väsymys

[hohoijaa]

Oon tosi väsynyt tähän meidän parisuhteeseen. Ei tehdä mitään yhdessä....ollaan vaan ja istutaan neljän seinän sisällä. Ja tapellaan...tapellaan ja vielä kerran tapellaan... Vauveli raukka on 10 kk ja joutu tänään kattomaan kauhuissaan, kun huudettii toisillemme kurkkutorvi suorana. Onkohan tässä meidän jutussa enää mitään järkeä? Vauva oli sitten ihan kauhuissaan ja levoton koko loppuillan. Ei meinattu saada millään rauhottumaan. Nukahti tissille ja kun yritin lähteä pois alkoi huutaa aina hillittömästi..mitä ei yleensä tee. Isä istuu tuolla taas tyyriinä ja juo kaljaa...ja on olevinaan niin fiksua kuin vain voi olla. Oikeesti haluaisin erota ja saada olla vain rauhassa lasteni kanssa. Miten saisin itseni kiskaistua irti tästä suhteesta... Ei siis todella tehdä mitään yhdessä. Telkkari vain pauhaa kaiket illat auki ja sitä tylsänä tuijotetaan. Olen yrittänyt ehdottaa ulos menoa lapsen kanssa..vaikka edes pienelle lenkille, mutta ei kun ei. Yksin olen sitten vauvan kanssa käynyt. Kukaan ei taida tajuta tätä väsymyksen määrää. Yöt saa taas yksin heräillä lapsen kanssa...

 

[nasu]

Älä välitä!et ole ainoa..olin jo lähdössä kerran ihan oikeasti.olin vanhempien luona 2viikkoo tytön kans.ukko tykkää kato juua.ei mekään enää muuta ku tapella!!!kyl tää on #&%£$!*!!!!!miks ikinä tulin takasi!

 

[taustalla]

Meillä myös sama tilanne. Viimeeksi eilen yritin Itkien kerjätä, että vois viettää aikaa myös minun kanssani, mutta ei. Miehelle riittää koti,
vaimo ja lapset, mut niiden pysyvyyden eteen ei tee mitään. Oon lukuisat kerrat yrittänyt jutella, et jossain välissä varmasti tulee toinen mies kuvioihin ja sitten kaikki on myöhäistä.. Mies lupaa panostaa perheeseemme, mut siihen se jää. Meillä on yhteinen koti ja yhteiset lapset, muuta yhteistä meillä ei sitten olekkaan..

 

[taustalla]

Mä taas kanssa mietin että tuntuu siltä että meidän väilillä ei ole enää kaveruutta kummempaa,tuntunut siltä jo pidemmän aikaa -saatikka oltaisiin sanottu että rakastetaan toisiamme!Sänkytouhutkaan ei enää kiinnosta,joten tulee vaan mieleen että lapsen takia ollaan vaa..Kannatas varmaan ryhryä tekemään asialle jotakin..

 

[Vieras2]

Kannattaa miettiä

1) tyytyykö tähän mitä on
2) ei tyydy

Jos vaihtoehdoista valitsee 1 , niin siinä sitten on.

Jos valitsee 2, niin alkakaapa järjestellä asioitanne ja sitten rohkaisette itsennen ja lähdette. Kerran se kirpaisee, mutta lapsille kyllä pitää tarjota tasapainoinen koti, jolta kuvaamanne tilanne ei kuulosta.

Onnea onnea ja rohkeutta!

 

[Äippä maalta]

Ihan samat ongelmat täälläkin. Olen jo aika varma että lähden vetämään kun ei miestä kiinnosta tehdä suhteen eteen mitään. Viikonloput juo tai menee kaverin luo juomaan. Olemme tyttelin kanssa ihan kaksistaan suuren osan ajasta.. Olishan se mukavaa lähteä vaikka reissuun perheen kesken vaan en jaksa enään yrittää itsekkään mitään. Jos haluan jonkun päivän tehdä rauhassa koti hommat niin mummolle on tyttökin kiikutettava hoitoon. Ei minkäänlaista ymmärrystä ukolla. Että välistä ärsyttää kaikki...

 

[mie]

Ei kauhean hyvältä kuullosta nykyinen tilanne.
Miksi tilanne on sellainen kuin on tällä hetkellä? Onko siihen tultu vähitellen vai yllättäen? Miksi mies juo? Onko se tapa, keino unohtaa vai mikä?

Tuntuu, että tarvitsisitte tukea arkeen ja tulevaisuuden miettimiseen. Todellakin, haluatteko elää näin vai tehdä jotain asialle - yhdessä? Millaisena näette elämänne muutaman vuoden kuluttua?
Hakekaa ulkopuolista tukea ennen kuin on liian myöhäistä, ja väsymys on ylivoimaista.

Lapsen tulisi saada kasvaa tasapainoisessa ja onnellisessa kodissa, jossa tuntisi itsensä hyväksytyksi, rakastetuksi ja kunnioitetuksi.
Pienenä rakennetaan kyvyt rakastaa ja ottaa vastaan rakkautta sekä kaikki tunne ja sosiaalisen elämän palikat.
Moni vanhempana etsii syytä oireiluilleen ja ne syyt joskus löytyvät varhaislapsuudesta.

