Vammainen lapsi, ennakkoluulot

[QUOTE="hmm";24059821]Minä en tee päätelmiä vanhempien kasvatustaidoista sen mukaan, miten lapset eri tilanteissa käyttäytyvät, vaan se mukaan, miten vanhemmat reagoivat lapsen käytökseen.[/QUOTE]

Juu, tuo on kieltämättä se yksi juttu missä autistisen lapsen vanhempana varmasti saa usein paheksuntaa osakseen... Uskon että ulkopuolisen silmin moni tilanne näyttää siltä että lapsi temppuaa minkä kerkeää ja vanhempi ei välitä lain. Tai että lapselle annetaan kaikki periksi jne.

 

Varmaan on rasittavaa, mutta tollaiset tilanteet sun on kyllä vahdittava.
Jos lapsesi ryntää tuntematonta koiraa päin, koira ei olekaan ystävällinen ja puree lastasi, niin kenen on vastuu silloin?

 

Kiitos kaikille vastauksista1

Koiraa päin hyökkääminen oli ikävä esimerkki joita sattuu kun lapsesta ei voi ihan joka sekuntti pitää kiinni kun olemme ulkona. Yleensä pidän häntä aina kädestä kiinni ellei olla aidatussa tilassa, mutta tilanne sattui kun otin vaunuja varastosta ja päästin hetkessä irti.

Tottakai ensimmäinen reaktio on että onpas huonosti kasvatettu, niin itsekkin ajattelisin. Se on silti raskasta, vaikka ymmärrän ihmisten reaktiot. Ei se tee tilanteesta itselle yhtään kevyempää. Onneksi ei ole vielä koira purrut, mutta vaarahan tuossa on, mutta tosiaan ihan aina ei voi kädestä pitää kiinni.

 

Tietääkö siis tuo naapurisi lapsesi kehitysvammasta? ja silti asenne on tuollainen.

Ehkä ihmisillä on nykyään niin paha olla, että hyökätään heikoimman kimppuun. Ehkä jos sullakin olisi siinä mies tai tukevat isovanhemmat auttelemassa lähes päivittäin, ei kukaan uskaltaisi noiin röyhkeästi kohdella naapureista, että ei voi edes omassa pihassa olla?

Törkeitä ovat. Luulisi ennemmin auttavan ja kyllä koirien kanssa on mennyt kummaksi kun niit pitää kohdella niin että mitään yllättävää ei saa tulla.

 

Se on vaan sellainen juttu että kun nykyään on niin paljon niitä joita ei olla kasvatettu ollenkaan. Silloin ei heti tule ajatelleeksi että lapsi saattaa olla vammainen tms, vaan laittaa kaikki kiukkuilevat, huonosti käyttäytyvät lapset samaan kastiin: kauhukakara.

 

ok. meillä on motorinen kehitys jäljessä eli ei kävele. konttaa tosin ja nousee tukea vasten ylös (hypotoniaa) käytösongelmia ei ole pikemminkin poika on kokoajan hymyssä suin ja kovin nauravainen,yö nukkuu heräämättä eli ns. yli kiltti lapsi...
toisinaan vajoaa omaan maailmaan lelujen kera ja potkii ilmaan vauhtia...tajuaa paljon asioita ja puhetta vaikka ei puhukkaan itse paljoa ja sekin on vain mulle mitä sanoo... aisti juttuja tosin löytyy... itse en jaksa uskoa että diagnoosi meille on oikea vai kuullostaako yhtään samalta?

Anteeksi, että puutun, vaikka mulla ei olekaan omaa kehitysvammaista lasta. Mutta mulla on takan vuosien työ ja erikoikoulutus kehityvamma-alalta, erikoistumisalana autismin kirjo (tuore, alle 1v käyty koulu). Mikä diagnoosi teillä on? Kehitysvammaisuushan ei ole itsessään muuta kuin ikäänkuin selitys monenlaisille oireyhtymille, jotka esiintyvät joko yksin tai erikseen. Joihinkin löytyy selitys (esim. down, tiedetään mikä tietty geenivirhe on takana) mutta sitten on myös niitä, joissa voidaan todeta vain, että lapsen kehitys on pielessä, mutta syytä voidaan vain arvailla (onko se loppujenlopuksi olennaistakaan, se on eri pohdinta itsessään).

Kuvailemasi kaltaisia kehitysviivästymiä ja poikkeamia on nimenomaan kehitysvammaisilla lapsilla paljon. Oikeastaan vain aika voi näyttää lopullisen suunnan tai sen, ottaako lapsi ikätovereitaan kiinni ja missä asioissa. Mutta pointtini lähinnä on se, että edes kahta selkeästi down-lasta ei voi lähteä vertaamaan, koska jo sekin voi olla asteeltaan hyvin toisesta poikkeavaa. Saati sitten kahta lasta, joilla ei (vielä) ole selkeää taudin- ja vammanmääritystä saatu tehtyä. Tuo omaan maailmaan uppoaminen voi selittyä esimerkiksi autismin kirjolla, joka sitten tulee vielä kehitysvammaisuuden ohella. Silloin on lähes mahdotonta oikein sanoa, mistä kehitysvammaisuus loppuu ja autismi alkaa.

Kovasti toivon voimia molemmille, sekä sinulle että aloittajalle. Paljon meillä ulkopuolisilla on vielä opittavaa siitä, kuinka kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää ensisilmäyksellä. Ja toki tuntematta lasta (tai aikuista) henkilökohtaisesti on aina vaikea nähdä se persoona siellä vamman aiheuttamien pulmien sisällä. Mutta se mikä auttaa tulevia perheitä on, että te olette tarpeeksi rohkeita kulkemaan pystypäin lapsenne rinnalla. Olette ylpeitä hänestä juuri sellaisena kuin hän on. Ja vaikka se on tosi tuskastuttavaa ja puuduttavaa, niin jaksaisitte valaista tilannetta aina edes sille ilkeimmin kommentoivalle. Tieto ei lisää tuskaa, vaan tässä tilanteessa vapauttaa ihmisen ennakkoluuloista ja opettaa, että aina kaikki ei ole miltä näyttää. Ehkäpä sitten hän seuraavan kerran poikkeavaa käytöstä kohdatessaan osaa miettiä, että olisiko asiat sittenkään mustavalkoisia. Aurinkoisia päiviä erityislastenne kanssa!

 

aa