"Vanhana" äidiksi

Mulla oli ainakin kauheet pelot siitä, että syntyykö lapsi normaalina kun tuota ikääkin alkaa jo olemaan. Olitteko te äidit jotka vanhemmalla iällä saitte vauvan,nuossa seulonnois?

Mä tuossa jo aikaisemmin mainitsin, et tekisin heti,mut oon niin kriittinen ijälleni :/ Olin jo menossa laittamaan piuhat poikki,mut lääkärin sai puhuttua mun ympäri ja päädyttiin hormoonikierukkaan.

Mun hyvä ystävä (40v) sai juuri pojan,ja mä niiiiiin ihannoin sitä kuinka se jaksaa ja "uskalsi" vielä tehdä. Tämä mun sana USKALTAA tarkoittaa, pelkoa siitä kuinka jaksaa vielä rutiinit vauvan kans ja odotusajan pelot :ashamed: Mulla oli kauhea raskausaika.Olin ilmaa täynnä joka ei tullut pois ja mieletön turvotus. Tokseemaa oli hiukan, mutta kaikki meni loppujen lopuksi hyvin ja tyttö syntyi ajallaan.

Olis kiva kuulla teidä aatteita siitä,millaista teillä on ollut odotusaika ja yleensäkkin tuo jaksaminen.

 

Minä sain vaavin huhtikuussa. Olen 40 v. Muakin vähän jännitti jaksaminen. Odotusaikana olin elämäni kunnossa. Loppuvaiheessa
alkoi väsyttämään siitäkin pääsi kun lepäsi. Nyt poika on 6 kk ja meillä on elämä mallillaan. Poika on meidän päivänsäde. Minulle tehtiin kromosomitutkimus raskauden alkuvaiheessa. Tuloksen odottaminen jännitti. Onneksi kaikki oli hyvin. Sillä saadaan selville useimmat kehityshäiriöt.

 

Hei vaan muut aikuiset äidit :hug:

Minulla oli vauvakuumetta vain ajoittain ja olosuhteetkin estivät haaveet, joten ehdimme olla naimisisa 18 v. ennenkuin meille kävi vahinko - ihan totta: me yritimme tehdä lasta, mutta kun sitä oli muutamat vuodet yritetty tuloksetta, totesimme, että se siitä. Muistan aina sen kesän, joka oli kuuma kuin mikä ja juhannussaunaa ei voinut lämmittää! Niinpä kylvimmekin sitten juhannuksen jälkeisellä viikolla ja mikäpä muu saunassa tuleekaan mieleen kuin :snotty: . Vielä edellisellä viikolla olimme sitä vauvaa yrittäneet ja meninkin gynelle, joka antoi hedelmöitysarvioksi yhden päivän juhannuksen jälkeisellä viikolla. Minä tinkasin, että eikö se mitenkään ole voinut saada alkuaan sitä edellisellä viikolla, mutta gyne pysyi kannassaan. - Toivoin nääs tyttöä ja jos ed. viikko olisi ollut, se olisi ollut tyttö, mutta ei, poika oli määrä tulla meille.

Olin neuvolassa hyvin pelokas, etten vaan leimaudu ja pelkäsin, että lapsi otetaan minulta pois, kun en osaa hoitaa. Siihen asti elämässäni jokainen vauva, johon kosketin, parahti itkemään

Odotusaika meni "paperien mukaan" hyvin, ei mitään ongelmaa, mutta henkinen puoli mulla oli ihan yhtä heikko kuin olisi ollut "kakarana". Hormonit heittelivät elämäni sisäistä laivaa, kuin Titaniciä myrskyssä!

Vauva syntyi - ja minut pakotettiin imettämään kuten tapana nykyään on. Oli se vaan yhtä helvettiä. Ekat 6 tuntia kotona olivat päänsisäinen kaaos, jonka jälkeen "asetuin". Olen aina ollut pitkäuninen, kun taas mieheni selviää vähällä unella, joten kun maito (Luojan kiitos) loppui parin viikon jälkeen, mies totesi: "Nuku sinä, minä hoidan." Ja sillä kaavalla suurinpiirtein on jatkokin mennyt.

