Vartaloni ei kelpaa poikaystävälle

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kirsimari
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Kirsimari

Vieras
Muuten lupaavassa parisuhteessani ikävänä ongelmana on, ettei poikaystäväni todellakaan pidä vartalostani! Seurustelua on nyt takana kohta 6 kk, eli aika alkuvaiheessa ollaan, mutta jo tässä vaiheessa on käynyt selväksi mitä mieltä poikaystäväni on vartalostani. Olen 25v (kuten poikaystävänikin), 165/56, normaalipainoinen siis ja vaatekokoni on S tai M. Harrastan kyllä liikuntaa, vaikken mikään himoliikkuja olekaan. Olen aina ollut sut tyytyväinen naiselliseen ja normaalipainoiseen vartalooni.

Jo ihan seurustelun alkuajoista lähtien poikaystäväni on kuitenkin vitsaillut, miten voisi olla laihempi. Nauroin, koska luulin hänen kommenttejaan huonoksi huumoriksi, mutta nyt on käynyt selväksi, ettei kyse ole todellakaan vitsistä. Olen saanut kuulla hienovaraista vihjailua siitä miten voisin liikkua enemmän ja jättää jälkiruoan väliin. Toisinaan hän on päästellyt suustaan ilkeitäkin sammakoita, jotka ovat loukanneet todella. Suuttumiseeni hän on vastannut vain, että olen yliherkkä.

Poikaystäväni onkin moneen kertaan (etenkin nousuhumalassa) kertonut tykkäävänsä hyvin laihoista ja pienikokoisista tytöistä. Kesällä jouduin katsomaan monet kerrat miten poikaystäväni kääntyi katsomaan kieli pitkällä lattarintaisia, suorastaan anorektisia teinityttöjä. Minun vartalooni hän ei kiinnitä juurikaan huomiota.

Joskus on tehnyt mieli maksaa takaisin samalla mitalla ja kommentoida hänen kroppaansa, joka ei todellakaan vastaa käsitystäni miehen ihannevartalosta. Poikaystäväni on nimittäin tosi hoikka, luut paistavat läpi eikä kunnon lihaksista tietoakaan. En kuitenkaan tahtoisi arvostella häntä taikka patistaa salille ja proteiinidietille. Toisen painon ja vartalon arvosteleminen on kuitenkin aika ilkeää.

Nyt olen vain joutunut miettimään, voiko tällainen suhde kestää. Muuten suhde on kuitenkin aika lupaava, etenkin jos ne ilkeät kommentit vartalostani saisin jollain konstilla loppumaan. Laihduttaa en kuitenkaan aio, sillä siihen ei ole mitään syytä. Onko kenelläkään kokemuksia tämän tyyppisestä tilanteesta?
 
Sulla ei todellakaan ole syytä laihduttaa!!!
Mut varmaankin voisit harkita suhteen lopettamista, vaikka suhde kestäisikin niin kestäisitkö sinä ainaista ilkeilyä? Kaikki miehet ei tykkää ns. normaali mitoissa olevista naisista, toiset tykkää langan laihoista ja toiset pyöreämmistä
Itse olen rehevä, siis lihava:), mut mun kaveri tykkää minusta just tälläisenä kuin olen...itse hän on aika lihaksikas, roteva kaveri
 
Kerää tavarasi ja juokse! Tarkoitan, että pidä järkevä ja terve ajatusmaailmasi, äläkä anna aivopestä itseäsi typeryyksillä. Sinua odottaa onnellisempi tulevaisuus jonkun arvostavan miehen rinnalla.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Kirsimari:
Muuten lupaavassa parisuhteessani ikävänä ongelmana on, ettei poikaystäväni todellakaan pidä vartalostani! Seurustelua on nyt takana kohta 6 kk, eli aika alkuvaiheessa ollaan, mutta jo tässä vaiheessa on käynyt selväksi mitä mieltä poikaystäväni on vartalostani. Olen 25v (kuten poikaystävänikin), 165/56, normaalipainoinen siis ja vaatekokoni on S tai M. Harrastan kyllä liikuntaa, vaikken mikään himoliikkuja olekaan. Olen aina ollut sut tyytyväinen naiselliseen ja normaalipainoiseen vartalooni.

