Tervehdys kaikille, tulihan sitä tunnukset hankittua tännekin vaikka en olisi uskonut kaipaavani vertaistukea..
Mutta pitemmittä puheitta asiaan:
Olemme kolkyt ja risat pariskunta, perheeseen kuuluu lisäksi kaksi lasta vaimon entisestä liitosta. Pitkäaikainen haaveemme on vihdoin toteutunut: Vaimo on raskaana! Yhteinen lapsi on kovasti toivottu, yritystä on takana yli 2 vuotta joka ei ole ollut aivan helppoa aikaa, mutta toinen toistamme tukien olemme selvinneet ehjinä tähän pisteeseen.
Nyt, kun raskausviikkojen määrä on toisella kymmenellä, huomaan elämän muuttuneen kovasti. Onnellisia päiviä meillä ei enää ole, koko ajan samaa paskaa, kiukuttelua, itkua ja huutamista päivästä toiseen. Onnellinen päivä on sellainen kun olen mahdollisimman vähän kotona. Tuntuu kuin vaimoni olisi muuttunut aivan toiseksi ihmiseksi, jonka suurinta huvia on kiukutella, ärsyttää ja haastaa riitaa.
Mainittakoon, että "normaalitilanteessa" riidat toki kuuluvat silloinkin elämään, vahvoja ja räiskyviä persoonia kun olemme. Olemme kuitenkin järkeviä aikuisia ja rakastamme toisiamme, joten riidat loppuvat yhtä nopeasti kuin ovat alkaneetkin.
Nyt tuntuu ettei mikään enää auta. Tiedän raskaushormoneista, ja tiedän että ne vaikuttavat moniin naisiin varsin vahvasti. Meininki tuntuu kuitenkin koko ajan olevan sellainen, että ärsytetään toista niin kauan että älyää lähteä. Olen yrittänyt olla pitkämielinen, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Yritän parhaani mukaan olla provosoitumatta vaikka kuinka yritetään, mutta ihminen vain olen minäkin. Rouva itse asiassa tuntuu saavan vain lisää vettä myllyynsä, kun huomaa minun välttelevän konfliktia.
Kaiken huipuksi meillä on kotona aika iso remontti meneillään, joka ei tietenkään helpota asiaa, varsinkin kun tuli vähän yllättäen eteen. Tästä työmaasta olen vetovastuussa, luonnollisesti, kun liippaa aika läheltä omaa ammattiani. Taloudellinen vastuu hommasta on myöskin minulla, hoidan rahoituksen, hankin tarvikkeet, tekijät yms. Yritän itse tehdä mahdollisimman paljon, kun raha ei ainakaan tässä taloudessa puussa kasva. Palkaksi tästä tulee vain vittuilua(kiitoksia en tarvitse), ja kauheita riitoja jos esimerkiksi en ole kysynyt vaimon mielipidettä jossain pikkuasiassa. Kun mielipidettä kysyn, ei vastausta meinaa saada, tai sitten tulee itku, kun on muutenkin niin raskasta ja sitten vielä tällaisilla asioilla vaivataan. Alan olemaan aika voimaton tekemään enää fyysisesti tai henkisesti mitään, jokainen aiheeton kiukunpuuska vie nykyään kaiken motivaation loppupäiväksi. Töissä on hyvä olla, kunhan pääsen lähtemään töihin ennen vaimon heräämistä.
Mistä apua? Neuvolaan olen ajatellut ottaa yhteyttä josko sieltä jotain mielentervayspalveluja olisi saatavilla, tosin helvetti repeää kun tämän ääneen sanon. Mitä mieltä olette, varsinkin jos olette kärsineet samasta ongelmasta, miten toimisitte sijassani? Tuntuu että joo-joo-miestä olen leikkinyt ihan tarpeeksi (en ole oikeasti sellainen), mutta tuntuu tosi pahalta laittaa raskaana olevalle kullalle kova kovaa vastaankaan.
Mutta pitemmittä puheitta asiaan:
Olemme kolkyt ja risat pariskunta, perheeseen kuuluu lisäksi kaksi lasta vaimon entisestä liitosta. Pitkäaikainen haaveemme on vihdoin toteutunut: Vaimo on raskaana! Yhteinen lapsi on kovasti toivottu, yritystä on takana yli 2 vuotta joka ei ole ollut aivan helppoa aikaa, mutta toinen toistamme tukien olemme selvinneet ehjinä tähän pisteeseen.
Nyt, kun raskausviikkojen määrä on toisella kymmenellä, huomaan elämän muuttuneen kovasti. Onnellisia päiviä meillä ei enää ole, koko ajan samaa paskaa, kiukuttelua, itkua ja huutamista päivästä toiseen. Onnellinen päivä on sellainen kun olen mahdollisimman vähän kotona. Tuntuu kuin vaimoni olisi muuttunut aivan toiseksi ihmiseksi, jonka suurinta huvia on kiukutella, ärsyttää ja haastaa riitaa.
Mainittakoon, että "normaalitilanteessa" riidat toki kuuluvat silloinkin elämään, vahvoja ja räiskyviä persoonia kun olemme. Olemme kuitenkin järkeviä aikuisia ja rakastamme toisiamme, joten riidat loppuvat yhtä nopeasti kuin ovat alkaneetkin.
Nyt tuntuu ettei mikään enää auta. Tiedän raskaushormoneista, ja tiedän että ne vaikuttavat moniin naisiin varsin vahvasti. Meininki tuntuu kuitenkin koko ajan olevan sellainen, että ärsytetään toista niin kauan että älyää lähteä. Olen yrittänyt olla pitkämielinen, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Yritän parhaani mukaan olla provosoitumatta vaikka kuinka yritetään, mutta ihminen vain olen minäkin. Rouva itse asiassa tuntuu saavan vain lisää vettä myllyynsä, kun huomaa minun välttelevän konfliktia.
Kaiken huipuksi meillä on kotona aika iso remontti meneillään, joka ei tietenkään helpota asiaa, varsinkin kun tuli vähän yllättäen eteen. Tästä työmaasta olen vetovastuussa, luonnollisesti, kun liippaa aika läheltä omaa ammattiani. Taloudellinen vastuu hommasta on myöskin minulla, hoidan rahoituksen, hankin tarvikkeet, tekijät yms. Yritän itse tehdä mahdollisimman paljon, kun raha ei ainakaan tässä taloudessa puussa kasva. Palkaksi tästä tulee vain vittuilua(kiitoksia en tarvitse), ja kauheita riitoja jos esimerkiksi en ole kysynyt vaimon mielipidettä jossain pikkuasiassa. Kun mielipidettä kysyn, ei vastausta meinaa saada, tai sitten tulee itku, kun on muutenkin niin raskasta ja sitten vielä tällaisilla asioilla vaivataan. Alan olemaan aika voimaton tekemään enää fyysisesti tai henkisesti mitään, jokainen aiheeton kiukunpuuska vie nykyään kaiken motivaation loppupäiväksi. Töissä on hyvä olla, kunhan pääsen lähtemään töihin ennen vaimon heräämistä.
Mistä apua? Neuvolaan olen ajatellut ottaa yhteyttä josko sieltä jotain mielentervayspalveluja olisi saatavilla, tosin helvetti repeää kun tämän ääneen sanon. Mitä mieltä olette, varsinkin jos olette kärsineet samasta ongelmasta, miten toimisitte sijassani? Tuntuu että joo-joo-miestä olen leikkinyt ihan tarpeeksi (en ole oikeasti sellainen), mutta tuntuu tosi pahalta laittaa raskaana olevalle kullalle kova kovaa vastaankaan.