Vapauden kaipuu...

["hukassa"]

Pakko nyt asiasta avautua.. Miehen kanssa oltu yhdessä jo seitsemän vuotta, naimisissa ollaan ja lapsiakin on. Mulla on ollu vapauden kaipuu vähän yli puolivuotta. Välillä pahempaa ja välillä olen hyvinkin tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen..

Mietin monesti, mikä pitää meitä yhdessä. Kyllä mä miestäni rakastan enkä voisi häntä pettää, mutta jostain syystä kaipaan sitä, että voisin tehdä mitä ikinä haluan, hakea kokemuksia. Arki on ok, rakastan miestäni ja lapsiani.. Tuntuu vaan, että jokin puuttuu.

Onko täällä muita, joilla samanlaisia ajatuksia..? Tuntuu oikeasti pahalta.

 

["Vierailija"]

Mä taas kaipaan vapautta siinä mielessä, että haluaisin aikaa ihan vain itselleni, ehtiä harrastaa jotain, tai toisaalta kaipaan päästä matkustelemaan yksikseni, mieheni kanssa tai ihan vaikka koko perheen kanssa.

 

[7 vuoden kriisi]

Älä hätiköi, kuulostaa tyypilliseltä 7 vuoden kriisiltä. Itse koin vastaavaa noin vuosi sitten. Ihastuinkin toiseen mutta onneksi en tehnyt mitään, koska oli vain typerää hullaantumista. Nyt haluan miestäni hulluna ja rakastan häntä kovasti. (tosin tämä vaihe ei tullu itsestään, piti kovasti tehdä töitä suhteen eteen, siis yrittää päästä jatkuvasta arkipäiväisyydestä)

oikeasti, ei mies vaihtamalla parane.

 

[Anatolia]

11 v kestäneen parisuhteeni aikana on tuollaisia kausia ollut muutama. Juurikin noin 7. vuoden kohdalla, ja uudestaan viime kesänä (se liittyi lähestyvään 35 v rajapyykkiin & siihen liittyneeseen ahdistukseen, uskoisin, koska heti kun 35 v tuli mittariin niin tajusin ettei maailma loppunutkaan, ja ko. olo meni ohi).

Silloin oon sitten vaan mennyt enemmän. Käynyt paljon ulkona, jne (viime kesänä todella paljon). Puhunut ystävien kanssa, paljon. Ja jossain vaiheessa vapaudenkaipuu-olo on mennyt ohi.

Muistutin itse myös itseäni siitä, että karu totuus on se, ettei minusta enää koskaan voi tulla villiä ja vapaata siinä mielessä kun joskus olin - mulla on lapsia, enkä ole enää parikymppinen vailla vastuuta ja huolia. Ei siis auta kuin nauttia elämästä tässä ja nyt, sellaisena kuin se on.

 

["ap"]

Musta vaan tuntuu etten ole koskaan ehtinyt elämään vapaata elämää.. En koskaan aiemmin sitä ole kaivannutkaan, mutta nyt kaipaan.

En kaipaa uutta suhdetta. Kaipaan jotain josta en edes tiedä mitään.. Eli en tiedä mitä kaipaan.

 

["Helmi S"]

Mä luulen, että on hyvinkin yleistä. Mä ainakin tunnistan samat fiilikset, jotka tulee välillä vahvempina ja haihtuu taas.

Tänään viimeks mietin, miten ihana olis olla välillä vapaa tekemään ihan mitä sattuu huvittamaan. Monenlaisia huvituksia olisi taas ollut mielessä... Mutta elämäni on periaatteessa juuri sellaista kuin olen halunnutkin. Minäkin rakastan miestäni ja lapsiani, enkä tekisi mitään vaarantaakseni tämän, mitä minulla on, mutta haaveilen toisinaan kaikesta, mitä voisin tehdä, jos asiat olisivat toisin.

 

[Anatolia]

[QUOTE="ap";26395512]Musta vaan tuntuu etten ole koskaan ehtinyt elämään vapaata elämää.. En koskaan aiemmin sitä ole kaivannutkaan, mutta nyt kaipaan.

