M
"Mama72"
Vieras
Olen kahden lapsen äiti, toinen 7 ja toinen 2. Ekaluokkalainen poika on ollut aina haastava luonne, hänelle on tehty liikaa "eteen" ja passattu. Varjeltu ja suojeltu, ihan omaa "syytä"hän tämä kaikki on ja myös isovanhempien, että lapsen omaa luonnetta on vielä lisää ruokittu.
On todella nokitteleva, uhitteleva eikä tottele melkein mitään pyyntöjä ilman, että tulee iso kina. Syö ruokaansa ikuisuuden (jos nyt ylipäätään kelpaa, on todella kronkeli), haastaa vanhempiaan ihan joka asiasta. Ei ole kiitollinen tai kiitä mistään, ei osoita iloansa.
Paljon on syytä minussakin ja muissa aikuisissa lähipiirissä. Olen itse niin väsynyt tuon pikkuisen hoitamisesta, että pinnani on todella lyhyt enkä muutenkaan ole mikään viilipytty. Poika on varmasti oppinut minulta sen nokittelevan ja sarkastisen puhetavan. Yritän olla rauhallinen ja fiksu äiti, mutta kerta kaikkiaan kun satoja kertoja saa samoista asioista sanoa eikä ikinä mene perille, niin pinnani vaan pettää.
Sitten tulee paha mieli niin pojalle kuin äidillekin.
Olen kuullut ja lukenut että tämä olisi taas jokin "vaihe" tässä 7-vuotiaana. Olen niin jumalattoman kyllästynyt näihin eri vaiheisiin uhmaiästä alkaen! Itse olen ollut ns. kiltti tyttö. Vanhempani ovat päässeet tosi helpolla ja nyt äitini arvostelee minua, kun en ole "lempeä" pojalleni. Totta kai olen ja sanon, että rakastan, paijaan, halaan ja suukotan! Mutta en voi tehdä niin kun poika käyttäytyy kuin hirviö - eihän se ole mitään kasvattamista.
Onko kellään vinkkejä miten saisi kotitilanteen rauhoittumaan. Se taitaa olla aika tulehtunut. Parisuhde meillä on kunnossa, rakkautta riittää. Mutta tämä isomman pojan käytös tietysti verottaa voimia, ei ole aina kivaa keskustella näistä vaikeuksista ja että mitä me nyt tekisimme asialle.
Millä saisi tuon jumalattoman uhman loppumaan ja vähän kunnioitusta, oma-aloitteisuutta ja tottelevaisuutta tilalle. Missä on se minun pieni kullanmuruni ja kuka on tämä esiteini, joka meillä kuvittelee määräävänsä?? Nyyh.
On todella nokitteleva, uhitteleva eikä tottele melkein mitään pyyntöjä ilman, että tulee iso kina. Syö ruokaansa ikuisuuden (jos nyt ylipäätään kelpaa, on todella kronkeli), haastaa vanhempiaan ihan joka asiasta. Ei ole kiitollinen tai kiitä mistään, ei osoita iloansa.
Paljon on syytä minussakin ja muissa aikuisissa lähipiirissä. Olen itse niin väsynyt tuon pikkuisen hoitamisesta, että pinnani on todella lyhyt enkä muutenkaan ole mikään viilipytty. Poika on varmasti oppinut minulta sen nokittelevan ja sarkastisen puhetavan. Yritän olla rauhallinen ja fiksu äiti, mutta kerta kaikkiaan kun satoja kertoja saa samoista asioista sanoa eikä ikinä mene perille, niin pinnani vaan pettää.
Sitten tulee paha mieli niin pojalle kuin äidillekin.
Olen kuullut ja lukenut että tämä olisi taas jokin "vaihe" tässä 7-vuotiaana. Olen niin jumalattoman kyllästynyt näihin eri vaiheisiin uhmaiästä alkaen! Itse olen ollut ns. kiltti tyttö. Vanhempani ovat päässeet tosi helpolla ja nyt äitini arvostelee minua, kun en ole "lempeä" pojalleni. Totta kai olen ja sanon, että rakastan, paijaan, halaan ja suukotan! Mutta en voi tehdä niin kun poika käyttäytyy kuin hirviö - eihän se ole mitään kasvattamista.
Onko kellään vinkkejä miten saisi kotitilanteen rauhoittumaan. Se taitaa olla aika tulehtunut. Parisuhde meillä on kunnossa, rakkautta riittää. Mutta tämä isomman pojan käytös tietysti verottaa voimia, ei ole aina kivaa keskustella näistä vaikeuksista ja että mitä me nyt tekisimme asialle.
Millä saisi tuon jumalattoman uhman loppumaan ja vähän kunnioitusta, oma-aloitteisuutta ja tottelevaisuutta tilalle. Missä on se minun pieni kullanmuruni ja kuka on tämä esiteini, joka meillä kuvittelee määräävänsä?? Nyyh.
