Toggle sidebar

vastarakastunut mutta ahdistunut

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kääk
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
K

kääk

Vieras
Apua! Mua ahdistaa niin helvetisti. Tilanne on tällainen että olen uudessa suhteessa (yhdessä ollaan oltu vasta noin neljä kuukautta). Uusi mieheni on aivan ihana ja ainakin tähän mennessä hän tuntuu mun tyypiltäni. Toivon että tämä juttu kestää eikä jää pelkäksi "jutuksi". Ongelma on se että musta on alannut tuntumaan että mennään liian lujaa eteenpäin. Ei sillä tavalla että oltais jo muutettu yhteen ja menty kihloihin, vaan niin että tehdään jo kaikki yhdessä. Olen tavannut viimeisten neljän kuukauden aikana helvetisti uusia ihmisiä (siis miehen kavereita ja joitain sukulaisia) ja huomenna ollaan menossa miehen kaverin häihin (hääparia en ole koskaan nähnytkään ja tuskin tunnen ketään siellä häissä).

Mulla on taustassa pitkä avosuhde. Ehkä juuri siksi mua on alannut ahdistamaan tämä meno, kun tiedän ettei mitään kannata ottaa itsestäänselvyytenä. Vaikka tämä mies tuntui ensi hetkestä asti siltä oikealta (ja tunnettiin me toisemme pinnallisesti jo ennen seurusteluamme), niin ei se tarkoita että tämä juttu vuoren varmasti kestää. Haluaisin treffailla miestäni ja tutustua häneen kunnolla ennekuin tutustutamme toisemme kaikille tutuille ja sukulaisille.

Niin, nyt ajattelette miksi ihmeessä en ole laittanut jarruja päälle, mutta asia on niin että ahdistus on alannut vasta nyt. Jokin seinä tuli vastaan. Nyt kadun etten ole painanut jarruja ja kieltäytynyt häihin menosta jne sillä olisi todella harmi jos näin hieno juttu menisi pilalle siitä syystä että ollaan hätäilty liikaa. Taisi tulla liian suuri elämänmuutos kun melkein heti ruvettiin viettämään suurin osa vapaa-ajasta yhdessä. Ja viime elämänmuutoksesta (siis ero exästä) on vasta kahdeksan kuukautta. Ero oli kummankin mielestä oikea ratkaisu enkä kaipaa takaisin ollenkaan, mutta olihan se suuri muutos kuitenkin kun monta vuotta oltiin yhdessä. Olen kyllävalmis uuteen suhteeseen mutta rauhallisemmin pitäisi mennä. Viimeisen vuoden aikana on tapahtunut niin paljon etten pysy kärryillä. Voikohan tällaista vastarakastuneena tehtyä mokaa korjata...

Kirjoitin tämän vaan purkaakseni itseäni mutta kyllä saa kommentoidakin jos tekee mieli. Olen 26 vuotias nainen jos sillä on merkitystä.
 
Menet nyt rauhassa sinne häihin ja nautit niistä. Sitten on kyllä aikaa rauhoittaa tilannetta. Sulle on tapahtunut liikaa pienen ajan sisällä, et ehdi työstämään eroa entisestä jne. Osaat varmasti kertoa haluavasi omaakin aikaa ja aikaa pelkästään uuden kumppanisi kanssa, ilman että loukkaat häntä. Jo tuo, että tapaat "liikaa" uusia ihmisiä, jotka ovat kuitenkin merkityksellisiä uuden suhteen myötä, saa sinut väsymään ja ahdistumaan. Rauhoita tilanne, siinä minun neuvoni.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jäitä hattuun:
Menet nyt rauhassa sinne häihin ja nautit niistä. Sitten on kyllä aikaa rauhoittaa tilannetta. Sulle on tapahtunut liikaa pienen ajan sisällä, et ehdi työstämään eroa entisestä jne. Osaat varmasti kertoa haluavasi omaakin aikaa ja aikaa pelkästään uuden kumppanisi kanssa, ilman että loukkaat häntä. Jo tuo, että tapaat "liikaa" uusia ihmisiä, jotka ovat kuitenkin merkityksellisiä uuden suhteen myötä, saa sinut väsymään ja ahdistumaan. Rauhoita tilanne, siinä minun neuvoni.
Click to expand...

