Vanhemmat joilla ei ole kokemusta oikeasti vaativista vauvoista/lapsista, eivät osaa arvostaa helppoja lapsiaan!

[vieras]

Meillä esikoinen oli "helppo" vauva, jos helpon määritelmä on, että on lähestulkoon aina tyytyväinen, hyväntuulinen, rauhallinen, kärsivällinen, nukkuu hyvin, syö hyvin, sopeutuu helposti muutoksiin jne. En kyllä silti osaa ajatella tuota helppouden olevan omaa tai lapsen isän ansiota, hän vaan sattui olemaan tuota sorttia ja on monessa mielessä samanlainen edelleen-ja kun ei mitään ylimääräisiä vaivoja ollut, niin helppo häntä oli hoitaa. Tosin todellinen vääntö alkoi ja rauhallisuuskin karisi kun lähti liikkeelle ja helppous loppui siihen.

Kuopus puolestaan oli alusta alkaen tyytymätön, kärsimätön, nukkui huonosti, ei hymyillyt, eikä viihtynyt juuri muualla kuin sylissä. Syykin tähän sitten myöhemmin selvisi eli tyytymättömyyden taustalla oli refluksi ja kun se saatiin oireettomaksi, muuttui myös lapsi täysin toisenlaiseksi. Voin kylläs sanoa, vaikka kuopuksen tyytymättömyys johtuikin fyysisestä syystä, että ihan hyvä juttu että tuli koettua toisenkinlainen vauva-aika kuin esikoisen kanssa. Kuopuksen ekan vuoden aikana jälkeen, osasi kyllä asettaa esikoisen helpon vauva-ajan asettaa ihan toiseen arvostukseen.

Miksi on hyvä että arvostat ensimmäistä lastasi enemmän? Tehän olette ihan sekaisin näitten vertauksienne kanssa, ei ihme jos toinen lapsi on vaikea kun esikoinen nostetaan jonnekin jalustalle. Sinäkin olisit saanut tämän toisen lapsen ensimmäisenä niin ehkä hän olisi ollut sinulle normaali lapsi, ei mikään vaikea tapaus. Ostakaa vauvanukke pattereilla niin ei ole vaikea lapsi.
Ihan hävettää aikuisten ihmisten puolesta kun täällä haukutte lapsianne ja vertaatte heitä niihin täydellisempiin sisaruksiin, toivottavasti osaatte peittää pettymyksenne "vaikeaan" lapseen, ettei hän kanna koko ikäänsä huonoa itsetuntoa kun vanhemmat ei tajunneet ettei kaikki ole samanlaisia.

Lukutaitoa? Alkuperäinen kirjoitti vauva-ajan arvostamisesta, ei vauvojen arvostamisesta.

Minä ainakin olen vaikeamman vauva-ajan ansiosta oppinut vain paremmaksi vanhemmaksi lapsille. Helpon lapsen kanssa ei joudu kasvamaan ja venymään koskaan samoin. Kun lapsella on esim. vativampi temperamentti, joutuu suhdetta häneen pohtimaan paljon perusteellisemmin. Ns. vaikeat lapset ovatkin usein hyvin rakkaita lapsia, ihan yhtä rakkaita kuin helpot sisaruksensakin.

 

[?!]

Lukutaitoa? Alkuperäinen kirjoitti vauva-ajan arvostamisesta, ei vauvojen arvostamisesta.

Minä ainakin olen vaikeamman vauva-ajan ansiosta oppinut vain paremmaksi vanhemmaksi lapsille. Helpon lapsen kanssa ei joudu kasvamaan ja venymään koskaan samoin. Kun lapsella on esim. vativampi temperamentti, joutuu suhdetta häneen pohtimaan paljon perusteellisemmin. Ns. vaikeat lapset ovatkin usein hyvin rakkaita lapsia, ihan yhtä rakkaita kuin helpot sisaruksensakin.

Eli jos vauva-aika on helppo, ei voi olla niin hyvä vanhempi lapsilleen kuin vaikeiden lasten vanhemmat?

Hassuja pikku yleistyksiä.

