vammainen

Mitenköhän todennäiköistä on saada vammainen lapsi, noin prosenttuaalisesti, jos ei ole suvussa vammaisuutta?

Kun yritetään lasta ja pelottaa jos sieltä tuleekin oikeen sairas lapsi. Olen varmaan liikaa lukenut kaikkia oppaita?

Kiitos asiallisista viesteistä.

 

Kaikella rakkaudella näin pidenpään ja teidän yritysaikaanne tietämättä kommentoisin, että jos pelkäät vammaista lasta noin suurissa mittakaavoissa, et ole valmis ollenkaan. Luonto hoitaa pois vakavimmin vammaiset, ja mitä sitten , jos lapsella on esimerkiksi Downin syndrooma? Onhan edessä hirvittävä sopeutuminen ja ajatusprosessi, mutta lapsi on valloittava persoona joka tapauksessa!

Lapsi on aina lahja, ja kai vammaista lasta pelkää jokainen. Jos pelkäät liikaa ja luet jopa oppikirjoja asiasta, älä tee lapsia. Siten voit elää täydellistä elämää hamaan loppuun.

Anoppini sai seitsemäntoista vuotta sitten täytenä yllätyksenä vammaisen lapsen. Nyttemmin hän on sanonut, ettei missään nimessä olisi halunnutkaan tietää. Hän myös sanoi, että vammaisen lapsen syntymän ja uudenlaiseen elämään totuttelun jälkeen hän ei ole koskaan enää pelännyt mitään.

 

hmm...jokainen varmaan pelkää jossain vaiheessa saavansa vammaisen lapsen. Minulla on ennestään jo yksi lapsi ja nyt odotellaan toista. Välillä tulee mieleen että entä jos se onkin vammainen jollain tapaa vaikka ultrissa ei ole mitään näkynyt. Kuinka voisi olla niin hyvä tuuri et saisin kaksi aivan tervettä lasta ilman keskenmenoja tai piinaavaa odotusta odotuksesta. ( kaikki tuntuu niin helpolta...) Tai jos syntyy kovin ennenaikaisena on mahdollisuus aivovaurioihin ja muihin. Mietin et jos syntyy keskosena haluanko että hänen eteensä tehdään kaikki mahdollinen silläkin uhalla et saattaa tulla aivovaurioita, sydän, keuhko...???
Tällä hetkellä mietin et en jaksais varmastikkan olla monen monta vuotta 24/7 hoitaja lapselle jolla ei ole kunnon tulevaisuutta. Mutta sitä mitä teen siinä tilanteessa jos tälläinen sattuisi kohdalle en tiedä! Varmasti tekisin kaikkeni et hän jäisi eloon ties millä uhalla.

Ei saa tuomita tälläisiä ajatuksia. Näistäkin on hyvä puhua/ kirjoittaa. Odotusaika ei ole pelkkää vaaleanpunaista unta vaan siihen kuuluu pelkoja ja erilaisia inhottaviakin ajatuksia.( joita ei aina uskalleta myöntää) Niitä on hyvä kyllä miettiä etukäteenkin...Tämä kaikki kasvattaa sinua henkisesti äidiksi ja valmistaa kohtaamaan tuntematonta.

Siitä mitkä ovat prosentit en osaa vastata...Riippuu iästä aika pitkälti mitkä mahdollisuudet on esim tähän downin syndroomaan. Voisikohan jotain tietoa löytyä sivulta www.tekay.fi

 

Yhdyn pitkälti edelliseen kirjoittajaan... sellaista vauvan yrittäjää/odottajaan ei varmasti olekkaan joka ei näitä asioita miettisi etukäteen ,edes jonkinverran ja se on ihan tervettä. Kyllä jokainen varmasti kohdallaan yrittäessään tai odottaessaan miettii...entäs jos lapsi ei ole terve. no se on korkeimman kädessä jos näin käy ,mutta ei sitä kannata alkaa etukäteen suremaan.
Ihan samalla tavalla voi itseään stressata vaikka sillä ,että uskallanko tänään lähteä ulos kävelemään...jäänköhän auton alle?