Jo ihan seurustelun alkuajoista lähtien poikaystäväni on kuitenkin vitsaillut, miten voisi olla laihempi. Nauroin, koska luulin hänen kommenttejaan huonoksi huumoriksi, mutta nyt on käynyt selväksi, ettei kyse ole todellakaan vitsistä. Olen saanut kuulla hienovaraista vihjailua siitä miten voisin liikkua enemmän ja jättää jälkiruoan väliin. Toisinaan hän on päästellyt suustaan ilkeitäkin sammakoita, jotka ovat loukanneet todella. Suuttumiseeni hän on vastannut vain, että olen yliherkkä.

Poikaystäväni onkin moneen kertaan (etenkin nousuhumalassa) kertonut tykkäävänsä hyvin laihoista ja pienikokoisista tytöistä. Kesällä jouduin katsomaan monet kerrat miten poikaystäväni kääntyi katsomaan kieli pitkällä lattarintaisia, suorastaan anorektisia teinityttöjä. Minun vartalooni hän ei kiinnitä juurikaan huomiota.

Joskus on tehnyt mieli maksaa takaisin samalla mitalla ja kommentoida hänen kroppaansa, joka ei todellakaan vastaa käsitystäni miehen ihannevartalosta. Poikaystäväni on nimittäin tosi hoikka, luut paistavat läpi eikä kunnon lihaksista tietoakaan. En kuitenkaan tahtoisi arvostella häntä taikka patistaa salille ja proteiinidietille. Toisen painon ja vartalon arvosteleminen on kuitenkin aika ilkeää.

Nyt olen vain joutunut miettimään, voiko tällainen suhde kestää. Muuten suhde on kuitenkin aika lupaava, etenkin jos ne ilkeät kommentit vartalostani saisin jollain konstilla loppumaan. Laihduttaa en kuitenkaan aio, sillä siihen ei ole mitään syytä. Onko kenelläkään kokemuksia tämän tyyppisestä tilanteesta?

Ei teillä ole tulevaisuutta..ellet sitten halua mukamas kärsimystan kautta #voittoon#
Lähde heti kun voit!!!!!
 
No huh. Itse en voisi elää tuollaisessa suhteessa. Tuollaiset kommentit loukkaisivat minua syvästi, eikä seksi sen miehen kanssa varmasti kiinnostaisi tippaakaan kun koko ajan miettisin miten vastenmielisenä hän minua pitää. Miehen pitää saada minut tuntemaan itseni seksikkääksi ja haluttavaksi. Tiedän hyvin olevani ihan tavallisen näköinen ja normaalipainoinen, mutta poikaystäväni kehut ja silmistä loistava ihailu ja himo saavat minut tuntemaan itseni maailman upeimmaksi naiseksi.

Sinäkin ansaitset miehen, joka saa sinut tuntemaan itsesi upeaksi. Se juntti ei ole sinun arvoisesi.
 
Yksi tykkää tyttärestä ja toinen sen äidistä.

Laihoista tykkääminen ei ole rikos.

Olen itse tosi laiha, minua haukutaankin. Olisin kai ihanne sun sulholles.

Pistä poju seinää vasten. Eroa tai lopeta laihojen haikailut !!!!
 
No joo ja vaikka laihduttaisitkin (missä ei todellakaan ole järkeä!) niin aina voi ilmaantua jotain muuta muutettavaa. Kyseessä voi olla yksilö joka ei lopeta ennenkuin saa sinut todellakin raunioksi pompottamisellaan. Trust me, kuudessa kuukaudessa et sitä välttämättä huomaa jos kyseessä on oikein ovela hirmuhallitsija ja et ole aiemmin hänenlaisiinsa törmännyt. Nyt näet vielä enimmäkseen niitä ihania piirteitä. Lopulta mikään ei ole riittävästi, ikinä et ole tarpeeksi hyvä. Se on aivan loputon suo jos yrität tällaista miellyttää. Lopulta ero tulee kuitenkin ja itse olet aivan hajalla siinä vaiheessa.

