdään? Vauva on kyllä kovasti haaveissa. Ei toki haittaisi, että olisin häiden aikaan raskaana, mutta silloin vauvan yrittämistä täytyisi todella lykätä ainakin puoli vuotta..Vaikeaa!
 
Eli sama tilanne meillä! Puoli vuotta yritystä ja häät myös heinäkuussa 2012! Sen päätin, että lykkäämään en ala yritystä ja kyllä mielestäni voi noin pienen kanssa juhlia! :) En nyt tarkoita mitään överikännejä kuitenkaan tms! :) Sen verran kuitenkin laskeskelin, että jos ei ole syyskuun loppuun mennessä tärpännyt, niin lokakuu ainakin pitäisi pitää väliä yrityksessä, muuten sattuu LA ja häät samalle ajalle ja se voi olla hankalaa! Myöskään miuta ei haittaa vaikka olisikin häissä raskaana! Tsemppiä!!! :heart:
 
Me aiotaan yhdistää häät ja ristiäiset :) En usko, että vauva teidän tilanteessa estäisi juhlimista - tai riippuu toki siitä, minkälaiset häät on tulossa. Imettämisen ajaksi voi hyvin mennä eri huoneeseen tai syöttää pullosta jos ei halua imettää julkisesti. Ja pienelle riittää taatusti sylejä, ettei itse tarvitse koko ajan kanniskella! :)
 
Menkää naimisiin jo tänä kesänä! Ilman mahaa/muksua voi juhlia kunnolla. Mielummin pienellä budjetilla (jos meinasitte säästää ensi kesäksi), vähemmän kivassa paikassa (jos kaikki parhaat paikat varattu) KUIN isolla rahalla unelmien häät, mutta maha/muksu hidasteena. Itse tekisin niin.
 
Meidän häät on n. 50 hengen juhlat huvilassa. Olen miettinyt, että haluaisin vauvan etukäteen tutustuvan johonkin luotettavaan hoitajaan (esim. mll kautta), jonka sitten palkkaisin hääpäiväksi ja -yöksi. Lähimpiä sukulaisia en välttämättä haluaisi vaivata, jotta hekin pääsisivät nauttimaan häistä. Varmasti imetys tai pulloruokinta onnistuu tosiaan häiden lomassa.
 
Esposa Se ei taida tässä kaupungissa onnistua, sillä kaikki paikat on taatusti jo menneet kun ensi kesällekin oli jo varauksia. Muutenkin haluan rauhassa järjestää kivat häät. Paikka meillä on jo varattuna kesälle 2012.
 
Noh, näin maha pystyssä alttarille kävelleenä joko lykkäisin vauvan tekoa tai menisin aikasemmin naimisiin.. :) Musta tuntuu et jotain jäi puuttumaan kun raskaana menin naimisiin, polttarit oli tylsät kun ei kaaso uskaltanu viedä mua ajelulla ralliautolla tai ajaa kartingia "ettei vaan satu mitään", häissä väsytti, turvotti ja ellotti..Ei kiva laisinkaan.. :p

Enkä mä usko et niistä häistä olis tullu mitään vauvan syntymänkään jälkeen kun on niin omistautunut lapselle ettei oikein osaa olla ilman et koko ajan hyysää sitä..

Toki jokainen tavallaan ja se mikä sopii meille ei välttämättä sovi muille, mut tää on mun mielipide.
 
Mulla 8 kk vauva, joka on ollut vasta kerran hoidossa, vaikka ennen vauvaa ajattelin jotain ihan muuta. Ei se ole niin helppoa. Meillä vauva ei esim. huolinut pulloa nuorempana, nyt ruokalakkoilee välillä ja eroahdistusta äidistä on.
 
Jos tuo 88 on syntymävuotesi, harkitsisin tuota vauvanteon siirtämistä.Varsinkin jos yhtään tuntuu siltä, että nuoruus on vielä kesken ja baarit ja kaverit vielä kiinnostaa. Vauva sitoo äidin 99 % kotiin. Itse olen iloinen, että sain esikoisen 26-vuotiaana, enkä yhtään nuorempana. Niin saisit kivat häät ilman mahaa/muksua :). En ole päässyt 8 kk aikana viihteelle, koska vauva tarvii minua nukahtamiseen. Lisäksi kaikki erikoistilanteet (matkat) aiheuttaa stressiä, eikä niistä nauti samalla lailla kuin ennen vauvaa. Mutta tietysti teet niin kuin itse parhaaksi näette. Ja kun olette tietoisia, että häät ovat tulossa, niin voitte yrittää enemmän ilman vanhempia olemista ja syömistä ja nukahtamiseta, jos teille vauva siunaantuu ennen häitä.
 