Yritä unohtaa pahat ajatukset ja keskittyä siihen vauvan yritykseen /odotukseen.

 

lapsi vammautua synnytyksessäkin eli kyllä tuo ""onnenpeliä"" on.

 

Kiitos kaikille vastauksista. En minä mitään kirjoja vammaisuudesta lue vaan vauvoista yleensä... eli ihan peruspelkoa tämä, ei sen kummempaa... taidan kuitenkin olla ihan valmis äidiksi, vaikka ensimmäinen sanoi jotain ihan muuta...

Ihanaa odotusta kaikille!

 

lukea näin viisaita mietteitä! Hyvä keskustelunaihe. On hyvä tehdä asioita itselleen selväksi jo etukäteen. Jos raskautuu, niskapoimu-ultra on ihan pian edessä. Neuvolat eivät välttämättä kerro tarpeeksi selvästi odottajille siitä, miksi ultra tehdään ja mitä siitä seuraa, jos kokeen tulokset eivät olekaan toivottuja. Lapsivesitutkimus voi aiheuttaa keskenmenon, mutta lapsivesitutkimuskaan ei takaa mitään. Eräälle pariskunnalle sanottiin, että tod näk 90% vauvalla on down. Vanhemmat halusivat kuitenkin lapsen ja syntymän jälkeen huokaisivat helpotuksesta: 10% oli heidän kohdallaan totta eli lapsella ei ollut downia.
En tiedä ketään odottajaa, joka ei olisi hermoillut odotusaikana. Raskaus ja lapsensaanti eivät ole kontroilloitavissa edes nykyaikana kokonaan.

 

Sain vauvan juuri täytettyäni 19v ja koko odotusaika meni ihan hyvin,tehtiin myös kaikki seulontakokeet ym. Ja kaikki piti olla hyvin.Vauva syntyi terveenä ja oli alusta asti kovin itkevä,ensin luulin olevan vatsavaivoja,mutta sitä jatkui yli puoli vuotta.Ei oikein viihtynyt edes sylissä eikä lattialla.Neuvolassa tuli puheeksi ja lääkäriin pääsimme.Todettiin kehitysvamma,aluksi kauhea järkytys,että miksi meitä on petetty.Kun ei aluksikaan mitään huomattu,jotenkin tuntui että olisi ollut helpompi jos olis jo odottaessa tiennyt

 

Minä ainakin pelkään että saan vammaisen lapsen. ei minulla ole suvussa sellaista, mutta jotenkin sitä vaan kuvittelee kaiken laista kun odottaa.

Eikä siinä minusta ole mitään väärää.

 

Jos ei sitä ole suvussa, etkä ole kovin iäkäs, niin ei riski ole kamalan suuri...silti se voi sattua kohdalle.

Itsekin pelkään ja pohdin tätä asiaa, koska työskentelen vammaisten kanssa. Se on erittäin vaativaa, rankkaa ja stressaavaa työtä. En jaksaisi sitä 24/7. Siitä olen nyt aivan varma...olen tehnyt pitkiä päiviä töissä (k. 7-21) ja tullut joskus uupuneena ja itkien kotiin. Ei ne downit ole suloisia ja ihania kullannuppuja..nehän on pahimpia...käyvät kimppuun ja ovat aggressiivisia...mut ei siitä sen enempää. En halua pelotella ihmisiä. Ilmeisesti taisin jo tehdä sen...pointti nyt vain oli se, et mä haluaisin tietää etukäteen asiasta, jotta osaisin varautua tilanteeseen. Se ei vain ole mahd....

 

Me olemme puolison kanssa jutelleet tästä aiheesta, ja aiomme tehdä abortin, jos lapsi on mahdollisesti vammainen. Olemme sen verran itsekkäitä ettemme halua olla lopun ikäämme kiinni lapsessa 24/7. Vaikka se kuinka oma lapsi olisikin.

