vaikeeta

Tää on niin vaikeeta. Meillä miehen kanssa ollut pahempi kriisi meneillään jo parisen viikko, ehkä vähän kauemmin. Oon pyytänyt juttelemaan kanssani tilanteeseen johtaneista asioista, mutta mies keksii aina parempaa tekemistä itselleen, yleensä lähtee pois kotoolta. Sitten mua alkaa ahdistaa ja yöunistakaan ei oo oikein tullut kovin pitkiä, kun kaikki vaan pyörii päässä.

No, viime lauantaina meiän piti viedä muksu hoitoon, ja selvittää välit miehen tahdosta. Olin ollut siskollani edellisen yön ja tulin vasta lauantai päivällä kotiin. Ei ollut miestä kotona, ja päätin että en soita, saa itse ilmoitella olemassa olostaan. Niinhän siinä sitten kävi, ettei miestä näkynyt eikä kuulunut kun vasta sunnuntai-iltana, ja silloinkaan ei juteltu, kävi vain vaatteet pikaseen vaihtamassa ja lähti.

Edellisyönä oli tullut viestiä puhelimeen, kuinka hän katuu käyttäytymistään ja rakastaa eikä tahdo luopua meistä. Just joo. Oltiin sovittu, että hän on lapsemme kanssa tänään vähän aikaa, että saan rauhassa käytyä kaupoilla. Vaan kun päivällä soitin hänelle, että alkais tulemaan kotio päin, oli mies eri paikkakunnalla ja oli kai sitten parempaa tekemistä silloin. Mä siis yksin kertaisesti raivostuin niin paljon sen ukon välinpitämättömyydelle, että päätin (ja ilmoitin miehellekkin) että nyt riittää tää pelleily mun puolesta.

Mutta silti mulla on tunteita häntä kohtaan. Vaikka onkiin ollu pe --> jossain muualla (tää on vaan yksi sen teko monien joukossa), niin olisin valmis antamaan anteeksi. Tiiän kuitenkin ettei mua oo pettänyt kertaakaan. Mutta toisaalta, kun ajattelee, mies käyttää vain mun hyväuskoisuutta hyväkseen. Tuntuu kun olisin narun päässä, ja se heittelis mua ihan miten sattuu. Onhan meillä kaikkea muutakin tässä taustalla, joka vaikeuttaa tilannetta entisestään.

Mä toivoisin, ettei mun tarvis tehä tätä päätöstä, että joku tulisi ja kertoisi mulle mitä mä teen. Mä toivoisin että olisi jossain valmiit ohjeet, miten menettelisin. Mut eniten mä varmaankin pelkään sitä yksinoloa, vaikka se helpottais kummasti tätä meiän elämää. Mitäs jos mä taas annan periks ja jään kotiin?

 

Kokemuksesta tiedän että ellei kumpikaan tai toinen ole halukas juttelemaan ja yrittämään kaikkensa, on vaa parasta olla vähän aikaa erossa ja silloin sitä näkee tunteensa ja että haluaako tosiaan olla yhdessä vai onko se vaan helpotus kun toinen ei ole siinä. Kun minä päätin etten enää pystynyt kestämään lasteni isää tiesin ettei asiat edes puhumalla selviäisi, koska olin niin täysin kyllästynyt siihen. Muutin pois lasten kanssa ja sanoin että haluan olla rauhassa ja katsella miltä tuntuu, mutta hän ei sitten suostunut odottelemaan, oli ota tai jätä. Sehän sitten jo kertoi vastauksen ettei hän halunnut edes mahdollisuutta selvitä kriisistä, joten erottiin lopullisesti.
Alussa oli tosi kamalaa lasten kanssa yksin, mutta ajan kanssa se alkoi tuntua taivaallisen ihanalta itsenäiseltä elämältä. Myöhemmin olen löytänyt uuden rakkauden ja hän välittää lapsistani ja perhe-elämästämme todella paljon enemmän kun lasten isä koskaan.
Minä henk.koht. en koskaan suostu elämään onnettomana, yritän tietenkin tehdä kaikkeni asian eteen, mutta se on selvää ettei lapset elä onnettoman äidin kanssa onnellisina vaan kun kotona ja äidillä on hyvä olla niin kaikki voivat hyvin.
Pistä ukkosi seinää vasten ja vaadi että yritätte yhdessä. Jos ei häntä kiinnosta niin heitä ulos. Omapa on päätöksensä. Jos nöyrryt ja anelet, annat lisää valtaa ukollesi. Ole ylpeä, päättäväinen, äläkä missään missään nimessä näytä pahaa oloasi!!! Sehän se varmasti pistää ukkosi miettimään! Ja toimii taatusti!