Juuri näin kannattaa toimia eli rauhoita tilanne häiden jälkeen. Olin aikoinaan samanlaisessa suhteessa, siis ihastuin erään miehen kanssa silmittömästi toisiimme ja aloimme seurustella ja etenimme suhteessa pikavauhtia. Kuitenkin mies oli vasta eronnut avioliitostaan. Niinhän siinä kävi, että yhdeksän kuukauden kuluttua tapaamisesta mies oli niin ahdistunut, ettei voinut jatkaa. Sanoi että on hyvin rakastunut, mutta ei pysty jatkamaan. Nyt jälkikäteen tajuan ihan selvästi sen, että meidän olisi pitänyt edetä ja tutustua hitaasti, niin jutulla olisi ollut kaikki mahdollisuudet onnistua.

No, onnistui se lopulta muutenkin, mutta kaksi vuotta olimme erossa välillä ja mies toipui rauhassa entisestä erostaan.

 
Eräällä sukulaisellani on sama tilanne; uusi nainen vie miestä ympäri maailmaa ja läpi koko Suomen ja tutustuttaa häntä kaikkiin sukulaisiinsa, joiden kanssa hänellä itsellään on ollut välit poikki usieta vuosia.
Hän ilmeisesti yrittää paikata omia suhteitaan uudella varakkaalla ja iloisella hyvin menestyvällä miehellä.
Minäkin olen miettinyt, että kuinkahan kauan sukulaiseni jaksaa ilman, että ahdistuu kovasti.
 
Kitti rohkaisevista vastauksista! Kamalaa että tämän ahdistuksen pitää viedä maun koko seurustelusta :( Olisi pitänyt ymmärtää heti ensi treffeistä lähtien edetä hitaasti, näin jälkikäteen on vaan vaikeampaa hidastaa tahtia... Huomenna yritän hidastaa, tänään meen sinne hxxxxtin häihin :(.

Huomasin muuten kirjoitusvirheen tuossa aloitusviestissäni. Siinä lukee "mulla on taustassa pitkä avosuhde". Tarkoitin tietysti avoliittoa, en avosuhdetta. Mun käsittääkseni kait avosuhde tarkoittaa että ollaan vähän muidenkin kanssa, joten hyvä että tuokin virhe tuli korjattua. :)
 
menette häihin ja pidätte hauskaa. Ei se niin kauheaa ole. Olen itsekin ollut varmaan 5-6 kertaa häissä, joista en tunne ketään kuin deittini. Niissä voi kuitenkin syödä hyvin, tanssia ja lähteä aikaisin pois.

Pidä huoli, että sinulla jää aikaa omille ystävillesi ja omille harrastuksille. Jos mies ihmettelee syytä, niin sano, että tarvitset mietintäaikaa. Jos mies siitä ahdistuu, niin kannattaa selittää tilanne, jottei suhteenne kariudu, sillä muuten voi käydä niin, että kun sinä haluat tiivistää suhdetta, niin mies loukkaantuneena ottaakin etäisyyttä peläten, että sinä et ole taaskaan tosissasi.
 
Ahdistushan tuosta tulee kun on vähänkään henkinen ihmissielu. Tuo kertoo mielestäni vain fiksuudestasi ja siitä että arvostat useiden liika tapaamisten myötä itseäsi ja tiedät mitä haluat elämäsi olevan.
Olen itsekin joskus kokenut ahdistusta. Liian nopeasta etenemisestä..liian isoja askelia tavallaan minun arvoilleni. näin on tainnut käydä sinullekin. Silloin miettii kyllä kuinka tämä nyt tuntuukin esteeltä ja hieman kurjalta kun on ihastusta ym. Tunsin epävarmuutta siis kuitenkin kokonaisuudesta tuossa suhteessa. Meille kävi sitten niin että se olikin siinä. Eteneminen teki meille hallaa.Mutta ei harmita. Olen kuitenkin tänä päivänä todella rakastunut ja onnellinen.