Tulin äidiksi ensimmäistä kertaa kuukautta ennen 42-vuotissynttäriäni ja se on juuri oikea ikä! Minä näin sairaalassa nuorempia, joilla oli jos jotakin ongelmaa, mutta minulla kun ei ollut. Minä en usko teoriaan, että ihminen on vanha synnyttäjä yli 4-kymppisenä, koska minä olen itse kokenut ja nähnyt, miten nuoremmat ovat taistossa kalvenneet. :saint:

 

Mie olin 36 v kun kuopus syntyi ennen aikojaan ja ihan kesken raskauden. Nyt on kuitenkinkaikki hyvin, kuopuksellakin ikää jo 5 v.Mutta jos olisin tiennyt mitä tuleman pitää, niin olisin ollut varovaisempi raskausaikanani.

Mutta on monia iäkkäämpiä synnyttäjiä ja kaikki menee ihanhyvin.Rohkeutta ja uskallusta vaaditaan, riskejä on enemmän, mutta ihana on sitten lopputuloskin.

 

Meillä on terveenä adoptoitu lapsi (tullessaan melkein 6-vuotias) ja hän on osoittautunut vaikeasti kehitysvammaiseksi (siis älyllisesti vaikeavammaisempi kuin esim. downlapsi useimmiten). Lisäksi hänellä on reaktiivinen kiintymyshäiriö. Enää ei pelota vauvana saadun lapsen henkinen vamma (fyysinen kyllä, jos saa pelätä lapsen kuolevan tai kärsivän hirveitä kipuja), mutta toista kiintymyshäiriöistä lasta en kyllä koskaan enää toivo. En uskalla juuri nyt kuin varovasti haaveilla vielä yhdestä lapsesta (biologisesta tällä kertaa), koska olen tuon adoptiolapsemme kanssa vielä niin stressaantunut, ettei se voisi olla vaikuttamatta raskauteen.

 

ELämäni ihanin asia on ollut tämä poika, joka syntyi kun olin 39. Raskaus meni hyvin huomioonottaen miten huonosti se olisi voinut mennä. Pelko oli kauhea koko raskausajan ja lopun taisin viettää mittari käsivarressa. Töissä olin kyllä loppuun saakka. Ihan alussa tehty itse maksettu kromosomitutkimus rauhoitti vähän odotusta, mutta minulla ei historiakaan ole ihan normaali, joten kaikki eivät sitä kromosomitutkimusta välttämättä tarvitse. Lisää olisin halunnut vielä, mutten uskaltanut enää koska menetyksiäkin on ollut ja niitä en enää olisi kestänyt.
Olen kyllä nauttinut, kaikkien naisten pitäisi saada se yksi lapsi tässä iässä. Mutta olen myös joutunut onneani piilottamaan, koska kaikki eivät tajua että voi olla näin onnellinen pelkästä lapsesta. Ja toisaalta kyllä kaikki tuntemani 40+ äidit eivät osaa olla onnellisia, jos lapsi on ensimmäinen.
Joten rohkeutta vaan, kyllä se elämä kantaa.

 

Voisinpa pitää itseäni "vanhana" äitinä kun saimme esikoisen ollessani 35 v ja seuraavan 1v 7kk esikoisen jälkeen .Mutta minkäs teit kun ei tuo miehenpuolikas aiemmin vastaan kävellyt ja sit kun käveli niin se tapahtuikin sit melkoisella ryminällä.Ja 7 vuotta tässä on yhdessä tallattu ja monenmoista koettu ja eteen vielä monenmoista tulee,toivottavasti ei pelkkää surua ja murhetta.
Ja täytyy sanoa että välillä noi tenavat saa tän äitylin hermorauniox mutta onneksi se menee aika pian ohi!
Ja kyllä tässä iäkkäänä äitinä on ihan hyviäkin puolia;ei tarttee enää haahuilla että mitä se elämä oikein on vaan saa keskittyä ihan sitä vaan elämään.On kerennyt jo rillutella,elää nuoruutensa,on vakinainen työpaikka(?),raha-asioista osaa jo neuvotella ja suunnitella,ehkä on oppinut ottamaan löysin rantein välillä tuulettaen..

