väkivallasta...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja raivostunut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
R

raivostunut

Vieras
... ja sen kertomisesta.

Parisuhteeni meni tuossa runsas kk sitten poikki koska mieheni oli kehitellyt itselleen kakkosromanssin ja vielä suhteemme päättymisen kunniaksi pieksi minut.

Hän oli silloin kertonut tälle toiselle naiselle minun olleen väkivaltainen häntä kohtaan. Pyysin miestä edes sen verran kunnioittamaan minua, että kertoisi asian oikean laidan tälle toiselle naiselle, koska meillä on mahdollisesti yhteisiä tuttuja jne tämän naisen kanssa, enkä halua kenenkään luulevan minun olevan väkivaltainen. Mies lupasi lähteä terapiaan hoitamaan asioita ja lupasi kertoa asiat oikein tälle toiselle naiselle. Hän myös oli itse sitä mieltä että jättää naiset hetkeksi kokonaan, jotta saa itsensä kuntoon. Puhuimme myös mahdollisuudesta palata takaisin yhteen sitten joskus, jos mikäli ja mahdollisesti...

Mies on kertonut hommanneensa apua itselleen, viestittelee välillä minulle ja kyselee kuulumisia jne. No, nyt sitten selvisi (ihan muuta kautta) että se toinen suhde jatkuu yhä.

Ja kysymys kuuluu; tiedän että olen katkera ja raivoissani, mutta mietin kuuluisiko minun ottaa yhteyttä tuohon toiseen naiseen ja kertoa pari totuutta? Koska onhan se itsestään selvää ettei kukaan nainen lähde kehittämään suhdetta mieheen, joka on pieksenyt eksänsä. Eli, se mies ei ole totuutta sittenkään kertonut ja juorut minusta voivat olla jo liikkeellä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mies:
Kannattaa olla varovainen, kun on väkivaltaisen ihmisen kanssa tekemisissä, saisit syyt niskoillesi. Viesti voisi mennä tuttavan tuttavan kautta, jos menisi.

En siltikään ajatellut haluta kertoa tutun tutuille että mieheni pieksi minut... Joten en voi mennä mistään kulman ja kaarteen kautta. Suora reitti on ainoa mahdollisuus...

Perheemme kyllä tietävät totuuden eli miehen on aika turha yrittää viedä tätä uutta naista perheensä eteen näytille...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kardin:
Eipä tuosta kertomisesta taida olla kenellekään varsinaista hyötyä.

Paitsi sille uudelle naiselle siinä mielessä, että jos mies ei sinne terapiaan mennyt, eivät hänen ongelmansa voi parantua... Mitä jos jää minun omatunnolleni se, että tämä uusi nainen päätyy mahdollisesti pahemman väkivallan uhriksi... Kun olisin voinut varoittaa etukäteen...
 
Puhuimme myös mahdollisuudesta palata takaisin yhteen sitten joskus, jos mikäli ja mahdollisesti... ap-

- Minua jäi lause vaivaamaan että onko kertomisen taustalla kuitenkin pieni piru siinä että mies ei tarkoittanutkaan tulevansa enää takaisin ja sinä jäit vähän sille odotukselle ?
Itse tunnen kaverina kuvailemasi tyypin. Ja tiedän, kun toinen ärsyttää niin riitaa tulee,mutta jos taas uusi ei riitaa aiheuta ei pinna kiristy liikaa.
Eli mitä hyötyä kertomallasi on. Uusi voi uskoa tai laittaa sen täysin katkeruutesi tiliin.


 
Alkuperäinen kirjoittaja joopa joo:
Puhuimme myös mahdollisuudesta palata takaisin yhteen sitten joskus, jos mikäli ja mahdollisesti... ap-

- Minua jäi lause vaivaamaan että onko kertomisen taustalla kuitenkin pieni piru siinä että mies ei tarkoittanutkaan tulevansa enää takaisin ja sinä jäit vähän sille odotukselle ?
Itse tunnen kaverina kuvailemasi tyypin. Ja tiedän, kun toinen ärsyttää niin riitaa tulee,mutta jos taas uusi ei riitaa aiheuta ei pinna kiristy liikaa.
Eli mitä hyötyä kertomallasi on. Uusi voi uskoa tai laittaa sen täysin katkeruutesi tiliin.

Eli siis sinulla on kaverina tyyppi, joka silloin tällöin mäiskii naistaan turpiin, mikäli tämä ei riidan yhteydessä osaa pitää suutaan kiinni? Ja sinusta tämä on ihan ok ja normaalia toimintaa?!?

