Vauva 1kk ei osaa nukkua yksin.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja niinhän he:
Miksi ihmeessä pitäisi nukkua yksin? Niin se vaan on, että ei ne halua olla kaukana äidistä kun ovat yhdeksän kuukautta olleet äidin sydämen alla. Ressaahan se välillä mutta aika aikaansa kutakin.

nimim. vauvaa puoli vuotta kainaloisena pitänyt ja muu pesue vaatimassa osansa

Minä olen samaa mieltä!

 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
kyllä se sinne sänkyynsä asettuu.
vaikka sylissä kuinka mukava tahansa ollakkin mutta jos vauvalla masu täynnä, vaippa kuiva ja muuten kaikki hyvin ja käymässä nukkumaan niin sänkyyn vaan kyllä se sinne asettuu. Käyt välillä antamassa tuttia, silittelemässä ja soittorasia on kans hyvä. Ei ne huutamisesta rikki mene. Onhan sun itsekkin nkuttava ja levättävä jotta jaksat. Ja hommat on tehtävä ja muutkin lapset tarvistee osansa.
Näin sanottiin mulle myös neuvolassa.

kuule minä hoidin vauvani niin että vastasin hänen tarpeisiin ensin,vaikka olin todella väsynyt. ja mitä tulee tohon huudattamiseen vauva huutaa aina tarvetta,ei ikinä muuten vain tai kiusallaan joten sitä ei jätetä huutamaan! ja 1kk ikäinen on vielä todella pieni! itselläni nukkuu vieressä kohta 1v :) ja minä kannoin häntä hänen ollessa 1-4kk joka yö useamman tunnin, en muuten paljoo nukkunut, 11kk yöherätyksiä väh.8yössä. nyt nukkuu koko öitäkin mutta herää 5-6.30. eipä voi mitään.
 
Kuinka moni aikuinen haluaa nukkua yksin? Jos aikuinen nukkuu toisen ihmisen kanssa, miksi oletetaan, että vastasyntynyt, joka ei edes välttämättä vielä ymmärrä olevansa äidistään erillinen olento, haluaisi nukkua yksin?

Käsitykset unesta ja vastasyntyneistä poikkeavat radikaalisti eri kulttuureissa. Länsimaissa ajatellaan, että jo ihan pientä vauvaa on syytä koulia jotta hänestä kasvaisi itsenäinen ja reipas. Esimerkiksi maya-kulttuurissa vauvaa ei kasvateta itsenäisyyteen, koska ajatellaan, että vauvasta on vain huolehdittava, eikä häntä sen kummemmin tarvitse opettaa ennen kuin hän oppii kommunikoimaan. Länsimaissa uni koetaan yksityisenä rauhoittumisen tilana, mayoille ja japanilaisille yksinnukkuminen on koettelemus. Länsimaissa perheiden yhteisnukkumista pidetään outona ja jopa syntisenä, kun taas muissa kulttuureissa länsimaista tapaa nukuttaa lapset yksin pidetään vanhempien vastuuttomuutena ja jopa eräänlaisena laiminlyönnin muotona.

Antroplogi ja unitutkija James Mckenna kiinnostui vauvojen unesta jo vuonna 1978. Siitä lähtien hän on tutkinut millaista vauvojen uni on ja miten vauvat parhaiten nukkuvat. Hänellä on yksi ainoa ohje kaikille vanhemmille: "Nukkukaa lastenne kanssa!", ja paljon tätä ohjetta tukevaa tausta-aineistoa. McKenna on tarkkaillut vähintäänkin satoja äiti-lapsipareja unilaboratoriossaan ja on havainnut saman kaavan yhä uudelleen ja uudelleen.

McKennan mukaan vauvojen unta säätelee samassa huoneessa ja sängyssä nukkuvien hengitys, vauva tahdistuu äidin (yleensä vauvan vieressä nukkuja on äiti) hengityksestä ja liikkeistä. Tämä ilmiö saattaa olla yhteydessä kätkytkuolemiin, joskin niihin vaikuttavat todennäköisesti lukuisat muutkin tekijät. On kuitenkin viitteitä siitä, että joissain tapauksissa yksin nukkuva vauva saattaa vaipua liian syvään uneen, koska hänellä ei ole vierellään "tahdistajaa".