En kaipaa uutta suhdetta. Kaipaan jotain josta en edes tiedä mitään.. Eli en tiedä mitä kaipaan. [/QUOTE]
Haluan jotain, mutten tiedä mitä. Tiedän vain, että haluan sitä juuri nyt.

Tuttu tunne...aika ajoin.

 

[minuta]

Anatolia sanoi aika hyvin sen, että kaipaa jotain mitä ei voi enää koskaan saada. Vaikka kuinka eroaisit että silti olisi tavallaan vapaa. Olet silti äiti ja vastuussa. Kaipaat varmaan nuoruutta ja vastuuttomuutta. Sitä et enää saa, vaikka olisit kuinka sinkku. Kriisejä tulee ja menee, osa kuuluu ikäänkin. Anna ajan kulua.

 

[hrr...]

Hei, sä elät sitä mitä mä olen jo käynyt läpi!
Mulla oli samanlaisia tuntemuksia. Ja kiduin niissä liki pari vuotta. Toteisn että mulla oli kolmenkympin kriisi, 7 vuoden yhdessäolo ja ahdistus.

 

[Eevee]

En lukenut kun aloituksen ja täällä samat mietteet. Vieraaseen sänkyynkin olen eksynyt vaikken koskaan olisi voinut uskoa sitä itsestäni.

 

[vierass]

Mä tossa just jutskailin perjantaina yhden kaverin kanssa, joka kertoi olevansa lähdössä kaupungille. Joku kaveri oli soittanut ja hän oli lähtenyt... Minä tein lapset nuorena, joten tuntuu, että toi elämä jäi elämättä. Että ois just ex-tempore lähtenyt johonkin juhlimaan tms... Kaveri tosin lohdutti, että kyllä hänkin kaipaa sitä mitä minulla on ja kaipa sitä aina haluaa sitä, mitä itsellä ei ole ja tuli heti parempi mieli

Ehkä se on vaan niin yksinkertaista, että omaan onneensa turtuu. Eipä sitä ikinä osaa arvostaa sitä, mitä itsellä on, ennenkuin sen menettää.

 

["ap"]

Myös minä olen tehnyt lapset nuorena, mieheni on ainoa mies kenen kanssa ikinä olen kunnolla ollut. Tämä elämä on ainoa josta tiedän... Ja sen takia tuntuu, etten ole kokenut kaikkea. Mieheni on minua vanhempi ja sanoi sillon lasten hankinnasta puhuttaessa, että "eihän sinulle tule myöhemmin tunne että haluat elää vapaasti" en tietenkään sillon kuvitellut itsestäni sellaista. Vaan nytpä tiedän että mieheni oli silloin oikeassa.. Olen hänelle ollut avoin tunteistani, kertonut näistäkin fiiliksistä. Hän ymmärtää. Hän on valmis antamaan mulle vapauksia, jotta saan etsiä itseäni.

Mulla on kavereita, on harrastuksia. En onneksi joudu olemaan vaan neljän seinän sisällä.

Olen ollut tilanteessa, jossa olisin ollut täysin valmis menemään pidemmällekin erään miehen kanssa vaan enpä mennyt. Tanssimiseen jäi, mutta kokeilunhalua olis ollut mennä pidemmälle. En vaan uskaltanut riskeerata kaikkea sitä mitä olen saanut. Tiedän, että yksinäinen sinkkuelämä ei antaisi mulle sitä mitä oikeasti haluan. Kaipaan vaan sitä, että en ole tilivelvollinen kellekään vaan voin elää juuri niinkuin haluan. Että voin elää hetkessä, antaa tunteiden viedä jos on viedäkseen.

Vastuutonta elämää en tietenkään kaipaa, mutta vapaata sen osalta, että voisin tehdä mitä haluan ja kenen kanssa haluan..

