Olen pääasiassa vakavan masennuksen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä. On minulla muitakin fyysisiä oireita, mutta pääsyy on masennus.
Kymmenisen vuotta sitten kaikki alkoi ja alamäki oli pitkä, syvä sekä rankka. Välillä kuljeskelin psykoosin partaalla ja olin hyvin lähellä itsemurhaa (pistoolin piippu jo suussa).
Jossain vaiheessa ne voimat, henkiset ja fyysiset olivat niin loppu, että vain tujotin pimeyteen näkemättä oikeastaan edes sitä pimeyttä.
Usko minut pelasti kuolemalta, sillä kun mitään ei enää ollut jäljellä, käännyin elinikäisen ateismin (raamattua tuli tutkittua jos silloin, osatakseni kumota uskovaisten väitteet uskosta) jälkeen Jumalan puoleen.
Ei tämä tie tietenkään kaikille sovi, mutta aloitin aikamoisen itseanalyysimatkan, sekoittaen hommaan psykiatriaa, Jeesuksen opetuksia ja yleensäkin Raamatun kertomuksia.
Kieltäydyin syömästä mielialalääkkeitä, vaikka jokainen psykiatri niitä minulle yritti tuputtaa ja aloin poistamaan elämästäni asioita jotka olivat johtaneet masennukseni puhkeamiseen.
Lähinä ihmissuhteisiin liittyviä, myös siinä mielessä, että vasta uskoontulon jälkeen aloin ymmärtää oman arvoni, enkä enää roikkunut ihmisissä jotka eivät minua arvostaneet, sillä en antanut enää kenenkään "hyppiä silmilleni", eikä minulla sen jälkeen ollut enää tarvetta kostaa väärinkohteluani jollakin toisella tavalla ihmisille.
Aloin ymmärtää olevani yhtä arvoton ja arvoton kaikkien muiden ihmisten kanssa ja tajusin, että voin olla oma itseni, eikä minun tarvitse enää anella rakkautta, eli toimia väärin iitseäni kohtaan ollakseni hyväksytty ihminen.
Aika sekavaa tekstiä ehkä, mutta aloin ymmärtämään myös kuinka lapsuuden hylkäämiskokemukset olivat tehneet minusta läheisriippuvan ja aikaa myöten paranin myös tästä vaivastani.
Nyt kymmenisen vuotta myöhemmin olen edelleen uskossa, joskin palavin uskoni on laimentunut ja jäljelle on jäänyt varmuus siitä, että Jumala rakastaa minua ja se riittää minulle loppuelämäni ajaksi ja jos uudelleen meinaan vajota Mariaanien hautaani, tiedän kehen turvaudun hädän hetkellä
Löysin kaiken kokemani jälkeen rakkauden, ensimmäisen kerran elämässäni tunsin rakastavani toista ihmistä ehdoitta ja tunnen edelleen että vaimoni kokee samoin.
Me elämme yhdessä elämämme loppuun saakka, uskoen rakkauden parantavaan voimaan ja siihen, ettemme koskaan ole yksin.
Jumala on rakkaus