Minä tekisin sinuna niin että häissä olisin vähän "takavasemmalla", ei liikaa siellä plörinöissä mukana. Ota vähän iisimmin ne. Katsele millaisia ihmisiä siellä on ja millaisia miestuttavasi ystävät ovatkaan. saat sieltä paljon tietoa persoonasta jonka kanssa olet,koska kaveripiiri kertoo jotain.Uskon että teillä on mahdollisuus onnistua tilanteessa. Mutta kannattaa puhua asiat avoimesti julki häiden jälkeen.
 
Kiitti myös teille viimeksi vastanneille! Tuntuu hyvältä että oon saanut näin ymmärtäväisiä ja asiallisia vastauksia teiltä kaikilta! Kun oon näitä ellien ketjuja jonkin verran lukenut niin on tullut sellainen käsitys että tänne ei kannata ongelmineen kääntyä...Siksi tuntuu jotenkin helpottavalta että te ette heti haukkuneet mua pystyyn ja syyttäneet mua omasta typeryydestäni jne, niinkuin täällä näyttää olevan tapana :)

No siellä häissä meni eilen ihan hyvin. Voi olla että alkoholi lievensi ahdistusta, mutta en tiedä. Kuitenkin tänään kun heräsin miehen viereltä oli pakko päästä heti kotiin.

Mä olen tullut siihen tulokseen että ongelman ydin on juuri tuo oman ajan puute, koska musta tuntuu että mun oma elämä on jäänyt tässä ihan sivulle. Miehen harrastukset ja miehen kaverit ovat pyörineet kuvioissa mukana jo deittivaiheesta asti, kun taas mun elämäni on jäänyt tavallaan kysymysmerkiksi. Kerkesin nimittäin olla niin lyhyen ajan sinkkuna että olin vasta juuri alannut tottumaan sinkkuuteen kun löysin tämän uuden mieheni. Exän kanssa aloin seurustelemaan jo 18 vuotiaana, jotta se sinkkuelämä mitä mä elin ennen häntä oli sellaista teinielämää ettei sitä nyt oikeen voi laskea sillälailla mukaan...:)

Eli aikaa pitäisi löytyä enemmän itselleni, erosta kunnolla toipumiseen sekä mulle ja uudelle miehelleni kahdestaa (ilman hänen kavereita ja muita uusia tuttavuuksia). Nyt vaan pitäisi keksiä miten sen parhaiten selittäisi miehelle ilman että tulee mitään väärinkäsityksiä...
 
Niin ja kertoisin vielä että tietysti ymmärrän oikein hyvin etten voi pakottaa miestä odottamaan mun kypsymistä ja vakiintumisvalmiusta. Ellei rauhallisempi meno sovi hänelle niin minun täytyy tietysti antaa hänen mennä ja etsiä onneaan muualta. Harmi se olisi jos emme saisi tätä selvitettyä mutta mä en juuri nyt pysty tähän suhteeseen sellaisena kun se juuri nyt on.
 
Uskoisin, että on teidän molempien etu, että pidät kiinni "oikeuksistasi" tehdä parisuhteesta myös sinun näköisesi. Varmasti, jos olisitkin alle 20-vuotias, niin haluaisit itsekin yhdessäoloa niin paljon kuin mahdollista, mutta nyt tilanne on toinen, kun tiedät, että elämässä on muutakin tärkeää kuin parisuhde. Älä käsitä väärin, totta kai parisuhdekin on hyvin hyvin tärkeää, mutta se ei saa olla kaikki, mitä elämässä on.

Olen itse tehnyt aikoinaan (minäkin silloin alle 20-v) sen virheen, että sitouduin suhteeseen niin voimakkaasti, että parisuhde meni kaiken muun ohi (mm. valitsin opiskelupaikan, työpaikan jne miehen toiveiden ja miehen asuinpaikan mukaan). Pidemmän päälle se rupesi ahdistamaan aivan mielettömästi. Enkä tosiaankaan tajunnut, että miksi haikailen kaikkea muuta, kun kaikki ystäväni hokivat, miten onnekas olen, kun minulla on niin hyvätuloinen ja kotitöihin osallistuva mies. Osasyy oli liikaa sitoutuvassa miehessä, mutta osasyy oli minussa, kun en osannut ottaa tilaa itselleni. Oli vain olemassa "me", mutta "minä itse" oli hukassa.