En tiedä auttaako jos laitat kovan kovaa vastaan heti, et anna piiruakaan periksi, koskaan. Normaalilla tunne-elämällä varustettu ihminenhän lopettaa pompottamisen jos huomaa menneensä liian pitkälle. Tietynlainen ihminen taas nauttii siitä määräilystä sen verran että mitä enemmän olet pulassa, sitä enemmän hän kokeilee kuinka pitkälle taivut ennenkuin katkeat. Tällaisten kanssa rajat täytyy asettaa itse ja vartioida niitä herkeämättä. Itse en jaksaisi jatkuvaa valtataistelua.

Kysehän ei ole siitä etteikö useimmat meistä voisi liikuntaa lisätä, eihän siitä haittaakaan ole. Tai tehdä jotain muuta ihan vaan pelkästään koska oma rakas niin toivoo. Mutta normaalipainoisesta "luuviuluun" on aika iso ja tarpeeton harppaus. Tulee mieleen miksei kaverisi alunperin sitten etsinyt itselleen kevyempirakenteista naista? Vastaus voi löytyä yksinkertaisesti myös siitä, että miehesi tarvitsee jonkun jota katsoa alaspäin. Jonkun jota moittia edes jostain. Jos hän olisi ottanut laihan naisen, niin ehkä se laiha nainen olisi pukeutunut hänen mielestään väärin tms.

Kaikinpuolin voisi olla hyvä sinun vähän mietiskellä mistä on kysymys ja oletko valmis jatkamaan tämän miehen kanssa.
 
Sinä olet normaalipainoinen, ei sinun tarvitse laihtua yhtään mihinkään. Jos poikaystäväsi kertoo tykkäävänsä laihoista, niin sano sille että mene hakemaan sellainen. Miksi kuuntelet moista tolloa. Yleensä asia on niin, että kun mies alkaa arvostelemaan naisessaan jotain ominaisuutta, hän kadehtii tätä. Ja jonkin ajan kulutta jättää, koska ei voi kateelliselle luonteelleen mitään vaan haluaa loukata jollakin tapaa. Jätä se luuviulu ja etsi itsellesi mies, jos nyt sellaisia on enää olemassakaan.
 
Tuota et sitten katsele enää pätkääkään. Miksi ihmeessä sinun pitäisi olla kohtelias ja kiltti jos kaveri puhuu tuollaisia ja katselee muita naisia? Jos haluat olla uhri niin mene ihmeessä naimisiin, mutta jos arvostat itseäsi, lähdet kälppimään.
Mitä se olikaan se lupaavuus, jota sanoit suhteessa olevan? Aika perusasiat kun tuntuu olevan pielessä, kuten toisen kunnioitus ja välittäminen.

Itsellä samoin kuin Daphnialla on onni olla suhteessa, jossa saa tuntea olevansa haluttu ja ihailtu, normaalista ulkonäöstä huolimatta. Mieskin on ihan tavallisen näköinen, jopa vähän pulska, mutta hän on mieheni, rakastettava ja seksikäs. En voisi nauttia seksistä noin ulkonäkökeskeinen miehen kanssa ja se seksi on kuitenkin tärkeä osa suhdetta.
 
Tosimiehet rakastavat naisten rehevyyttä. Tai onko rakkaus todellista jos keho häiritsee? Miehesi haaveilee pojista, usko pois. Kysy häneltä, että saattaisiko olla näin. Minun vaimoni on ihana, hieman ylipainoinen. Toivon että ei laihduttaisi, on ihana sellaisena, kuin on.
 
Kyllä naisella kuuluu olla naisen muodot. Suunilleen normaalipainoinen, muodokas, pehmeä, kapea vyötärö, keinuvat lanteet ja rinnat. Pilkettä silmissä ja pehmeät hymyynkaartuvat huulet, hyväntuoksuiset hiukset ja siistityt kädet ja kynnet. Pieniä naisellisia tapoja, iloisuutta, tunnetta, empatiaa ja sopiva määrä hoivaamisviettiä.

 
Valitettavasti olen samaa mieltä kuin muutkin täällä. Poikaystävälläsi on heikko itsetunto, ja hän buustaa sitä pistämällä sinua alas. Ongelma ei ole sinussa. Mutta jos jatkat suhdetta, hn alkaa pikkuhiljaa saada otteen ja terve elämänkatsomuksesi murenee. Tiedän mistä puhun.