Loput: http://blogit.hernekeppi.fi/index.php?itemid=204
 
Nukkumiskäyttäytymisen tutkijat ovat todenneet, että siirtymäkohde tunnetaan ilmiönä ainoastaan teollistuneessa Euroopassa ja sen kulttuuria omaksuneissa maissa. Muualla, jossa pienet lapset nukkuvat läheisessä yhteydessä vanhempiinsa, äidin ulkopuoliselle kohteelle ei ole tarvetta. Lähellä nukkuminen näyttää toisten tutkimusten mukaan myös vähentävän lapsen heräilyä synkronoimalla lapsen ja äidin unirytmejä ja hengitysrytmejä toisiinsa. On näyttö siitäkin, että yhdessä nukkuminen vähentäisi kätkytkuoleman riskiä, koska lapsen hengityksen säätyminen äidin tahtiin vähentäisi äkillisen, hengityskatkokseen liittyvän hapen puutteen vaaraa. Vierellä nukkuminen on kuitenkin meidän kulttuurissamme paheksuttua, eikä meillä ole kulttuuriin liittyviä suojarakenteita vanhempien suhteen säilymiselle tässä tilanteessa vireänä.

http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,82...,6444,6445,7649
 
Huudatusunikoulua ei Searsien mukaan kannata kokeilla, koska lapsi oppii siitä turvattomuuden lisäksi vain sen, ettei tämän tarpeisiin vastata. Heräilyn todellinen syy ei selviä, mikäli oletetaan lapsen olevan hemmoteltu tai oppineen heräilemään. Uimaopetus on oiva vertaus: eihän lasta heitetä veteenkään suinpäin, ja toivota tämän oppivan kerrasta uimaan. Eli ei myöskään laiteta pinnasänkyyn, ja toivota että osaa nukkua... Nukkumisjuttuja opetellaan vähitellen, aloittaen siitä ettei nukkumista tarvitse pelätä; nukkuminen on mukavaa eikä vauvaa hylätä olemaan yksin. Lopuksi opetetaan keinot pysyä unessa.

Kannattaa olla joustava. Jos valitset jonkun metodin, ei sitä ei tarvitse noudattaa 100 prosenttisesti. Tee sitä mikä toimii, unohda loput. Nukutuskeinoista muodostuu kokemuskansio, ja vaikkei joku keino jonain yönä toimisikaan ei se tarkoita, että yöheräilyt silti jatkuisivat vuosia. Aika on puolellasi, ja kaikista yrityksistä viisastut. Joku konsti, joka ei toiminut kuukausi sitten saattaakin nyt toimia. Kannattaa koittaa opettaa vauvalle monia eri keinoja nukahtaa (sekä iltanukahtamiseen että yöheräilyihin), tämä lisää omaakin jaksamista jos ei aina tarvitse tehdä saman kaavan mukaisesti.

http://www.babyidea.fi/vinkkeja/einuku.html
 
Antroplogi ja unitutkija James Mckenna kiinnostui vauvojen unesta jo vuonna 1978. Siitä lähtien hän on tutkinut millaista vauvojen uni on ja miten vauvat parhaiten nukkuvat. Hänellä on yksi ainoa ohje kaikille vanhemmille: "Nukkukaa lastenne kanssa!", ja paljon tätä ohjetta tukevaa tausta-aineistoa. McKenna on tarkkaillut vähintäänkin satoja äiti-lapsipareja unilaboratoriossaan ja on havainnut saman kaavan yhä uudelleen ja uudelleen.

McKennan mukaan vauvojen unta säätelee samassa huoneessa ja sängyssä nukkuvien hengitys, vauva tahdistuu äidin (yleensä vauvan vieressä nukkuja on äiti) hengityksestä ja liikkeistä. Tämä ilmiö saattaa olla yhteydessä kätkytkuolemiin, joskin niihin vaikuttavat todennäköisesti lukuisat muutkin tekijät. On kuitenkin viitteitä siitä, että joissain tapauksissa yksin nukkuva vauva saattaa vaipua liian syvään uneen, koska hänellä ei ole vierellään "tahdistajaa".

Loput: http://blogit.hernekeppi.fi/index.php?itemid=204
 
Teollistuneiden länsimaiden erääksi ongelmaksi on noussut ilmiö, jota kutsutaan "kateissa olevaksi vanhemmuudeksi", tai "varastetuksi vanhemmuudeksi". Vanhemmat eivät osaa toimia lastensa kanssa ilman oppaita ja ohjeita, lasten hoitamisesta ja kasvattamisesta on tullut asiantuntijavetoista. On myös paljon normiksi muuttuneita lastenhoito- ja kasvatuskäytäntöjä, jotka eivät perustu vauvan tai lapsen parhaaseen, vaan aikuisten tehokkuutta korostavaan ajankäyttöön ja varhaisen itsenäisyyden vaatimuksiin.

