Vaimo hoitoon...

Jos vaimosi ei ole suostunut poistumaan kotoaan pariin vuoteen oma-aloitteisesti, niin on ymmärrettävää, että hän menee paniikkiin myös ajatuksesta, että menisi hoitoon. Kamala tilanne. Pakkohoitoon ei käsittääkseni pääse, jos ei ole psykoosissa (maaninen) tai itsetuhoinen tai vaaraksi toisille. Pelkästä kotona nököttämisestä ois varmaan vain otettava yhteyttä terveyskeskukseen ja kerrottava samat asiat mitä täällä jaoit, niin voisit saada ammattimaista apua kotiin.

Itselläni ilmeisesti synnytysten jälkeinen masennus ja stressi pienten lasten kanssa, sekä lasten myötä esille nousseet lapsuuden (ja aikuisiän) hyväksikäyttö- ja hylkäämiskokemukset saivat laukeamaan kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Lasten saanti on iso juttu elämässä. Onneksi pääsin hyvään hoitoon ja terapiaan. Mutta paljon se vaatii kumppaniltakin, ymmärrystä ja voimia.

 

Ehdottomasti alkoi viimeisen vaikeamman ja niin sanotun yllätyslapsen jälkeen, on toki alkutilanteesta ehkä jo helpottanutkin hieman, syntymän jälkeen otin pariin kertaan puheeksi synnytyksen jälkeisen masennuksen, mutta tuntui keskustelu kääntyvän uhkailuksi (ero, itsemurha) ja raivoksi. Sitä en ole sitten kehdannut ääneen hänelle sanoa, neuvolatäti on mukava mutta puolet käynneistä mitä ollaan käyty yhdessä on ollut hyvää esitystä ja puolet jäänyt käymättä jollain verukkeella.

Ehkä se mielenterveystoimisto?

he ovat nähneet "kaikki esitykset" tai ainakin paljon ja tietävät miten sairastunut mieli voi käyttäytä. Aluksi voit jutella ja kysellä. Varmasti ymmärrät itse, ettei perhe voi pidemmän päälle hyvin, jos tämä tilanne jatkuu vuosia.

Vaikka tämä ei nyt vaikuttaisi lapsiin, se alkaa vaikuttamaan lapsiin.
Myös lapset voivat masentua.

 

Mene terveysaseman lääkärille vaimon kanssa. Lääkäri voi laittaa lähetteen psykiatrian poliklinikalle erikoissairaanhoitoon. Vaimosi ja sinä voitte saada sieltä apua. Mutta psykiatrian poliklinikalle tarvitaan yleensä lähete. Myös yksityislääkärin kautta voi lähteä hakemaan lähetettä. Riippunee hieman paikkakunnasta toimintatapa, mutta näin pääkaupunkiseudulla.

 

:hug:

Kyllä mäkin lähtisin tässä suosittelemaan ottamaan yhteyksiä mielenterveystoimistoon heti ja kyselemään sieltä ihan käytännön vinkkejä, miten tälläisessä tilanteessa voi toimia ja miten saadaan vaimosi hoidon piiriin ja siten saamaan otettaan elämästään.

Kaksi vuotta on hurjan pitkä aika tuollaisessa tilanteessa, miten ihmeessä sinä olet itse siinä jaksanut :hug:? Väliintuloahan teidän tilanne kaikkinensa huutaa, ennen kuin teidän koko perhe oireilee. Itse olet siinä myös melkoisessa pyörityksessä, keskellä kaikkea, joten riski uupumiselle on olemassa isona. Lapset myös ovat hyvin herkillä, koska aistivat tilanteen ja elävät siinä.

Ota siis yhteyksiä mt- toimistoon ja keskustele avoimesti tilanteestanne ja pyydä heiltä selkeitä ohjeita, mitä tehdä. Voimia ja jaksamista teille kaikille!