Ja myönsin kyllä heti ensimmäisessä viestissäni olevani katkera ja vihainen... Eli siksi samalla myös kysyin sitä, että kuinka korrektia on siinä mielentilassa lähteä kertomaan uudelle naiselle totuuksia...?

Toisaalta, jos joku olisi minulle heti alussa kertonut miehen olevan väkivaltainen, olisin ehkä osannut lukea niitä merkkejä tarkemmin, vaikken olisikaan uskonut heti tarinan alkulähdettä.

Eli yhdeltä kannalta ajattelen asiaa jätettynä ja katkerana naisena, mutta toiselta kantilta katsottuna mietin miten sen naisen käy, mikäli en varoita.
 
Soita ja kysy, onko mies oikaissut tarinansa sinusta. Koska mies lupasi tehdä sen, on sinulla lupa varmistaa perättömän lausuman korjaaminen. Sitten kuulet itse, mikä tilanne on ja voit luontevasti mainita, että mies lupasi hakea apua itselleen ongelmakäyttäytymisen vuoksi ja että sinä haluat vain sen, ettei sinusta levitetä perättömiä juoruja.

Vähänkin älykäs käsittää jo tuosta, mitä pitää varoa.
 
väkivallasta…
... ja sen kertomisesta nousee aina häpeää, jota niin tekijä kuin uhrinkin salaa, peittelee ja valehtelee. Ihmiset ymmärtävät, että juttu ei ole yksinkertainen, mutta yleensä kuitenkin saatetaan asettua jomman kumman puolelle, yleensä sen, joka on läheisempi ja jota HALUTAAN uskoa.

Toisaalta, kun suhteessa astutaan väkivallan rajan yli, on parasta todeta, että nyt riittää ja erota. Suhteen uudelleen lämmittely ei yleensä johda mihinkään parempaan. Tavallisesti väkivalta vain lisääntyy ja raaistuu. Voi olla henki kyseessä siinä vaiheessa, kun lähipiiri ja tuttavan tutut käsittävät, mistä oikeasti on kyse.

Kaikesta häpeästä huolimatta väkivallasta ja sen jäljistä olisi uskallettava puhua heti, kun se on tapahtunut. Et voi uhrina enää ajan päästä näyttää tai osoittaa, mistä pieksämisen jäljet ovat tulleet, kun mustelmat, kolhut ja ruhjeet ovat parantuneet (jos ovat). Jutun nostaminen esiin myöhemmin tuskin auttaa mitään. Voisit ehkäpä "neutraalisti" kertoa, että suhteenne valitettavasti päättyi väkivaltaan. Jos siitä joku haluaa tietää enenmään, niin sitten kerrot.

Kannattaa nyt vain toivoa parasta uusissa suhteissa niin itselle kuin toisille.

 
joo joo vastaa ap:lle
tarkoitin sitä että aina riita tilanteessa myös se toinen osapuoli joko lisää riidan jatkuvuutta tai nk. tappaa sen. Tiedän monta naista jotka ovat suustaan niin pahoja että täytyy vain miettiä miten ovat selvinneetkin vähäisin mustelmin. Itse olen joutunut välikäteen niin monen monta kertaa että tiedän tilanteen kun kummassakin ihan oikeesti on vikaa. Ainut mikä siinä auttaa on silloin vain toivoa ett eivät koskaan enää yhteen mene.
Ei en kannata kaverin mäiskimistä mutta ymmärrän olosuhteet- .Väkivalta henkinen vittuilukaan ei ole mielestäni oikein ja tähän jos mihin me naiset turvaamme.
 
Minä olen ollut tuon uuden naisen asemassa, tosin ex-vaimo kertoi minulle miehen olevan patologinen valehtelija ja henkisesti sairas. En uskonut ex-vaimoa KOSKA ko. nainen ruinusi miestä takaisin, joten siinä meni pohja hänen tarinoiltaan. Muuten olisin varmaan uskonutkin. Kiertoteitä kuitenkin kuulin, että mies olisi joskus vuonna nappi ja kivi pieksänyt muinaisia seuralaisiaan. Ajattelin, että juoruja aina riittää... viisas minä! Kyllä sain katua, etten ottanut jalkoja alleni. Jälkikäteen olen sitten huomannut, miten sinisilmäinen olin.

