Vanha virhe

[Onneton hölmö]

Muutama vuosi sitten mies tunnusti odottaessani yhteistä lastamme ettei hän enää rakasta mua eikä kuulemma ollut rakastanut enää, kun olimme alkaneet suunnitella lasta. Kysyessäni syitä tähän hän kertoi että uuden naisen etsimiseen olisi mennyt aikaa ja hän halusi lapsen heti. Ja hänelle riitti meidän suhteemme vaikka ei siinä enää mitään mua kohtaan tuntenutkaan. Olin jo päättänyt että lähden uuteen elämään, olin käynyt jo katsomassa uutta asuntoakin kun yhtäkkiä päätin että hautaan omat tunteeni koska en halunnut lapselleni samaa kohtaloa kuin toiselle lapselleni jolla ei ole oikeastaan minkäänlaista suhdetta isäänsä, kun erosin hänen ollessa alle vuoden vanha..

Menin tästä mieheni tunnustuksesta ihan rikki, itkin viikkokausia vieläkin saan itkukohtauksia varsinkin ollessani yksin. Tunsin kaikkein eniten itseni petetyksi juuri siksi ettei mieheni ollut kertonut itsekkäistä syistä ettei enää rakastanut vaikka tiesi sen jo lapsen suunnittelu vaiheessa.

Meillä on nykyään ihan toimiva parisuhde, joka tarkoittaa että suhteessamme on välittämistä ja kaikki parisuhteen osa-alueet toimii. Paitsi että olen edelleen todella katkera hetkittäin ja onneton. Tänään viimeksi tunnustin miehelleni että kadun kun jäin tähän suhteeseen. Mieheni sanoi että ei asiat voi kauhean kurjasti olla koska olen täällä vielä, en ole sen jälkeen voinut kuin itkeä.

Luin lehdestä viime viikolla lauseen " ettei lapset halua äitiä joka uhrautuu, vaan äidin joka tekee mitä haluaa". Tunsin piston rinnassa, olen koko ajan kuvitellut että toimin lapseni parhaaksi, mutta eihän se niin ole. Mitä ihmettä lapseni tekee äidillä joka on onneton ja harmaa varpunen. Ei minkäänlaista itsetuntoa enää, vain katkeruutta.

Vaikka musta usein tuntuu siltä että mieheni on ansainnut kaiken pahan mitä annan, mutta eihän se niinkään ole. Se että suhteestamme loppui rakkaus oli ihan ymmärrettävää. Mutta nyt todella pohdin että kuinka kauan jaksan sitä ettei toinen todellakaan välitä. Koska se todellakin tuntuu joka päivä. Mieheni yrittää kyllä, kuten teen itsekin.

Se että miksi tulin ja kirjoitin oli vain ihan pakko. Jo ajatus että joku lukee tämän rauhoittaa, on pakko mennä nukkumaan että herää aamulla lasten kanssa. En nykyään puhu tunteistani kenellekään, paitsi joskus miehelle.. Siitä vain harvoin on apua.

 

[yksi mielipide]

Hyvä että kirjoitat, se helpottaa.

Minä uskon että lapsillasi olisi parempi olla kun sinä olet onnellinen. Kyllä he kasvaessaan näkevät ettei vanhemmilla ole hyvä suhde, ja minkälaisen mallin he siitä saavat? Parempi olisi pienestä pitäen kasvattaa heidät sellaisessa ympäristössä missä on rakkautta ja onnellisuutta, olit sitten yksin tai uudessa, hyvässä parisuhteessa. Voi lapsilla silti olla ihan hyvä suhde isäänsä vaikkette yhdessä olisikaan.

 

[hoo moilanen varattuna]

"en halunnut lapselleni samaa kohtaloa kuin toiselle lapselleni jolla ei ole oikeastaan minkäänlaista suhdetta isäänsä"

pitäisiköhän miettiä nuo elämän kuviot ensin selviksi ja sitten vasta niitä lapsia?

 

[tuulikki_T-]

Älä liikaa katsele taaksepäin ja voivottele sitä, ettet ole lähtenyt. Mennyttä et voi muuttaa, joten ei kannata todellakaan tuhlata aikaa ja energiaa sellaiseen. Voit vain elää tätä hetkeä.

Tiedät miehesi tunteet. Ei hänkään ole lähtenyt pois, joten ehkä hänkin pärjäilee ja sietää nykyistä olotilaa kuten sinäkin. Jos päätät jäädä, niin voisitteko kumpikin yrittää arvostaa toisianne ja miettiä lasten parasta unohtamatta silti itseänne.

