A
APUA!
Vieras
Tyttö on nyt reilut 7kk. On koko ikänsä heräillyt öisin syömään tissiä. Maidon saa pelkästään tissimaitona, pulloa ei ole huolinut lukuisista yrityksistä huolimatta ja mitä sitä toisaalta korviketta antamaan kun oma maito riittää.
Syö nyt 5 kiinteää ateriaa päivässä ja syö ihan hyvin. Aterioiden välissä tissiä.
Söi pienenä 3-4 kertaa yön aikana, iän myötä vähentynyt 2-3 kertaan mutta siitä ei tahdo enää vähentyä! Illalla vetää hyvän annoksen puuroa ja tissiä päälle. Nukkuu sitten 3-4 tuntia ja herää vaatimaan tissiä. Tissin jälkeen nukkuu taas 2-3 tuntia ja taas herää syömiset mielessä.
Saattaa kyllä heräillä muutenkin välillä mutta tyytyy onneksi yleensä tuttiin.
Heräilyjä on siis öisin vähintään 3, pahimmillaan 5 tai 6.
Muutamaan otteeseen olen yrittänyt lopettaa tai edes vähentää yösyöttöjä tassuttamalla. Tassuttaminen ei vaan tunnu tehoavan, jos tassuttaa tyttö sängyssä niin itku vaan yltyy ihan kauheaksi sydäntä raastavaksi. Kun tytön ottaa syliin hän rauhoittuu mutta alkaa ähistä syömisen toivossa ja hamuilla tissiä. Tuntuu ristiriitaiselta ja jopa julmalta ottaa syliin tissien ulottuville mutta silti olla antamatta. Tutin kanssa kun rauhoittuu niin heti kun laittaa takaisin sänkyyn niin alkaa kauhea itku taas ja tyttö kääntyilee ja kiemurtelee huutaen täysillä. Jos lopulta saa tutin ja tassun kanssa rauhoiteltua niin saattaa nukahtaa hetkeksi mutta pian taas herää ja taas aloitetaan alusta.
Viime yönä yritin pysyä lujana ja sainkin kolme kertaa karmean itkun jälkeen nukahtamaan sänkyynsä uudelleen ja syöttö venyi pitkälle aamuyöhön mutta kl 4.40 luovutin uupumuksesta (kun heräsi 15 min edellisen nukahtamisen jälkeen) + tissin pinkeys oli jo sitä luokkaa että oli pakko jollain tavalla helpottaa tilannetta. Tyttö söi ja nukahti tyytyväisenä uudelleen. Pilasinko nyt syöttämällä koko yön työn?
Kuinka pitkää yötä syömättä voi vaatia, kun tyttö nukahtaa yöunille jo 19 - 19.30?
Tyttö on siro ja pienipainoinen vaikka syö päivällä hyvin ja tähän asti öisinkin syönyt. Ensimmäiset hampaat tekee nyt myös tuloaan.
Kohtalotovereita, vinkkejä, kannustusta kaipaa täällä väsynyt mamma.
Niin juu, miehestä ei ole apua tähän sillä hän hermostuu liikaa jo päiväsaikaan jos tyttö itkee tai kitisee niin tuskin hänestä on rauhoittamaan vauvaa yölläkään...?