[QUOTE="Maria";28372533]Hei. Meidän tyttäremme ei myöskään viihtynyt itsekseen ennen kuin ikää oli yli 8 kk. Ja jopa 10 minuuttin yksin leikkimiseen päästiin vasta lähempänä vuoden ikää. Ei minun auttanut muuta, kuin yrittää jaksaa olla läsnä. Hänelle ei yleensä riittänyt se, että äiti oli siinä vieressä, mutta esim. pyykin sain ripustettua siten, että liehuttelin niitä vaatteita vauvan yläpuolella musiikin tahdissa =). Ensimmäiset puoli vuotta meni tanssien ympäri asuntoa vauvamusiikin rytmeissä. Tuo kantoliina on todella hyvä apu, jos vauva suostuu siinä olemaan. Omamme suostui aina välillä nukahtamaan siihen, jolloin sain omaa aikaa. Laitoin harson vauvan pään päälle, kun söin oman ruokani =). Ensimmäisten kuukausien ajan en kyllä lämmintä ruokaa oikein itselleni ehtinyt enkä jaksanut tehdä. Lähinnä söin sitä, mitä yhdellä kädellä pystyi laittamaan, kuten jogurttia ja mysliä.
Ainakin meillä nuo päiväunet vaihtelivat viikottain paljonkin. Juuri, kun luuli, että nyt vauva nukkuu vain tietyllä tapaa tai tietyn aikaa, niin heti se vaihtui. Välillä oli kausia, että hän suostui nukahtamaan ja nukkumaan vain liikkuvissa rattaissa, mutta ne eivät onneksi kauaa kestäneet. Nyt ikää on lähes 1v4kk ja nukkuu ulkona 2 h päiväunet suht säännöllisesti =D
Vauvojen, kuten aikuistenkin, temperamentit ovat vaan erilaisia. Toisille riittää viihdykkeeksi äidin tutut kasvot ja lähellä olo, toiset vaativat sylin ja vuorovaikutuksen.
Mutta toivon voimia sinulle. Koeta pyytää apua vauvan hoitoon (esim. kärryttelyyn) joltain läheiseltä tai kunnan perhetyöntekijöiltä, jos sinulla ei ole ketään joka voisi auttaa. On tärkeää, että saat omaa aikaa ja voit syödä.
Jos jaksat, niin palaa kertomaan, miten teillä on mennyt. Olisi kiva tietää.[/QUOTE]
Kiitos Maria! :flower:
Toki vaikea vielä ennakoida, mutta toivon, ettei meillä ole aivan yhtä vaikea tapaus.

Onneksi mies on hyvinkin osaaottava ja antaa kyllä minulle aikaa tehdä, mitä mieli halajaa niissä puitteissa kun ehtii. Tahtoo vain olla niin, että silloin kun mies on kotona, meillä on niin paljon jo rästissä puuhaa, että ei välttämättä ole mahdollista kummallekaan sitä kuuluisaa "omaa aikaa" suoda. Rakastan lastani yli kaiken, eikä minulle ole rasite olla hänen kanssaan, mutta kaipaan rakasta harrastustani, joka on ennen vauvaa ollut suurin osuus arjestani. Jos kokeneemmilla on antaa neuvoja ja niksejä, miten saan lisäminuutteja nipistettyä itselleni, niin otan ne mieluusti vastaan. Syömiseen sainkin jo joitain vinkkejä.