vatsan palautuminen sektion

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jälkeen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

jälkeen

Vieras
Sori jo etukäteen todella pinnallista kysymystä... Mutta mitenkä muiden sektioäitien vatsat ovat palautuneet. Mulla synnytyksestä on jo yli puoli vuotta, kilot ovat kaikki kaikonneet, mutta vatsa on edelleen aika iso. Se siisä pömpöttää ja ylimääräistä nahkaakin on vielä aika paljon. Selällä maaten tunnen myös että vatsalihaksien välissä on vielä aika iso rako.
 
Tuskin sillä on vaikutusta onko synnyttänyt sektiolla vai tavallisesti..? Mulla tehtiin sektio ja vatsa on kyllä täysin palautunut entiselleen. Kiloja tuli 15kg, mutta ne lähtivät muutamassa kuukaudessa itekseen (tai syömällä terveellisesti, imettämällä jne.).

Kai se on lähinnä ihotyypistä kiinni, miten kimmoisa iho on, ja miten hyvin se palautuu venymisen jälkeen.

 
Minulla sektiosta kohta 3 kk vatsa on juuri sellainen kuin itselläsi kuvailit olevan.Lohduttavaa kuulla että voi olla pidempääkin sillä luulin että minulla olisi ollut jo pitkään.Paino on jo entisissä lukemissa kyllä.Ja haavakohta jää juuri irtonahan/makkaran alle jonka vuoksi se on milestäni liian punainen välillä.
 

Yhteistyössä