 

Joo sain nyt syyskuun alkuun itselleni ajan mt-toimistoon, liekö sitten oma maine sillä pilattu. Lähinnä jos jossain vaiheessa päädytäänkin eroamaan, niin katsotaanko minut sitten sen toimiston asiakkaaksi ja negatiivinen vaikutus vaikka huoltajuuteen.

Meni miten meni, vaimolle kerroin meneväni hammaslääkäriin, kun tiedän ettei päästäisi minua tuonne menemään. Mahdanko kaivaa kuoppaa nyt vain itselleni valehtelemalla menemisistä.

 

Joo sain nyt syyskuun alkuun itselleni ajan mt-toimistoon, liekö sitten oma maine sillä pilattu. Lähinnä jos jossain vaiheessa päädytäänkin eroamaan, niin katsotaanko minut sitten sen toimiston asiakkaaksi ja negatiivinen vaikutus vaikka huoltajuuteen.

Meni miten meni, vaimolle kerroin meneväni hammaslääkäriin, kun tiedän ettei päästäisi minua tuonne menemään. Mahdanko kaivaa kuoppaa nyt vain itselleni valehtelemalla menemisistä.

Kerro tilanne kaikkinensa. Pistä vähän "aikaa" Ylös, niin tiedät suunnilleen milloin kaikki alkoi. Puhu teidän tilanteesta yleensä. Ei ne sua siellä "hulluna" pidä, millään tasolla. Jos meillä olisi noin, kyllä minä huutelisin apua. Se on ihan selvä asia.

 

Joudutko pyytämään luvan vaimolta mihin menetkin? Aika raskasta tuokin jos on epäluuloinen. Hyvä kun uskalsit hakea apua, toivottavasti vaimokin rohkaistuu mukaan juttelemaan. Tsemppiä ja tule kertomaan sitten miten meni.

 

Kyllä aina kysyn voiko mennä ja se koskee ihan kauppaan tai lasten kanssa ulos menemistäkin, tämä siis sen takia että haluan huomioida myös sen että jos hänellä sattuu olemaan kova ahdistus tai pelko jostakin päällä, niin ei jää yksin ilman turvaa. Useimmiten pelon aiheena ovat pelko mahdollisista sairauksista tai huono vointi (migreeni, särky, turvotus, vapina, kipu ylipäätään) aiheuttaa pelkoja jostain pahemmasta.

Välillä tuntuu myös että hän on kuin kaksi eri ihmistä, syytä siihen en ole löytänyt.

 

Olet kiltteydellasi ja sopeutuvuudellasi antanut tilanteen pitkittya turhaan. Ei se auta, jos menee mielenterveysongelmaisen heikkouteen mukaan myotailemalla. Lapsien vuoksi tulisi olla jamakka ja vahva. Se tarkoittaa, etta kestaa sen, etta toinen suuttuu tai ahdistuu lisaa tai tulee aggressiiviseksi.

 

Lopputulos on kuitenkin kaikkien kannalta parempi kun tajuaa missa omat rajat kulkevat.

 

Olen tämän toki myös huomannut, tai huomaahan tuon jokainen terve että miten toimimalla mikäkin aina muuttuu.

Asia ei vain ole niin yksinkertainen, koska tilanne muistuttaa oravanpyörää.. myötäilemällä asiat paranee aina hetkeksi ja vastustaessa tulee pelko perheen hajoamisesta tai että alkaa toteuttamaan itsemurha aikeita.

Usein kuulen että olen narsisti tai en ole empaattinen, osan piirteistä pystyn jopa tunnistamaan itsessäni, mutta uskon itse niiden aiheutuvan toisen sairastamisesta.

 

Joo sain nyt syyskuun alkuun itselleni ajan mt-toimistoon, liekö sitten oma maine sillä pilattu. Lähinnä jos jossain vaiheessa päädytäänkin eroamaan, niin katsotaanko minut sitten sen toimiston asiakkaaksi ja negatiivinen vaikutus vaikka huoltajuuteen.

