H
"huoh"
Vieras
Mulla on sellainen tilanne että mulla on n8 vuotta vanhempi sisko, kolmekymppinen. Hänen kanssaan kaikki on menneet ihan jees kun ollaan nuorempia oltu, mutta nyt kun molemmat on samassa elämäntilanteessa perheellisenä ja on enemmän kanssakäymistäkin niin emme vaan osaa toimia yhdessä. Minussakin on vikaa tiedän, mutta jos nyt aloitamme siskostani niin en siedä hänen arvostelemistaan, vähättelyään, itsekeskeisyyttään, alaspäin katsomista, äitimäisyyttä jne jne... Ymmärrän että olen pikkusisko, mutta minulla on kaksi muutakin isosiskoa eivätkä he ole tuollaisia, eikä tämä minun siskoni ole heille tuollainen vaikka on vanhin sisko. Minä siis muutaman riidan jälkeen katkaisin välit, koska se tuntui jokaisen riidan jälkeen niin hyvältä idealta ja sainkin vihdoin rauhan kun tiesin ettei tarvitse tuollaista enää kestää. Mutta pitäähän meidän nyt kuitenkin tämä asia käydä läpi ja en jaksaisi yhtään. Minulle tämäkin tilanne olisi ok mutta perheemme/sukumme kärsii ja silloin myös minä. Vanhempieni mielestä meidän pitäisi sopia mutta minulla menee juuri nyt hyvin tämän asian kanssa ja en vaan tajua miksi minun täytyy pitää elämässäni ihminen joka saa minut voiman pahoin. Tiedän myös että elämässä tulee tällaisia ihmisiä eteen ja paljon mutta jos niistä voi ongelmitta päästä eroon niin miksi hemmetissä niissä pitää roikkua?? Jos esim kyse on pomosta niin sitten vaihdetaan työpaikkaa jos pomo käy aivan liian hankalaksi, jos taas työpaikasta lähteminen ei tule kuuloonkaan niin sitten jäädään (juu todennäköisempi vaihtoehto) mutta tarkoitan siis sitä, että kaikissa tilanteissa ei ole sitä vaihtoehtoa että "pakenee" tällaista ihmistä mutten ymmärrä miksi niissä tilanteissa joissa niin voi tehdä, niin sitten ei saa tehdä?? Kamalasta puolisostakin käsketään eroamaan, jopa lasten takia, mutta tällaisessa pitää roikkua vaikkemme koskaan ole olleet mitään käsi kädessä leikkiviä siskoja?? Tottakai yritin tulla siskoni kanssa toimeen mutten enää jaksa. Ahdistaa kun kaikki patistavat minua siihen, toivottavasti myös siskoani koska en ole tästä yksin vastuussa..
Meillä tuli siis ihan ihmeellisistä asioista kinaa, useammankin kerran tässä parin vuoden sisällä ja hänen letkautuksensa välillä ovat myös siis harmittaneet. Olen hänelle myös kauniisti sanonut että tuo ei ole kivaa jne mutta hän ei pyytele anteeksi eikä muutu. No en sitten minäkään miksikään tossukaksi aio muuuttua, anteeksi nyt vaan maailma. Olen pyydellyt häneltä aiempia riitojamme anteeksi vaikka hänessäkin tottakai on vikaa mutta ilmeisesti hänen mielestään se on pääasia että toinen pyytää anteeksi.. Hän ei koskaan. Olen ihan aidosti pyytänyt anteeksi, jotenkin pikkusiskon velvollisuudestakin mutten enää jaksa. Jos nyt pyydän anteeksi tätä viimeisintä, kamalinta riitaamme, mielestäni se kertoo siitä, että hyväksyn hänen käytöksensä ja että minua saa kohdella näin. Ja se ei pidä paikkaansa. Minua ei tarvitse kohdella noin kun eivät muutkaan kohtele. Enkä riitele muidenkaan ihmisten kanssa noin joten me emme vaan sovi yhteen, miksi siis pakolla yrittää.. Kyse ei ollut mistään yhden riidan menemisestä yli, vaan niiden muidenkin, nyt vaan mulla tuli mitta täyteen. En jaksa tätä oikeasti että minua syyllistetään etten sovi siskoni kanssa! Vaikka kaikki vika olisikin minussa, niin eikö siskonikin ole parempi ilman minua, jos kerta vain riitelemme?? Jos olen niin vaikea ihminen ettei minun kanssa voi puhua niin miksi sitten tarvitsee? Enkö voi vain olla ilman yhteyttä siskooni ja hoitaa lasten synttärit sitten vaikka vaan lähettämällä postissa lahjan jne. Onko pakko mennä tekohymyn kanssa aina käymään ja kaiken lisäksi miettiä että mitähän toikin ajattelee, arvosteleekohan se mua nytkin mielessään. En vaan sitä jotenkin jaksa.....