Totta kai vanhempien pitää olla myös aikuisen mallina lapsilleen. Lapset kun imevät vaikutteita vanhemmistaan ihan älyttömästi. Kotona pitäisi oppia, että saa näyttää erilaisia tunteita ja että vanhempienkin kesken voi heittää huumoria, halailla, suukotella jne. Riitelykään ei ole pahasta, jos lapset myös näkevät sen, että aikuiset pyytävät toisiltaan anteeksi ja osaavat sopia riidat ilman lapsia pelottavia ovien läimäytyksiä, tönäisyjä, päiväkausien mökötystä tms.

Taitaa olla niin, että et jaksa jatkaa tätä nykyistä rataa, jota pitkin nyt menet. Tarvitset mielestäni vähintäänkin keskusteluapua. Onko mahdollista, että menisitte kumpikin parisuhdeterapiaan? Ei sen terapian tarvitse pelastaa liittoanne, mutta ainakin saisitte puhuttua tunteet, pettymykset, toiveet ja odotukset selväksi, joka auttaisi elämään tästä hetkestä eteenpäin. Voi olla, että löydätte keinoja, joilla sitä välillänne olevaa hyvää saisi lisättyä. Joskus kun oikein yrittää, niin sen rakkaudenkin saa herätettyä henkiin, jos sellaista välillänne on ollut. Joskus rehellinen keskustelu voi olla niin raastavaaa, ettei halua enää jatkaa. Kyse on lähinnä siitä, että uskallatteko aloittaa sellaista, josta ette tiedä, mihin se johtaa?

Jos et uskalla mennä terapiaan, tarvitset ainakin jonkun juttukaverin, jolle purkaa sydäntäsi. Jos ketään ei ole, niin päiväkirjakin on parempi kuin ei mitään. Runsas liikunta, musiikin kuuntelu, lukeminen yms. itsensä hemmottelu ja itsestä hyvänä pitäminen auttaa jaksamaan ja tuo hyvää oloa, vaikka elämä muuten olisi raskasta.

 

[masennusta]

Kyllä toi kaikkine itkukohtauksineen vaikuttaa masennukselta. Se kannattaa hoitaa ensin ja miettiä siinä samalla, mitä elämältä haluaa. Äkkinäisiin ratkaisuihin ei kannata ryhtyä.

 

[entinen masentunut]

Olen samoilla linjoilla edellisten kirjoittajien kanssa, että tilannetta kannattaisi selvittää terapian/hyvän kuuntelijan tai edes päiväkirjan kirjoittamisen avulla. Kyse voi todellakin olla masennuksesta, jota pitäisi hoitaa ja sitäkin suuremmalla syyllä käynti edes yleislääkärin vastaanotolla olisi alku tilanteesi purkamiseen.

Miehesi puheet ovat jääneet sinua kiusaamaan ja uskoisin, että sinun on sen vuoksi parempi päästä puhumaan niistä muualle kuin miehellesi. Idea on saada etäisyyttä kokemaasi ja sitä saat tahoilta, jotka pystyvät asiallisesti sinua auttamaan sekä keskustelemaan. Voit heidän avullaan arvioida onko kyseessä todellinen aviokriisi, jolle on ryhdyttävä tekemään jotakin vai auttaako jos sinä vain saat apua. Jos kärsit masennuksesta se on kaikkein vaikeinta sinulle, mutta myös muullekin perheellesi ja sanomiset saattavat olla sitä luokkaa ettei kukaan enää mieti kunnolla mitä haluaa sanoa.

Toivotan voimia eteenpäin

 

[Onneton hölmö]

Kiitoksia vastauksistanne!

Tunnen itseni ihan hölmöksi etten ole tunnistanut masennuksen merkkejä. Olen nyt siis jo useamman vuoden itkenyt asiaa joka vaivaa, enkä ole ymmärtänyt ettei se voi olla normaalia. Voi ei, kuinkahan nyt käy sitten uuden työpaikan.. Olisi todella tärkeää että onnistuisin siinä.