Meni miten meni, vaimolle kerroin meneväni hammaslääkäriin, kun tiedän ettei päästäisi minua tuonne menemään. Mahdanko kaivaa kuoppaa nyt vain itselleni valehtelemalla menemisistä.

Ei vaikuta huoltajuusasioissa mitenkään. Etenkin jos et itse kerro käyväsi siellä mielenterveystoimistossa. Tietosuojan takia sitä eivät muut tiedäkkään kuin sinä ja sen paikan henkilökunta.

 

[QUOTE="joopajoo";30200118]Ei vaikuta huoltajuusasioissa mitenkään. Etenkin jos et itse kerro käyväsi siellä mielenterveystoimistossa. Tietosuojan takia sitä eivät muut tiedäkkään kuin sinä ja sen paikan henkilökunta.[/QUOTE]

Ei vaikuta tosiaan, muuta kuin sen hyväksi, joka haluaa asioitansa auttaa.

Eli se , että käy hoidossa on oikeuteen positiivinen asia.

 

Sehän suunnitelma levisi ihan käsille kun vaimo sai lopultakin selville mihin olisin menossa, kaikki mahdolliset uhkaukset on siis jo saatu.

 

Sehän suunnitelma levisi ihan käsille kun vaimo sai lopultakin selville mihin olisin menossa, kaikki mahdolliset uhkaukset on siis jo saatu.

:hug:

Yrität itse pysyä tyynenä ja rauhallisena. Vaimosi purkaa omaa pahaa oloaan tällä tavoin, mutta ole sinä siellä se vahvempi vanhempi ja pidä ainakin teidän lapset erossa uhkailutilanteista. Loppujen lopuksi et voi sille mitään, jos hän esim. sinun ja lastesi poissaollessa tekee itsellensä jotakin - kaikkesi olet yrittänyt jo isosti tehdä.

Jos tilanne äityy vielä hankalammaksi ja tukalaksi olla kodissanne, niin onko sulla ja lapsillasi lähellä mitään paikkaa, turvaverkkoa niin sanotusti missä voisitte huoletta olla? Ja jos olotila kodissanne käy kovinkin ahdistavaksi, niin tee ihmeessä perheestänne ls- ilmoitus, jotta vaimosi sitä kautta saadaan viimeistään hoidon piiriin. Ls- ilmoitushan ei tarkoita sitä, että teiltä lapset viedään vaan herätellään yhteiskunnan tukitoimia teidän tarpeisiinne juuri nyt akuutissa tilanteessa.

Voimia kovasti!

 

Sehän suunnitelma levisi ihan käsille kun vaimo sai lopultakin selville mihin olisin menossa, kaikki mahdolliset uhkaukset on siis jo saatu.

Oletko kysynyt (jos siis vaimosi on kykeneväinen yhtään rationaaliseen keskusteluun), että mitä hän ajattelee sen mielenterveystoimiston tarkoittavan tai mitä ajattelee siitä seuraavan?

 

Olen tyypillinen suomalainen viilipytty, eli hyvin harvoin tilanne etenee hermojen menetykseen, ei oikeastaan koskaan. Oikein pitkälle provosoituna menee ehkä nälvimisen puolelle, josta kyllä ansaitsen helposti tuon leiman etten ole empaattinen.

Heillä on suvussa mielenterveys ongelmia, joten jo hyvin nuoresta on asenne ollut niihin todella estynyt tai "ei minulle tule sellaisia ongelmia ikinä, miten kehtaat edes epäillä". Ongelmia kun on läheltä nähnyt, niin taitaa tulla helposti sellainen olo että jos jotain myöntäisi tai omalle kohdalle epäilisi, olisi hyvin pian mömmöissä jossain laitoksessa.

Masennuslääkkeitä hänelle on aikoinaan määrättykin, mutta ei suostu ottamaan.

Mitä sitten, pitää miettiä.