Mutta kyllä tämä on huippuaikaa seurata noiden pienten ihmisten kasvamista,sitä osaa jo arvostaa eikä pidä sitä itsestäänselvyytenä.

Pidetään me iäkkäät äidit vaan liput korkealla eikä anneta pienoisten tuulieen meitä hetkutella! :wave:

 

Mä olin melkein 40 kun aloin oottaa tyttöämme. Kävin istukkatutkimuksessa jossa todettiin että odotan tervettä tyttöä. Raskausaika sujui todella hyvin, mulla ei ollut pahoinvointeja eikä turvotuksia. Olin siis elämäni kunnossa.
Nyt meillä on sitten aivan ihana reilu 4 vuotias tyttö. Päivääkään en antais pois, ehkä useampia hankalia öitä kylläkin vaihtaisin semmoiseen hyvin nukuttuihin.

 

Itse sain vanhimmat lapseni nuorena, sitten tuli pitkä väli, ja siinä välissä tapahtui kaikenlaista.
erosin ja menin uudelleen avioon ja 39 v sain kolmannen lapseni ja kaikki sujui todella hyvin odotusaikana ja synnytyksessä ja sen jälkeenkin.Nuorimainen syntyi kun olin 41v täyttänyt, sekin raskaus sujui hyvin ja synnytys oli helppo ja nopea, samoin vauvaaika vaikka ikäeroa kahdella viimeiselläon vain 1v 5kk. eli siinä oli vaihe jolloin molemmat olivat vaipoisa, mutta hyvin jaksoin ja yö valvomisia ei ole juuri ollut. Minua on siunattu helpoilla lapsilla ja hyvällä terveydellä. Nuorimmaista alkaessa odottamaan menin istukkabiobsiaan, ihan vaan varmuuden vuoksi. Nuorimmaisen synnytyksen jälkeen minä pyysin sterilisaation, joka oli hyvä asia. Nyt ei tarvitse ehkäisy asioista piitata. Onnekseni minulla on myös tosi ihana mies joka ottaa osaa lasten hoitoon ja kodinhoitoon. Kyllä sitä jaksaa ja olen huomannut että myös kärsivällisyytä on paljon enmmän kuin koskaan. Sitä suhtautuu kaikkeen iän tuomalla kypsyydellä ja kokemuksella.
odotan mielenkiinolla noin 7 vuotta edessäpäin olevaa aikaa, jolloin tyttäreni on murrosiässä ja minä vaihdevuosissa. sinäpä onkin milenkiintoinen yhdistelmä, mutta eiköhän sekin suju

 

olin 35 kun sain meidän pojan, eli en sitä kyllä niin vanhana pidä, mutta muut näyttivät pitävän. Raskaus meni upeasti, olin elämäni kunnossa. En mennyt sitten testeihin ja terve potra poika tuli. Valvottihan se kun tarvitsi ruokaa kolmen tunnin välein, mutta mikäs siinä kun saattoi ottaa päiväunia ja mies on aina auttanut minkä voi. En minä kyllä keksi miksei sitä vähän vanhempanakin voisi tätä onnea kokea. Olen kiitollinen ja onnellinen joka päivästä.

