R
raivostunut
Vieras
... ja sen kertomisesta.
Parisuhteeni meni tuossa runsas kk sitten poikki koska mieheni oli kehitellyt itselleen kakkosromanssin ja vielä suhteemme päättymisen kunniaksi pieksi minut.
Hän oli silloin kertonut tälle toiselle naiselle minun olleen väkivaltainen häntä kohtaan. Pyysin miestä edes sen verran kunnioittamaan minua, että kertoisi asian oikean laidan tälle toiselle naiselle, koska meillä on mahdollisesti yhteisiä tuttuja jne tämän naisen kanssa, enkä halua kenenkään luulevan minun olevan väkivaltainen. Mies lupasi lähteä terapiaan hoitamaan asioita ja lupasi kertoa asiat oikein tälle toiselle naiselle. Hän myös oli itse sitä mieltä että jättää naiset hetkeksi kokonaan, jotta saa itsensä kuntoon. Puhuimme myös mahdollisuudesta palata takaisin yhteen sitten joskus, jos mikäli ja mahdollisesti...
Mies on kertonut hommanneensa apua itselleen, viestittelee välillä minulle ja kyselee kuulumisia jne. No, nyt sitten selvisi (ihan muuta kautta) että se toinen suhde jatkuu yhä.
Ja kysymys kuuluu; tiedän että olen katkera ja raivoissani, mutta mietin kuuluisiko minun ottaa yhteyttä tuohon toiseen naiseen ja kertoa pari totuutta? Koska onhan se itsestään selvää ettei kukaan nainen lähde kehittämään suhdetta mieheen, joka on pieksenyt eksänsä. Eli, se mies ei ole totuutta sittenkään kertonut ja juorut minusta voivat olla jo liikkeellä.