Niinhän siinä kävi, että minua sitten mies pieksi ja käytti taloudellisesti hyväksi pari vuotta, ihme että olen hengissä. Onneksi ihan itse tajusin erota, mutta olen sittemmin kuullut, että mies on uskotellut kaikille tutuilleen jättäneensä itse minut, kun olin niin hullu! =D

Nykyään hänelläkin on kuulemma uusi nainen kuvioissa, jolta lypsää rahaa ja TIEDÄN, että pieksääkin ellei nainen ole tarpeeksi kuuliainen ja siedä päivien katoamisia kyselemättä yms. En ole ajatellut varoittaa, sillä sellainen hullu (mies) kyllä selittää asiat itselleen parhain päin, varsinkin kun en enää asu samassa kaupungissa. Eli kertomiseni todennäköisesti valuisi kuin vesi hanhen selästä. Mieshän vain selittäisi, että että olen joutunut vankilaan tai muuta vastaavaa, kun olen niin hullu. Ja nainen uskoisi...

Kyllä tuon sortin hullut pyörittävät sitä naispiiriään, kerrot tai et. Mielestäni voit toki kertoa, nyksä ottaa onkeensa tai sitten ei. Asia olisi kuitenkin sinun omaltatunnoltasi pois jos mies vaikka tulevaisuudessa tappaa tuon naisen.

Toisaalta minä olen ehkä epäsopiva ihminen kommentoimaan, jos kohdallasi on ollut kyse "vain" yhdestä pieksämisestä, minun exälläni kun homma oli jatkuvaa ja aivan täysin törkeää ja henki oli muutamia kertoja lähteä ihan oikeasti... Ja lisään vielä, ettei exääni tarvinnut lainkaan "ärsyttää", riitti etten vaikka lähtenyt tiistaiyönä hakemaan häntä juoppokavereineen kaljabaarista klo 4 vaikka oli aamulla töihinlähtö... Tai että ylipäätään hommasin itselleni työpaikan.

Ole onnellinen, että olet päässyt eroon siitä miehestä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja raivostunut:
Koska onhan se itsestään selvää ettei kukaan nainen lähde kehittämään suhdetta mieheen, joka on pieksenyt eksänsä. Eli, se mies ei ole totuutta sittenkään kertonut ja juorut minusta voivat olla jo liikkeellä.

No ei se ole mitenkään itsestään selvää. Ensinäkin on tuo jo mainittu uskottavuusongelma, ja sitten vielä se, että valitettavasti joillain siskoilla oikeasti viiraa päässä sillä tavalla että kuvittelevat ja haluavat uskoa olevansa jotain niin erikoista ettei míes heidän kanssaan syyllistyisi koskaan yhtään mihinkään vaikka olisivat mitä mörköjä muille olleet. Joten vaikka aivan omin silmin jopa näkisivät hirviön, niin haluavat todistaa pystyvänsä muuttamaan sen muuksi. Näin näille hulluille aina löytyy ottajia...

 
Yritä unohtaa koko mies ja rakenna uusi elämä itsellesi. Älä tuhlaa enää aikaa hänen nykyisiin tai tuleviin suhteisiinsa, vaan elä itsellesi. Kiitä myös itseäsi, että pääsit hänestä eroon ennen kuin hän teki pysyvää vahinkoa sinulle
 
Terve,

minun mielestäni väkivaltaa voi olla kahta erilaista sorttia,
1. täysin kumppanista RIIPPUMATONTA
2. kumppanista riippuvaa

Tarkoitan tällä sitä, että jotkut ihmiset ovat väkivaltaisia luonteeltaan, ja tämä väkivaltaisuus ilmenee myös muissa suhteissa kuin parisuhteessa. Toiset ihmiset ovat taas pelkästään parisuhteessa väkivaltaisia, jolloin mielestäni molemmilla osapuolilla on vastuu tilanteen "räjähtämisestä".

Jokainen ihminen saattaa tarpeeksi ärsytettynä käyttäytyä väkivaltaisesti, sekä naiset että miehet. Siksi en tuomitsisi heti ketään kerran väkivaltaisuuden perusteella. Mutta silti on tärkeä miettiä, kannattaako elää suhteessa, joka sisältää väkivaltaisia episodeja. Jos huomaa itsestään, että ärsyyntyy sokeaan raivoon asti kumppanin huomautuksista ja syytöksistä, on aika miettiä uusia ratkaisuja.

Alkuperäiselle: En kertoisi uudelle kumppanille mitään, koska heidän suhteensa on uusi suhde, eikä välttämättä sisällä niitä jännitteitä ja ongelmia, joita sinun suhteessa miehen kanssa esiintyi. Miehelläsikin on oikeus hyvään suhteeseen. Ja tämä uusi nainen on itse vastuussa elämästään ja suhteistaan.

 

Yhteistyössä