Väsynyt vai kylmä äiti?

[Surku]

Mies lupasi kirjoittaa muistiin ja käyttää tilaisuuden tullen (avioliitto melko kuralla) kun illalla olin väsynyt 5-vuotiaan esikoisen reilusti yli tunnin kestäneeseen nukkumaanmenokiukutteluun ja syöttäessäni 1-vuotiasta ärtyneenä sanoin, jotenkin näin että "V*ttu mä en jaksa kahta lasta, kun nää illat on tällasia. Mä sanoin, etten jaksa kahta lasta ja olis pitänyt näköjään kaks vuotta sitten vaan uskoa itseään."
Tilanne on siis se, että mä suostuin miehen taivutteluun kun itse emmin, jaksanko hoitaa kahta lasta. Mä rakastan molempia ihan hirveästi, nuorempi varsinkin on itse ihanuus, mutta vanhemmasta on tullut aika mahdoton kuopuksen syntymän jälkeen. Hän oli aiemmin aivan mielettömän aurinkoinen ja helppo lapsi. Nyt siis tunnen ajoittain jopa katkeruutta ja usein uupumusta, kun harmittaa, että elämä on nykyään yhtä riitelyä, kun esikoisen kanssa on melkoista vääntämistä. Eli siis meidän kaikkien elämä on muuttunut uuvuttavaksi viimeisen vuoden aikana. Eikä se tarkoita, etten rakastaisi nuorimmaista, hän on hurmaava vauva. Tämä yhtälö on vain sellainen, että uuvuttaa ja rankasti.
Mies sitten heti tarttui väsyneenä heitettyyn kommenttiin ja olen saanut kuulla siitä koko lopun illan. Hän pyysi mm. moneen kertaan sanomaan pikkuiselle, että "kerro nyt että sä olet se, ketä äitis ei halunnut".

 

[chef]

No on sulla idiootti mies :kieh:

Sano seuraavassa kiukun/väsymyksenpuuskassa että jos voisin yhden asian elämässäni muuttaa olisi se aviomieheni :kieh:

 

[joo]

No yhtä hyvin sä oliist voinut väsähtää sen ainokaisesi kanssa. Tuskin hän olisi ilman pikkusisarustakaan säilynyt täydellisen ihanana (sunkaan silmissä).

 

[vieras]

No onpa nolo mies Kyllä äiti saa väsyä ja sanoa sen ääneen (ehkä mieluummin ilman kirosanoja ja niin, ettei lapset ole kuulemassa) ja fiksu mies osaisi ottaa hieman osaa kotihommiin. Meillä ainakin menee illat niin, että toinen laittaa toisen nukkumaan ja toinen toisen. Esikoiselle kun luetaan iltasatu ja kuopus vaatii pientä silittelyä niin homma menee kätevästi yhteispelillä eikä illat ole todellakaan mitään huutoa ja tappelua.

Pitäisiköhän sun ottaa aikaa ihan kahdestaan esikoisen kanssa? Jospa tuo kiukkuaminen on ihan vain epävarmuutta omasta paikastaan. Hän on kuitenkin ehtinyt olla 4v kaiken huomion keskipisteessä, joten kuopuksen syntymä on ollut kova pala. Vauvat vie aina äidin aikaa ja huomiota, vaikka miten yrittäisi ottaa esikoista mukaan. Mitäpä jos isä ottaisi kuopuksen ja sinä viettäisit huomenna oikein kivan päivän esikoisen kanssa?

 

[miehet...]

Väsymystä tuo selvästi on... Mieheltä todella typerästi toimittu!

 

[Möppöläinen]

Sulla on hölmö mies, jos tollasta käskee lapselle sanomaan. Sulla on varmaan muutenkin tarpeeksi paha mieli ilman miehes irvailua. Väsyneenä sitä tulee välillä sanottua kaikenlaista (jotakin tarkoittaa oikeasti ja jotakin ei ) . Epäilenpä, ettet ole ainoa jolla on ollut tollaisia aatoksia. :hug:

 

[ap]

Ei ollut mitenkään epätyypillinen kommentti mieheltä, vastaavia saan kuulla usein kun hänellä on "huono kausi" meneillään. Mutta pakko välillä varmistaa, että olenko mä tulossa hulluksi vai kumpi meistä on kohtuuttomampi...

 

[meillä]

samaa tilannetta oli myös.
Ikäeroa oli ja on edelleenkin siis, 4 v ja ainokaisen asemaan tottunut kiva ja helppo lapsi muuttui hankalaksi, kiukuttelijaksi, huutajaksi jne kun vauva syntyi.

Aloin kannustaa, kiittää ja kehua positiivisen kautta ja se auttoi. Ei ajan antaminen, ei leikittäminen, ei sylissä pidot, ei kahden keskinen aika. Ei mikään tämä klassinen. Vaan se, että aloin kiittää ja kehua ja sitten myös palkita ihan konkreettisen palkinnon myötä hyvästä käytöksestä.

Meillä oli reippaus-kiltteystarrat, joita liimattiin paperiin hyvästä käytöksestä. Siin äpystyi itsekin lapsi katsomaan, että miten monta tarraa ja miten kiva hän onkaan. Kun niitä oli tietty määrä, ostettin yhdessä jotain kivaa.

Toinen asia mikä auttoi isompaa lasta, oli kun kavereita löytyi. Toivottavasti teillä isompi on kerhossa tai päiväkodissa, missä tapaa ikäisiään.

