Eli miehelläni on 1 lapsi edellisestä liitosta.(Mies hoiti työpäivän jälkeen lapsen, kodin, ruuat yms. antoi ex:n nukkua viikonloppuisin pitkään, koska muuten kaikki työt olisi jäänyt tekemättä, exää ei kiinnostanut).
Mieheni oli se joka halusi lasta ja sai minut innostumaan...., lapsia tuli 2 lyhyellä aika välillä. Ensimmäisen yhteisen odotusaikana huomasin jo, että lapsen saaminen ei ole kuitenkaan meille ihan yhtä tärkeä asia, ja samoin oli toisen odotusaikana. Myös synnytyksessä havaitsin saman.
Hoidin lapsia yli 4 vuotta kotona. hoidin kotityöt, pyykit, siivoukset, lapset,(myös lapsipuoleni) mieheni tarttui 4 vuoden aikana imuriin 1 kerran, kun häntä pyysin.
1 äitienpäivänä sain nukkua tunnin pidempään kuin tavallisesti. Jos lähdin jonnekin otin aina lapset mukaan, kävin sitten kaupassa, kirjastossa, kaverilla kylässä, pankissa, lääkärissä, vaikka mieheni olisi ollut kotona.
(kun lasten ollessa jo 3-4 vuotiaita mieheni oli kotona ja hänen piti kerran käydä kunnantalolla hoitamassa pieni asia, hän vei lapset alkoholisoituneelle anopille hoitoon siksi aikaa.
4 vuoteen mahtuu 6 päivää, jolloin lapsiani on hoitanut joku muu kuin minä ( siskoni ) . ja nämä vapaa-ajat olen käyttänyt nukkumiseen.
nyt vasta mieheni viettää enemmän aikaa lasten kanssa, mutta edelleen se suurin ajan vietto on minun kanssani.
kerran suututtuani sanoin miehelleni, että on se kumma kun ensimmäistä vaimoa ja lasta hyysättiin ja kakkoskorvikkeet saa vaan olla.
Johon mieheni sanoi, että hän on tottunut siihen, että minä teen kaiken. ex ei kuulemma tehnyt, niin oli pakko hoitaa lapsi ja koti.
Kyllä ensimmäinen lapsi on jokaiselle se ensimmäinen lapsi.Se uusperheessä jossa toisella lapsia, toisella ei ja yhteinen tulossa onkin kurjaa. toiselle lapsi on maailman mullistavin asia, toiselle "rutiinia".
Mutta eiköhän lapsille riittää kunhan edes yksi ihminen on täydet 100% mukana hommassa