Kirsikalle:
Jos taas minulta kysytään, niin kyllä vanhenee. Mitä hemmetin väliä on jollain 10 vuoden takaisella jutulla, jos sen jälkeen on ollut onnellista yhdessäeloa? Eikö asiaa voi ajatella niin, että ottipahan opikseen ja teki seuraavista vuosista onnellisia? Mitä vuosien tuhlaamista se on, jos olet onnellinen ollut? Mistä sinä tiedät, jos 10 vuotta eron jälkeistä aikaa olisivatkin olleet elämäsi surkeinta aikaa?
Minä tosin sain selville syrjähypyn heti ja asia keskusteltiin perinpohjin läpi. Ero ei tullut mieleeni, sillä rakastinhan miestäni, ei sitä yksi syrjähyppy mihinkään muuttanut. Pari kertaa lähdin yksin ulos kondomi käsilaukussa, mutta totesin, ettei minusta ole pettäjäksi, ei edes kostomielessä ja tunsin itseni pelkästään halvaksi ja ajattelin, että varmaan se toinenkin nainen tunsi itsensä pelkästään halvaksi.
Meidän seksielämämme sai vain lisäpuhtia, kun totesin, että ai pahus, kelpaa se toki muillekin. Ja nyt, 10 vuotta tapahtuneen jälkeen voin vain todeta, että ainakaan onnellisempaa tai parempaa ei elämäni olisi voinut olla, jos olin heti vastoinkäymisen sattuessa heittänyt hanskat tiskiin. Sen lisäksi olisi lapsilta riistetty onnellinen elämä yhdessä molempien vanhempiensa kanssa. Ja jouduttu jakamaan kaikki yhdessä hankittu maallinen hyvä. Ja yritetty unohtaa kaikki yhteiset hyvätkin muistot. Ei, kuulkaas, ei olisi ollut mitään järkeä.
Minun tapani oli käsitellä asia, painaa se sen jälkeen pois mielestä ja nykyään ajattelen, että jos moiseen avioliitto kaatuu, niin silloin ei se ole kovin onnellinen olllutkaan. Tai sitten ihmisen elämä on liian helppoa, jos kaikenlaisista pikkujutuista tekee itselleen ongelmia. Asia tuntuu suurelta sillä hetkellä, mutta kun katsoo asiaa kolmikymmenvuotisen suhteen ja 25-vuotisen avioliiton kokeneena, ei se voisi vähempimerkityksinen olla.