Nuorempana (20-24v) rakastuin mieheen, jonka perässä muutin ulkomaille (jenkkeihin). Vasta siellä alkoi paljastua millainen mies oli, olin siihen asti sivuuttanut moiset kommentit rakkauden häikäisemänä. Kaupassa ostoksilla mies voivotteli, kun olisi halunnut ostaa cheddarjuustoa, mutta sanoi, ettei voi, koska minä syön sitä kuitenkin ja lihon entisestään. Ravintoloissa tilasi mulle salaattia vaikka olisin halunnut pihvin tai kalaa. Iltaisin kun menin jääkaapille iltapalaa ottamaan, hän toi minulle juoksukengät, ja kehotti menemään lenkille, niin sen jälkeen iltapala maistuu paremmalle. Olin siis 167cm/55kg! Kehui aina kuinka kaunis olen, ja että olisin maailman kaunein ilman näitä (ja sitten otti käsivarresta tai pepusta tai vatsasta rasvasta kiinni).

Tiesin olevani täysin normaali, ja muut kehuivat, mutta rakkaus (ja ilman ystäviä ulkomailla) sai minut uskomaan ja näkemään itseni epämiellyttävänä paksukaisena. Erosimme muista syistä ja muutin takasiin Suomeen. Mutta syömishäiriö oli jo saanut vallan (bulimiaa, himoliikuntaa ja anoreksiaa kausittain) ja vasta nyt 31-vuotiaana voin sanoa päässeni irti syömishäiriöstä.

Hyvä tyttö, älä anna miehen pilata tervettä suhtautumista itseesi. Ansaitsen paremman miehen.
 
Ei kannata antaa miehen lausua tuollaisia pahaa mieltä aiheuttavia kommentteja omasta ulkonäöstä. Voi sanoa heti, että hei lopeta, en aio kuunnella tuollaista hölynpölyä. Kerro, että olet itse tyytyväinen painoosi eikä suunnitelmissasi ole aloittaa tarpeetonta laihdutuskuuria.

Voisiko syynä olla myös se, että laihan naisen rinnalla poikaystäväsi näyttäisi itse kookkaammalta? Sen sijaan, että hän patistaaa sinua lenkille, voisit patistaa häntä kuntosalille bodaamaan ja voit tarjota hänelle proteiinipitoista ruokaa, jotta hän saa massaa ympärilleen!!!
 
Kuule, alapa etsiä miestä. Tuosta ei seuraa kuin surua.On mahdollista, että miehelläsi on ongelmia omasta laihuudesta, mutta ei sitä pulmaa saisi käsitellä tuolla tavalla.
 
Jos poikaystäväsi huomauttelee vartalostasi jo tuossa vaiheessa seurustelua, niin alkuhuuman tasaannuttua voit saada paljon pahempia kommentteja. Suosittelen samaa kuin muutkin: lähde suhteesta. Poikaystäväsi ei kaipaa kumppania, vaan (sairaalloista) näyttelyesinettä.
 
Mielestäni on aivan selvää ettei suhteenne voi kestää. Itseasiassa olen vahvasti sitä mieltä että sinun olisi syytä jättää poikaystäväsi hyvin nopeasti. Ansaitset miehen joka palvoo sinua koko sydämestään. Miksi tyytyä vähempään? Voitko kuvitella eläväsi elämäsi sellaisen miehen kanssa josta tiedät ettei rakasta sinua ja joka vaatii sinulta muutosta?
 
Sulla ei ole syytä laihduttaa ja sun kroppasi on varmasti kaunis. Totuus on vain se, ettei kenenkään ulkonäkö miellytä kaikkia muita ihmisiä maailmassa.

Mun mielestä jos rakastaa, rakastaa kokonaisuutta, luonnetta, ulkonäköä, persoonaa jne. Jos ulkonäkö ei miellytä ei myöskään rakasta. Ja sellaisen luota kannattaa lähteä kiireesti, joka yrittää muuttaa sua jotenkin. Siinä saa vaan pahan mielen ja huonon itsetunnon kun huomaa ettei mitenkään voi miellyttää kumppaniaan. Siinä ei ole mitään mieltä. Jalat alle vaan.
 
