Vasta 25-vuotias on valmis äidiksi.

Onneksi ehdin siis juuri täyttää 25 ennen esikoisen syntymää. Olisin kyllä itse halunnut lapsia jo aiemmin, mutta ilmeisesti parempi sitten näin

 

Ja yli 30-vuotias on mummoäiti.

 

25 vuotta on varmaan ihan hyvä ikä, ellei itse osaa ollenkaan kuunnella ja tuntea itseään, jonka lisäksi arvostaa tiettyjä yhteisön asettamia standardeja, eikä halua/uskalla poiketa näistä.

Tampereen pohjoispuolella voisi olla tuo 25v sellainen superlampaiden "tässä iässä saa ja kuuluu jo tehdä tai ainakin suunnitella lapsia"-etappi, kun taas etelämpänä 25 vuoden sijasta sanoisin 28-30v.

 

Vakavasti ottaen en usko kenenkään olevan valmis äidiksi, mutta suurinosa fyysisesti JA henkisesti (murrosikä ohitse) kehittyneistä naisista on valmiita kasvamaan äidiksi - ihan puhtaasti biologisista syistä.

Mä tuskin olen ikinä täysin valmis äidiksi, sillä jatkuvasti tulee uusia vaiheita ja ajat muuttuvat. Uskoisin, että tämä (äitiys) on koko elämän jatkuva kehityksen polku.

 

No tähänhän ei totuutta ole, mutta pidän kans 25 ikävuoden huitteita ihan hyvänä suurimmalle osalle. Siihen mennessä on jo kerinnyt nähdä elämää verrattuna nuorempiin. Arvostan äitejä joilla on vakiintunut elämäntilanne lastahankkiessa, eli hyvä suhde ainakin muutaman vuoden ajalta, opinnot suoritettu, työkokemusta edes vähän, taloushallinnassa ja tiedostus omista toiveista/unelmista.

 

Luojan kiitos lapset tuli tehtyä alle kolmikymppisenä - esikoisen syntyessä olin 24.

Myöhemmin vasta olen tajunnut kuinka avuton sitä äitinä ja ihmisenä onkaan, aina epätäydellinen, ja mikä vastuu, valta ja voima minulla onkaan näiden ihmisten suhteen, jotka on lapsikseni annettu. Jos olisin tämän silloin tajunnut, en olisi varmaan ikinä USKALTANUT saada lapsia. Mutta mitä ei tiedä, sitä ei voi pelätä...

Ja ilman näitä ihania tyttäriäni en olisi ikinä halunnut jäädä.

 

No tähänhän ei totuutta ole, mutta pidän kans 25 ikävuoden huitteita ihan hyvänä suurimmalle osalle. Siihen mennessä on jo kerinnyt nähdä elämää verrattuna nuorempiin. Arvostan äitejä joilla on vakiintunut elämäntilanne lastahankkiessa, eli hyvä suhde ainakin muutaman vuoden ajalta, opinnot suoritettu, työkokemusta edes vähän, taloushallinnassa ja tiedostus omista toiveista/unelmista.

Mä arvostan taas ahkeruutta. On hienoa miten ihmiset uskaltavat poiketa normeista ja esimerkiksi opiskella siinä lasten ohella ja menestyä. Ihania ahkeria nuoria. Aivojen kehityksenkin kannalta osuva ikä on juuri se mitä luonto on päättänyt, sillä on syynsä.

Talous hallinnassa, opiskelua ja uraputki ei ole käynnissä kun lapset pieniä, niin se on hienoa.

Enkä tällä yritä kumota mielipidettäsi, arvostan vain enemmän tällaisia ihmisiä kuin niitä jotka menevät lampaana standardien mukaan. Ei siinäkään mitään väärää ole, hyvähän se monelle on, mutta en näe siinä mitään ihmeellisen arvostettavaa.

 

Tällä palstalla muutama mies on julistanut, että 25-vuotias on vielä teini. Nainen siis, miehiinhän tuo ei luonnollisestikaan päde.

 

[QUOTE="vierailija";29828796]Tällä palstalla muutama mies on julistanut, että 25-vuotias on vielä teini. Nainen siis, miehiinhän tuo ei luonnollisestikaan päde.[/QUOTE]

Kyllähän tällä palstalla lähes päivittäin naisetkin julistavat, että 25-vuotias mies (tai ylipäätään nuori aikuinen miespuolinen) on ihan "poikanen vielä" ymv.
Luonnollisestikaan tuo ei päde naisiin - hehän ovat lähes poikkeuksetta niiiin paljon ikäistään kypsempiä, eivätkä voisi kuvitella seurustelevansa hädin tuskin edes oman ikäisensä miehen kanssa.
rofl

 

Ymmärrän kyllä, mistä tässä puhutaan. Itse olen saanut lapseni vasta vanhempana, ( ei täysin oma valintani ) ja monesti ajatellut, että nuorempana en olisi ollut valmis. Mutta oikeastaan en voi tietää sitä, sillä ehkä siihen olisi sitten kasvanut.

Valmiiksi vanhemmat eivät koskaan voi tulla, kyllä sitä keskeneräisenä pysyy aina.

 

Mun kohdalla ehkä tuo on totta.. Sain tyttäreni jo 20-vuotiaana, mutta näin jälkiviisaana olisin varmaankin ollut oikeasti valmis äidiksi vasta 25-26 -vuotiaana. Olen siis nyt 26. Ensimmäiset vuoden meni vähän siinä että kaipailin sitä vapautta ja sellaista elämää mihin ei enää ollut mahdollisuutta, nyt vasta olen oppinut nauttimaan täysillä rauhallisemmasta perhe-elämästä.

 

Provo aloitus mutta vastataan nyt silti.

Esikoisen sain 23 vuotiaana, nyt ikää se maaginen 25 v. Kahden vuoden aikana en mielestäni ole kehittynyt mitenkään enää valovuosien verran, siis mitenkään niin että se olisi mitenkään vaikuttanut tähän äitiysasiaan. Noh, jos olisin vasta nyt aloittanut yrityksen, olisin joutunut yrittämään pidempään koska kakkonen ei niin vaan ole tullutkaan.

Jos taas vertaa esim. kehitystä ikävuosien 19 v ja 25 v, niin se on jo selvästi huimempaa.

 

Eiköhän se nyt niin ole että tuskinpa kukaan on valmis vanhemmaksi ensimmäisen lapsen kanssa, oli sitten 15-vuotias tai 45-vuotias. Kyllä siihen (äitiyteen) vanhemmuuteen kasvetaan yhdessä sen lapsen kanssa.