 

[vieras]

Lukutaitoa? Alkuperäinen kirjoitti vauva-ajan arvostamisesta, ei vauvojen arvostamisesta.

Minä ainakin olen vaikeamman vauva-ajan ansiosta oppinut vain paremmaksi vanhemmaksi lapsille. Helpon lapsen kanssa ei joudu kasvamaan ja venymään koskaan samoin. Kun lapsella on esim. vativampi temperamentti, joutuu suhdetta häneen pohtimaan paljon perusteellisemmin. Ns. vaikeat lapset ovatkin usein hyvin rakkaita lapsia, ihan yhtä rakkaita kuin helpot sisaruksensakin.

Vaikeat lapset, vaikea suhde vanhempiin, näin se vaan menee sanoit mitä tahansa. Tässäkin ketjussa on moni kirjoittanut näistä luottolapsista, ihanista jotka ovat olleet aina helppoja ja sitten niistä vaikeista lapsista joilla on vanhempanakin niin paljon temperamenttia että aina ollaan nokkapokkasilla. Minusta se on ihan normaalia että vaikeamman ihmisen kanssa on hankalampaa olla hyvissä väleissä kuin helpon. Eihän se rakkauden määrä eri ole, mutta vanhempien suhde lapsiin on kyllä suoraan verrannollinen siihen kuinka vaikeita nämä lapset ovat tai kuinka vaikeiksi vanhemmat heidät kokevat. Hyvä vanhemmuuskurssi jokaiselle, niin vaikeita lapsia ei olis enää olemassakaan.

 

[vieras]

Lukutaitoa? Alkuperäinen kirjoitti vauva-ajan arvostamisesta, ei vauvojen arvostamisesta.

Minä ainakin olen vaikeamman vauva-ajan ansiosta oppinut vain paremmaksi vanhemmaksi lapsille. Helpon lapsen kanssa ei joudu kasvamaan ja venymään koskaan samoin. Kun lapsella on esim. vativampi temperamentti, joutuu suhdetta häneen pohtimaan paljon perusteellisemmin. Ns. vaikeat lapset ovatkin usein hyvin rakkaita lapsia, ihan yhtä rakkaita kuin helpot sisaruksensakin.

Eli jos vauva-aika on helppo, ei voi olla niin hyvä vanhempi lapsilleen kuin vaikeiden lasten vanhemmat?

Hassuja pikku yleistyksiä.

Lisää lukutaitoa. Puhuin omasta kokemuksesta, 'AINAKIN MINÄ..'

 

[äsk. vieras]

Lukutaitoa? Alkuperäinen kirjoitti vauva-ajan arvostamisesta, ei vauvojen arvostamisesta.

Minä ainakin olen vaikeamman vauva-ajan ansiosta oppinut vain paremmaksi vanhemmaksi lapsille. Helpon lapsen kanssa ei joudu kasvamaan ja venymään koskaan samoin. Kun lapsella on esim. vativampi temperamentti, joutuu suhdetta häneen pohtimaan paljon perusteellisemmin. Ns. vaikeat lapset ovatkin usein hyvin rakkaita lapsia, ihan yhtä rakkaita kuin helpot sisaruksensakin.

Vaikeat lapset, vaikea suhde vanhempiin, näin se vaan menee sanoit mitä tahansa. Tässäkin ketjussa on moni kirjoittanut näistä luottolapsista, ihanista jotka ovat olleet aina helppoja ja sitten niistä vaikeista lapsista joilla on vanhempanakin niin paljon temperamenttia että aina ollaan nokkapokkasilla. Minusta se on ihan normaalia että vaikeamman ihmisen kanssa on hankalampaa olla hyvissä väleissä kuin helpon. Eihän se rakkauden määrä eri ole, mutta vanhempien suhde lapsiin on kyllä suoraan verrannollinen siihen kuinka vaikeita nämä lapset ovat tai kuinka vaikeiksi vanhemmat heidät kokevat. Hyvä vanhemmuuskurssi jokaiselle, niin vaikeita lapsia ei olis enää olemassakaan.

Niin en ole muuta väittänytkään Suhde on vaikeampi, muttei suinkaan automaattisesti heikompi tai huonompi.