 

Ota lapsi mukaan ja mene vaikka pariksi yöksi siskollesi. Jos mies ei ole kotona kun lähdet, jätä lappu, jossa kerrot missä olet ja milloin palaat, toivot miehesi olevan kotona kun palaat, että saatte keskustella. Lisää myös että saa nyt aikaa miettiä, minkälaista olisi olla ilman teitä, josmies ei ole kotona kun palaatte ja halua jutella, on peli aika selvä eikö?
Pieni hengähdystauko ja välimatka, pakottaa miehen kyllä ihan varmasti miettimään.
Kyllä se siitä vielä, usko pois!

 

Tiedät varmaan itsekin, että tuota ei voi kutsua enää parisuhteeksi. Sä et voi luottaa mitä mies tekee ja ihmettelen sitä kovasti, että mistä sinä "tiedät" ettei miehesi sinua petä. Minä ainakin tuommoisten "en tiedä missä vietit yösi" episodien jälkeen vaatisin käyttämään aina kondomia.

Voimia sinulle, muutos on tuohon tultava, tavalla tai toisella.

 

\

Kokemuksesta tiedän että ellei kumpikaan tai toinen ole halukas juttelemaan ja yrittämään kaikkensa, on vaa parasta olla vähän aikaa erossa ja silloin sitä näkee tunteensa ja että haluaako tosiaan olla yhdessä vai onko se vaan helpotus kun toinen ei ole siinä. Kun minä päätin etten enää pystynyt kestämään lasteni isää tiesin ettei asiat edes puhumalla selviäisi, koska olin niin täysin kyllästynyt siihen. Muutin pois lasten kanssa ja sanoin että haluan olla rauhassa ja katsella miltä tuntuu, mutta hän ei sitten suostunut odottelemaan, oli ota tai jätä. Sehän sitten jo kertoi vastauksen ettei hän halunnut edes mahdollisuutta selvitä kriisistä, joten erottiin lopullisesti.
Alussa oli tosi kamalaa lasten kanssa yksin, mutta ajan kanssa se alkoi tuntua taivaallisen ihanalta itsenäiseltä elämältä. Myöhemmin olen löytänyt uuden rakkauden ja hän välittää lapsistani ja perhe-elämästämme todella paljon enemmän kun lasten isä koskaan.
Minä henk.koht. en koskaan suostu elämään onnettomana, yritän tietenkin tehdä kaikkeni asian eteen, mutta se on selvää ettei lapset elä onnettoman äidin kanssa onnellisina vaan kun kotona ja äidillä on hyvä olla niin kaikki voivat hyvin.
Pistä ukkosi seinää vasten ja vaadi että yritätte yhdessä. Jos ei häntä kiinnosta niin heitä ulos. Omapa on päätöksensä. Jos nöyrryt ja anelet, annat lisää valtaa ukollesi. Ole ylpeä, päättäväinen, äläkä missään missään nimessä näytä pahaa oloasi!!! Sehän se varmasti pistää ukkosi miettimään! Ja toimii taatusti!

Moikka! Mä olen nyt siinä tilanteessa missä sinä olet myös ollut.....lasten kanssa saatiin juuri asunto ja parin viikon päästä pitäisi muuttaa....olisi kiva kuulla lisää miten sinä selviydyit sillon....Minä tässä sekavin tuntein pakkailen tavaroita. P.S Mä myös päätin että en halua olla koko ikääni onneton.....

 

Kiitos kaikille vastanneille. Sain rohkaisevia neuvoja mietittäväksi =).

Niin, mistä mä tiedän ettei mies petä? Vaikee sanoo, tiedän vaan. Ehkä tää asia on ainut jossa mä voin täysin mieheen luottaa. Mies tietää, että peli on menetetty jos hän mulle niin tekisi. Ollaan meinaan monet kerrat siitä asiasta puhuttu. Ja periaatteessa kyllä tiedän missä hän yönsä viettää, siksi en varmaankaan ole edes niin huolestunut vaikka en miehestä kuule mitään.

Tuo tekstini sai minutkin taas ajattelemaan enemmän tätä asiaa, mieleeni tuli vain, että entä jos mies pakeneekin asioita siksi että pelkää mitä siitä seuraa? On aina ollut sellainen että yrittää sivuuttaa vaikeat asiat.

Mäkin olen päättänyt (itseasiassa aika kauan sitten) että en suostu elämään onnettomana. Minulla on kämppä hakusessa, ja siitä alun perin meillä kaikki on alkanutkiin, kun mies ei ole suostunut ymmärtämään että joko asioihin tulee muutoksia (ja meiän parisuhteeseen) tai sitten minä ja lapsi lähdemme. Nyt tilanne on vaan kärjistyny tämmöiseksi. Olen kyllä tehnyt selväksi että jos homma alkaa uudestaan toimia, voimme yhdessä jatkaa enkä muuta pois.