 

Moi

Sain ainoani 40 v. Raskaus oli tosi mukavaa aikaa, voin mainiosti. Poika syntyi sektiolla. Koska itselläni on sama vamma kuin paralympia kultaa voittaneella Tähdellä, olen aina ollut hyvin tarkka ehkäisyn suhteen ja ollut sitä mieltä etten minä lasta tee. Vaan kuitenkin päätimme antaa luonnolle mahdollisuuden ja tulin raskaaksi muutaman kuukauden yrittämisen jälkeen. Olin jo valmiiksi puhunut miehelleni mahdollisesta periytyvästä vammasta ja päättänyt mennä kaikkiin mahdollisiin seulontoihin. Onneksi minun ei tarvinnut tehdä päätöstä keskeyttää raskaus.

Poika on ollut tosi helppohoitoinen ja terve. Yövalvomisia oli noin 8 kuukautta, kunnes päätin lopettää yöimettämiset. Itkuisia öitä oli kaksi eli nuo unikouluyöt.

Nautin jokaisesta päivästäni äitinä ja vaimona. Poikamme on molemmille ainoa ja olemme ensimmäisessä avioliitossa = Operaatio VanhaPiika&VanhaPoika =)

 

\

Moi

Sain ainoani 40 v. Raskaus oli tosi mukavaa aikaa, voin mainiosti. Poika syntyi sektiolla. Koska itselläni on sama vamma kuin paralympia kultaa voittaneella Tähdellä, olen aina ollut hyvin tarkka ehkäisyn suhteen ja ollut sitä mieltä etten minä lasta tee. Vaan kuitenkin päätimme antaa luonnolle mahdollisuuden ja tulin raskaaksi muutaman kuukauden yrittämisen jälkeen. Olin jo valmiiksi puhunut miehelleni mahdollisesta periytyvästä vammasta ja päättänyt mennä kaikkiin mahdollisiin seulontoihin. Onneksi minun ei tarvinnut tehdä päätöstä keskeyttää raskaus.

Poika on ollut tosi helppohoitoinen ja terve. Yövalvomisia oli noin 8 kuukautta, kunnes päätin lopettää yöimettämiset. Itkuisia öitä oli kaksi eli nuo unikouluyöt.

Nautin jokaisesta päivästäni äitinä ja vaimona. Poikamme on molemmille ainoa ja olemme ensimmäisessä avioliitossa = Operaatio VanhaPiika&VanhaPoika =)

ihanaa lukea tätä! tulee oikein hyvälle tuulelle. kaikkea hyvää jatkossakin ja onnea ihanalle perheelle :wave:

 

Minulla on vanhin lapsi 16 v ja olin 25 kun hän syntyi. Silloin oli kiire saada vauva isoksi äkkiä ja lähdin töihinkin heti kun äitiysloma päättyi. Toinen lapsi syntyi kun oli 37 (Täytin 38 samana vuonna), sekin odotus meni ilman mitään kummempia miettimisiä, en käynyt missään testeissä
tai taisi siinä joku verikoe olla. Hoidin häntä kotona 3 vuotta, kun ajattelin, että hän on 'viimeinen' vauva.

Nyt tätä kuopusta odottaessa olin jotenkin enemmän tietoinen riskeistä ja pelkoakin oli enemmän, kun ikää on jo 41 v (täytän ensi kuussa 42) En kuitenkaan halunnut suoraan lapsivesitutkimusta tai istukkabiopsiaa, vaan otin ne 'normaalit' seulonnat: veriseerumitutkimukset ja niskapussiulta. Onneksi tulokset niistä oli tosi hyvät, eikä tarvinnut mennä jatkotutkimuksiin. Sain rakennenultrankin kun minua supisteli jo 16 viikosta lähtien, vk:lla 21 sain lähetteen äitipolille, jossa olin 'esittelypotilas' lääkäriryhmälle ja ultraava lääkäri teki perusteellisen tutkimuksen kun alunperin piti tutkia vaan kohdunsuun tilanne =) .
Tämän jälkeen viimeistään jotenkin rauhoituin ja aloin miettiä että tämä tosiaan on viimeinen odotus, että yrittäisin siis nauttia siitä.
Nauttiminen sinänsä oli tosi vaikeaa, sillä raskauspahoinvointia oli alusta loppuun ja tosiaan ne supistukset alkoivat vaivata jo ennen puoltaväliä. Vauva syntyi sitten lopulta kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa, onneksi ennen heinäkuun karmeita helteitä .