Mieheni on ollut elämäni ainoa mies jota olen todella aidosti pystynyt rakastamaan ja hänen tunnustuksensa (ettei rakasta) repi auki kaikki lapsuuden haavat. Se että mieheni petti luottamuksen asiassa jonka koin olevan itselleni yhden kaikista tärkeimmistä, oli musertavaa. Se ettei mieheni ole koskaan pyytänyt anteeksi aiheuttamaansa mielipahaa tai edes yrittänyt tosissaan selvittää välejämme jätti mut tilaan josta en ole päässyt ylös. Siis kaikkein musertavimpana tunsin sen että koin olevani hyväksikäytetty. Mies vain koki että olin velvollinen tekemään hänelle lapsen ja jätti kertomatta asian jonka tiesi olevan mulle tärkeä. Siinä vaiheessa kun olin nalkissa, useammalla kuulla raskaana, hän koki että oli turvallista tehdä tunnustus siinä vaiheessa kun olin jo tukevasti nalkissa. Pariterapiaan mies ei lähtenyt koska ei itse kokenut tarvitsevansa sitä ja sanoi että mieluummin sitten eroaa kuin hakee ulkopuolista apua.

Mieheni ei ole mikään maailman empaattisin olento, hän sanoo aina sammakkonsa ja sitten ihmettelee miksi loukkaannun. Mä todella olen aina kärsinyt siitä ettei hän ajattele sanomisiaan ja että ilmeisesti kuvittelee olevansa joku luojan lahja naisille. Tarkoitan että hänen on automaattisesti rakastettava, jos ei rakasta niin ei sitten. Mutta mulle se on ollut aina enemmän tahdon asia. Teen valtavasti töitä sen eteen että pidän perheen kasassa ja hänet edes osittain tyytyväisenä.

Olen tässä koko illan miettinyt että onko ahdistukseni syy mies vai lapsuuden haavat. Mutta luulen että miehen teko oli yksi naula arkussa joka kertoi etten ole tärkeä ja mua voi helposti käyttää hyväksi, jos itse tahtoo jotain hinnalla millä hyvänsä.

Totta on joka sana siitä että en ole voinut antaa anteeksi mieheni sanomisia. Ehkä vähiten siksi että tunsin joka sanan olevan totta silloin. Ehkä jos mies olisi vakuutellut että ei tarkoittanut sanomisiaan, mutta hän vakuutti kuukausi tolkulla että tarkoitti. Tunteesta että olin niin häikäilemättömän ihmisen kanssa sai mut tuntemaan olon todella turvattomaksi.

Viimeksi vuosi sitten ja eilen hän sanoi ettei rakasta mua. Hänellä on kova tarve tuoda se joka välissä esiin. Kuin pilkatakseen. Sanoin hänelle jo aiemmin että rakkaus on tahdon asia, jossa puolisot täyttää toisen tarpeita. Mun tarve olisi kuulla olevani tärkeä ja rakastettu omana itsenäni. Mä en tiedä mitä hän kuvittelee mun rakkauden häntä kohtaan olevan. Tuskinpa ne oikeasti on sen ihmeellisempää kuin ne tunteet mitä hän kokee mua kohtaan. On aika kurjaa kuulla tuollaisia ajatuksia mieheltä jonka kanssa jakaa sängyn.

Koen että masennnus on varmasti osaltaan syy pahaan olooni, mutta kyllä mieskin. Kumpi syy ja kumpi seuraus sitä en tiedä.

Ajatukset on siis edelleen aika solmussa, mutta olen päättänyt ottaa neuvoistanne vaarin ja lähteä hakemaan apua. Kiitos kovasti teille jo vastanneille!

 

[N32]

Aika mäntti mies, en voi muuta sanoa...
Miks se haluu uhalla loukata sinua.
En varmaan ite viittis hukata elämääni mieheen joka sanoo ettei rakasta minua, sen verran rakkauden kaipuinen olen.
Ei siinä mitään jos yhessä päätetään elää järkiliitossa, mut siinäkin pitäs kyllä kunnioittaa ja arvostaa toista.

 

[N32]

Kyllä sinä olet rakkauden arvoinen ihminen.
Nyt toinen saa polkee sun itsetuntoo maahan.

 

[pullanmurunen]

Pohdin tuota täydentävää kirjoitustasi. Et taida arvostaa kauheasti itseäsi, kun annat miehesi kohdella sinua huonosti. Toisaalta ehkä miehelläsikin on huono itsetunto ja hän yrittää saada sinut jollakin oudolla tavalla kärsimään, koska olette lapsen vuoksi kumpikin jämähtäneet suhteeseen. Ehkä hän saa jotain tyydytystä siitä, että hän hokee sitä, ettei rakasta sinua, koska hän näkee, että se pahoittaa mielesi. Tai sitten hän on vain niin tunnemoukka, että päästää suustaan mitä tahtoo.