Sikiön olosuhteet kohdussa ovat pysyneet samanlaisina kuin muinaisilla esi-isillämme, sen sijaan ulkopuolinen maailma on muuttunut paljon. Vauva ei syntyessään tiedä muutoksista mitään, hän ei erota syntyykö kivikaudelle vai 2000-luvulle. Vauva syntyy vaistojensa varaan, syliin otettavaksi. Se on paikka, jossa hän osaa olla. Vauvalle sylistä pois joutuminen on hylkäämistä ilman toivoa. Se on hänelle elämän ja kuoleman kysymys, olla turvassa, tai tulla pedoille jätetyksi.

Yhdessä nukkuminen tahdistaa vauvaa

Vauvat nukkuvat parhaiten äitiensä läheisyydessä, koska heidän tarpeensa tulevat näin nopeammin tyydytetyiksi ja he ovat rentoutuneempia. Vauvojen uni on ensimmäisten 3-4 kuukauden aikana hyvin erilaista kuin aikuisten, esimerkiksi REM-unen osuus on suurempi kuin aikuisilla. Vauvan kypsymättömät aivot eivät aluksi osaa säädellä hengitystä, joka vaihtelee erilaisten unijaksojen mukaan, mutta vauvat osaavat kyllä mukauttaa hengityksensä äidin hengityksen ja unirytmin mukaiseksi. Kyvyllä saattaa olla kätkytkuolemia ennaltaehkäisevä vaikutus, yksin nukkuvilla vauvoilla hengityksen "tahdistaja" puuttuu. Yksin nukkuvat vauvat vaipuvat syvempään uneen ja heidän yhtäjaksoiset unijaksonsa ovat pidempiä kuin yhdessä vanhempien kanssa nukkuvilla vauvoilla.

Jos äidin ja lapsen unirytmi on sama, äiti ei väsy kohtuuttomasti, koska hän havahtuu yöllä ruokkimaan vauvaansa molempien unen ollessa keveimmillään. Yösyöttöihin ei kulu paljon aikaa, ja äiti saa nukuttua pidempiä yhtäjaksoisia unijaksoja.

Terveiden pienten lasten uniongelmat ovat länsimainen ilmiö. Vauva itkee ja on levoton öisin, jos hän joutuu nukkumaan kaukana vanhemmistaan. Vauvan maailma on tässä ja nyt, hän ei osaa odottaa. Vauva ei voi lohduttautua ajatuksella "äiti tulee pian takaisin", koska elää vain hetkeä, jolloin on täydellisen yksin ja vailla suojaa.

Aikakäsitys kehittyy hitaasti. 5-vuotias osaa odottaa seuraavaan päivään, 10-vuotias pystyy odottamaan "seuraavaan synttäriin", ja vasta aikuisena ihminen pystyy suhteuttamaan pidempiä ajanjaksoja koko elämäänsä nähden.

Perheen nukkuminen yhdessä on tavallista suuressa osassa maailmaa ja useissa erilaisissa kulttuureissa. Vain teollistuneissa länsimaissa perheenjäsenet nukkuvat erillään.

Valkoihoisten amerikkalaisvanhempien ja guatemalalaisten maya-intiaanien jälkeläisten vauvojen nukkumistavat poikkeavat huomattavasti toisistaan. Maya-vauvat nukahtavat silloin kun heitä alkaa nukuttaa ja nukkuvat yhdessä äitinsä kanssa. Isä ja perheen muut sisarukset nukkuvat lähellä tai samassa vuoteessa. Äidit eivät pidä lukua yöimetyksistä, koska eivät häiriinny niistä.

Amerikkalaisista äideistä melkein kaikki joutuvat valvomaan öisin vauvoja hoitaessaan. Suurin osa vauvoista nukkuu omassa sängyssä alusta saakka ja 6 kk ikään mennessä melkein kaikki vauvat on yleensä siirretty nukkumaan omaan huoneeseen. Vauvojen nukuttamiseen käytetään runsaasti aikaa sekä erilaisia apuvälineitä ja kikkoja: kehtoja, iltasatuja, yövaatteita, peseytymisrituaaleja ja leluja.

Maya-vanhemmat järkyttyvät kuullessaan, että amerikkalaisvauvat jätetään yksin nukkumaan, kun taas amerikkalaisvanhemmat uskovat, että yhdessä nukkuminen saattaa olla vahingollista lapsen henkisen kehityksen kannalta, ja vieressä nukutetusta lapsesta ei tule riittävän itsenäistä.

Loput artikkelista:

http://blogit.hernekeppi.fi/index.php?itemid=49
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
kyllä se sinne sänkyynsä asettuu.
vaikka sylissä kuinka mukava tahansa ollakkin mutta jos vauvalla masu täynnä, vaippa kuiva ja muuten kaikki hyvin ja käymässä nukkumaan niin sänkyyn vaan kyllä se sinne asettuu. Käyt välillä antamassa tuttia, silittelemässä ja soittorasia on kans hyvä. Ei ne huutamisesta rikki mene. Onhan sun itsekkin nkuttava ja levättävä jotta jaksat. Ja hommat on tehtävä ja muutkin lapset tarvistee osansa.
Näin sanottiin mulle myös neuvolassa.

