Väit anoppiin "asialliset" mutta etäiset. Nyt esikoinen syntymässä, mietin miten lapsi kokee aikanaan tilanteen

[sinttusipuli]

En oikein pidä anopista ja tunne on takuulla molemminpuoleinen. Ihan asiallisissa väleissä ollaan, mutta minulla ainakin aina hänen seurassaan vaivautunut olo vaikka miehen kanssa seurustelua takana 10 vuotta ja ollaan tänä aikana ehditty näkemään monta kertaa. Samassa kaupungissa asutaan ja nähdään nykyään ehkä noin 3-4 kk välein eli ei kuitenkaan kovin usein, lisäksi vaihdetaan tekstiviestillä synttärionnittelut ja joskus saatetaan soitella jos on esim. johonkin juhliin liittyvää sovittavaa. Mutta ikinä ei soitella muutenvaan. Varmaan 2-3 ensimmäsitä vuotta kun kävin anopilla sain kuulla jatkuvaa arvostelua: Puhuin tai söin joko liikaa tai liian vähän, pukeutumiseni oli väärä, usein sain kuulla olevani hienosteleva nirppanokka koska minulla on muutamia pahoja ruoka allergioita jne. eli sain kuulla jatkuvaa arvostelua ja usein lähdimmekin pois kylästä kun en enää kestänyt ja minua hävetti kun kaiken ilkeän arvostelun seurauksena en vain voinut itkulle mitään. Näiden ensimmäisten vuosien jälkeen kieltäydyin menemästä anopille useinmiten jollain tekosyyllä. Nykyään olen saanut itsevarmuutta enemmän ja uskallan sanoa enemmän vastaan ja puolustautua, mutta tuolloin kaksikymppisenä olin aika arka sanomaan takaisin jos vierasihminen haukkui minua. Mieheni taas on tottunut äitinsä tapaan arvostella ja haukkua kaikkia suoraan eli hän ei nähnyt tai nää äitinsä käytöksessä mitään outoa vaikka onkin itse täysin erilainen.

Nyt kuitenkin meille on syntymässä lapsi joka on anopin ensimmäinen lapsenlapsi ja minua mietityttää jo etukäteen osaanko olla niin, ettei lapsi aisti etten pidä anopista. En tiedä minkä verran anoppi on ylipäätään kiinnostunut lapsesta. Laittoi onnitteluviestin minulle kun mieheni kertoi raskaudesta niin etten minä ollut paikalla. Se onkin ainut "positiivinen" asia mitä on kommentoinut tai kysynyt minulta lapseen tai raskauteen liittyen. Olemme nähneet kaksi kertaa raskauteni aikana ja ainoat kommentit ovat kummallakin kerralla olleet "jestas kuinka olet antanut itsesi lihota noin paljon". Itse en ole kauhuissani painon noususta koska BMI oli ennen raskautta 22 ja painoa tullut nyt 12 kg lisää (mistä suurinosa tullut turvotuksena nyt loppuajasta) ja laskettuaika on viikonpäästä. Esim. oma äitini kyselee jatkuvasti raskaudesta yms. ja pyysi ilmoittelemaan rakenneultran jälkeen onko kaikki hyvin jne. No ajattelin, että varmaan anopistakin olisi mukava kuulla, että ultrassa kaikki kunnossa ja laitoin viestin hänelle ultrakuulumisista. Vastausta ei ikinä tullut. Mieheni isän (ovat siis eronneet) sekä siskon kanssa olen mielelläni tekemisissä ja heitä nähdään useammin eli ainakin muiden miehen "lähisukulaisen" kanssa tullaan jatkossakin olemaan tekemisissä paljon.

Itselläni on hyvät ja lämpimät välit kumpaankin mummooni ja olin lapsuudessa paljon heillä hoidossa ja kävimme paljon yhdessä erilaisilla retkillä jne. Joten olisi mukava jos lapsellanikin olisi sama mahdollisuus. Pelottaa vain kuinka oma suhtaumiseni (vaikka en sitä suoraan näyttäisikään) vaikuttaa lapsen suhtautumiseen. Jo nyt minulla on olo etten lasta mielellään hänelle hoitoon antaisi. Yksi ehkä typeräkin syy on se, että anoppi polttaa paljon tupakkaa (2-3 tupakkaa tunnissa), osittain parvekkeella ja osittain keittiössä eli koko pieni asunto haisee aina tupakalle. Tämäkin ärsyttää ja tekee vierailuista epämiellyttäviä koska miehni tai minä emme tupakoi ja asunnossa on aina kylmä talvisin kun parvekkeen ovi on jatkuvasti auki mikä ei kylläkään riitä tuulettamaan tupakan hajua pois. Toiseksi ainakin sukujuhlissa kaikki pienet lapset pelkäävät anoppia jos tämä menee heille juttelemaan koska puhe tyyli ja lähestyminen on jotenkin kovan ja agressiivisen oloista vaikka ei mitään ilkeää sanoisikaan. Vaikka kai lapsi tähän tyyliin tottuu kun on pienestä asti hänen kanssaan paljon tekemisissä.

Olen siis koittanut parantaa välejä anoppiin jo usean vuoden ajan kun kumminkin joudmme olemaan tekemisissä, mutta turhaan. En jotenkin osaa olla ilman ennakkoasennetta hänen seurassaan ja koska kaikki ystävälliset eleet menevät hukkaan on se jotenkin turhauttavaa. Yleensä tulen hyvin ihmistenkanssa toimeen eli tuskin vika on kokonaan minussakaan. Itseasiassa en edes keksi ketään muuta jonka seurassa olo olisi yhtä vaivautunut ja jonka kanssa olisi niin vaikeaa keksiä puhuttavaa kun kääntää kaiken aina negatiiviseksi.

Kokemuksia siis kaipaisin. Muuttuvatkohan välit lapsen synnyttyä tai kiinnostuukohan anoppi edes lapsesta? Hyviä ehdotuksia myös otetaan vastaan miten saisin omaa suhtautumistani muutettua?

 

["vieras"]

Lapsi yleensä kyllä on sellainen ihana pakkaus, että eiköhän anoppi ole sulaa vahaa vauvan nähdessään.

 

["vieras"]

No meidän välit muuttui etäämmäksi lapsen syntymän jälkeen. Asiallisia ollaan edelleen. Tai en tiedä kokeeko anoppi näin, mutta itse esim. en yleensä mene miehen vanhemmille vaan mies menee sinne kaksin lapsen kanssa.

En vaan jaksa sitä häsäämistä ja neuvomista lapseemme liittyen. Anoppi on tarkka kaikesta, itse oon paljon rennompi... enkä tykkää kun neuvotaan.

 

["vieras"]

niin ja siis unohtui sanoa, että lapsen ja mumminsa välit on kaikesta huolimatta ihan normaalit.

 

["vieras"]

No eikö riitä, jos käyttäydyt neutraalisti anoppisi seurassa. Kertomasi perusteella vaikuttaa, että ei ole ihmekään, jos on ennakkoasennetta. Ihmiset vaan on niin erilaisia käytökseltään, eikä ketään voi oikein muuttaakaan. Tuossa tilanteessa olisi tarpeeksi, jos saa jotenkin korrektit välit säilytettyä, paitsi jos mummo äityy oikein ilkeäksi, niin en oikein tiedä, miksi sitäkään pitäisi lopuutomiin sietää? Kannattaisiko jo etäännyttää välit siinä tapauksessa?

 

[2good2be4gotten]

Ei sitä etukäteen voi ennustaa, mistä sitä tietää vaikka anoppi menisi ihan sekaisin onnesta vauvan synnyttyä ja hänestä tulee maailman paras mummo.
Kaksi esimerkkiä: Siskollani on anoppi helvetistä. Oikeasti. Mutta silti anoppi on ollut koko ajan osa lastenlastensa elämää, hoitanut jne. Vaikka välit miniään huonot.
Mun anoppi oli maailman ihanin, toivoi lapsenlapsia enemmän kuin mitään. No nyt meillä on 2v6kk ja 1v2kk lapset eikä anoppia ole vuoteen näkynyt. Ristiäisissä viimeeksi, ei ole tullut kummankaan synttäreille, ei jouluna. Ja kutsuttu on miljoona kertaa, puhelimitse ja postitse kutsuilla. Asuu 30km päässä, käy välillä tuossa naapurissa eikä väleissä ole tapahtunut mitään.

Eli ei sitä kannata etukäteen murehtia. Olet vaan itse asiallinen ja vaadit samaa anopilta. Neutraalit välit varmasti pystyy anoppiin pitämään. Omien välien ei saa vaikuttaa isovanhempien ja lastenlasten väleihin, jollei sukulaisista oikeasti ole haittaa. Monille isovanhemmille ne lapsenlapset ovat kuitenkin niin tärkeitä vaikkei hyviä välejä lastenlasten vanhempiin olisikaan.

 

[sinttusipuli]

Ihana kuulla muutama positiivinen kommentti! Jospa anoppi osaisi suhtautua jotenkin lämpimämmin lapsenlapseensa.