Joskus rakkautta ajatellaan olevan vain pelkästään se intohimovaihe. Intohimo laantuu aina ja jotkut kuvittelevat, että sitten on vain aika etsiä uusi "rakkaus", jonka kanssa lempi leiskuu. Rakastuminen ja himo on sellaisia asioita, että niihin ei paljon voi vaikuttaa, mutta se jatko onkin tahdon asia, koska rakkaus on juuri tekoja eikä vain sitä, että automaattisesti pitäisi tapahtua ihania onnellisia asioita yksi toisensa jälkeen.

Toki olisi kivaa, jos pystyisitte elämäään yhdessä lapsen vuoksi ja toistenne vuoksi, jos elämä yhdessä on ihanaa. Et voi kuitenkaan muuttaa miestäsi, vaikka kuinka haluaisit, että kun mies vähän muuttuisi, niin olisitte onnellisia yhdessä. Ilmeisesti perheen koossa pysyminen on pitkälti sinun ratkaisuista kiinni. Miehesi näyttää jämähtäneen tähän nykytilaan eikä uskalla hakea muutosta terapiasta tai mistään muustakaan.

Kuten tuossa aiemmin sanottiinkin, hoida nyt ekaksi itsesi kuntoon. Jos mies vain pahentaa (tahattomasti/tarkoituksella) oloasi, niin kannattaako sinun pilata oma henkinen terveytesi miehen vuoksi? Onko se lapsellekaan hyvästä, jos olet itkuinen ja masentunut koko ajan?

 

[paha olo vielä aikuisenakin]

Mieti vähän miehen motiiveja. Hän ei rakasta sinua, mutta nauttii kun jäät hänen luokseen. Et saa suhteesta muuta kuin pahaa mieltä.

Mieti asioita, älä takerru mieheen vain "lapsen takia". Kasvaessaan lapselle ennen pitkää selviää tuo "uhrautuneisuutesi" ja hän voi ottaa siitä itseensä, pitää itseään syyllisenä pahaan oloosi. Kerron kokemuksesta, sillä siitä tunteesta eroon pääsyyn ei riitä järkiperäiset selittelyt kun elämä menee solmuun se menee.

Lapsesi ja itsesi takia: anna itsellesi mahdollisuus hyvään elämään, sekä ole avoin aidolle ihmissuhteelle, joka perustuu sinun ja hänen vastavuoroiseen aitoon välittämiseen.

 

[Onneton hölmö]

Sitä juuri pelkään eniten että tämä suhde ei anna mulle tilaa parantua ja eheytyä. Toisaalta kun suhteemme vaikka pinnallisesti kaikki on hyvin jumittaa jatkuvasti. Se on kuin vanha rikkinäinen savikiekko soittimessa.

Luultavasti sekin kertoo jotain muutoksen halusta, että tulin ja kirjoitin tänne. Tähän asti olen uskonut että selviämme jotenkin, mutta olenkin vain polttanut itseni loppuun. Meillä on hyvät hetkemme, mutta sanomisillaan/sanomatta jättämisillään mies vesittää kaiken hyvän. Tilannetta pahentaa oma paha olo, joka oikeastaan on hyvä asia. Tämä ei voi enää ikinä palata samaksi oravan pyöräksi. Suhteen tulevaisuudesta en tiedä, mutta en jaksa edes miettiä sitä.

Palaan myöhemmin kertomaan lisää..

 

[loppuun palanut]

MInäkin olen palanut loppuun. Ensin yritin kaikkeni uskoa miestä, Sitten yritin uskoa itseäni, sitten yritin yrittää uskomattomuudesta huolimatta.
tämä kaikki keittää päässäni kuin noidan kattila, ja olen halkeamispisteessä.
En luota enää mieheeni mutta en myöskään itseeni, enkä varsinkaan parisuhteeseen.
tämän vuoksi suhteemme ei kestä mitään ongelmia, vaikka ne olisivat ihan normaaleja arkiongelmia eikä pettämistä.
Nyt minun on pakko erota, koska jo monta vuotta olen yrittänyt ja se vain polttaa minut loppuun ja mies vain on kaikesta tietämätön, puhua ei voi koska en jaksa riidellä
ensin mies oli se joka aina sanoi, että ei halua riidellä ja minä silti riitelin, nyt tiedän ettei riitely auta
olisi pitänyt lähteä monta vuotta sitten, paluuta entiseen ei vain ole

 

[Onneton hölmö]

Pohdin tuota täydentävää kirjoitustasi. Et taida arvostaa kauheasti itseäsi, kun annat miehesi kohdella sinua huonosti. Toisaalta ehkä miehelläsikin on huono itsetunto ja hän yrittää saada sinut jollakin oudolla tavalla kärsimään, koska olette lapsen vuoksi kumpikin jämähtäneet suhteeseen. Ehkä hän saa jotain tyydytystä siitä, että hän hokee sitä, ettei rakasta sinua, koska hän näkee, että se pahoittaa mielesi. Tai sitten hän on vain niin tunnemoukka, että päästää suustaan mitä tahtoo.

Kuten tuossa aiemmin sanottiinkin, hoida nyt ekaksi itsesi kuntoon. Jos mies vain pahentaa (tahattomasti/tarkoituksella) oloasi, niin kannattaako sinun pilata oma henkinen terveytesi miehen vuoksi? Onko se lapsellekaan hyvästä, jos olet itkuinen ja masentunut koko ajan?

Olet oikeassa huono itsetunto on riesanani ja mut on kasvatettu jo lapsena uhrautumaan muiden puolesta. Koska lapsuuteni oli surkea ja vanhemman lapseni isä kamala, olen yrittänyt entistä enemmän uhrautua lasteni puolesta. Mitä olen miestäni tässä seurannut niin nämä sosiaaliset tilanteet eivät ole hänen vahvimpia alueitaan, enkä usko että hän tahallaan loukkaa. Enemmänkin on todella ajattelematon, eikä jotenkin kykene joissakin asioissa ajattelemaan "tunteilla". Hänen on todella vaikeaa asettua toisen asemaan ja ajattelee aina järjellä, tunteilla ei järjen kanssa mitään tekoa.

Lapsesi ja itsesi takia: anna itsellesi mahdollisuus hyvään elämään, sekä ole avoin aidolle ihmissuhteelle, joka perustuu sinun ja hänen vastavuoroiseen aitoon välittämiseen.

Mä olen jo kauan miettinyt eroa, mutta en usko että se on vielä ajankohtaista. Mun täytyy hoitaa tämä masennus pois alta.



Voimia sulle loppuun palanut!! Jaksamisia!

Oli todella helpottavaa saada purkaa mieltä, olo on jo paljon parempi. Kiitos kun paneuduitte ongelmiini!

Mä aion nyt kuitenkin ainakin toistaiseksi vielä jäädä suhteeseen, koska elämässäni tapahtuu paljon muutoksia, uusi työpaikka ja terapian aloittaminen vie varmasti voimia. Koitan tuuletella ajatuksia.. Olen edelleen aika kuohduksissa.

Ajatukset ovat edelleen tervetulleita..

 

[sinuna 1. lähtisin, 2. hoitaisin itseni]

Lapsesi ja itsesi takia: anna itsellesi mahdollisuus hyvään elämään, sekä ole avoin aidolle ihmissuhteelle, joka perustuu sinun ja hänen vastavuoroiseen aitoon välittämiseen.

Mä olen jo kauan miettinyt eroa, mutta en usko että se on vielä ajankohtaista. Mun täytyy hoitaa tämä masennus pois alta.[/quote]

Luulen vaan että tuohon jäämällä et saa itseäsi edes hoidetuksi. Mutta.. it's your life.

 

[Hukkunen]

Miehesi vaikuttaa sadistilta! Opettele olemaan rakastamatta häntä, opit varmaan!
Kun lapsesi vähän kasvavat, muuta hänestä eroon, pärjäät kyllä yksinkin.

Ensimmäisenä tärkeänä asiana on hankkia työpaikka; laita salatilille pikkuhiljaa rahaa säästöön, sitten kun ryhdistäydyt ja pääset miehestä eroon, on hyvä olla rahaa, se rauhoittaa.

Mies vaikuttaa tosi ilkeältä, kyllä tässä meikäläiselläkin on joskus tunne ettei rakasta omaa puolisoaan, mutta ei sitä voi heti möläyttää ulos. Avioliitto ei ole aina ja jatkuvasti kiihkeää rakkautta, sen käsittää jokainen järkevä ihminen. Miehesi ei ilmeisesti käsitä, vaan odottaa että se on sitä alkuhuumaa koko ajan ja luulee että nyt se rakkaus hävisi! Jos hän löytäisi uuden, kävisi samalla lailla.

Kun (jos) aikanaan ilmoitat miehellesi että jätät hänet, luulen että se on hänelle järkytys, ja hän anelee sinua takaisin. Hän näköjään nauttii kun saa olla sinulle ilkeä, eihän kukaan muuten tuollaista tekisi, on siis mieleltään sairas.