 

Eikö vaimo halua voida paremmin? Eikö ymmärrä sinulla olevan normaalia perheenisää raskaampi taakka? Eikö halua suhdettanne ja elämäänsä kuntoon? Miten hän ajattelee, että tuossa tilanteessa kumppani voi jaksaa jatkaa yhdessä tai että lapsille tuo olisi millään tavalla reilua?

 

Useimmiten pelon aiheena ovat pelko mahdollisista sairauksista tai huono vointi (migreeni, särky, turvotus, vapina, kipu ylipäätään) aiheuttaa pelkoja jostain pahemmasta.

Välillä tuntuu myös että hän on kuin kaksi eri ihmistä, syytä siihen en ole löytänyt.

Muuttaisin ruokavalion koko perheelle ihan aluksi.
Mitä teillä syödään aina, kerro eiliset vaikka, jos vielä muistat;-)

 

Suosittelen aivan ensimmäisenä ajattelemaan lapsianne!

Kuinka tilanne vaikuttaa heihin? Tilanne tuskin paranee itsestään ja lapset tulevat kenties saamaan oman osuutensa äidin tuntemuksista. Toivottavasti ei ole vielä kovin pahantahtoinen lapsia kohtaan ja osaa edes heidät ottaa huomioon kuten terve? Jos ei, niin otan osaa.

Tuli oma lapsuus mieleen.. Äidillä oli kaksisuuntainen mielialahäiriö ja isä hoiti meidät. Tämä armas äitini ei vain suostunut hoitoon millään. Sitä elämää kun eli mukana lähes 18 vuotta niin jälkiä jätti joka lapseen.
Toivottiin pieninä eroa vanhemmille, että päästäisiin pois vaikka mummulle tai isän kanssa muualle. Mutta ei!
Äiti on vielä elossa, isä ei. Ei siitä sen enempää mutta kannattaa miettiä omaa jaksamista ja kuinka se vaikuttaa myöhemmin heidän tulevaisuuteensa.

Pakkohoitoa on vaikea saada jos mieleltään sairas osaa esittää tarpeen tullen. Tiedän liiankin hyvin.
Silloin tarvitsee kaikkensa yritettyyään pohtia, onko se rakkaus vaimoa kohtaan tärkeämpää kuin omien lasten hyvinvointi?!

 

Usein kuulen että olen narsisti tai en ole empaattinen, osan piirteistä pystyn jopa tunnistamaan itsessäni, mutta uskon itse niiden aiheutuvan toisen sairastamisesta.

Toisen sairastiminen kovettaa, ja jossain määrin se on hyvä, jossain määrin huono ja usein väistämätöntä. Jos sinulla on aito halu auttaa, niin älä käytä aikaa miettiäksesi, oletko narsisti vai et; et ole. Sen verran voi omaa käytöstään puntaroida, että miettii onko itse vajoamassa johonkin epätoivon ja sairastumisen rajamaille.

Minulla on kokemus samalla lailla sairaasta ihmisestä, ja tunnen kaksi muuta. Yksikään heistä ei olisi päässyt paranemisprosessin alkuun ilman lääkitystä. Mikään ei tule muuttumaan mihinkään suuntaan, ilman että se ahdistus saadaan pois. Ihminen, joka ei näe muuta kuin sairautta ja kuolemaa kuukausitolkulla putkeen on niin syvällä sen pahuuden pyörremyrskyssä, että kukaan ei nouse sieltä enää omin voimin ylös.

Syvä ahdistus on jotain, mitä terve ihminen ei voi sisäistää, eikä tarvitsekaan. Mutta se on vähättelyä, jos päätyy ajattelemaan että eikö tuo voisi tuosta ryhdistäytyä, syödä vähän paremmin ja ajatella jotain muuta. Ei, ei voi. Vaikka siitä pääsee lääkityksellä ja terapialla ja uudelleen normaalin elämän opettelulla pois, niin se aika on ihmisen aivoissa samanlainen, kuin jokin vakava trauma, jota ei pysty ilman ammattilaisen apua edes käsittelemään.