Kyse ei myöskään ole siitä, ettenkö kestäisi pientä kritiikkiä. Mielestäni ei vaan ole siskojen tehtävä tulla kuin äitinä arvostelemaan ja kertomaan mitä minun pitäisi tehdä... Eikä kyse ole myöskään siitä mitä kamalaa hän sanoo, vaan MITEN hän sen sanoo.. Ja hän olettaa, olettaa, olettaa, olettaa, olettaa ja prkl olettaa.... En voi sietää sitä!!! Monta kertaa hän on vaan kysyny/sanonut jotain todella tökeröä koska on olettanut jonkin asian olevan jotenkin. Ja siis huonommin/väärin jne, jos ymmärrätte. Vain hän tietää ja osaa. Tunnistan kyllä hyväntahtoisen neuvomisen ja siskollisuuden. Tämä on vain ja ainoastaan omaa pönkittämistä ja pätemistä... Vaikka olen nuori niin (huolimatta tekstistäni
) olen ihan ikäiseni tasolla ellen kypsempikin, ihan vaan sen takia että lapset pakottaa kypymään. Hän pitää minua ihan kakarana ja välillä tekisi mieli huutaa siskolleni että kaikki ei ole samanlaisia lahopäitä kuin hän minun iässäni. Hän siis eli perus teinielämää minun iässäni ja se on kai outoa että minä elin sen varmaan samaan aikaan kuin hän, eli paljon nuorempana.. Ja hyvä niin, ei tarvitse nyt enää tehdä tyhmyyksiä.
Aiemmin en jaksanut koko vitun ihmistä, sitten en jaksanut sitä riitelyä, sitten sain rauhan kun sanoin että meidän on parempi varmaan olla ihan omassa rauhassamme ja nyt sitten päässä myllertää enemmän kuin koskaan. Voisin hänet joskus tänne kutsua puhumaan mutta pelkään että hän jyrää minut vanhemman siskon oikeuksillaan ja keksii lisää kamaluuksia. Tai vielä kamalampaa: esittää lipevää, katuvaa ja ihanaa siskoa ja sama paska jatkuisikin. En jaksa. Vanhemmilleni tämä on varmasti rankkaa mutten voi heidän takiaan hitto sopia! Eikä minulla ole mitään tarvetta saada siskoni takaisin elämääni, mikä hitto siinä sukulaisuudessa nyt niin ihanaa on, onhan minulla ympärilläni muitakin ihmisiä....?? Mitä ihmettä tässä nyt tekisi. Siitä kuitenkin vanhempani ovat samaa mieltä että vähän taukoa kannattaisi pitää mutta sitten kuitenkin pitäisi sopia..? Vaikea muutenkin yhtäkkiä sopia kun silloin kun välit jäähdytin, siskoni lähetti hirveän loukkaantuneen raivoviestin minulle. Hän myös syytti että riitelen yksin ja etten vaan kestä kritiikkiä. Kun sanoin että onhan minulla oikeus loukkaantua kun noin minulle puhut niin hän vaan jatkoi etten kestä kritiikkiä jne. Hän siis pysyy kannassaan että olen sellainen ja sellainen ihminen ja se on vaan fakta. Miten tuollaisen jälkeen voi palata normaaliin? Ja siis kaikki kenelle meidän viestit olen näyttänyt ovat sanoneet ettei kyllä heidän siskonsa noin heille ikinä ikinä puhuisi. Joten kyse ei ole mistään minun dramaattisuudestani, ainakaan pelkästään... On se rankkaa kun ei voi vaan kadota marsiin. Minulla ei ole todellakaan tapana paeta ongelmia, nimenomaan minä olen ensimmäisenä niitä ratkomassa mutta tämä on jotenkin liikaa, että oma sisko on niin tyly niin nyt luovutan.
Minä olen myös aiemmat riitamme sopinee ja perääntyneet, kun nyt kerran sanoin hänelle vastaan, ehkä rumastikin, niin homma levisi niin käsiin että tässä ollaan. Hän saa siis puhua minulle miten huvittaa mutta kun minä kerran sanon vastaan niin auta armias.. Kyse ei ole yhdesta viestistä vaan monista keskusteluista jossa minua päädytään arvostelemaan ja halveksumaan, ihan tavallisissakin asioissa. Siskoni lähetti esim kaupassa viestin että on ostamassa äidillemme 300 lahjaa että 50 per osallistuja ja yritin kysyä etteikö olisi järkevämpää ostaa se aiemmin suunnittelemamme peruspuhelin kun äitin puhelin on rikki(ja ikää 70v), niin hän raivostui koska tein asioista niin vaikeita ja laitan nyt viimeisillään raskaana olevan naisen kiertelemeään kauppoja ilman rahaa väsyneenä+viesti oli täynnä kirosanoja. No ihmettelin asiaa mutta pyysin anteeksi suurta typeryyttäni ja sanoin että voin itse käydä ostamassa sen puhelimen niin hän pääsee kotiin. Hän lähetti vain selvä ja kaupan nimen minne kannattaa mennä. Tein sen ihan mielelläni juu, mutta se että minua joka välissä haukutaan ja kohdellaan kuin paskaa niin laittaa vituttamaan että miksi ikinä häntä yritinkään auttaa, ja voin sanoa ettei hän tekisi ikinä noin minulle.. Vaikea teidän sanoa mitään, mutta olen myös puolueettomilta ihmisiltä kysellyt ja kyllä siskoni todella on omituinen ja jopa ilkeä, ja minä herkkä sekä omituinen. sorry oli pakko avautua..
Meillä tuli siis ihan ihmeellisistä asioista kinaa, useammankin kerran tässä parin vuoden sisällä ja hänen letkautuksensa välillä ovat myös siis harmittaneet. Olen hänelle myös kauniisti sanonut että tuo ei ole kivaa jne mutta hän ei pyytele anteeksi eikä muutu. No en sitten minäkään miksikään tossukaksi aio muuuttua, anteeksi nyt vaan maailma. Olen pyydellyt häneltä aiempia riitojamme anteeksi vaikka hänessäkin tottakai on vikaa mutta ilmeisesti hänen mielestään se on pääasia että toinen pyytää anteeksi.. Hän ei koskaan. Olen ihan aidosti pyytänyt anteeksi, jotenkin pikkusiskon velvollisuudestakin mutten enää jaksa. Jos nyt pyydän anteeksi tätä viimeisintä, kamalinta riitaamme, mielestäni se kertoo siitä, että hyväksyn hänen käytöksensä ja että minua saa kohdella näin. Ja se ei pidä paikkaansa. Minua ei tarvitse kohdella noin kun eivät muutkaan kohtele. Enkä riitele muidenkaan ihmisten kanssa noin joten me emme vaan sovi yhteen, miksi siis pakolla yrittää.. Kyse ei ollut mistään yhden riidan menemisestä yli, vaan niiden muidenkin, nyt vaan mulla tuli mitta täyteen. En jaksa tätä oikeasti että minua syyllistetään etten sovi siskoni kanssa! Vaikka kaikki vika olisikin minussa, niin eikö siskonikin ole parempi ilman minua, jos kerta vain riitelemme?? Jos olen niin vaikea ihminen ettei minun kanssa voi puhua niin miksi sitten tarvitsee? Enkö voi vain olla ilman yhteyttä siskooni ja hoitaa lasten synttärit sitten vaikka vaan lähettämällä postissa lahjan jne. Onko pakko mennä tekohymyn kanssa aina käymään ja kaiken lisäksi miettiä että mitähän toikin ajattelee, arvosteleekohan se mua nytkin mielessään. En vaan sitä jotenkin jaksa.....
Kyse ei myöskään ole siitä, ettenkö kestäisi pientä kritiikkiä. Mielestäni ei vaan ole siskojen tehtävä tulla kuin äitinä arvostelemaan ja kertomaan mitä minun pitäisi tehdä... Eikä kyse ole myöskään siitä mitä kamalaa hän sanoo, vaan MITEN hän sen sanoo.. Ja hän olettaa, olettaa, olettaa, olettaa, olettaa ja prkl olettaa.... En voi sietää sitä!!! Monta kertaa hän on vaan kysyny/sanonut jotain todella tökeröä koska on olettanut jonkin asian olevan jotenkin. Ja siis huonommin/väärin jne, jos ymmärrätte. Vain hän tietää ja osaa. Tunnistan kyllä hyväntahtoisen neuvomisen ja siskollisuuden. Tämä on vain ja ainoastaan omaa pönkittämistä ja pätemistä... Vaikka olen nuori niin (huolimatta tekstistäni
) olen ihan ikäiseni tasolla ellen kypsempikin, ihan vaan sen takia että lapset pakottaa kypymään. Hän pitää minua ihan kakarana ja välillä tekisi mieli huutaa siskolleni että kaikki ei ole samanlaisia lahopäitä kuin hän minun iässäni. Hän siis eli perus teinielämää minun iässäni ja se on kai outoa että minä elin sen varmaan samaan aikaan kuin hän, eli paljon nuorempana.. Ja hyvä niin, ei tarvitse nyt enää tehdä tyhmyyksiä.Aiemmin en jaksanut koko vitun ihmistä, sitten en jaksanut sitä riitelyä, sitten sain rauhan kun sanoin että meidän on parempi varmaan olla ihan omassa rauhassamme ja nyt sitten päässä myllertää enemmän kuin koskaan. Voisin hänet joskus tänne kutsua puhumaan mutta pelkään että hän jyrää minut vanhemman siskon oikeuksillaan ja keksii lisää kamaluuksia. Tai vielä kamalampaa: esittää lipevää, katuvaa ja ihanaa siskoa ja sama paska jatkuisikin. En jaksa. Vanhemmilleni tämä on varmasti rankkaa mutten voi heidän takiaan hitto sopia! Eikä minulla ole mitään tarvetta saada siskoni takaisin elämääni, mikä hitto siinä sukulaisuudessa nyt niin ihanaa on, onhan minulla ympärilläni muitakin ihmisiä....?? Mitä ihmettä tässä nyt tekisi. Siitä kuitenkin vanhempani ovat samaa mieltä että vähän taukoa kannattaisi pitää mutta sitten kuitenkin pitäisi sopia..? Vaikea muutenkin yhtäkkiä sopia kun silloin kun välit jäähdytin, siskoni lähetti hirveän loukkaantuneen raivoviestin minulle. Hän myös syytti että riitelen yksin ja etten vaan kestä kritiikkiä. Kun sanoin että onhan minulla oikeus loukkaantua kun noin minulle puhut niin hän vaan jatkoi etten kestä kritiikkiä jne. Hän siis pysyy kannassaan että olen sellainen ja sellainen ihminen ja se on vaan fakta. Miten tuollaisen jälkeen voi palata normaaliin? Ja siis kaikki kenelle meidän viestit olen näyttänyt ovat sanoneet ettei kyllä heidän siskonsa noin heille ikinä ikinä puhuisi. Joten kyse ei ole mistään minun dramaattisuudestani, ainakaan pelkästään... On se rankkaa kun ei voi vaan kadota marsiin. Minulla ei ole todellakaan tapana paeta ongelmia, nimenomaan minä olen ensimmäisenä niitä ratkomassa mutta tämä on jotenkin liikaa, että oma sisko on niin tyly niin nyt luovutan.
Minä olen myös aiemmat riitamme sopinee ja perääntyneet, kun nyt kerran sanoin hänelle vastaan, ehkä rumastikin, niin homma levisi niin käsiin että tässä ollaan. Hän saa siis puhua minulle miten huvittaa mutta kun minä kerran sanon vastaan niin auta armias.. Kyse ei ole yhdesta viestistä vaan monista keskusteluista jossa minua päädytään arvostelemaan ja halveksumaan, ihan tavallisissakin asioissa. Siskoni lähetti esim kaupassa viestin että on ostamassa äidillemme 300 lahjaa että 50 per osallistuja ja yritin kysyä etteikö olisi järkevämpää ostaa se aiemmin suunnittelemamme peruspuhelin kun äitin puhelin on rikki(ja ikää 70v), niin hän raivostui koska tein asioista niin vaikeita ja laitan nyt viimeisillään raskaana olevan naisen kiertelemeään kauppoja ilman rahaa väsyneenä+viesti oli täynnä kirosanoja. No ihmettelin asiaa mutta pyysin anteeksi suurta typeryyttäni ja sanoin että voin itse käydä ostamassa sen puhelimen niin hän pääsee kotiin. Hän lähetti vain selvä ja kaupan nimen minne kannattaa mennä. Tein sen ihan mielelläni juu, mutta se että minua joka välissä haukutaan ja kohdellaan kuin paskaa niin laittaa vituttamaan että miksi ikinä häntä yritinkään auttaa, ja voin sanoa ettei hän tekisi ikinä noin minulle.. Vaikea teidän sanoa mitään, mutta olen myös puolueettomilta ihmisiltä kysellyt ja kyllä siskoni todella on omituinen ja jopa ilkeä, ja minä herkkä sekä omituinen.
sorry oli pakko avautua..