Tuota mä olen kans miettinyt, että jos menisin johonkin muualle yöksi, mutta eihän mun periaatteessa tarvitse koska olen ollut perjantaista lähtien yksin kotona. Näin on molemmat saanut aikaa ajatella asioita. Nyt vaan tarvis saada purattuu ne myös sanoiksi miehelle, kunhan se vaan tulisi mun kans juttelemaan niistä.

 

\

\

Kokemuksesta tiedän että ellei kumpikaan tai toinen ole halukas juttelemaan ja yrittämään kaikkensa, on vaa parasta olla vähän aikaa erossa ja silloin sitä näkee tunteensa ja että haluaako tosiaan olla yhdessä vai onko se vaan helpotus kun toinen ei ole siinä. Kun minä päätin etten enää pystynyt kestämään lasteni isää tiesin ettei asiat edes puhumalla selviäisi, koska olin niin täysin kyllästynyt siihen. Muutin pois lasten kanssa ja sanoin että haluan olla rauhassa ja katsella miltä tuntuu, mutta hän ei sitten suostunut odottelemaan, oli ota tai jätä. Sehän sitten jo kertoi vastauksen ettei hän halunnut edes mahdollisuutta selvitä kriisistä, joten erottiin lopullisesti.
Alussa oli tosi kamalaa lasten kanssa yksin, mutta ajan kanssa se alkoi tuntua taivaallisen ihanalta itsenäiseltä elämältä. Myöhemmin olen löytänyt uuden rakkauden ja hän välittää lapsistani ja perhe-elämästämme todella paljon enemmän kun lasten isä koskaan.
Minä henk.koht. en koskaan suostu elämään onnettomana, yritän tietenkin tehdä kaikkeni asian eteen, mutta se on selvää ettei lapset elä onnettoman äidin kanssa onnellisina vaan kun kotona ja äidillä on hyvä olla niin kaikki voivat hyvin.
Pistä ukkosi seinää vasten ja vaadi että yritätte yhdessä. Jos ei häntä kiinnosta niin heitä ulos. Omapa on päätöksensä. Jos nöyrryt ja anelet, annat lisää valtaa ukollesi. Ole ylpeä, päättäväinen, äläkä missään missään nimessä näytä pahaa oloasi!!! Sehän se varmasti pistää ukkosi miettimään! Ja toimii taatusti!

Moikka! Mä olen nyt siinä tilanteessa missä sinä olet myös ollut.....lasten kanssa saatiin juuri asunto ja parin viikon päästä pitäisi muuttaa....olisi kiva kuulla lisää miten sinä selviydyit sillon....Minä tässä sekavin tuntein pakkailen tavaroita. P.S Mä myös päätin että en halua olla koko ikääni onneton.....

jep.kirjoitellaan vaan. laitan privaa vaikka jos olet mustana. Vai miten se nyt sitten onnistuu?

 

No nyt mustana ollaan...Olisi kiva tosiaan kuulla miten sä olet selvinnyt eron jälkeen eteenpäin. Mulla nyt semmonen tilanne että mies asuu pois meidän yhteisestä kodista mutta me poikien kanssa (5 ja 6v)muutetaan ens kuun alussa pois ja hän tulee tähän siksi aikaa kunnes saadaan myytyä. Vaikeeta on ruveta pakkaamaan tavaroita joita tässä yhdessä ollaan kahdentoista vuoden aikana hommattu...ja vaikeaa lähteä täältä maaseudun rauhasta kerrostaloelämään....Näitä tuttuja kuvioita tulee ikävä, mutta miestä ei ole yhtään ikävä, että luulen että tää ero on ihan oikea ratkaisu...Olen ollut jo pitkään onneton ja mies myöskin...meillä tää on ollut semmoista henkistä väkivaltaa....No mutta kerro sä mulle lisää selviytymisestä ja muustakin vaikka y-viestillä....

 

Ikävä sanoa, mutta ettei vain olisi toinen nainen kuvioissa mukana?

 

\

Ikävä sanoa, mutta ettei vain olisi toinen nainen kuvioissa mukana?

Voihan se tietty niinkin olla, että niin olisi käynyt. Eihän sitä koskaan tiedä. Mutta itse uskon vahvasti ettei minua petä, sillä itsehän tunnen mieheni parhaiten ja hänen tekemiset, vaikkakin on ollut paljon poissa kotoa. Miehelläni on se oma kaveripiirinsä, jotka tuppaantuvat aina välillä menemään perheen edelle, ja näin ei saisi olla.