Eli yksi sana: lääkitys. Kun ihminen saadaan jollain lailla järkiinsä, tulevat ns. pehmeät keinot ihan yhtä tärkeäksi. Säännöllinen arki, mielekäs tekeminen, terapia, positiiviseen ajatteluun tsemppaaminen, pienistä notkahduksista tai lyhytaikaisista romahduksista nouseminen ja tarmokas eteenpäin katsominen, laadukas ruoka, alkoholin kohtuukäyttö...

Jo nyt, tai ainakin myöhemmin nousee myös häpeäntunteet omasta "hulluudestaan", silloin auttoi täällä ainakin pelkkä tietoisuus jostain järkevästä henkilöstä, jolle oli käynyt samoin. Saatiin tunne siitä, että elämä voi olla muillekin rankkaa, ja itsessä ei välttämättä ole mitään vikaa.

Voimia sinne, rakkautta ja halauksia <3

 

Pitää paremman ajan kanssa yrittää sisäistää nyt jaettua sisältöä, kiitos siitä.

Ehkä itse terveenä vaikea ymmärtää mistä hänen kaikki nämä ajatukset kumpuaa, olen toki ymmärtänyt että pelkästään kehottamalla positiiviseen ajatteluun tai toimintaan, ratkaisua ei ole tulossa. Ymmärtämisen tekee vaikeaksi se, että kaikki on kuitenkin hyvin, mitään fyysisiä sairauksia ei ole löydetty, kaikki lapset ovat terveitä, mikä jo sinällään on monilapsisessa perheessä harvinaista. Ainoastaan itse näen akuuttina ongelmana sairastamisen mukanaan tuoman taloudellisen ahdingon, siis vaimon itseensä kohdistuvien ongelmien lisäksi.

 

Syödään tavallista suomalaista kotiruokaa, ehkä normaalia enemmän kasviksia koska emme juuri käytä porsasta, valmistetaan ne noin 50/50 hiukan sen mukaan millainen päivä on menossa.

Päivään kuuluu siis puuro, salaatti ja lämmin ruoka, suosin itse kaupassa aina täysjyväisiä, vähäsuolaisia ja vähärasvaisia.. en ole oikein taidokas kokki, joten joskus kun on kovemman paineen alla niin tulee oikaistua puolivalmiilla tuotteilla.

 

Syödään tavallista suomalaista kotiruokaa, ehkä normaalia enemmän kasviksia koska emme juuri käytä porsasta, valmistetaan ne noin 50/50 hiukan sen mukaan millainen päivä on menossa.

Päivään kuuluu siis puuro, salaatti ja lämmin ruoka, suosin itse kaupassa aina täysjyväisiä, vähäsuolaisia ja vähärasvaisia.. en ole oikein taidokas kokki, joten joskus kun on kovemman paineen alla niin tulee oikaistua puolivalmiilla tuotteilla.

Kiitos!
Jätä ne puolivalmiit kokonaan pois. Ainoa, mitä meillä käytetään, on euroshopperin parskaali- kukkakaalisekoitus. Sillä saa kivoja lisiä laatikkoruokiin ja on halpaa. Muihin pakastevihanneksiin verrattuna se jättipussi on ihan hyvä

Tässä on sulle luettavaa...:
Kemikaalicocktail: E621 - oireita

Ota heti roskapussi ja siivoa ruokakaappi;-)

 

Vaimosi siis kieltäytynyt aiemmin masennuslääkkeistä. Huono juttu. Ymmärtääkö hän eron masennuslääkkeiden ja bentsojen ja neuroleptien välillä? Ettei luule että jos hänen omaisiaan on joskus aikanaan hoidettu rajuja sivuoireita aiheuttavilla lääkkeillä, hänelle kävisi samoin? Nykyiset masennuslääkkeet turvallisia.
Vaimon uhkailuista huolimatta sinun on haettava ulkopuolista apua, noin ei voi jatkaa. Lasten takiakin.