Valvotu leikkipuisto

Hei!
Eli sellaista kyselen, että oletko laittanut lapsesi valvottuun leikkipuistoon, eli puistotätitoimintaan? Minkälaisia kokemuksia siitä on? Onko lapsi viihtyyt?

Itse mietin oman lapsen laittamista, joka nyt on puolitoistavuotias. Onkohan hän liian pieni vielä sellaiseen.

Kiitos vastauksista!
 
Meidän silloin 1,5-vuotias aloitti puistotädin luona vuodenvaihteessa. Pienen alkutotuttelun jälkeen viihtyy todella hyvin. Leikkii kyllä enimmäkseen itsekseen (sosiaalisuudesta ei mielestäni tässä iässä voi vielä puhua) mutta aina menee mielellään puistoon ja jää pariksi tunniksi. Tuntui alussa aika pieneltä, etenkin kun on liikunnallisesti aika varovainen ja kömpelö jopa, mutta hyvin on silti mennyt.

Minusta on ihanaa kun tyttö tapaa muita lapsia, saa olla ulkona kaksi kokonaista tuntia aamupäivisin ja äidin ei tarvitse roikkua hiekkalaatikolla (olen nyt rv34 joten en oikein jaksaisikaan).

Rohkeasti kokeilemaan jos teillä mahdollisuus on!
 
Meidän lähileikkipuistossa on myös vastaavanlaista toimintaa, jota pari tätiä pyörittää. Kovin tuntuvat vain rupattelevan keskenään tai muiden mammojen kanssa, joten se tätien työ on lähinnä vain sitä, että NIMENOMAAN valvovat, etteivät lapset karkaa aidatulta alueelta tai tappele keskenään... ;) Eli lapsen täytyy olla mielestäni melko itsenäinen, jos sinne haluaa sen jättää.

Kerrankin näin kun eräs pieni poika jäi itkemään äitinsä perään. Jonkun aikaa puistotäti jaksoikin häntä sylitellä, mutta sitten jatkoi rupattelujaan toisten mammojen kanssa ja jätti pojan yksin itkemään. Vielä pitkän ajan päästäkin poika itkeskeli yksinään aitaan nojaten ja äitiään kaivaten... Sääliksi kävi pienoista... :(
 

Yhteistyössä