Sekoanko
Minulla on ollut oikeastaan lapsuudesta saakka pakko-oireita, juurikin, että piti esim. Jääkaapin ovi painaa tietyn verran kiinni, tai muuten joku minulle rakas kuolee tapaturmaisesti ym.
Näistä en ole koskaan uskaltanut lääkärissä sanoa. Ns. Normaalia elämää elänyt, ollut töissä ikäni ym.
Nyt raskauden jälkeen lapsellemme käynyt muutama pieni tapaturma esim. Pää kopsahtanut vahingossa pinnasängyn reunaan hänen itse heiluessaan ym. Ja itkuhan siitä on tullut. Olen usein käynyt ihan päivystyksessä, että katsoneet kaiken olevan hyvin.
No, nyt minulle tullut yhtä'äkkiä pakko-ajatuksia/ahdistavia mielikuvia, että itse satuttaisin lapsen päätä, Lyömällä ym. Tämän tullessa alkaa oksettaa, voin fyysisesti huonosti. Mieheltäni aina varmistan, että eihän tapahtunut mitään, enhän tehnyt mitään. Olen jopa ruennut kuvaamaan puhelimella päivittäin, mitä meillä tapahtuu. Sitten, kun käsittelen lastamme olen aina todella varovainen ja jos joku muu kantaa lastamme, painotan, miten varovainen pitää olla. Eli nuo mitä pelkään tapahtuvan, mielessä teen niitä asioita, eli satutan. Tai tuntuu, että olen jo mennyt sekaisin, etten sitten ole täysin varma teinkö niin. Tätä on joka päivä nyt aamusta iltaan ja olen aika poikki. Ne kuvat ovat niin eläviä, täysin nään päässäni mitä tapahtuu. Rakastan lastani enemmän, kuin mitään ja pelkään, että menetän hänet.
Tunnen itseni todella huonoksi äidiksi, koska minulla on näitä ajatuksia. En uskalla mennä näiden takia lääkäriin, jos lapsi viedään pois. En kestäisi sitä. Haluaisin nyt itse jotenkin päästä yli tästä asiasta, mutta miten?!
Eli nään selviä mielikuvia mitä tapahtuisi, ei vain ajatus, että teen niin ja näin. Itken myös päivittäin ja puolison kanssa riitelemme joka päivä ihan mitättömistäkin asioista ja ne myös saavat aikaan näitä ajatuksia.
Näistä en ole koskaan uskaltanut lääkärissä sanoa. Ns. Normaalia elämää elänyt, ollut töissä ikäni ym.
Nyt raskauden jälkeen lapsellemme käynyt muutama pieni tapaturma esim. Pää kopsahtanut vahingossa pinnasängyn reunaan hänen itse heiluessaan ym. Ja itkuhan siitä on tullut. Olen usein käynyt ihan päivystyksessä, että katsoneet kaiken olevan hyvin.
No, nyt minulle tullut yhtä'äkkiä pakko-ajatuksia/ahdistavia mielikuvia, että itse satuttaisin lapsen päätä, Lyömällä ym. Tämän tullessa alkaa oksettaa, voin fyysisesti huonosti. Mieheltäni aina varmistan, että eihän tapahtunut mitään, enhän tehnyt mitään. Olen jopa ruennut kuvaamaan puhelimella päivittäin, mitä meillä tapahtuu. Sitten, kun käsittelen lastamme olen aina todella varovainen ja jos joku muu kantaa lastamme, painotan, miten varovainen pitää olla. Eli nuo mitä pelkään tapahtuvan, mielessä teen niitä asioita, eli satutan. Tai tuntuu, että olen jo mennyt sekaisin, etten sitten ole täysin varma teinkö niin. Tätä on joka päivä nyt aamusta iltaan ja olen aika poikki. Ne kuvat ovat niin eläviä, täysin nään päässäni mitä tapahtuu. Rakastan lastani enemmän, kuin mitään ja pelkään, että menetän hänet.
Tunnen itseni todella huonoksi äidiksi, koska minulla on näitä ajatuksia. En uskalla mennä näiden takia lääkäriin, jos lapsi viedään pois. En kestäisi sitä. Haluaisin nyt itse jotenkin päästä yli tästä asiasta, mutta miten?!
Eli nään selviä mielikuvia mitä tapahtuisi, ei vain ajatus, että teen niin ja näin. Itken myös päivittäin ja puolison kanssa riitelemme joka päivä ihan mitättömistäkin asioista ja ne myös saavat aikaan näitä ajatuksia.