 

["ap"]

Enkä aiokaan hätiköidä.. En tietenkään. On tilanteita ollut, jossa olisin voinut hätäillä ja tehdä virheitä. Mutta en ole uskoton ollut.

 

[Anatolia]

[QUOTE="ap";26396153]Myös minä olen tehnyt lapset nuorena, mieheni on ainoa mies kenen kanssa ikinä olen kunnolla ollut. Tämä elämä on ainoa josta tiedän...
[/QUOTE]
Mulla ei ole tuota "ongelmaa"...ja silti vapaudenkaipuu on iskenyt aika ajoin.

Kai se tulee jos on tullakseen, oli sitten ehtinyt elää ja kokea vaikka mitä ennen naimisiinmenoa ja lasten saamista, tai ei. Toinen kaipaa jotain mitä ei ole koskaan kokenut, toinen kaipaa jotain mitä joskus aikoinaan koki, mutta molemmat on samassa pisteessä silti.

Sanoisin sulle, että mene. Biletä. Tapaa ystäviäsi. Harrasta. Jätä vastuu kodista ja lapsista hetkeksi pääasiassa miehellesi, jos mahdollista - kerroit, että miehesi ymmärtää kyllä. Älä ylitä tiettyjä rajoja, mutta elä hetken aikaa niin vapaasti kuin mahdollista, ja kokeile miltä se tuntuu. Ehkä vapaudenkaipuusi menee ohi, kyllästyt bilettämiseen ja menemiseen, ja toteat että kotona onkin tosi hyvä olla :hug:

 

[Ultramariini]

Olen käynyt tuollaisia vaiheita läpi pari kertaa. Kyse ei ole ollut pelkästä parisuhdekriisistä, vaan likemminkin minun kriisistäni minun kanssani omassa elämässäni, joka on tuntunut liian ahtaalta ja saanut sitten toisenkin näyttäytymään kovin epäedullisessa valossa, vaikka oikeasti sama mies siinä rinnalla on kokoajan ollut.

Tiivillä aivojumpalla, ja oikealla fyysisellä rasituksella niitä vaiheita on sitten selätetty ja tajuttu oitää kiinni siitä,mitä on.

 

["coppola"]

Ehdotan myös sitä, että teet itseksesi enemmän asioita. Kaikkea mitä päähän pälkähtää, mutta tolkun rajoissa. Voihan sitä matkustella, bailata, opiskella, tavata ystäviä, tutustua ihmisiin jne parisuhteessa ollessaankin. Vapauden kaipuuhan ei tarkoita tietenkään automaattisesti pettämistä!

 

[tuttua]

11v yhdessä, 4 lasta...
en sitten tiedä onko tää joku 3kympin kriisi tms. kun 30 tulee tänä vuonna täyteen, mutta jos tulis tilaisuus, olisin edes hetken ihan vain mä, ilman sääntöjä, rajoituksia, velvollisuuksia...
viime aikoina olen jopa miettinyt, että joku radikaalimpikin muutos vois olla tarpeen, ihan sama vaikka sanomista tulisi, niinpä tulee nytkin ja onnellinen en ole...

 

[Tönt]

samanlaisia fiiliksiä täälläkin. 7v oltu yhdessä ja 30v lähestyy. on vaan välillä semmonen olo että oon yksin eikä kukaan ymmärrä mua. enkä ymmärrä itseäni. oon jo muutama vuos sitten ajatellut että ehkä mut on tarkoitettu olemaan yksin. vaadin toiselta tosi paljon. :snotty: tällä hetkellä elämässäni tapahtuu niin paljon muutoksia että tekee tosi tiukkaa jarruttaa ja miettiä mihin suuntaan pitäisi mennä. nää muutokset vähän niinkuin vie mennessä. välillä tulee mietitytty että haenko liian paljon muutoksia liian lyhyen ajan sisällä. ISO huoh sanon minä.. :snotty:

kaikki meni hyvin kaikin tavoin, kunnes kasvoin aikuiseksi ja päässä alkoi raksuttaa liian nopeesti. kapasiteettikaan ei riitä. :kieh: