Muistan kun poikani täyttöi 2vuotta ja kaiken laista ongelmaa oli ollut. Tyksiin saatiin sitten lähete ja tutkittiin asiaa. Joku diaknoosi annettiin mut nyt en ensi istumalta muista. Puolitoista vuotta meni ja uudestaan tutkimuksiin. Meillä oli kaikenlaista ongelmaa silloin enkä niitä papereita ollut lukenut ja sitten oli palaveri päiväkodissa. Jossain välissä mainittiin että poika on lievästikehitysvammanen, kun sen tajusin niin aloin itkee ihan tolkuttomasti. Aluksi tietty oli häpeä ja kaikki omat kokemukset siitä kun on erillainen, joutuuko mun poika kaymään sen kaiken läpi. SE oli kamala SHOKKI. Onneksi siin palaverissä oli osaavia sosiaali ihmisiä eräs tuli sitten silittelee mun olkapäätä ja selittämään joka myös muutaman viikon päästä soitti mulle et miten on mennyt ja ootko käsitellyt asiaa. Aivan ihana ihminen. Nyt siitä on jo tovi ja asiat alkaa olla jo voiton puolella mutta Koville se otti. Poika alottaa ensi syksynä pienryhmässä missä 8lasta esikoulun ja siinä samassa jatkaa niin kauan kun on tarpeen. Nyt kun olen tästä asiasta puhunut osaaville ammattilaisille ilman heitä en olisi jaksanut. :heart:
