En ois ikinä uskonu että tarvii tulla johonkin keskustelupalstalle purkamaan itteensä,mutta nyt on pakko. Olen 21v(joo tiedän oon nuori mutta kenoilut voi jättää väliin),kolmen ihanan lapsen isä. Lasten äidin kanssa seurusteltu noin 7 vuotta,mutta nyt taitaa tulla ero. Oon ihan rikki enkä tiedä mitä tehdä.
Asumme edelleen yhdessä koska olen lähdössä inttiin tammikuun alussa enkä ala nyt etsimään kämppää. Ongelma on siinä että en osaa hyväksyä sitä että, ei ole enää olemassa "meitä",minua ja (ex)puolisoa. Hän on yhä elämäni rakkaus ja tulen aina rakastamaan häntä sydämeni pohjasta. En haluaisi ketään muuta naista elämääni mutta ihminen minäkin pohjimmiltani olen,eli läheisyyden kaipuu on valtava. Enkä ole ketään elämääni hakemassakaan ajattelin vain miten kauan kestän "menetettyä rakkautta".
Kamala tunne kun ihmiselle jonka kanssa on viettänyt suuren osan elämästään sanoo että:"Rakastan sinua" ei saa mitään vastausta takaisin. Vaikka ihan hetki sitten vielä kuuli ne ihanat sanat "niin mäkin sua.". Mielestäni mitään peruuttamatonta välillämme ei ole tapahtunut,ei olla petetty toisiamme,eikä mitään alkoholismia tms. Emännällä vaan tunteet loppu meikäläistä kohtaan. Ja nyt kelailen jatkuvasti mitä ois pitäny tehdä toisin tai jättää tekemättä. Haaveilen suuresti että palattais yhteen,mutta taitaa toisella puoliskolla olla vähän eri suunnitelmat...Se ei suostu ees keskutelemaan enään vaan sanoo että "eiköhän me oo kaikki asiat jo puhuttu." Enkä nyt tässä väitä että tää tilanne ois yksin (ex)emännän ansiota eiköhän näihin aina kaks puoliskoa tarvita. Oon ollu välillä aikas kusipää,jättäny huomioimatta,rähjänny lapsille,jne...
Huh,helpottipas se. Tähän ei tarvitse kommentoida mitään,halusin vain purkaa itteäni johonkin.
Kommunikoikaa, huomioikaa,rakastakaa toisianne,ovat itsestäänselvyyksiä ,mutta niitä ei saa unohtaa...
Parempaa uutta vuotta ja onnea parisuhteisiin.
T:Jani
:\|
Asumme edelleen yhdessä koska olen lähdössä inttiin tammikuun alussa enkä ala nyt etsimään kämppää. Ongelma on siinä että en osaa hyväksyä sitä että, ei ole enää olemassa "meitä",minua ja (ex)puolisoa. Hän on yhä elämäni rakkaus ja tulen aina rakastamaan häntä sydämeni pohjasta. En haluaisi ketään muuta naista elämääni mutta ihminen minäkin pohjimmiltani olen,eli läheisyyden kaipuu on valtava. Enkä ole ketään elämääni hakemassakaan ajattelin vain miten kauan kestän "menetettyä rakkautta".
Kamala tunne kun ihmiselle jonka kanssa on viettänyt suuren osan elämästään sanoo että:"Rakastan sinua" ei saa mitään vastausta takaisin. Vaikka ihan hetki sitten vielä kuuli ne ihanat sanat "niin mäkin sua.". Mielestäni mitään peruuttamatonta välillämme ei ole tapahtunut,ei olla petetty toisiamme,eikä mitään alkoholismia tms. Emännällä vaan tunteet loppu meikäläistä kohtaan. Ja nyt kelailen jatkuvasti mitä ois pitäny tehdä toisin tai jättää tekemättä. Haaveilen suuresti että palattais yhteen,mutta taitaa toisella puoliskolla olla vähän eri suunnitelmat...Se ei suostu ees keskutelemaan enään vaan sanoo että "eiköhän me oo kaikki asiat jo puhuttu." Enkä nyt tässä väitä että tää tilanne ois yksin (ex)emännän ansiota eiköhän näihin aina kaks puoliskoa tarvita. Oon ollu välillä aikas kusipää,jättäny huomioimatta,rähjänny lapsille,jne...
Huh,helpottipas se. Tähän ei tarvitse kommentoida mitään,halusin vain purkaa itteäni johonkin.
Kommunikoikaa, huomioikaa,rakastakaa toisianne,ovat itsestäänselvyyksiä ,mutta niitä ei saa unohtaa...
Parempaa uutta vuotta ja onnea parisuhteisiin.
T:Jani
:\|