Pidäthän muuten huolta siitä, että esittelet miestä omille ystävillesikin? Eihän häntä tarvitse heti raahata isovanhempia katsomaan tms, mutta en pitäisi ollenkaan pahana, että jos ystäväsi järjestää vaikkapa illanistujaiset, niin miksipä miehesi ei voisi tulla mukaan. Ei kai nykyään olla niin ahdasmielisiä, että heti ajatellaan, että ollaan suunnilleen naimisiin menossa, vaikka yhdessä liikutaankin "virallisemmissakin" piireissä.

Tsemppiä vaan suhteellenne. Kun pidät huolta siitä, että voit itsekin hyvin, niin varmasti sinulla on paremmat mahdollisuudet saada suhde toimimaan senkin jälkeen, kun intohimovaihe laantuu ja sitä rupeaa katsomaan, että mitä muuta tässä suhteessa onkaan kuin vain pelkkä seksi.
 
moikka.

minulla on täsmälleen samanlainen tilanne päällä, ja siihen yritinkin etsiä näkökulmia jostain netistä (okei, säälittävää..) ja törmäsin tähän. kuvio on lähes identtinen kanssasi: erosin 11kk sitten 1,5v tiiviistä suhteesta, jossa mies käyttäytyi narsistisesti. lyömisen ja pettämisen jälkeen suhde alkoi muutenkin olla paketissa, että erosimme sitten. nautin suunnattomasti sinkkuudestani, ja ajattelin, että haluan pysyä pitkään yksin, tutustua itseeni jne. halusin toipua erosta kaikessa rauhassa ja nauttia elämästä. ottajia olisi ollut, irtosuhteita oli pari, mutta halusin olla yksin. ajattelin, että kuka tahansa ei riitä, että seuraava poikaystävä olisi sitten se oikea. tiedän, että tämä ajatusmalli loi ehkä paineita mahdolliselle tulevalle kumppanille..

noh, tässä joulun jälkeen sitten tutustuin netissä poikaan, jota pidin vain kaverina alusta asti. juttelimme yhä enemmän ja enemmän, ja minulle tuli aina jännä tunne, kun puhuimme. todella hyvä olo jne. haaveilemme samoista asioista, meillä on samat arvot, opiskelemme samalla kouluasteella (vaikkei sillä nyt sinänsä ole merkitystä). ihastuin kovasti, ja aloimme tapailla huhtikuussa. minulla oli tunne, että tässä on se oikea. ikävöin häntä kovasti kun olimme erossa. kuitenkin mietin ja ahdistuin asiasta, koska halusin niin kovasti olla sinkku, mutta ajattelin, että mikäli esitän, etten ole hänestä kiinnostunut, voisi tilaisuus karata käsistäni. kaverini kysyi minulta keväällä, että voisinko kuvitella olevani tämän miehen kanssa vielä esim vuoden päästä. vastasin, että voisin kuvitella meneväni naimisiin ja eläväni elämäni loppuun hänen kanssaan. niinpä annoin väliemme edetä suhteeksi.

olemme nyt seurustelleet kaksi kuukautta. hän käytännössä asuu luonani, kun hänellä ei ole omaa asuntoa kesän aikana. olin todella onnellinen, tunsin että minusta todella välitetään ja mietin, että tässä on se oikea, voisin mennä naimisiin vaikka samantien ja luottaisin, että se kestää. tuntuu, kuin palaset olisivat kuin itsestään loksahtaneet paikoilleen. näinhän sen kuului mennäkin.

mutta sitten viime viikolla iski järjetön ahdistus. nyt en enää haluaisi olla hänen kanssaan ja kaikki hänessä ärsyttää. en haluaisi halailla enkä pussailla, seksi tuntuu kyllä hyvältä vieläkin, mutta ei huvita. olen hänelle puhunut tästä, mutta mitään emme asialle ole ainakaan vielä tehneet. viikon päästä lähdemme reilille yhdessä. minua ahdistaa matkakin jo, vaikka aiemmin olin todella innoissani. viikonloppuna meidän pitäisi mennä kotiini käymään, mutta en enää haluaisi viedä häntä. tuntuu, kuin häpeäisin häntä.