 

[laalaa]

Olet väsynyt ja silloin kaikki tunteet tuntuu moninkertasena. Et ole huono äiti vaikka välillä oletkin katkera ja tuntuu että olet vihainen lapsillesi. Se on ihan luonnollista. Se tuntuu tosi pahalta käsitellä semmoisia tunteita mutta niin kauan ku tiedät että lapsesi ovat parasta maailmassa etkä heille mitään pahaa tekisi, on ihan sallittua tuntea välillä myös negatiivisia ajatuksia. He ovat rakkaita ja samalla vaativia. Ja oma jaksaminenkin on rajallista.
Todella typerää käytöstä mieheltäsi!!

 

[ap]

samaa tilannetta oli myös.
Ikäeroa oli ja on edelleenkin siis, 4 v ja ainokaisen asemaan tottunut kiva ja helppo lapsi muuttui hankalaksi, kiukuttelijaksi, huutajaksi jne kun vauva syntyi.

Aloin kannustaa, kiittää ja kehua positiivisen kautta ja se auttoi. Ei ajan antaminen, ei leikittäminen, ei sylissä pidot, ei kahden keskinen aika. Ei mikään tämä klassinen. Vaan se, että aloin kiittää ja kehua ja sitten myös palkita ihan konkreettisen palkinnon myötä hyvästä käytöksestä.

Meillä oli reippaus-kiltteystarrat, joita liimattiin paperiin hyvästä käytöksestä. Siin äpystyi itsekin lapsi katsomaan, että miten monta tarraa ja miten kiva hän onkaan. Kun niitä oli tietty määrä, ostettin yhdessä jotain kivaa.

Toinen asia mikä auttoi isompaa lasta, oli kun kavereita löytyi. Toivottavasti teillä isompi on kerhossa tai päiväkodissa, missä tapaa ikäisiään.

Ei ole missään, koska on joku ihme pelkokausi vielä kaiken lisäksi iskenyt päälle. Parin kk:n päästä kyllä ajateltiin laittaa parina päivänä viikossa päikkyyn, että sais ikätovereita. Asutaan maalla eikä täällä ole edes puistossa ikinä ketään muita.

 

[vieras]

Olisko esikoisella yksinkertaisesti vain niin tylsää, kun ei ole leikkiseuraa eikä äitikään ehdi leikkiä ja pikkusisaruskin aina sotkee? Meillä 4-vuotias ainakin kiukkuaa kaikkein eniten silloin, kun on tylsää. Kun tulee tekemistä niin unohtuu se narinakin ja riidan haastaminen.

 

[meillä]

samaa tilannetta oli myös.
Ikäeroa oli ja on edelleenkin siis, 4 v ja ainokaisen asemaan tottunut kiva ja helppo lapsi muuttui hankalaksi, kiukuttelijaksi, huutajaksi jne kun vauva syntyi.

Aloin kannustaa, kiittää ja kehua positiivisen kautta ja se auttoi. Ei ajan antaminen, ei leikittäminen, ei sylissä pidot, ei kahden keskinen aika. Ei mikään tämä klassinen. Vaan se, että aloin kiittää ja kehua ja sitten myös palkita ihan konkreettisen palkinnon myötä hyvästä käytöksestä.

Meillä oli reippaus-kiltteystarrat, joita liimattiin paperiin hyvästä käytöksestä. Siin äpystyi itsekin lapsi katsomaan, että miten monta tarraa ja miten kiva hän onkaan. Kun niitä oli tietty määrä, ostettin yhdessä jotain kivaa.

Toinen asia mikä auttoi isompaa lasta, oli kun kavereita löytyi. Toivottavasti teillä isompi on kerhossa tai päiväkodissa, missä tapaa ikäisiään.

Ei ole missään, koska on joku ihme pelkokausi vielä kaiken lisäksi iskenyt päälle. Parin kk:n päästä kyllä ajateltiin laittaa parina päivänä viikossa päikkyyn, että sais ikätovereita. Asutaan maalla eikä täällä ole edes puistossa ikinä ketään muita.

Meillä oli ihan sama tilanne. Tavallaan maalla mekin oltiin, eikä puistoissa ikinä ketään. Kuka siellä jaksaa olla päivä toisensa jälkeen itsekseen seisomassa, yksin leikkimässä!! Päiväkotiin minäkin lopultakin omani sain, ja tilanne rauhoittui aivan selkeästi saman tien. Sai ikäisiään kavereita, tekemistä, aktiiviteettiä. En minä yksin pystynyt vauvan kanssa tarjoamaan lapselle oman ikäisiä leikkikavereita.

 

[ap]

Olisko esikoisella yksinkertaisesti vain niin tylsää, kun ei ole leikkiseuraa eikä äitikään ehdi leikkiä ja pikkusisaruskin aina sotkee? Meillä 4-vuotias ainakin kiukkuaa kaikkein eniten silloin, kun on tylsää. Kun tulee tekemistä niin unohtuu se narinakin ja riidan haastaminen.

Hyvin todennäköistä, mutta toi nukkumaanmenokiukuttelu on kamalaa, kun
a) pitäis saada pienempi nukkumaan eikä se onnistu metelissä
b) tytön itsensä yöunet jää liian lyhyeksi kun kiukuttelee eikä ala nukkumaan
c) mun omat hermot menee lopullisesti, kun oma ilta-aika lyhenee
Huoh.