 

Olen Cocon kanssa ihan samassa periaatteessa kiinne.
Jos ultrissa olisi selvinnyt että odotamme vammaista lasta, olisi odotus jäänyt siihen. Ja se ei tee minusta yhtään huonompaa äitiä tälle lapselle..Olen sitten itsekin varmaan niin paskiainen että tarvitsen omaakin aikaa enkä halua olla ""kiinne"" kenessäkään 24/7 vaikka vaatiihan se normi vauvakin aikaa mutta ei aikuisena niinkään, haluan että oma lapseni elää itsenäistä elämää, ei siten että aina laitan lusikkaa suuhun..

rv 23+

 

Pakko kommentoida hieman kun on noita varman keskeytyksen tekijötä.

Tämä on Hus:in sivulta:
""Varhaisraskauden ultraääniseulonta paljastaa 60–70 % kromosomipoikkeavuuksista. Normaali ultraäänilöydös ei sulje pois kromosomipoikkeavuuden mahdollisuutta.""

Itselläni np-ultra meni puhtaasti läpi, rakenneultrassa annettiin mahdollisuus mennän lapsivesi punktioon, muttemme menneet km riskin takia (2 jo takana) ja lapsi on meille silti rakas oli poikkeavuus tai ei. Tietty pelkäsimme 18-trisomiaa, mutta tällä hetkellä lääkäri ei usko ainakaan siihen, sillä sisäelimet ovat kaikki kunnossa ja pieni kasvaa käyrän mukaan. Synnärillä saadaan siis varmuus.
Niin ja itselläni ikää 26v.

jokainen tietty tekee omat päätöksensä enkä tuomitse ketään. Kamuni sanoi keskeyttävänsä jos saisi tietää, että lapsi on vammainen tmv. Ihmettelen vain mitä teette lapselle sitten jos esim. synnytyksessä sattuu jotain jonka seurauksena on aivovaurio, tai jos muutaman kuukauden ikäisellä havaitaan cp-vammaisuus? Entä jos synnytyksen yht. huomataan lapsella olevan down kun niitä pääsee osa läpi. Entä jos tälle tapahtuu nuorena vakava onnettomuus? Laitatteko lapsenne suoraan adoptioon?

 

Prosentuaalisesti ei sinulla suurta vaaraa ole, mutta mahdollisuus on aina olemassa. Ja vaikka lapsi syntyisikin terveenä voi vammautuminen tai sairastuminen vammauttaa lapsen koska tahansa. Toivoa voi parasta, mutta elämästä ei koskaan voi tietää. Kyllä sinä varmasti selviät kävi kuinka tahansa. Lapset ovat mitä suurin rikkaus ja vaikka vammaisesta huolehtiminen on raskasta se on myös palkitsevaa. Tunnen aivan ihania vammaisis, jotka ovat huomattavasti terveempiä ja iloisempia kuin suurin osa meistä niin kutsutuista terveistä, jotka kärsimme asennevammaisuudesta! Tsemppiä yrittämiseen ja toivottavasti osaat iloita lapsestasi juuri sellaisena kuin sen saat!

 

Hyvä kirjoitus!! Olen samaa mieltä kanssasi.

 

Haluaisin oikaista pari asiaa.. ensinnäkin kaikki vammaiset eivät ole aggressiivisia. Useimmat tuntemani down-lapset ovat päinvastoin hellyydenkipeitä ja tulevat mielellään syliin. He ovat sosiaalisia ja uteliaita jos ovat saaneet normaalin kasvuympäristön. Pikkusiskollani on keskivaikea kehitysvamma (ei down) ja hän esimerkiksi oli lapsena juuri tällainen, ei koskaan vierastanut tuntemattomia niin kuin minä tein. Usein kehitysvammaisilla lapsilla on muita oheistauteja (sydänvika, psyykkiset ongelmat), jotka ovat lapsille ja vanhemmille raskaita hoitaa. Varsinkin down-oireyhtymässä johon kuuluu usein sydänvika, keskimääräinen elinikä on noin 40 vuotta. Psyykkisten ongelmien kohdalla voi kysyä kuinka paljon ne johtuvat ympäristön kieroutuneesta suhtautumisesta vammaiseen itseensä. Kehitysvammaiseen lapseen pitää vain panostaa hiukan enemmän, vanhempien laiminlyönnit näkyvät välittömästi lapsen henkisessä kehityksessä. Vanhemmat voivat tehdä lääkärin tylyn diagnoosin täysin tyhjäksi! Ja tällainen lapsi kasvattaa perheestään inhimillisemmän ja yhtenäisemmän jos perheenjäsenet jaksavat muistaa mikä elämässä todella on tärkeää. Sisareni oppi ajamaan pyörällä samanikäisenä kuin minä ja hän myös osasi lukea ennen kouluunmenoa. Hän muutti äskettäin ""omaan kämppään"" , tykkää shoppailla, ratsastaa, maalata ja on muutenkin avoin ja iloinen nuori nainen. Monesti hän tuntuu normaalimmalta kuin me ns. normaalit.

 

Ja lisäksi riski saada kehitysvammainen lapsi riippuu monesta tekijästä, ei suinkaan ainoastaan siitä onko sitä suvussa. Lääkeaineet, synnytyskomplikaatiot, myöhäinen synnytysikä, alkoholin ja tupakan käyttö, ruoka-aineet?, muut kemikaalialtistukset...ympäristömyrkyt. Niitä kaikkia kun rupeaa pohtimaan niin ei pääse edes alkuun alkuunpanemisessa Kävin itse aamulla juttelemassa lääkärille astmalääkkeiden vaikutuksista sikiöön jos uskaltaisin toivoa raskautta lähiaikoina, ei kuulemma vieläkään voida sanoa varmasti miten ne vaikuttavat.. Riskipunnintaa sitten kun asia on ajankohtainen. Että vaikka kehitysvammaisia on suvussa (tutkittu ettei ole perinnöllistä) niin silti se on mielessä ja pakko se on uskaltaa.

 

Puhuttiin tästä kerran miehen kanssa ja meillä on se tilanne, että minä en halua (voi) tehdä aborttia, vaikka np-ultrassa näkyisi, että lapsella on joku vamma, mutta mies sanoo haluavansa ehdottomasti abortin, koska hän ei ehdoin tahdoin ala kasvattamaan sairasta ja vammaista lasta, koska siinä on niin paljon kiinni.

Olin todella tyrmistyt, kun hän vielä totesi, että hänelle se on avioeroperuste, jos en suostuisi aborttiin.

En voi vieläkään uskoa, että hän sanoi noin ja olen todella onnellinen, että EN ole raskaana, että ei tarvitse tällaistakin asiaa käydä läpi.

Että kaikenlaista sitä on. Ei varmaan koskaan voida edes yrittää perhettä, jos ei tästä päästä sopuun. Huvittavaa kyllä meidän perheessä mies on se, jolla on vauvakuume, en minä.

 

Ikävää sanoa näin, mutta toivon, että teille varmoille abortin tekijöille tulee yllätyksenä vammainen lapsi tai esimerkiksi synnytyksessä hapenpuutteen aiheuttama lievä aivovaurio lapselle. Toivon, että abortoituanne epätäydellisen sikiön, ette voikaan enää saada biologista lasta ainakaan ilman lääketieteen apua. Siinäpä olisi teillekin täydellisyyden tavoittelijoille hieman nielemistä. Oksettaa tuollainen asenne! Jos näette vammaisen lapsen perheensä kanssa, mietittekö, että miksi äiti synnytti, kun vammaisen sikiön olisi voinut hoitaa pois? Siististi vaan nappia otsaan tai kohtu kaapimala tyhjäksi. Abortin vastustaja en todellakaan ole, sille on oikea aika ja paikka, mutta jos lapsen päättää tehdä ja sitä yrittää, on otettava kyllä vastaan se, mikä annetaan!

Anoppini sai siis down-pojan (ja tämä kaveri ei käy kimppuun, taitaa olla hoitajassa vika!) juuri niin, että raskaus meni normaalina läpi kaikista seuloista (oli riskisynnyttäjä, joten kaikki mahdoliset tarkastettiin).

Tottakai jokainen haluaa terveen, kymmenen pisteen vauvan ja pelkää ettei sellaista saakaan. Sehän kuuluu ihmisen luonteeseen. Mutta aina niin vaan ei käy. Luin joskus kolumnin, jonka kirjoittaja oli sitä mieltä, että vammainen lapsi annetaan vain niille äideille, joiden uskotaan olevan erikoislaatuisen hyviä tehtävässään.

 

Minä olin sitä mieltä aikaisemmin että, jos seuloissa löytyy jotakin niin varmasti abortin teen. No minua on sen ajatuksen jälkeen rankaistu useilla keskenmenoilla ja nyt olen lapsettomuushoidoissa.
Jos joskus sen lapsen saan olen onnellinen oli se sitten minkälainen tahansa, kunhan vaan saisin............

 

Niin, nuo sikiöseulonnathan eivät todellakaan ole 100 % varmoja. Kehitysvammat eivät ole kaikki kromosomipoikkeamia ja jopa kromosomitestit voivat erehtyä. Raskaudessa on aina kyse biologiasta, niin monen pienen osan summasta, että on oikeastaan Ihme, jos kaikki menee oikein.

Itse pelkäsin raskausaikana, että lapsella on kromosomihäiriö. Ihan ilman syytä pelkäsin ja tiedostin, että pelko kumpuaa jostain syvältä sisältä ja johtuu selittämättömistä syistä. Nyt olen tajunnut, että pelko liittyykin minuun itseeni. Pelkäsin, että sellainen tapahtuma mullistaisi elämäni, rikkoisi sen totutun tavan elää ja olla. Pelkäsin, etten osaisi olla vammaisen lapsen äiti. Silti päätin kieltäytyä kromosomitesteistä ja antaa ""kohtalon"" hoitaa tehtävänsä. Minulle syntyi terve lapsi. Nyt ymmärrän sen arvon paremmin ja tuo ajatteluprosessi teki minulle hyvää.

Nämä asiat ovat kovin monimutkaisia, sillä niihin liittyy niin paljon alkukantaisiakin tunteita. Lisäksi on niin, etteivät kaikki kehitysvammat ole downia, eikä kaikki down ole lievää. Mitä jos lapsi kärsii? Juuri siksi päätöksenteko olisi varmasti hurjan vaikeaa. Luulen, että tosipaikan edessä moni etukäteen abortista päättänyt saattaisi joutua harkitsemaan vielä uudemman kerran....

 

Oli pakko kirjoittaa, kun monet tuntuvat tuomitsevan aborttiin päätymisen, mikäli seulonnoissa jää kiinni ja todennäköisyys vammaan on suurempi. Itse jäin seerumiseulassa kiinni ja tuli kutsu np-ultraan sekä muihin asianomaisiin tutkimuksiin (meillä siis ei np-ultraan pääse automaattisesti). Lapsi on kovin toivottu ja itkin pitkään kun kirjeen käteeni sain. En ikinä ole ajatellut, että tässä elämänvaiheessa voisin tehdä aborttia. Mutta minä ajattelen asian niin, että jos ilmenee että lapsi on vammainen, rakastanko itseäni enemmän kuin sitä lasta. Olenko niin julma omaa lastani kohtaan, että annan hänen syntyä yhteiskuntaan, jossa hän tulee aina olemaan erilainen. Jos lapsi on esimerkiksi vain vähän vammainen, tulee hän tajuamaan aina oman erilaisuutensa muihin ihmisiin nähden. Ja vain sen tähden, että MINÄ haluan lapseni.

Tiedän, että moni ajattelee eri tavoin. Ja omassa tapauksessani np-ultrassa kaikki näytti ihan normaalilta eikä lisätutkimuksiin jouduttu. Jos lapseni kuitenkin syntyy vammaisena tai vammautuu syntyessään, tulen varmasti rakastamaan sitä tasan yhtä paljon kuin jos se olisi terve. Mutta en tiedä voisinko ikinä antaa itselleni anteeksi, jos vammainen lapseni joku päivä kysyisi miksen tehnyt aborttia (ja olisin tiennyt vammasta jo odotusaikana) jotta hänen ei olisi tarvinnut syntyä.

Ja uskon, että vammainen voi elää hyvää elämää. Mutta kovin usein tuon lauseen sanoja on terve, eikä välttämättä tiedä mitä vammainen ihminen sisällään ajattelee. Tässä maailmassa on mielestäni tarpeeksi vaikeaa jo ihan normaaleillakin ihmisellä, joten en halua edes ajatella millaista elämä on vammaisella, jonka aivotoiminta on ihan normaalia.

 

Voisiko ajatella niin, että kaikki ne yksilöt, jotka ovat liian sairaita syntymään ja joilla ei ole elämisen edellytyksiä/""merkitystä"", abortoituvat itsestään keskenmenoilla ja kaikki ne lapset, jotka kasvavat, kehittyvät ja syntyvät, vaikka sitten enemmän tai vähemmän vammaisina, tuovat omalta osaltaan jotain tähän maailmaan ja ovat itseisarvoiltaan ihan yhtä arvokkaita kuin terveetkin lapset.

Kyllähän sitä välillä terveetkin ihmiset (erit. murrosikäiset) kysyvät vanhemmiltaan suutuspäissään, että eivät ole pyytäneet syntyä ja miksi äiti ei voinut tehdä aborttia jne jne, mutta en usko, että kovin moni sitä oikeasti tarkoittaa.

Jotenkin tuntuu vieraalta sellainen yhteiskunta (tai tosi hiltermäiseltä), jossa olisi vain terveitä ja menestyskelpoisia yksilöitä ja kaikki eroavaisuudet ja vammaiset poistettaisiin jo etukäteen eliminoimalla.

Uskon, että jokainen, joka on päätynyt raskauden keskeytykseen on tehnyt sen suuren ja raskaan harkinnan jälkeen, eli en kritisoi enkä tuomitse.

Edellinen kirjoittaja kirjoitti ""Ja vain sen tähden, että MINÄ haluan lapseni."", mutta entä jos ajattelee niin, että lapsen ei annetakaan syntyä sen takia, että äiti/isä itse haluaa lasta noin ihan periaatteesta, vaan siksi, että jokainen syntyvä lapsi on arvokas oma yksilönsä, ihminen, jolla on -oikeus- syntyä.

Itse näen sen pikemminkin niin, että ei lapsia hankita tai saada ihmisten/vanhempien itsensä vuoksi vaan niiden uusien ihmisten, jotka syntyvät.

 

oletko tosiaan sitä mieltä että lasta ei saisi haluta!!?? Minä ainakin haluan tämä lapasen, olen nyt 9 viikolla raskaana. Haluan vaikka sanoisitte mitä! Jokaisella on oikeus haluta oma lapsi!

 

...: Luuletko tosiaan, että yksikään tämän maailman vammaisista lapsista/ihmisistä on surullinen siitä, että hänen on ""annettu"" syntyä??! Että hän olisi jollain tapaa katkera vanhemmilleen siitä, että he eivät päätyneet aborttiin, jos vammasta tiesivät?!

Erilainen ihminen ei varmasti surkutele sitä, että on elossa. Toki hän varmaan joskus miettii, miksi hän on erilainen ja miksei hän voi olla ""normaali"". Varmasti erilaisuudessa on lähinnä huonoja ja raskaita puolia. Mutta ei hän varmasti toivo, että olisi jäänyt syntymättä, vaikka kuinka tajuaisi erilaisuutensa!

HALOO!