mitä minun pitäisi tässä tilanteessa tehdä? suunnittelemme jo yhteisten lasten nimiä ja olemme miettineet, että muuttaisimme yhteen syksyllä. yhteiselo sujuu, mies tekee kotitöitä kun käyn töissä päivällä ja hän hengaa päivät asunnollani. hän välittää minusta aivan järjettömästi eikä halua olla erossa yhtään. olin viime viikolla yksin monta päivää kun mies oli vanhemmillaan, ja nautin valtavasti yksinolosta.

olen alkanut miettimään, että haluan erota. haluaisin olla yksin. entisen suhteen traumat ovat alkaneet palata mieleeni ja haluaisin käsitellä niitä rauhassa. tässäkin suhteessa pelkään, että mies alkaa syyttämään minua aiheetta pettämisestä jne. tuntuu, etten ole vielä toipunut sittenkään. haluaisin asua yksin, selvitä yksin, nauttia elämästäni ja olla vapaa. haluan tilaa enkä halua antaa kenenkään enää ikinä määräillä minua tai sanoa, miten minun kuuluisi olla. haluaisin tutustua itseeni. haluaisin löytää omat juttuni. mutta pelkään, että mikäli eroamme, en saa häntä enää koskaan takaisin. en halua laskea häntä menemään, sillä koskaan en ole tavannut ketään yhtä sopivan tuntuista ihmistä. hänellä on terve käsitys parisuhteesta, vaikka olenkin hänen ensimmäinen tyttöystävä. hänellä vain ei ollut tarvetta deittailla epäsopivia.

mutta mikähän minussa on vikana, kun en enää haluaisi?! vaadinko liikaa, jos vaadin eroa, taukoa, aikaa ..? onko ahdistuksen syy väärä mies, väärä ajankohta vai väärät ajatukset minun päässä...?! tämä on aivan kamalaa. ajattelin jo keväällä, että tässä on se oikea, mutta aika on väärä. nyt ajattelen taas samoin. tekisi mieli laittaa mies kaappiin odottamaan, ja ottaa esiin sitten, kun olen valmis sitoutumaan ja menemään naimisiin yms. onko toisen odotuttaminen liian julmaa, etenkin kun on jo antanut lupauksia tulevasta ja toinen on aivan käsittämättömän rakastunut?! mutta pitäähän minun ajatella itseänikin, enkä haluaisi loukata..? entä jos mies ei ota minua enää takaisin sitten, kun olisin valmis?
 
Niinpä niin. Täällä aika samanlaisia aatoksia. Viikon ajan pyöriny mielessä. Yhdessä ollaan oltu 2 kk. Alku ihanaa, nyt ahdistaa. Mikä on? Sen kun tietäis.
 
No niin...tänään taas oltiin samassa pisteessä, eli mua alkoi taas ahdistamaan. Syynä tämä: miehen sisko puolisoineen on nyt ollut käymässä kotona (asuvat englannissa). Viime viikolla olin yhtenä päivänä syömässä miehen koko perheen kanssa (eli vanhemmat ja se sisko+sen mies oli mukana), toisena päivänä olin mieheni ja hänen siskon+miehen kanssa kaupungilla ja tuossa viikonloppuna syötiin taas koko perhe + muutama sukulaista joita en vielä ollut tavannut.

No tänään olis sitte ollut läksiäiskahvit kun miehen sisko miehineen lähtevät takaisin englantiin. Ei helvetti, mä en sitte millään jaksanu mennä sinne! Ja mitä niiden olis muka MUA pitänyt hyvästellä, eiköhän ne omat perheenjäsenet ole tärkeämpiä. Sanoin miehelle suoraan että kun koko ajan pitää uusia ihmisiä nähdä ja tuntemattomien kanssa seurustella, niin minä väsyn! Valitettavasti tuo ahdistuksenpurkaus tuli ulos itkuna. Oli vaikea puhua aikuisten lailla kun oli niin ahdistunut olo. Toivottavasti se itku ei nyt pilannut mitään. Vanhassa suhteesta kun sain sellaisen käsityksen että miehet pitävät itkua kiristyksenä tms. Toivottavasti mies myös ymmärsi pointtini eikä nyt luule etten pidä hänen kavereistaan ja sukulaisistaan...mukavilta he vaikuttavat kaikki.
 