HALLOO MIKÄ IDIOOTTI JÄTKÄ!!!!! Anna sen kuolata niiden anorektikoiden perään, sinä olet KAUNIS ja HYVÄ just tommosena kuin olet!! Ja tasan varmasti saat paremman puoliskon, kun tajuat jättää tommosen egoistisen paskiaisen!
 
Sanoit itsekin, että toisen vartalon arvosteleminen on ilkeää. No mitäs se jätkä tekee sua kohtaan? Minä pistäsin semmosen narukäden salille ja syömään, taitaa jätkä impata nurkan takana kun luutkin paistaa. Hyi hemmetti! En ees huolis ukkoa, jolla ei ole lihasta kuin kielessä - jos siinäkään!
 
Joo, ei tossa ole järkeä. Poikaystäväsi nakertaa itsetuntosi vähitellen olemattomiin käytöksellään, tai vaikkei sitä tekisikään, niin ton perusteella voi sanoa että suhteesta puuttuu se klassinen, olennainen asia: hyväksy kumppanisi sellaisena kuin hän on.

No, toinen vaihtoehto on yrittää saada hänet kasvamaan aikuiseksi, ehkä puhumalla järkeä selkein, kovin sanoin. Valitettavasti poikaystäväsi ei ole edes kovin harvinainen tapaus, jotkut miehet kuvittelevat että heillä on oikeus puuttua naisensa vartaloon. Muistan erään joka puristeli "läskejäni" sängyssä, myönsi myöhemmin kokeilleensa löytyykö ylimääräistä (siis negatiivisessa mielessä). Ja olen 170 cm, 52 kg.

Vähän off-topic, mutta noin yleisesti olen ihmetellyt mikä saa miehet kuvittelemaan että heillä olisi koskaan, missään olosuhteissa, oikeus arvostella naisen vartaloa. Naisen vartalo käy läpi suuria muutoksia murrosiässä, raskauden ja imetyksen aikana, kun taas miehen kroppa pysyy suht samana koko aikuisiän.
 
Tiedän täsmälleen miltä susta tuntuu. Muutama vuosi takaperin mittani olivat 170/56 urheilullinen ja nättivartaloinen nuori nainen. Silti pari nykyistä exääni jaksoi jatkuvasti sättiä minua "läskisyydestäni" yms. Toinen jopa keksi minulle ystävällisesti lempinimenkin, joka kuvasi "suurta kokoani". Vertailukohteena ei ainakaan voinut olla ko. herran oma exä, joka oli minua lyhyempi ja pyöreämpikin, mutta jolle ilmeisesti ei vastaavaa nimitystä ollut annettu.

Enivei, ymmärrettävistä syistä tiemme johtivat eri suuntiin. Silti vasta jälkeenpäin olen ymmärtänyt, mistä oikeastaan oli kyse. Tuollainen käytös on silkkaa vallan käyttöä. Se on helppo tapa syödä toisen itsetuntoa, jotta toinen tuntisi itsensä huonoksi ja tajuaisi, että on oikeastaan aika onnekas, kun on sattunut edes ketään (lue: haukkuvan miehen kaltaista atleettia) saamaan... Todennäköisesti poikaystävälläsi on huono itsetunto ja hän yrittää saada sinut "aisoihin" pilkkaamalla sinua. Ikävä vaan, että tuo piirre on hyvin vaikea kitkeä, joten sinuna todella lähtisin suhteesta äkkiä, ennen kuin poika saa murennettua itsetuntosi ihan oikeasti - se nimittäin ajan myöten tulee tuota menoa tapahtumaan. Silti lähtöä ennen kannattaisi kokeilla antaa takaisin samalla mitalla. Se tekisi tyypille ihan hyvää tietää miltä tuntuu, kun toinen kertoo avoimesti mielipiteensä "vain toisen hyvää ajatellen".
 
Poikaystäväsi ei ole sinuun muutenkaan tyytyväinen. Vilkuilee jo muita naisia. Sehän on merkki siitä, että se haluaisi jonkun muun, hoikemman, jonka kanssa se olis tyytyväinen.
 

Similar threads

S
Viestiä
25
Luettu
6K
V
H
Viestiä
17
Luettu
3K
J
A
Viestiä
59
Luettu
9K
N
M
Viestiä
18
Luettu
377
Aihe vapaa
minä vaan...
M

Yhteistyössä