L
lillip
Vieras
Olen itse opiskelija ja freelancer, kesälomat eri perustein. Mieheni on rakennusalalla ja samassa firmassa nyt 1,7 vuotta. Ei ole pitänyt talvilomia eikä muutakaan lomaa, viime kesänä kahden viikon loma. Tehnyt koko kevään ylitöitä, viikottain vähintään 16h. (Yksi syy eroaikesiini oli, että raha on hänelle rakkain asia elämässä.) Minun käsittäkseni hänellä pitäisi nyt olla palkallisia lomapäiviä kertynyt ainakin neljän viikon edestä. Kysyin häneltä kesälomastaan ja hän vastasi että ei ole kuin kaksi viikkoa. Minun käsitykseni on, että hän valehteli minulle, koska hän ottaa lomansa ennemmin rahana kuin viettää aikaa kanssani. Jos näin on, niin peli on pelattu minun osaltani. Enempää en aikaani häneen hukkaa.
Tausta tilanteessamme on, että olin eroamassa hänestä, koska hän elää hyvin narsistisella otteella, en enää jaksanut. Päädyimme yrittämään uudelleen (vaikka hän ei tunnista ongelmaa).
Tausta tilanteessamme on, että olin eroamassa hänestä, koska hän elää hyvin narsistisella otteella, en enää jaksanut. Päädyimme yrittämään uudelleen (vaikka hän ei tunnista ongelmaa).