T
Tiia
Vieras
Muutin pääkaupunkiseudulle opiskelemaan lukoin jälkeen enkä tuntenut täältä ketään. Melkein heti tapsin nykyisen poikaystäväni. Opiskelut jäivät kesken mutta poikaystäväni myötä sain mukavan kaveripiirin, upeat appivanhemmat, työpaikan appiukon firmasta ja huomattavsti paremman elintason mihin olin tottunut. Nyt olemme seurustellet jo 8 vuotta ja eteen on tullut avioitumis ja lasten teko suunnitelmat. Poikaystäväni on todella ihana ihminen, mukava ja kaikkien rakastama. Kaiken pitäisi siis olla hyvin ja silti tuska raastaa rintaa.
Tapasin nimittäin työmatkalla pari viikkoa sitten miehen joka vei totaalisesti jalat altani. Koskaan en ole kokenut vastaavaa huumaa! Fyysisesti en ole pettänyt poikaystävääni mutta ajatuksiani en saa irti tästä uudesta miehestä.
Mitä minun pitäisi tehdä? Ajatuskin siitä että tuotan tuskaa poikaystävälleni on kamala. Lisäksi menettäisin kaikki täällä asuvat ystäväni ja työpaikkani. Koulutusta ei ole joten elintasoni romahtaisi ja häpeäkseni täytyy tunnustaa että myös leveän elämän menetys tuntuu ahdistavalta.
Kadunko loppuikäni jos nyt en tartu tilaisuuteen kun edessäni on ehkä elämäni mies? Vai onko tämä vaan hetken huumaa? Voiko moinen huuma säilyä vuosienkin jälkeen vai tuleeko suhteesta laimea kaveruusuhde ennenpitkää kuitenkin? Hienointa olisi jos löytäisi moisen tunteen nykyisen poikaystäväni kanssa mutta ajatus tuntuu kovin epätodennäköiseltä kun ollaan samoja uria menty aina ja intohimoa ei ole ikinä ollukaan joten sitä ei voi herättää uudestaan.
Tapasin nimittäin työmatkalla pari viikkoa sitten miehen joka vei totaalisesti jalat altani. Koskaan en ole kokenut vastaavaa huumaa! Fyysisesti en ole pettänyt poikaystävääni mutta ajatuksiani en saa irti tästä uudesta miehestä.
Mitä minun pitäisi tehdä? Ajatuskin siitä että tuotan tuskaa poikaystävälleni on kamala. Lisäksi menettäisin kaikki täällä asuvat ystäväni ja työpaikkani. Koulutusta ei ole joten elintasoni romahtaisi ja häpeäkseni täytyy tunnustaa että myös leveän elämän menetys tuntuu ahdistavalta.
Kadunko loppuikäni jos nyt en tartu tilaisuuteen kun edessäni on ehkä elämäni mies? Vai onko tämä vaan hetken huumaa? Voiko moinen huuma säilyä vuosienkin jälkeen vai tuleeko suhteesta laimea kaveruusuhde ennenpitkää kuitenkin? Hienointa olisi jos löytäisi moisen tunteen nykyisen poikaystäväni kanssa mutta ajatus tuntuu kovin epätodennäköiseltä kun ollaan samoja uria menty aina ja intohimoa ei ole ikinä ollukaan joten sitä ei voi herättää uudestaan.