Voi v*u että näitä voi vieläkin olla olemassa!!!
 
Meillä käytiin samaa "kamppailua" kohta parikuisen tyttömme kanssa. Olin niin onnellinen "kumittomasta" imetyksestä että otin synnäriltä asti vierihoitoon, ja kotona sama jatkui ja sain nukkua yöni ilman heräilyjä. Mutta annahan olla, meni muutamia viikkoja, kunnes sänky kävi liian ahtaaksi, heräsimme pitkin öitä maitolammikosta ja tyttö kitisi pitkin yötä aina rinnan irrotessa suusta. Päätimme siirtää tytön omaan sänkyyn.

No eihän siitä mitään tahtonut tulla, max 10 minuuttia ja alkoi onneton naukuminen takaisin rinnalle. Väsyin hirveästi ja aina loppujen lopuksi otin tytön viereen ja väsyneenä haparoin aina vaan tissiä takaisin suuhun. Aamulla pieni esikoinen sitten kaipasi osansa, ja tyttö veti hirsiä päivät ja illalla alkoi sama laulu.

Ja kuinka ollakaan, keksittiin laittaa tytölle tissiltä tutti suuhun, ja riepu kainaloon. Reilusti vällyä ympärille niin tuntee olevansa sylissä. Nyt tyttö nukkuu piiitkiä pätkiä ja herää parhaassa tapauksessa vasta aamusella syömään uudemman kerran ja ollaan saatu taas rytmistä kiinni :)

En sano, että tämä toimisi teillä, mutta ihan kokeilemisen arvoinen juttu ainakin. Pienestäpä tuo sitten meilläkin oli lopulta kiinni, sitä oli vaan niin väsynyt ettei osannut enää tehdä asialle mitään. Tsemppiä sinne, ja muista päikkärit!
 
oiskohan näistä kantamisvälineistä kantoliina/reppu apua? Rintareppua en kyllä välttämättä suosittele kipeytyy hartiat, enkä tiedä onko se vauvan asentokaan siinä paras mahdollinen, mutta en toisaalta tiedä miten nuo liinan sitomiset sun muut, mutta eiköhän joku apuväline olisi sopiva.
Mulla oli alkuun samanlaista ongelmaa, kun en meinannut uskaltaa nukkua vauvan vieressä. Poika heräsi aina kun yritin siirtää omaan punkkaan, mutta sitten opin nukumaan vauvan vieressä, kun hän kasvoi enkä pelännyt enää kierähtäväni päälle ja sen jälkeen ei ole ollut tuollaisia ongelmia. Ei tarvitse yöllä muuta, kun laittaa tissi suuhun ja siihen sitten yleensä molemmat nukahtaa =)
Vaunujakin voit yrittää jos niissä nukkuu. Vaikka yöllä ottaa vaunut viereen ja siinä sängyssäs pukata niitä.
Kyllä se siitä helpottaa varmasti kun aikaa vähän kuluu :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja **:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
kyllä se sinne sänkyynsä asettuu.
vaikka sylissä kuinka mukava tahansa ollakkin mutta jos vauvalla masu täynnä, vaippa kuiva ja muuten kaikki hyvin ja käymässä nukkumaan niin sänkyyn vaan kyllä se sinne asettuu. Käyt välillä antamassa tuttia, silittelemässä ja soittorasia on kans hyvä. Ei ne huutamisesta rikki mene. Onhan sun itsekkin nkuttava ja levättävä jotta jaksat. Ja hommat on tehtävä ja muutkin lapset tarvistee osansa.
Näin sanottiin mulle myös neuvolassa.

Voi v*u että näitä voi vieläkin olla olemassa!!!

Käsittääkseni suurin osa on tällaisia...

 
1. Should you follow physical searching religiously then on the web buying seriously isn't for you since you cannot effect and examine that or even product. prentice capital zimmerman A world Macro supervisor throughout denoting their own collection allowance, look on several economic files. In contrast to various other traditional types which include stat arb, or maybe convertible arb, the particular judgment includes lots towards director in addition to there's no formula for success. An example of a selected Worldwide Macro predicament is identified below: http://www.youtube.com/watch?v=mb10wMAIOAg Always be self-displined in most areas. Apple's pouring guide signifies that will inside few months occasion, when staff tend to be 6 units delayed, three times or higher, they could be dismissed.
 

Yhteistyössä