M
maria
Vieras
elän ns. täydellisessä parisuhteessa, sovimme yhteen ja olemme onnellisia. yhdessä on vietetty jo sen verran aikaa että suhde on ehtinyt vakiintua.
minua kuitenkin vaivaa usein eräs virhe jonka tein suhteemme alkuaikoina. olin neitsyt kun tapasimme mieheni kanssa, mies taas oli kokeneempi. minulla oli seksin suhteen kamala ramppikuume, eikä asiaa auttanut se että mies luetteli aikaisemmat seksikumppaninsa ja alko sitten tivaamaan minulta kokemuksiani.
paniikissa menin sanomaan, että olin kerran harrastanut seksiä naisen kanssa (olen bi-seksuaali ja mieheni tiesi sen, suhteita naisiin on ollut mutta ne eivät ole todellisuudessa edenneet seksiin asti). tämä hätävalhe auttoi minut ramppikuumeen yli - jostain syystä oli vaan helpompaa kun mies ei tiennyt, että olen täysin ummikko.
nyt kuitenkin kadun ihan hirveästi. toivon, että olisin ollut rehellinen, enkä uskalla kertoa miehelle enää totuutta kun en tiedä miten hän suhtautuisi, luottamus varmaan menisi. haluan kuitenkin olla mieheni kanssa mahdollisesti loppuelämäni, mutta tämä asia vaivaa.
en tosiaan ymmärrä miksi valehtelin, koska en hävennyt neitsyyttäni, olin itseasiassa ylpeä siitä. tuli vaan paniikki kun toinen alkoi tivaamaan liian aikaisin tuollaista.