Vanhemmilta rahaa?

Onko kuinka yleistä että aikuiset ihmiset saavat vanhemmiltaan rahaa?
Ja tämä on vain galluppi, ei mikään "hajoa katkeruuteeri"-ketju:vampire:

Ympärillä olevat ihmiset tuntuvat saavan esim. 500euroa ristiäislahjaksi tai ukki maksoi koko muutto porukan ja auton? Vastaan; Noh sehän on mukavaa:flower:
 
lucifer
kyllä tiedän ystävistäni muutaman joiden vanhemmat antavat heille isompia summia juurikin jos ovat ostamassa jotain tai lähtevät lomailemaan tmv. maksavat kauppaoatokset ym.
minusta vain hienoa että auttavat.
 
ok minusta
Meillä ei ainakaan ole saatu, mun vanhemmilla ei ole rahaa (annan joskus itse heille tarvittaessa) ja anopilta on kerran lainattu, joka maksettiin kokonaisuudessaan mahdollisimman pian takaisin.
 
"hmm"
veljeni on työtön ja ammatiton(ei siis saa edes työmarkkinatukea) ja on koko ikänsä pummannut vanhemmiltamme rahaa. itsellenikin sitä tarjotaan kun kuulumisia vaihdellaan tai käyn kotona, mutta olen opiskeluvuosien jälkeen kieltäytynyt ellei ole jostain syystä ollut akuuttia avuntarvetta.
 
"vieras"
Joululahjaksi tulee miehen isovanhemmilta jokaiselle meistä satku :) Ja miehen vanhemmat antaa myös joululahjoiksi muutaman satasen ja lapsellemme myös, lisäksi antoivat rahaa kun vauva tuli taloon niin saatiin sillä ostettua kaikkea höpötystä.

Mitään rahaa ei olla koskaan vaadittu, kummallakin meistä on vakituiset työpaikat ja hyvät tulot ja ikääkin jo kohta 40 :D Mutta emme me nyt niin hulluja silti ole, että rahasta kieltäydyttäisiinkään :)
 
zvd
Sillon kun lapset oli pienempiä, saatiin mun vanhemmilta. Ovat mm. maksaneet kaikkien lastemme ristiäiset ja ainakin 7 ulkopuvut ja muutenkin välillä saatu. Nyt on kyllä vähentyny kun lapset isompia.
 
"Anne"
Lainaksi saan jos tarvitsen, jos lainaan tarpeeksi pienen summan niin harvemmin maksan takaisin. Mutta aika harvoin pyydän rahaa, saan pyytämättäkin.
Esim äiti lainaa pakut ja laatikot muuttoon, tarjoaa säilytyspaikkaa jos ei omiin mahdu. Osti lapsemme kaikki vaipat tukusta tjs eikä koskaan tarvinnut maksaa. Osti lapselle (käytetyn) sängyn. On tuonut kaikenlaista askartelutarviketta ja siivousvälinettä jos on ollu ylimääräistä tms.
 
fddsgsgdsg
ei saada. ihan tullaan omillaan toimeen. ja tässä en nyt huomio sellaisia normijuttuja, kuten että lapset saa normaalit joululahjat tai synttärilahjat, ei mitään kallista vaan peruslahjat.
 
"vieras"
Saan joskus vanhemmiltani, en pyydä. Appivanhemmilta ei tule mitään. Antavat joitakin satasia joulu, synttäri- ja nimipäivinä. Ennakkoperintöä olen saanut joitakin tuhansia. Kerran vuoteen maksavat lomamatkan ja kustantavat kaiken paikan päällä. Joka kuukausi pistävät rahaa lastenlastensa tileille (menee säästöön tulevaisuutta varten).
 
Joo. Äitini antaa rahaa lapsille useinkin, samoin anoppi ja appiukko. Samoin jos on synttärit meillä vanhemmilla niin kyllä me rahaa saadaan aika usein. Syyslomalla kun kävin äidin luona niin laittoi 100 euroa taskuuni ja sanoi, että kun hoitovapaalla olet niin siinä rahaa. Osta jotain kivaa itsellesi. Enkä nyt väitä, että olisin tarvinnut, mutta tulee tuosta hyvä mieli kuitenkin. Ja tottahan se on, että aina ostan lapsille kaikkea, niin kiva kun saa kerrankin hyvällä omallatunnolla ostaa itsellekin. Ostin oikein hyvät ulkoilukengät :D
 
Viimeksi muokattu:
bud
Isä antaa ihan naurettavan vähän, vaikka varaa olis. Se nyt vaan on sellanen. Kotona asuessa antoi kyllä, mutta ei enää. Oikein mielelläni ottaisin vaikka haalarirahat talvisin... ;)

Äitin apu taas on korvaamatonta, hoitaa lapsia usein...häneltä saan synttäreinä ja jouluna rahaa 50-100e. Lapsille ja mulle ostaa pitkin vuotta sillon tällön satunnaisen vaatteen tai muuta pientä kivaa. Mitään en pyydä, mutta jos itse tarjoutuu, niin otan vastaan.
 
En todella tiedä mitä sanoisin jos vanhempani tai miehen vanhemmat antaisivat paljon rahaa. Ei ole kokemusta. Pari lapsista on saanut synttärilahjaksi parikymppiä. eivät myöskään ole koskaan osataneet mitään urheiluvälineitä tai vaatteita. Joskun on paita saattanut lahjaksi tulla. Eivät lapset kyllä osaa kyselläkkään mummeilta tai ukeilta että: Ostatko?
 
En todella tiedä mitä sanoisin jos vanhempani tai miehen vanhemmat antaisivat paljon rahaa. Ei ole kokemusta. Pari lapsista on saanut synttärilahjaksi parikymppiä. eivät myöskään ole koskaan osataneet mitään urheiluvälineitä tai vaatteita. Joskun on paita saattanut lahjaksi tulla. Eivät lapset kyllä osaa kyselläkkään mummeilta tai ukeilta että: Ostatko?
ei meilläkään koskaan lapset kysele mummoilta tai vaarilta, että ostatko. Mummot ja vaari kyselevät lapsilta, että mitä haluatte.
 
"Noh"
Meidän vanhemmilla ei oo kellään rahaa jaeltavaksi asti. Kuulema antaisivat, jos olisi. Oon kyllä mainiosti pärjännyt omillani. He antavat rahaakin arvokkaampaa, eli aikaa. Äitini ompelee (minun ostamistani kankaista) vaatteita lapsille, isäni on musiikkimies eli lapsi pääsee tutustumaan musiikin maailmaan ukin kanssa. :) Anoppini tekee käsitöitä, mm. neuloo.
 
Ja on äiti ostanut lapsilleni mm. tickettiä tänä syksynä, käyttänyt leffassa, uimahallissa yms. useampaan otteeseen jne. Maksanut junalippuja täältä H:kiin että saadaan miehen kanssa lapsivapaita viikonloppuja yms. Äitillä sellanen asenne, että tekee mieluummin asioita lastenlasten kanssa nyt (laskee Datankin lapset lapsenlapsikseen) kuin jättää testamentissa niitä rahoja.
 

Yhteistyössä