juu, minuakin ahdisti etukäteen ajatus mieheni vanhempien luokse menemisestä. ahdisti sielläkin, mutta selvisin hyvin. mieheni äiti ja isäpuoli olivat ihania ihmisiä :)

juttelimme poikaystäväni kanssa ja kirjoitin toisellekin keskustelupalstalle tästä. sain tästäkin jo apua. olin aiemminkin jo miettinyt, että olemme kokoajan yhdessä, eikä minulla ole ollut omaa aikaa. nyt kävin viime viikonloppuna kotona ja mies omassa kodissaan, ja näemme tänä iltana. hän onneksi ymmärtää täysin. hän sanoi, että olisi samassa tilanteessa jo ahdistunut paljon aiemmin. olen käynyt koko kesän töissä ja iltaisin tullut kotiin miehen luokse. täällä hän on ollut päivät yksin, ja jo odottelee minua.. minä taas olen 24/7 ihmisten kanssa, vaikka olen yksin viihtyvä ihminen.

mutta nyt on ongelma osattu nimetä, ja toivon mukaan jatkossa sujuu paremmin! vieläkin kyllä ajoittain mietin, että pitäisikö ottaa vielä taukoa, että saisin oltua yksin. nautin tästä yksinolemisestakin suunnattomasti. mutta aika näyttää (:

tsemppiä sinullekin!!! :)
 
kiitoksia jauna!

Nyt mulla on tosi kevyt olo ja täytyy sanoa että olen tosi tyytyväinen itseeni. En yhtään kadu että sanoin suorat sanat. Aikaisemmin mulla on aina iskenyt huono omatunto kun olen puhunut tunteistani jos mua on joku asia rassannut. Johtuneekohan sitten siitä että vanhassa suhteessa mies aina jotenkin käänsi kaikki asiat mua vastaan, eli mulle tuli sellainen olo että mä "tunnen väärin". Nyt ei ole ollenkaan tuollaista oloa eikä hävetä vähääkään etten menny sinne läksiäiskahveille! :)
 
Päivitän taas tätä omaa ketjuani. Nyt kolme päivää olen ollut omissa oloissani ja tänä iltana meen miehen luokse katsomaan leffaa. Vain me kahdestaan. Ihanaa, aivan kun olisin menossa deitille :) Kyllä se oma aika kannattaa.
 
Kääk, olet nuori, mutta niin viisas. Ahdistus on aina merkki siitä, että kannattaa pysähtyä miettimään mistä kenkä puristaa. Ota ehdottomasti omat tunteesi huomioon parisuhteessa. Sinun tunteesi ovat yhtä tärkeitä parisuhteessa kuin miehenkin.
Muista, että uusi kumppanisi ei ole edellisen kaltainen. Ehkä edellinen oli liian vaativa ja sinä liian joustava. Ehkä hän saneli ehdot eikä ottanut tunteitasi huomioon tarpeeksi. Tulet voimaan huonosti, jos annat toisen yksin sanella yhdessäolemisen ehdot. Mutta sinun pitää kertoa tunteistasi kumppanillesi, kukaan ei ole ajatustenlukija. Jos et puhu omista toiveistasi, niin kumppanisi saattaa luulla, että olet tyytyväinen ja että haluat samaa kuin hän.

Ymmärrän, että sinun on ehkä vaikeaa kertoa siitä mitä sinä haluaisit, koska edellinen kumppanisi syyllisti sinua. Tällaiset tapahtumat jättävät jälkiä. Mitä vanhemmaksi tulet, sitä enemmän on aivoissasi muistijälkiä, polkuja. Joistakin poluista saattaa tulla niin tiuhaan käytettyjä, ettei enää näe sivupolkuja. Siksi pitää aina pysähtyä katsomaan, ei kulkea vanhaa hyvintallattua polkua, vaan tehdä myös uusia. Siten syntyy uusia kokemuksia ja uusia, parempia polkuja. Opettele uudellen kertomaan omista toiveistasi, ehkä uusi kumppanisi kunnioittaa myös sinun mielipiteitäsi.
Onnea elämääsi!
 

Nappaa liput koko perheen ilmaiseen leffanäytökseen Helsingissä tai Oulussa!

Uusimmat

Kuumimmat

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa