Vanhemmat joilla ei ole kokemusta oikeasti vaativista vauvoista/lapsista, eivät osaa arvostaa helppoja lapsiaan!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Tähän väliin omia huomioita lapsistani

Esikoinen, hän oli vauvana rauhallinen kunnes tuli nälkä. Silloin hän huusi kuin syötävä. Hän vauvana otti minuun kontaktia, hymyili ja jutteli. Nyt, kahdentoista vuoden iässä hän on luottolapseni, poika on kiltti ja tottelevainen, älykäs ja hänen kanssaan sovitut asiat pitävät. Jos hän suuttuu, se tapahtuu voimalla, mutta kertaakaan hän ei ole ketään lyönyt eikä nakellut tavaroita. Uhmaikä meni tavalliseen tapaan.

Toinen lapseni, voi sitä huutoa. Hän huusi ja huusi, oikeastaan kolme ensimmäistä vuotta hän vain huusi. Mikään ei ollut hyvin. Koetimme kaikkemme, hän oli kapalossa, rintarepussa, häntä kannettiin, autoiltiin, hierottiin, akupunktiotakin kokeiltiin. Hän oli yleistyytymätön lapsi joka ei tarvinnut kuin pienen ärsykkeen huutaakseen.
Hänen kanssaan edelleen käydään kivikkoista tietä. Hänen on vaikea sopeutua sääntöihin kotona ja koulussa. Hän saa mittavia raivokohtauksia jotka kestävät monta tuntia. Hän ei siedä rajoitteita eikä epäonnistumista. Poika on kymmenen.

Kolmas lapseni tyttö. Hän oli hiljainen ja kiltti. Vauvana hän nukkui paljon, eikä koskaan huutanut kuin nälkäänsä. Se oli erilaista itkua kuin pojilla, pientä ja hentoa. Hän on vähään tyytyväinen ja onnellinen. Uhmaikä meni hiljaisesti ohitse, hän on aina valmis kompromisseihin. Joskus epäilen että hän on kasvanut kakkosen varjossa.
Nyt tyttö on kahdeksan ja hän on huolellinen, kiltti ja tunnollinen. Hän pärjää esikoisen kanssa hyvin, kakkosen kanssa ei niinkään hyvin, kakkonen on liian temperamenttinen tytölle.

Neloseni, 2-vuotias poika, on tullut esikoisen tapainen. Mitään suuria raivokohtauksia hän ei saa. Hän vauvana ei paljoa huudellut, hän oli helppo esikoisen tapaan mutta ei niin kiltti kuin tyttöni.

Jokainen lapsi on ollut erilainen, suurimmat tuskat olen kakkosen kanssa kokenut. Kakkonen on luonteeltaan niin räjähtävä, että hän kävi jopa neurologisissa testeissä.
Kyllä lapsissa on temperamenttieroja jo vauvana.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
ei onneton, mutta esim. haluaa olla vain sylissä eikä viihdy sekuntiakaan sitterissä niin että pissallakin käytävä kaksoiskappaleen kanssa :D tai saattaa karjua ikäänkuin varmistaakseen että hänet huomataan vaikka on saanut sykittelyä, mah

Kirjoitan nyt mahd. lyhyesti, kun mulla olis kahvit just valmiina :D Mutta ajattele asiaa vaikka näin.. vauvalle maailmaantulo on vähän sama asia kuin että sinut vietäisiin keskelle beduiinileiriä. Et osaisi kieltä, et tietäisi toimintatapoja, miten selvitä hengissä, mitä tulee tehdä? Sinulla olisi yksi yhdyshenkilö jonka tarkoitus olisi opastaa sinua. Olisitko tyytyväinen jos tämä yhdyshenkilö istuisi kanssasi hiekalle? Tarkoitushan oli oppia elämään leirissä, ei istua hiekalla.

Näin vauvoille tehdään. Heidän kuuluisi oppia elämään yhdessä perheen kanssa, ei sen keskipisteenä. Sen sijaan että ottaisimme heidät mukaan ja näyttäisimme toimintatavat jne. me istumme hiekalle ja oletamme tietysti, että se riittää. Ja tuohon pikkuvauvan lohduttomuuteen.. Opin myös ajattelemaan jokaista huutoa kysymyksenä. Mitä tapahtuu, onko jotain vialla, pitääkö minun huolestua? Toiminnallasi vastaat vauvalle.

Vauvan ottaminen mukaan.. No, se ei ole aina se aikuiselle helpoin tie :D Mutta esimerkiksi omani ovat olleet keittiön pöydällä kun pilkon vihanneksia, istuneet työpöydällä laittamassa makkaranpaloja pannuun.. ja mitä nyt tuleekin tehdä. Lapsi haluaa olla tarpeellinen, ei haitta. Loppui muuten se lahkeessa roikkuminen :D

Olisi paljon kirjoitettavaa, kun omalla kohdallani ajatusmaailma muuttui ihan kokonaan! Ja vannon, että minunkin esikoiseni oli ensimmäiset 4-5kk vaativa vauva, onneksi sain tuon kirjan käsiini :D

Eri asia tietysti jos on fyysisiä ongelmia tai sairauksia. Enkä kirjoita millään pahalla, kaikkihan me haluamme parasta lapsillemme ja kaikki tehdään rakkaudesta :) Vauvat vaan eivät tule tänne pelkästään rakastettavaksi.

Tuo "ap" en ole minä. :/

Sinä et nyt millään halua ymmärtää, ettei kaikki ole samanlaisia kuin sinä ja lapsesi. Usko tai älä, mutta kyllä minäkin olen itseäni esikoisen vaativuudesta kerennyt syyttelemään. Asia nyt vaan kuitenkin on niin, ettei kyse ollut siitä. Jankutat vain, ettei mikään vauva ole oikeasti vaikea tai vaativa, vaan vika on hoidossa. Se osoittaa vain, ettei SINUN vauvasi oikeasti ollut vaikea tai vaativa, ei muuta.

Jos vauva on levännyt, puhtaissa vaatteissa, kuivassa vaipassa, ei ole kuuma tai kylmä ja maha on täynnä, hän on sylissä ja hänen kanssaan seurustellaan ja hän on terve, ei hänellä mielestäni pitäisi olla syytä itkeä tai kitistä juuri sillä hetkellä. Meidän lapsi kitisi silti. Kannoimme häntä vuorotellen olkapäätä vasten ympäri asuntoa, se oli ainoa mikä esti korvia huimaavan huudon. Välillä ei sekään. Tällöin hän oli siis alle 6kk. Kävimme ulkona, mummolassa, neuvolassa, teimme asioita tai olimme vaan. Aina hän itki. Haimme apua neuvolasta, lääkäristä, psykologilta ja sairaalasta. Mitään vikaa vauvassa tai meissä ei ollut, vauva vain oli vaativa ja tyytymätön. Uskot tai et. Kun vauva oppi liikkumaan, katosi tyytymättömyys, vaativuus säilyi.

Ja lapsi on aina saanut halutessaan olla puuhissa mukana, se ei ole mielestäni mikään innovaatio.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mietin tässä kovasti, miksi teit tämän avauksen. Selvästikään sinun mielestäsi keskustelussa ei voi olla erilaisia näkökulmia asiaan, uskot että vaativa vauva on sellainen syntyjään eikä muuksi muutu. Okei. Eikö niin, että esikoisesi oli vaativa myös silloin kun oppi liikkumaan, roikkui lahkeessa kun laitoit ruokaa ja kotitöiden tekeminen oli lähes mahdotonta? Heräili pitkään yöllä, tarvitsi iltaisin tiukat rutiinit ja nukuttamista? Ehkä myös muuten tyytymätön koko ajan?

Vauvana söi tosi usein, nukkui 15-30 min kunnes heräsi taas..?

Jotenkin vaan arvaan. Nämä jutut on nimittäin korjattavissa. Ai niin, paitsi tietysti sinun vauvasi kohdalla, koska hän vain sattui olemaan vaikea :)

Niin uskon.

Ja ei, esikoiseni oli helpommillaan kun oppi liikkumaan ja pääsi itse paikasta toiseen. Nyt päällä on jo tahtoikä.

Esikoinen ei myöskään vaadi nukuttamista, mutta nukahtaa hitaasti. Olen yleensä kanssaan samassa huoneessa, jottei nouse takas leikkimään, mutta mitään ei tarvitse tehdä. Hyvin hän ei kuitenkaan nuku.

Vauvana söi välillä useammin, välillä harvemmin. Syötin kun hän halusi.

Vauvana hän oli erittäin tyytymätön. Kun oppi liikkumaan tyytymättömyys hävisi. Vaativa hän on silti.

Tähän olisin vielä 'vieraalta' kaivannut vastausta...? Olet niin varma asiastasi, mutta ainakin meidän kohdalla olet diagnoosissasi ihan metsässä...
 
Alkuperäinen kirjoittaja se oikea ap:
Tuo "ap" en ole minä. :/

Sinä et nyt millään halua ymmärtää, ettei kaikki ole samanlaisia kuin sinä ja lapsesi. Usko tai älä, mutta kyllä minäkin olen itseäni esikoisen vaativuudesta kerennyt syyttelemään. Asia nyt vaan kuitenkin on niin, ettei kyse ollut siitä. Jankutat vain, ettei mikään vauva ole oikeasti vaikea tai vaativa, vaan vika on hoidossa. Se osoittaa vain, ettei SINUN vauvasi oikeasti ollut vaikea tai vaativa, ei muuta.

Jos vauva on levännyt, puhtaissa vaatteissa, kuivassa vaipassa, ei ole kuuma tai kylmä ja maha on täynnä, hän on sylissä ja hänen kanssaan seurustellaan ja hän on terve, ei hänellä mielestäni pitäisi olla syytä itkeä tai kitistä juuri sillä hetkellä. Meidän lapsi kitisi silti. Kannoimme häntä vuorotellen olkapäätä vasten ympäri asuntoa, se oli ainoa mikä esti korvia huimaavan huudon. Välillä ei sekään. Tällöin hän oli siis alle 6kk. Kävimme ulkona, mummolassa, neuvolassa, teimme asioita tai olimme vaan. Aina hän itki. Haimme apua neuvolasta, lääkäristä, psykologilta ja sairaalasta. Mitään vikaa vauvassa tai meissä ei ollut, vauva vain oli vaativa ja tyytymätön. Uskot tai et. Kun vauva oppi liikkumaan, katosi tyytymättömyys, vaativuus säilyi.

Ja lapsi on aina saanut halutessaan olla puuhissa mukana, se ei ole mielestäni mikään innovaatio.

Voi kuule. En halua haastaa riitaa tai ärsyttää. Kysyn ihan hyvällä näitä juttuja ja kerron omista kokemuksistani. TIEDÄN miltä tuntuu kanniskella itkevää, kitisevää, tyytymätöntä vauvaa 6h siihen saakka että itsekin itkee hysteerisenä. Ihan hullua ja väsyttävää. Tiedän ja muistan sen vieläkin.. Muistan ja häpeän niitä hetkiä kun oli pakko vain luovuttaa ja jättää vauva vaikka yksin kitisemään mieluummin kuin polttaa päreensä. Siitä päästiin, olen elämäni velkaa sille joka keskustelupalstalla antoi mulle tuon kirjavinkin :)

Se, että vauva on puuhissa mukana ei ollut ihan se mitä tarkoitin. Tarkoitin siis sitä, että vauva on TARPEELLINEN, hänen työpanoksensa on välttämätön. Hän ei ole pelkästään rakastamisen ja hoivan kohde vaan osa kaikkea sitä mikä tapahtuu.. mutta pelkästään siitä ei tietenkään ole kysymys.

On raskas taakka lapselle olla vaativa lapsi.

Ajattele, jos sinulle sanottaisiin jo ensimmäisenä työpäivänäsi, ettet todennäköisesti osaa ja että tulet olemaan hankala. Kun tätä jatkuu tarpeeksi pitkään, sinusta tulee hankala, vaikka et sitä olisi ollutkaan... Eikä edes huvita olla muuta.

Voi, toivoisin kovasti että lukisit Lapsikirjan :) Mutta se lienee liikaa. Tuon kirjan ansiosta meillä ei ole enää uniongelmia, mustasukkaisuutta tai vaikeita lapsia. Ja joo, tiedän senkin ettei lapsia kasvateta kirjan mukaan, tuo vain antoi mulle henkilökohtaisesti ihan uuden näkökulman moneen, moneen asiaan.
 
Tuo kotihommiin osallistuminen pätee kyllä varmasti taaperoikäisiin mutta miten se vauva niitä makkaranpaloja heittelee pannulle, kysynpä vaan. Kyllä muakin ohjeistettiin neuvolassa kun valittelin vauvan itkuisuutta että ota se kotihommiin mukaan ja anna penkoa laatikoita jne. No eipä vauvaa vaan kiinnostanut mikään laatikoiden tyhjennysjutut eikä kotihommat.
 
Tulin siihen tulokseen, että tuo kirja on pakko lukea. Koska edelleen leimaan kuopukseni "vaativaksi". Hän siis vaatii enemmän kuin esikoinen ollakseen tyyyväinen.. Onko ihan nimellä Lapsikirja??
 
Alkuperäinen kirjoittaja Päätetty:
Tulin siihen tulokseen, että tuo kirja on pakko lukea. Koska edelleen leimaan kuopukseni "vaativaksi". Hän siis vaatii enemmän kuin esikoinen ollakseen tyyyväinen.. Onko ihan nimellä Lapsikirja??

On :) Kirjoittaja on Anna Wahlgren.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kirjoitan nyt mahd. lyhyesti, kun mulla olis kahvit just valmiina :D Mutta ajattele asiaa vaikka näin.. vauvalle maailmaantulo on vähän sama asia kuin että sinut vietäisiin keskelle beduiinileiriä. Et osaisi kieltä, et tietäisi toimintatapoja, miten selvitä hengissä, mitä tulee tehdä? Sinulla olisi yksi yhdyshenkilö jonka tarkoitus olisi opastaa sinua. Olisitko tyytyväinen jos tämä yhdyshenkilö istuisi kanssasi hiekalle? Tarkoitushan oli oppia elämään leirissä, ei istua hiekalla.

Näin vauvoille tehdään. Heidän kuuluisi oppia elämään yhdessä perheen kanssa, ei sen keskipisteenä. Sen sijaan että ottaisimme heidät mukaan ja näyttäisimme toimintatavat jne. me istumme hiekalle ja oletamme tietysti, että se riittää. Ja tuohon pikkuvauvan lohduttomuuteen.. Opin myös ajattelemaan jokaista huutoa kysymyksenä. Mitä tapahtuu, onko jotain vialla, pitääkö minun huolestua? Toiminnallasi vastaat vauvalle.

Vauvan ottaminen mukaan.. No, se ei ole aina se aikuiselle helpoin tie :D Mutta esimerkiksi omani ovat olleet keittiön pöydällä kun pilkon vihanneksia, istuneet työpöydällä laittamassa makkaranpaloja pannuun.. ja mitä nyt tuleekin tehdä. Lapsi haluaa olla tarpeellinen, ei haitta. Loppui muuten se lahkeessa roikkuminen :D

Olisi paljon kirjoitettavaa, kun omalla kohdallani ajatusmaailma muuttui ihan kokonaan! Ja vannon, että minunkin esikoiseni oli ensimmäiset 4-5kk vaativa vauva, onneksi sain tuon kirjan käsiini :D

Eri asia tietysti jos on fyysisiä ongelmia tai sairauksia. Enkä kirjoita millään pahalla, kaikkihan me haluamme parasta lapsillemme ja kaikki tehdään rakkaudesta :) Vauvat vaan eivät tule tänne pelkästään rakastettavaksi.

Mulle tällaiset ovat olleet ihan itsestään selviä juttuja jo esikoisen kohdalla ja ilman mitään kirjojen lukemista. Jos lapsen saa näillä tyytyväiseksi, ei lapsi ole vaativaa vielä nähnytkään:D

Juu, omani oli myös vaativa. Syy taisi olla lopulta ainakin osittain vatsavaivoissa ja allergioissa, mutta eihän sitä silloin tiedetty. Nyt kun allergiat ovat jokseenkin kurissa ja lapsi on jo vähän isompi, selvitään hienosti.

En silti kuvittele olevani ylivertainen kasvattaja, koska lapseni on temperamentiltaan melko helposti sopeutuva ja uudesta kiinnostunut eikä ole kovin herkästi ärtyvä tai arka. Minulle on nyt vaan annettu lapsi, joka on tuollainen. Muutakin olen nähnyt. Ei se vanhemman vika ole, jos lapsella menee heti hermot, kun sukan sauma painaa tai muuta vastaavaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja juu:
Mun vauvat oli todella helppoja vauvoja, ja arvostan sitä todella.
Tarvitsen paljon unta enkä kestä huutoa.
Ajattelen, että vaikeammat vauvat annetaan niille, jotka ovat vahvempia ja maltillisempia.

Kaunis ajatus. :)

Eräs kätilö sanoi synnärillä, että "kaikille annetaan juuri sen verran mitä jaksavat kantaa"
. Tuo on jostain syystä auttanut erittäin paljon vaikeimpina hetkinä. :)

Mä olen sitä mieltä, että tästä ylläolevasta viestistä näkyy se ap:n perimmäinen asenne. Hän on itse sitä mieltä, että on jotenkin parempi äiti kuin ne, joille on suotu niitä 'helppoja' vauvoja. Voi toki olla, että ymmärsin sananvalinnan väärin, mutta sellainen vire itselleni tuosta lausahduksesta tuli.

Itse karsastan vauvojen jakoa helppoihin ja vaikeisiin. Minusta vauvat vain ovat erilaisia. Omat kolme poikaani ovat olleet vauvoina hyvin erilaisia, tavallaan se tietynlainen nyt isompana selkeästi näkyvä temperamentti on ollut näkyvissä jo vauvana. Ja siitä johtuen heidän vauva-aikansa ovat poikenneet radikaalistikin toisistaan; joku on nukkunut 9h yöunet omassa sängyssään, toinen taas on nukkunut maksimissaan tunnin pätkiä 6kk ikään asti ja ollut tyytyväinen ainoastaan äitinsä sylissä.

Edelleen olen samaa mieltä kuin joku aiempi kirjoittaja, että kaikki on suhteellista. Jonkun mielestä vauva X on vaikea, jonkun toisen mielestä taas sama vauva on ihan 'tavallinen vauva'.

 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Tuo kotihommiin osallistuminen pätee kyllä varmasti taaperoikäisiin mutta miten se vauva niitä makkaranpaloja heittelee pannulle, kysynpä vaan. Kyllä muakin ohjeistettiin neuvolassa kun valittelin vauvan itkuisuutta että ota se kotihommiin mukaan ja anna penkoa laatikoita jne. No eipä vauvaa vaan kiinnostanut mikään laatikoiden tyhjennysjutut eikä kotihommat.

Muistaakseni tuossa Lapsikirjassa lapsen isä lukee johonkin tenttiin ja nostaa vauvan siihen pöytäkorkeudelle niin että lapsi saa kokea olevansa osa hvyin tärkeää yhteiskunnallista toimintoa. Tämä siis vähän karrikoidusti. Minusta Wahlgrenilla on ihan hyviäkin ajatuksia, mutta kamalan ruotsalainen yhteiskuntamalli siellä taustalla. Ja wahlgrnhan on sitä mieltä, että puolivuotiaan vauvan äidin pitää mennä töihin tai opintopiireihin tai mihin vain kodin ulkopuolelle, ettei vauvalle tule käsitystä, että hän sitoo äidin kotiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Minulla ei ole tapana ylentää itseäni muiden yläpuolelle, mutta noin se vaan mielestäni on. Jos omat lapset aina on olleet helppoja, ei sitä vaan voi täysin käsittää, mitä esim vauva-aika pahimmillaan voi olla.

Meillä esikoinen on vieläkin erittäin vaativa lapsi ja oli vauvana suorastaan vaikea (rakas tietysti silti!). Nyt väitän osaavani ihan eri lailla arvostaa kuopuksen helppohoitosuutta - hän ei turhia kitise tai itke, ja nukkuukin verrattaen hyvin ollakseen vasta vauva.

Vauva-aika on aina rankkaa, oli se vauva vaativa tai ei. Totta kai sitä helppoa vauvaa osaa arvostaa enemmän, jos edellinen on ollut vaikea. Mutta eihän sitä voi esim läheisen kuolemasta mitään tietää, jos sitä ei ole koskaan kokenut. Älä vaadi ihmisiltä liikaa.
 
Huh huh, mitä kommentteja. Koliikkikin on varmaan jonkun mielestä äidin vika. Ja eipä ole kovin vaativa lapsi, jos sillä pysyy tyytyväisenä, että katsoo sitterissä, kun äiti pilkkoo vihanneksia
 
Alkuperäinen kirjoittaja noh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja juu:
Mun vauvat oli todella helppoja vauvoja, ja arvostan sitä todella.
Tarvitsen paljon unta enkä kestä huutoa.
Ajattelen, että vaikeammat vauvat annetaan niille, jotka ovat vahvempia ja maltillisempia.

Kaunis ajatus. :)

Eräs kätilö sanoi synnärillä, että "kaikille annetaan juuri sen verran mitä jaksavat kantaa"
. Tuo on jostain syystä auttanut erittäin paljon vaikeimpina hetkinä. :)

Mä olen sitä mieltä, että tästä ylläolevasta viestistä näkyy se ap:n perimmäinen asenne. Hän on itse sitä mieltä, että on jotenkin parempi äiti kuin ne, joille on suotu niitä 'helppoja' vauvoja. Voi toki olla, että ymmärsin sananvalinnan väärin, mutta sellainen vire itselleni tuosta lausahduksesta tuli.

Itse karsastan vauvojen jakoa helppoihin ja vaikeisiin. Minusta vauvat vain ovat erilaisia. Omat kolme poikaani ovat olleet vauvoina hyvin erilaisia, tavallaan se tietynlainen nyt isompana selkeästi näkyvä temperamentti on ollut näkyvissä jo vauvana. Ja siitä johtuen heidän vauva-aikansa ovat poikenneet radikaalistikin toisistaan; joku on nukkunut 9h yöunet omassa sängyssään, toinen taas on nukkunut maksimissaan tunnin pätkiä 6kk ikään asti ja ollut tyytyväinen ainoastaan äitinsä sylissä.

Edelleen olen samaa mieltä kuin joku aiempi kirjoittaja, että kaikki on suhteellista. Jonkun mielestä vauva X on vaikea, jonkun toisen mielestä taas sama vauva on ihan 'tavallinen vauva'.

Niin että jos jostain jonkun sanomasta saa lohtua silloin, kun vauva vaan huutaa ja huutaa ja itsekin on lähes totaalisen loppu, niin silloin pitää itseään muita parempana äitinä. Ok...

(sitä en TODELLAKAAN tuolla hakenut...)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja se oikea ap:
Tuo "ap" en ole minä. :/

Sinä et nyt millään halua ymmärtää, ettei kaikki ole samanlaisia kuin sinä ja lapsesi. Usko tai älä, mutta kyllä minäkin olen itseäni esikoisen vaativuudesta kerennyt syyttelemään. Asia nyt vaan kuitenkin on niin, ettei kyse ollut siitä. Jankutat vain, ettei mikään vauva ole oikeasti vaikea tai vaativa, vaan vika on hoidossa. Se osoittaa vain, ettei SINUN vauvasi oikeasti ollut vaikea tai vaativa, ei muuta.

Jos vauva on levännyt, puhtaissa vaatteissa, kuivassa vaipassa, ei ole kuuma tai kylmä ja maha on täynnä, hän on sylissä ja hänen kanssaan seurustellaan ja hän on terve, ei hänellä mielestäni pitäisi olla syytä itkeä tai kitistä juuri sillä hetkellä. Meidän lapsi kitisi silti. Kannoimme häntä vuorotellen olkapäätä vasten ympäri asuntoa, se oli ainoa mikä esti korvia huimaavan huudon. Välillä ei sekään. Tällöin hän oli siis alle 6kk. Kävimme ulkona, mummolassa, neuvolassa, teimme asioita tai olimme vaan. Aina hän itki. Haimme apua neuvolasta, lääkäristä, psykologilta ja sairaalasta. Mitään vikaa vauvassa tai meissä ei ollut, vauva vain oli vaativa ja tyytymätön. Uskot tai et. Kun vauva oppi liikkumaan, katosi tyytymättömyys, vaativuus säilyi.

Ja lapsi on aina saanut halutessaan olla puuhissa mukana, se ei ole mielestäni mikään innovaatio.

Voi kuule. En halua haastaa riitaa tai ärsyttää. Kysyn ihan hyvällä näitä juttuja ja kerron omista kokemuksistani. TIEDÄN miltä tuntuu kanniskella itkevää, kitisevää, tyytymätöntä vauvaa 6h siihen saakka että itsekin itkee hysteerisenä. Ihan hullua ja väsyttävää. Tiedän ja muistan sen vieläkin.. Muistan ja häpeän niitä hetkiä kun oli pakko vain luovuttaa ja jättää vauva vaikka yksin kitisemään mieluummin kuin polttaa päreensä. Siitä päästiin, olen elämäni velkaa sille joka keskustelupalstalla antoi mulle tuon kirjavinkin :)

Se, että vauva on puuhissa mukana ei ollut ihan se mitä tarkoitin. Tarkoitin siis sitä, että vauva on TARPEELLINEN, hänen työpanoksensa on välttämätön. Hän ei ole pelkästään rakastamisen ja hoivan kohde vaan osa kaikkea sitä mikä tapahtuu.. mutta pelkästään siitä ei tietenkään ole kysymys.

On raskas taakka lapselle olla vaativa lapsi.

Ajattele, jos sinulle sanottaisiin jo ensimmäisenä työpäivänäsi, ettet todennäköisesti osaa ja että tulet olemaan hankala. Kun tätä jatkuu tarpeeksi pitkään, sinusta tulee hankala, vaikka et sitä olisi ollutkaan... Eikä edes huvita olla muuta.

Voi, toivoisin kovasti että lukisit Lapsikirjan :) Mutta se lienee liikaa. Tuon kirjan ansiosta meillä ei ole enää uniongelmia, mustasukkaisuutta tai vaikeita lapsia. Ja joo, tiedän senkin ettei lapsia kasvateta kirjan mukaan, tuo vain antoi mulle henkilökohtaisesti ihan uuden näkökulman moneen, moneen asiaan.

Voin lukea kirjan, mutta väitän silti että olet täysin hakoteilla mitä minun lapseeni tulee. Miten tuo työpäivä-vertaus mihinkään liittyy? Se, että hyväksyin vauvan olevan vain vaativa oli pitkä prosessi, ei ennakko-olettamus, mikäli sitä tarkoitit.

Kysyt ehkä hyvällä, mutta sitten et reagoikaan kun sinulle vastaa kysymyksiin ja kertoo olettamuksiesi olevan pielessä. Kuten esim tuo, että oletit lapsemme olleen tyytymätön opittuaan liikkumaan.
 
Asenteet ja kirjat :) *hymähdys*

Hyvä että niistä on jollekin ollut apua, mutta vaativan vauvan tai lapsen taakka ei ole se että hänet koetaan vaativana. Vaativuus ja raskaus syntyy siitä, ettei vanhempi saa koskaan palkintoa tekemästään työstä! Ei hymyä, ei leikkivää lasta, ei itkutonta hetkeä. Näiden avulla nimittäin jaksetaan, vaikka olisi kovempikin työ lapsen kanssa.

Haasteellinen lapsi ei heittele makkaranpaloja pannulle. Häntä on lohdutettava, kannettava ja huomioitava koko ajan eikä hänen aktivoimisensa johonkin kotipuuhaan muuta tätä. Jos lapsi osallistumalla esim. kotipuuhiin on tyytyväinen, hän on helppo ja ihan tavallinen lapsi ;)


 
Alkuperäinen kirjoittaja MargeSimpson:
Ihmeellinen väite...
Todellakin arvostan!
Onko tää taas joku marttyyri-kruununkiillotus juttu...

Otsikko on kyllä hanurista, mutta tässä on kyllä silti ihan kivasti saatu keskustelua aikaan juuri siitä, mistä toivoinkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Asenteet ja kirjat :) *hymähdys*

Hyvä että niistä on jollekin ollut apua, mutta vaativan vauvan tai lapsen taakka ei ole se että hänet koetaan vaativana. Vaativuus ja raskaus syntyy siitä, ettei vanhempi saa koskaan palkintoa tekemästään työstä! Ei hymyä, ei leikkivää lasta, ei itkutonta hetkeä. Näiden avulla nimittäin jaksetaan, vaikka olisi kovempikin työ lapsen kanssa.

Haasteellinen lapsi ei heittele makkaranpaloja pannulle. Häntä on lohdutettava, kannettava ja huomioitava koko ajan eikä hänen aktivoimisensa johonkin kotipuuhaan muuta tätä. Jos lapsi osallistumalla esim. kotipuuhiin on tyytyväinen, hän on helppo ja ihan tavallinen lapsi ;)

Juuri niin!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Asenteet ja kirjat :) *hymähdys*

Hyvä että niistä on jollekin ollut apua, mutta vaativan vauvan tai lapsen taakka ei ole se että hänet koetaan vaativana. Vaativuus ja raskaus syntyy siitä, ettei vanhempi saa koskaan palkintoa tekemästään työstä! Ei hymyä, ei leikkivää lasta, ei itkutonta hetkeä. Näiden avulla nimittäin jaksetaan, vaikka olisi kovempikin työ lapsen kanssa.

Haasteellinen lapsi ei heittele makkaranpaloja pannulle. Häntä on lohdutettava, kannettava ja huomioitava koko ajan eikä hänen aktivoimisensa johonkin kotipuuhaan muuta tätä. Jos lapsi osallistumalla esim. kotipuuhiin on tyytyväinen, hän on helppo ja ihan tavallinen lapsi ;)

Täysi peesi! Meidän poika oli tosi itkuinen koko vauvavuotensa. En saanut hymypalkintoja kuin harvakseltaan ja juuri niiden avulla olisin jaksanut paljon paremmin. Kyllä se vähän kirpaisi kun ystävien vauvat olivat hymyautomaatteja jotka köllöttelivät tyytyväisenä lattialla ja meidän poika se vaan huusi ja huusi....

 
Joo joo, selvä juttu ja ketjun pitkittyessä yhä selvemmäksi käy. Kruunu ap:lle ja kaltaisilleen, kun teillä on ollut niiiiiin vaikeaa ja lapsenne ovat niiiiin haasteellisia ja vaativia. Te olette maailman parhaita superhyperäitejä, kukaan ei koskaan voi yltää teidän tasollenne saati ymmärtää teidän kärsimyksiänne. Eikä kukaan osaa arvostaa lapsiaan niin kuin te teette. Kumarran teitä! :xmas:
 
Meillä esikoinen oli "helppo" vauva, jos helpon määritelmä on, että on lähestulkoon aina tyytyväinen, hyväntuulinen, rauhallinen, kärsivällinen, nukkuu hyvin, syö hyvin, sopeutuu helposti muutoksiin jne. En kyllä silti osaa ajatella tuota helppouden olevan omaa tai lapsen isän ansiota, hän vaan sattui olemaan tuota sorttia ja on monessa mielessä samanlainen edelleen-ja kun ei mitään ylimääräisiä vaivoja ollut, niin helppo häntä oli hoitaa. Tosin todellinen vääntö alkoi ja rauhallisuuskin karisi kun lähti liikkeelle ja helppous loppui siihen.

Kuopus puolestaan oli alusta alkaen tyytymätön, kärsimätön, nukkui huonosti, ei hymyillyt, eikä viihtynyt juuri muualla kuin sylissä. Syykin tähän sitten myöhemmin selvisi eli tyytymättömyyden taustalla oli refluksi ja kun se saatiin oireettomaksi, muuttui myös lapsi täysin toisenlaiseksi. Voin kylläs sanoa, vaikka kuopuksen tyytymättömyys johtuikin fyysisestä syystä, että ihan hyvä juttu että tuli koettua toisenkinlainen vauva-aika kuin esikoisen kanssa. Kuopuksen ekan vuoden aikana jälkeen, osasi kyllä asettaa esikoisen helpon vauva-ajan asettaa ihan toiseen arvostukseen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mamma vaan:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Asenteet ja kirjat :) *hymähdys*

Hyvä että niistä on jollekin ollut apua, mutta vaativan vauvan tai lapsen taakka ei ole se että hänet koetaan vaativana. Vaativuus ja raskaus syntyy siitä, ettei vanhempi saa koskaan palkintoa tekemästään työstä! Ei hymyä, ei leikkivää lasta, ei itkutonta hetkeä. Näiden avulla nimittäin jaksetaan, vaikka olisi kovempikin työ lapsen kanssa.