 

[Äitsyli-69]

Tutulta kuulostaa toi kaikki, paitsi sen juomisen osalta. Eipä silti, kyllä meilläkin mies juo mutta harvoin. Odottaa aina niin innolla sitä että pääsee kavereitten kanssa ryyppäämään, oman vaimon seura lähinnä tympäisee. Illat katsoo TV:tä, ei lähde mun ja lapsen kanssa koskaan ulkoilemaan. Ei tehdä mitään yhdessä. Jos otan asian puheeks, että mua on vaivannut nää meidän ongelmat, niin alkaa heti valittaa että "mitä sä siinä erolla uhkailet?". Ei voida puhua mistään ongelmista. Hänen mielestään ongelmia ei ole tai jos niitä onkin, niin syyllinen niihin olen aina minä. Hänen mielestään pääasia on se, että hän tuo rahaa meidän perheeseen ja vielä syyllistää minua siitäkin että joutuu tekemään kahta työtä (koska itse olen hoitovapaalla). Kaikki syy ja viat tuntuvat olevan minussa...Ei jaksa itsekään tota riitelyä koko ajan. Läheisyyttä ja seksiä haluais paljon enemmän mutta ei puhe auta siinäkään asiassa. Riita tulee aina kun yrittää asioista puhua. Mies kun tuntee että häntä syytetään taas jostain...

 

[taustalla]

Täälläkin vielä yksi maailman murjoma :wave: Tai no,parisuhde takkuilee taas isolla kädellä. Tuntuu että mies ei halua viettää aikaansa meidän kanssa vaan keksii aina kaikenlaista menoa ja veruketta. Ja seksiä en muista ees koska on sellasta harjotettu ja nyt en tiä haluankokaa enää kun sitä tulee ajatelleeksi että miestä ei taida enää kiinnostaa pätkääkään ja tuntee ittensä niin tyhmäksi ja rumaksi.Ja kun ei tuola sänkypuolella luista niin ei sitten mikään suju Sillon kun iltasin aikaa ja kattellaan elokuvaa tai jotain kun lapset on menny nukkumaan ja vois ajatella sitä seksiäkin,mutta ei mies senku rupee nukkuun.Ja kerjäämään en ala!!!Juuri taas on tullu mieleen ajatella avioeroa.....en tiä jaksanko enää kolme pienen lapsen kanssa kun saa elää tunteessa että mies ei välitä eikä rakasta. Ollaan oltu 8v yhdessä ja moneen vuoteen en ole saanu synttärilahjaa,äitienpäivälahjaa taikka joululahjaa mieheltä. Kovasti kyllä väitti että rakastaa kun sanoin että nyt haen ne eropaperit,että tästä ei tuu mitää. Tämä sama homma oli jo ennen kun toi kolmas syntyi ja nyt on taas!Mä en todella taida jaksaa... :'( Kyllä nainen kaipaa läheisyyttä,hellyyttä,seksiä ja lahjoja!!!!

 

[mfbhag]

Samaa väsymystä ilmassa täälläkin ja kuvioon liittyy myös alkoholi. Mikähän ihme tässä syksyssä on! Tuntuu, että päivät käy raskaasti kaikkien jaksamisen päälle.
Välillä tuntuu, että helpointa olisi lähteä ja jättää toinen rypemään ja aloittaa oma "hyvä elämä". Mutta samalla se ei kuitenkaan tunnu oikealta. Kun osaisi laskea plussat ja miinukset ja asettaa oikeat asiat etusijalle.
Lapset on ykkönen. totta, että tässä tappelun keskellä kärsivät.
Mutta toivoisin kuitenkin lasten saavan elää kummankin vanhempansa kanssa yhdessä. Meillä jo uusperhe tämäkin, että se tekee kuvion vielä monimutkaisemmaksi.
Oma jaksaminen. Kuinka paljon minä siedän mitäkin ja mitä ilman pärjään, jos se jotenkin tätä parisuhdetta auttaisi. En tiedä, sekin on monimutkaista.
Entäs se rakkaus? Onkohan sitä enää. Tai mihin ihmeeseen se on hautautunut?
JA sitten kun ei tämä tilanne ole pysyvä - toistuu kuitenkin. Jospa jonkin aikalisän voisi ottaa? Voisiko katsoa sitten uusin silmin ja osata tehdä pitäviä päätöksiä?
Toisaalta lohduttavaa, että on muitakin, joilla elämä on samalla tolalla ja toisaalta se on tosi kurjaa, että meitä on ihan liikaa. Miten ihmeessä tästä vielä rakentaisi toimivan ja hyvän parisuhteen? Sen minä haluaisin enkä muuta. Ja vieläpä kaikesta huolimatta tämän saman ihmisen kanssa. Hyviä vinkkejä kaivataan.