Mielestäni välimme ovat jo aika etäiset ja lähinnä nuo siellä käymiset ovat kohteliaisuuskäyntejä kun anoppi kuitenkin valittaa miehelleni miksi emme käy siellä kylässä. Olen ajatellut, että helpommalla pääsen kun sillointällöin käyn siellä. Mieheni käy siellä joskus yksin ja soittelevat sillointällöin mutta eivät kovin usein. Meillä anoppi on tainnut käydä ehkä 4 kertaa yhdeksän vuoden aikana jonka olen mieheni kanssa yhdessä asunut. Meille kun on niin hankala tulla vaikka yhtä hankala se on meidän sinne mennä. Minulle kyllä sopii ettei hän täällä käy koska silloin vasta joudunkin kuulemaan arvostelua siitä kuinka kamalaa meillä kaikki on. Itse tykkään sisustaa ja minulle on tärkeää, että koti on viihtyisä enkä muutenkaan jaksa ottaa henkilöhohtaisesti hänen kommenttejaan mutta alkaa aina huvittamaan hänen kommenttinsa: Verhoissa on väärä sävy, kyllä muovimatto on paljon käytännöllisempi lattiana kun laminaatti, miksi olette laittaneet tuollaisen taulun seinälle, miten oletkin ostanut noin rumat lamput jne. ja tuntuu, että tätä jatkuu niin kauan, että ehtii arvostella kaiken mahdollisen ja saman litanian olen tainnut kuulla joka kerta kun on täällä käynyt. Meillä olen passittanut hänet aina terasille tupakalle joten ei onneksi jaksa kovin kauaa viipyä kun pitää mennä aina ulos tupakalle

 

["Tipsu"]

Anoppisi kuulostaa katkeralta ja persoonallisuushäiriöiseltä. Olet todella paljon tullut vastaan, enempää et voi tehdä eikä tarvitse. Yhteistä meillä on se, että sekä sinä että minä haluamme, että lapsella olisi hyvä suhde isovanhempiin vaikka itse ajattelisi mitä hyvänsä anopista.

Oma anoppini on kullannuppu tuohon verrattuna, mutta kyllä hänkin ottaa minua päähän. Esikoinen syntymässä näinä päivinä ja eka lapsenlapsi hänkin molemmille isovanhemmille. Meilläkin etäiset välit. Appiukon kanssa olen ottanut kerran pahasti yhteenkin, siitä tuli vuoden etäisyys. Olen jo kolmevitonen ja pidän puoleni. Meillä ongelmia aiheuttaa erilainen koulutus- ja jos jos sanoa- sivistystaso. Itse olen (ja oma perhe) akateeminen, anoppi kouluja käymätön, eikä arvosta koulutusta, tästä on miehelle aiheutunut haittaakin, koska hänellä ollut kova motivaatio opiskella. Mitään tukea ei kotoa ole saanut.

 

[Sinttusipuli]

Tipsu: tuota en ole ajatellutkaan voisiko tuo jatkuva kiukuttelu johtua ihan vain elämäntapa eroista. Tuttavapiiriini kuuluu paljon erilaisia ihmisiä enkä kyllä arvota ihmisiä koulutuksen yms. perusteella vaan mielestäni käytös yms. vaikuttavat eniten. Äitini ja anoppi ovat koulutukseltaan ja työpaikoiltaan hyvin samanlaisia. mutta asenne elämään ja tärkeänä pitämät asiat ovat heillä hyvin erilaisia. Äitini näkee paljon ystäviä, käy harrastuksissa, tapahtumissa ja matkustee. Joskus ystävällisyyen puuskassa olen pyytänyt anoppiakin mukaan esim. teatteriin ja sen jälkeen syömään meidän kanssa, tosin turhaan. Anoppi viettää illat yksinään kotona, käy pelaamassa kolikkopelejä lähikaupassa ja viikonloput kuluvat viereisessä kuppilassa.

Me emme ole mieheni kanssa kumpikaan käyneet kuin ammattikorkeakoulut, mutta kuitenkin työllistyneet hyvin mieluisiin ammatteihin. Minulle on tärkeää, että on omakoti (josta kyllä vielä velkaa) kun taas anoppi viihtyy kaupungin vuokrakerrostalossa jossa aina seinät sotkettuina, oksennuksia rappukäytävässä jne. minä taas olen tottunut matkustelemaan pienestä asti ja teemme mieheni kanssa nykyisinkin ainakin kaksi ulkomaan matkaa vuodessa kun taas anopille on harvinaista/ vaati suurta suunnittelua ja hermoilua kun menimme kerran viereiseen kaupunkiin junalla kylään hänen siskolleen.

 

["paha"miniä]

Minun ja anoppini välit lämpenivät ainakin joksikin aikaa, kun esikoisemme syntyi, mutta nykypäivänä välit ovat viilenneet, mutta se johtuu muista syistä. Myös minun anoppini on sellainen joka ei asiallisesti pysty asioita sopimaan.
Mutta kyllä suhde lapsenlapseen voi olla hyvä ja lämmin vaikka sinä ja anoppisi ette ole ylimpiä ystäviä. Oma tyttöni kyllä pitää mummostaan ja muistaa hänet mukavana vaikka varsinkin viime aikoina on ollut jännitettä välillämme. Jos anoppisi tosissaan haluaisi nähädä niin kyllä hän siihen näkisi vaivaa. Minun anoppi on aina ollut sellainen että sinne pitäisi aina mennä, sentään on joskus ovella piipahtanut ja tytön synttäreillä, mutta ei muuten. Ja kun on pyydetty käymään niin vastaus on ollut: "Joo tottakai!", mutta eipä ole näkynyt.

Anopille kyllä lapsenlapset ovat tärkeitä ja rakkaita.