 

[Onneton hölmö]

Lapsesi ja itsesi takia: anna itsellesi mahdollisuus hyvään elämään, sekä ole avoin aidolle ihmissuhteelle, joka perustuu sinun ja hänen vastavuoroiseen aitoon välittämiseen.

Mä olen jo kauan miettinyt eroa, mutta en usko että se on vielä ajankohtaista. Mun täytyy hoitaa tämä masennus pois alta.

Luulen vaan että tuohon jäämällä et saa itseäsi edes hoidetuksi. Mutta.. it's your life.[/quote]

Tätä asiaa joudun miettiä nyt todella paljon. Mulla alkaa kohta työt uudessa paikassa ja musta tuntuu että se on yksi askel kohti unelmaa. Tiedän ettei mulla riittäisi millään voimat molempiin. Ja toisaalta kun en ole edes "kypsynyt" ero asiaan. Jos työasiat menee hyvin saan varmasti lisää itsevarmuutta ja jos ei luulen, että se lisää katkeruutta nykyistä elämääni kohtaan. Niin tai noin uskon että aika on ainakin kypsä siihen että en enää hyväksy kaikkea purematta, jos mitään. Silmukka kiristyy, vertaiskuvauksellisesti sanottuna.

 

[Onneton hölmö]

Olen nyt siis aloittanut työt ja huomannut että katkeruus miestä kohtaan kasvaa ja sänkypuolellakin on alkanut takkuilla. Mua ällöttää. Töissä on mukavaa, mutta kotona paha olo kasvaa entisestään.

Mielialat on parantuneet ja kun kysyin apua sanooivat että paha oloni on osittain surutyötä vaikkei kukaan ole kuollut. Ihan normaali reaktio.

Eilen mies väitti että meillä molemmat täyttää toistensa tarpeet.. Jos näin olisi en kait olisi niin onneton. Mä en taida nähdä enää muuta vaihtoehtoa kuin ero.

 

[go sister go]

Hirmusti voimia sinulle, ratkaisusi tuntuu minusta oikealta, eli eroa ja ala elää ihan omaa elämääsi. Miehesi tuntuu aika kylmältä tapaukselta, eihän kukaan normaali ihminen tuollaisia sano päin naamaa ja vielä useasti. Ja halua sen jälkeen jatkaa suhdetta normaalisti. Ihan sekopäistä touhua.

Ei sinun ole pakko ottaa kaikkea sontaa vastaan mitä niskaasi kaadetaan. Kyllä niitä hyviäkin miehiä tästä maasta löytyy. Tsemppiä!

 

[Näytä voimasi]

Itse olen kohta kaksi vuotta elänyt huonossa suhteessa jossa mies on myös ajoittain tosi tunnekylmä ja välinpitämätön. Hän ei myöskään osaa tuntea empatiaa toista kohtaan eikä toisen kyyneleet paljoa hetkauta. Kyllä hänessä on hyviäkin puolia mutta ne ovat kyllä aika pahasti alakynnessä. Yksi syy miksi käyttäytyy noin johtuu varmaan huonosta itsetunnosta sekä lapsuuden ongelmista. Hänellä on rikkonainen tausta ja se on näköjään jättänyt syvät jäljet hänen tunne-elämäänsä.

Olen huomannut että miehen käytös muuttuu vain huonommaksi mitä kauemmin olemme olleet yhdessä, eli on turha odottaa että tulisi ihmeparantuminen. Minullakin on ollut tosi paha olo jo pitkään ja tiedän että minun pitää nyt tehdä ratkaisut omaksi parhaakseni. Ainut tie ulos on suhteen lopettaminen. Huomaan että sinäkin olet samassa pisteessä ja toivon että sinulta riittää voimia viedä asia loppuun. Mikään ei ole kamalampaa kuin olla huonossa suhteessa, olen siitä aivan varma. Alan jo itse tuntea helpotuksen tunteita kun ei enää tarvitse miettiä mitä mies tekee seuraavaksi tai jättää tekemättä.

Ala elää omaa elämääsi. Se että teillä on lapsi ei estä sinua tekemästä niin. Mies kuvittelee että sinä kestät häneltä mitä vain, mutta osoita hänelle että hän on väärässä. Kävele ulos ja koita taas löytää onni ja ilo elämääsi. Uskon että masennuskin helpottaa paljon jo siitä syystä, kun ei tarvitse elää pahassa olossa ja toisen solvausten alaisena.