Mutta nyt kun vauva on tässä ja nyt, on se aivan ihanaa vielä tässä iässä saada hoitaa omaa pientä vauvaa ja kokea se kaikki vielä uudelleen. Yritän painaa mieleen pieniä herkkiä hetkiä, imetys on valitettavasti jo loppunut, mutta mikään ei ole niin ihana kuin pieni, kalju lämmin pää olkapäällä kuikuilemassa =) :heart: :heart:

 

Odotan neljättä lastani syntyväksi ensi keväänä. Esikoisen sain 33 vuotiaana; silloin tiesin odottavani down -lasta. Näissä seuraavissa raskauksissani en ole halunnut edes niskapoimua mitattavan (epäluotettavuuden vuoksi). Minulle tutkimusten tuloksella ei olisi mitään merkitystä raskauden jatkon kannalta -en keskeyttäisi sitä kuitenkaan. Esimerkiksi down on loppujenlopuksi niin vähäpätöinen "vamma", että meidän lapsiperhe-elämämme ei poikkea juurikaan vastaavanlaisten tuttavaperheiden elämästä. Uskallanpa jopa väittää, että itse henk.koht. olen kasvanut ja elämäni arvot ovat muuttuneet tämän erityisesti erityislapseni rinnalla kasvaessa (siis kaikki lapseni ovat kyllä yhtä arvokkaita minulle). Tämän tulevan vauvan on tarkoitus jäädä viimeiseksi, mutta never say ever -kolmekymmentä vuotiaana olin ajatellut että ei kiitti lapsia mulle... Ai joo, ikää on nyt 39 v.

 

Moi

Minä sain ainokaiseni 30 vuotiaana kymmenen vuoden odottamisen jälkeen , olin todella onnellinen ja olen vieläkin tyttö 15 v .
Raskauteni ja synnytys olivat vaikeita ja lääkäri sanoi silloin että sen siitä saa kun näin vanhana aloittaa lasten teon .
Mutta mitäpä siitä minä rakastan lastani ja olen onnellinen, olisin halunnut usemman lapsen mutta hyvä näinkin .
Onnea ja terveisiä teille kaikille :heart:

 

Täytin elokuussa 39 ja odotan esikoistamme. Laskettu aika on 31.12.2004! Viikkoja nyt 32 ja kaikki mennyt toistaiseksi hyvin.
Ikäni puolesta pääsin lähes ilmaiseen kromosomitutkimukseen ja siellä myös kävin. Kaikki oli kunnossa. En koe olevani vanha äidiksi, vaan minulle juuri tämä hetki ja ikä on se oikea. Toista lasta en ole edes vielä ajatellut, katsotaan nyt ensin, miten tämän ekan kanssa sujuu.

 

Näitä juttuja on niin kiva lukea. Näissä oikein huokuu sitä viisaan ja kokeneen äidin elämää

 

Semma,samaa ajattelin minäkin =)
Nämä äidit täällä kokevat niin suurta rakkautta, että se tulee ilmi myös tänne palstalle!

Kyllä "iäkkäämmän" äidin etu on se ,että maailmaa on jo nähty.

Sanokaas, tehdäänkö kaikille yli 30-vuotiaille kaikki testit?
Miksi, eikös raskauteen vaikuta myös äidin terveys?

Minä olen kohta 32 ja todennäköisesti olen 34-35 ennenkuin ensimmäisen pystyn saamaan. Tai siis yrittämään sitä.

Onnea kaikille äideille, toivottavasti saan liittyä joskus joukkoonne, kutsuen itseäni sanalla "äiti".

=)