Haasteellinen lapsi ei heittele makkaranpaloja pannulle. Häntä on lohdutettava, kannettava ja huomioitava koko ajan eikä hänen aktivoimisensa johonkin kotipuuhaan muuta tätä. Jos lapsi osallistumalla esim. kotipuuhiin on tyytyväinen, hän on helppo ja ihan tavallinen lapsi ;)

Täysi peesi! Meidän poika oli tosi itkuinen koko vauvavuotensa. En saanut hymypalkintoja kuin harvakseltaan ja juuri niiden avulla olisin jaksanut paljon paremmin. Kyllä se vähän kirpaisi kun ystävien vauvat olivat hymyautomaatteja jotka köllöttelivät tyytyväisenä lattialla ja meidän poika se vaan huusi ja huusi....

Minäkin tajusin tämän vasta toisen tavallisen lapsen kohdalla. Voi hyvää päivää että voi olla vauvan kanssa helppoa, vaikka onkin huono nukkuja ja temperamenttia riittää.

Huonon yön jälkeen vauva katsoo minuun ja hymyilee hetken, sen voimalla nousee sängystä, vaikka yö olisi kestänyt pari tuntia. Leikkiessään kiljahtelee innostuneesti, rauhoittuu kantamalla tai yhteisillä leikeillä. Miten voisi tällaisen lapsen kanssa tuntea samanlaista väsymystä kuin ensimmäisen, joka ei ikinä antanut vihjettäkään siitä, että olisin tehnyt jotakin oikein ja hyvin? Molemmat ihan yhtä rakkaita, tietysti, mutta minä ainakin sanon konstailematta, että toinen on vaativa.
 
En jaksa lukea ketjua. Haluan vain kommentoida alkuperäiseen viestiin.

Minulla on kaksi erittäin helppoa lasta. Älä IKINÄ tule sanomaan minulle, ettenkö osaisi arvostaa heitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja meillä:
Meillä esikoinen oli "helppo" vauva, jos helpon määritelmä on, että on lähestulkoon aina tyytyväinen, hyväntuulinen, rauhallinen, kärsivällinen, nukkuu hyvin, syö hyvin, sopeutuu helposti muutoksiin jne. En kyllä silti osaa ajatella tuota helppouden olevan omaa tai lapsen isän ansiota, hän vaan sattui olemaan tuota sorttia ja on monessa mielessä samanlainen edelleen-ja kun ei mitään ylimääräisiä vaivoja ollut, niin helppo häntä oli hoitaa. Tosin todellinen vääntö alkoi ja rauhallisuuskin karisi kun lähti liikkeelle ja helppous loppui siihen.

Kuopus puolestaan oli alusta alkaen tyytymätön, kärsimätön, nukkui huonosti, ei hymyillyt, eikä viihtynyt juuri muualla kuin sylissä. Syykin tähän sitten myöhemmin selvisi eli tyytymättömyyden taustalla oli refluksi ja kun se saatiin oireettomaksi, muuttui myös lapsi täysin toisenlaiseksi. Voin kylläs sanoa, vaikka kuopuksen tyytymättömyys johtuikin fyysisestä syystä, että ihan hyvä juttu että tuli koettua toisenkinlainen vauva-aika kuin esikoisen kanssa. Kuopuksen ekan vuoden aikana jälkeen, osasi kyllä asettaa esikoisen helpon vauva-ajan asettaa ihan toiseen arvostukseen.

Miksi on hyvä että arvostat ensimmäistä lastasi enemmän? Tehän olette ihan sekaisin näitten vertauksienne kanssa, ei ihme jos toinen lapsi on vaikea kun esikoinen nostetaan jonnekin jalustalle. Sinäkin olisit saanut tämän toisen lapsen ensimmäisenä niin ehkä hän olisi ollut sinulle normaali lapsi, ei mikään vaikea tapaus. Ostakaa vauvanukke pattereilla niin ei ole vaikea lapsi.
Ihan hävettää aikuisten ihmisten puolesta kun täällä haukutte lapsianne ja vertaatte heitä niihin täydellisempiin sisaruksiin, toivottavasti osaatte peittää pettymyksenne "vaikeaan" lapseen, ettei hän kanna koko ikäänsä huonoa itsetuntoa kun vanhemmat ei tajunneet ettei kaikki ole samanlaisia.
 

Yhteistyössä