Esposa En oo ihan "tavallinen" nuori nainen siinä mielessä, että bilettäminen ei kiinnosta yhtään. :) Ei myöskään miestäni. Molemmat ollaan enemmän kuin valmiita perustamaan perhettä ja sitoutumaan toisiimme. Olen aina tiennyt, että haluan lapset nuorina ja suuren perheen. Opiskelen yliopistossa ja olen luokanopettajan ammatinkin valinnut sen vuoksi, että perheen yhdistäminen työhön on helppoa. Tämä ei siis ole mikään päähänpisto, mutta kiitos huolenpidosta. :) Olen nyt kaikista hedelmällisimmässä iässäni ja se ei tietenkään muutu, vaikka vauvan yritystä nyt lykkäisikin hiukan kunnes häät on vietetty. Se ei vaan ole helppoa, sillä vauvan kaipuu on niin suuri molemmilla..
 
lilli me mentiin viime vuonna puolen vuoden varoajalla naimisiin vauvaprojektin vuoksi ja nyt mua harmittaa mitä kaikkea täydellistä olisin voinu hokata jos olisin saanu enemmän aikaa valmistella :( meillä 80hengen juhlat, 4000e budjetti joista tonni meni pelkästään vaatteisiin, 120litraa boolia ei riittänyt vaikka nostettiin vasta reilusti ruuan jälkeen pöytään,ei saatu mieleistä juhla paikkaa pienellä budjetilla ja meidän mummolan tilaa ei saatu siivottua juhlakuntoon kun aikaa oli niin vähän. sanoin just miehelle ku katsoin satuhäitä ,perkele haluan uudet häät. joten mä kannatan sitä odotusta,vaikkakin olisit tuolloin raskaana tai pienen lapsen äiti :)<3
 
Mä olen nyt raskaana viikoilla 22+2. Mennään kuukauden kuluttua naimisiin ja häitä juhlitaan vasta vuoden päästä kesällä.

Kolmas tulossa ja tiedän itsestäni sen jo, etten millään jaksaisi järjestää tänä kesänä juhlia raskaana ollessa tai alle puoli vuotiaan kanssa alkaisi edes siihen hommaan.

Haluan juhlien olevan hauskat kaikille, myös ei-niin väsyneelle morsiamelle. Meille tämä ratkaisu on paras. Vaihtoehtoja on siis monia ;)
 
Viimeksi muokattu:
Olin viime kesänä häissä joissa hääparilla oli 2kk ikäinen vauva :) Hyvin meni, mutta riippuu paljon vauvasta, tämä oli oikein "kiltisti". Morsian vähän imetti ja lisäksi oli rintamaitoa pullossa jotta muutkin pystyivät ruokkimaan vauvaa jos tarvetta tuli. Ja vauvalle löytyi kyllä innokkaita hoitajia paljon enemmän kuin olisi tarvittu, tottakai kaikki halusivat pitää sitä sylissä jne. :) Tuossa iässä oli hyvää se, että vauva ei vielä vierastanut, myöhemmin se voi tuottaa ongelmia.

Myös hääfoorumeilta esim. naimisiin.info löytyy keskusteluja aiheesta :)

Ja mun mielestä olet ihan tavallinen nuori nainen, miksi ihmeessä pitäisi bilettämisen kiinnostaa? :D Minun äitini oli naimisiin mennessään 24, eli saman ikäinen kuin sinä ja raskaana... Itsekin suunnittelen häitä ja poden vauvakuumetta, mutta me taidetaan suosiolla jättää vauvan yritys vasta häiden jälkeen...
 
Viimeksi muokattu:
Sunflower11
lilli88: Ollaan samanikäisiä ja kolmatta me toiveilemme. Naimisiin menemmä marraskuussa (jos olisi tärppi käynyt aiemmin niin sitten oltais menty nyt kesällä naimisiin, voi olla että jos tässä 2kk sisällä tärppi käy niin siirretään loppukesään sitten naimisiinmeno).
Juhlista en vielä tiedä, joko pidetään heti tai sitten myöhemmin, mennään siis maistraatissa naimisiin.
 
Ei ookkaan hetkeen kukaan kirjoitellu tänne, mutta meillä tosiaan kans esikoisen yritys käynnissä ja ens kesälle ollaan suunniteltu häitä. Paikkaa ei tosin olla vielä varattu kun tässä just pohditaan että kuinkahan mahdollisen pienokaisen kanssa häät sujuis. Onko kukaan tän ketjun kirjottelijoista nyt sitten päätyny siihen että alottaa vauvan yrittämisen jo nyt vaikka häät ens kesänä, vai vieläkö mietinnän alla?
 
Meillä yritys on koko ajan meneillään tulevista häistä huolimatta. Ajateltiin kuitenkin, että taktikoidaan sen verran, että pari kuukautta pidettäis yrityksestä taukoa, jotta ei osuis laskettu aika hääpäivän lähelle. Eipäs oo vielä tärppiä tullut, vaikka 7 kk jo yritetty niin aika epävarmat fiilikset jo, etä tärppäis edes luomuna lähiakoina. Pillereiden jälkeen on nimittäin kierto sekaisin. Mua ei haittaa, että oisin raskaan häissä, joten yritetään vauvaa pienen tauon jälkeen taas kuten tähänkin asti.
 
Meillä ei aikanaan vauvaa alkanut kuulumaan ja sovittiin häät ja varattiin kirkot ym. Ja sitten tulinkin raskaaksi:D Me päädyttiin lykkäämään häitä, kun osui niin lähelle laskettua aikaa. Ei kaduta, kivat juhlat on nyt elokuussa tulossa ja poika on jo puolitoista ja pärjää hyvin mummojen ym. kanssa. Olisin kyllä voinut olla raskaana häissäni, mutta lapsivuoteesta en halunnut morsiammeksi... Ja onneksi, koska olin sektion jälkeen aika heikossa hapessa.

Haikaroita toivotellen!:hug:
 

Yhteistyössä