Vaikea otsikoida... Ovulaatio kohdallaan mutta sikiö kolme viikkoa pienempi kuin pitäisi.

Hieman vastaava tilanne oli minulla 15v sitten.
Olin raskaana viikolla 8, kun äkillisten kovien vatsakipujen takia menin lääkäriin tarkistamaan, ettei kyseessä ole kohdunulkoinen raskaus.
Siellä sitten ultrassa havaittiin vain tyhjä ruskuais(?)pussi, ja lääkäri kovasti pahoitteli tulevaa keskenmenoa ja oli aivan varma siitä, että kyseessä oli tuulimunaraskaus. Sain seuraavalle viikolle ajan kaavintaan, mutta koska minulla oli opiskeluissa tenttikausi meneillään, siirsin ajan kaksi viikkoa eteenpäin. Seuraavat kaksi viikkoa itkin ja surin tilannetta ja harmittelin "turhaa" pahoinvointiani. Kahden viikon päästä menin sairaalaan kaavintaa varten, siellä varmuuden vuoksi vielä ultrasivat ennen toimenpidettä ja yllätys, yllätys, kohdussa näkyi vahvat sydämenlyönnit ja helpotus oli valtava! Tänä päivänä tämä "tuulimuna" on 15v terve nuori mies, ja moneen kertaan olen sinä aikana kauhistellut mikä olisi tilanne, jos olisin mennyt kaavintaan heti ajan saatuani!
Kertomuksellani en halua pahentaa oloasi ja hertättää mielstäsi turhia toiveita, mutta tällaistakin on siis tapahtunut. Toivon sydämestäni, että sinulla tilanne kääntyy parhain päin!
 
Alkuperäinen kirjoittaja RouvaRajatapaus:
Alkuperäinen kirjoittaja CarnevalGirl:
Ottiko ne verikokeen(hcg:n)? Siitä saa hieman jo osviittaa. Tosiaan hedelmöitys ei tapahdu samana päivänä kun olet yhdynnässä vaan n.5 päivää myöhemmin. Siittiöillä menee perillepääsyyn jo joitakin päiviä. Olikohan ultran laitteet minkälaiset? Mulla näkyi rv6 alkio(ruskuaispussi) ja pieni syke. Toivottavasti kaikki kääntyy vielä hyväksi!
Ei otettu verikokeita, varmaan otetaan siellä polilla maanantaina jos on jotain epäselvyyttä. Tiedän ettei munasolu heti hedelmöity, mutta tuo yli kolmen viikon heitto ei varmaan mene minkään viiveen piikkiin. :( Nyt kun viikkoja tosiaan olisi jo 9+3. Nuokin ultralaitteet pitäisi olla ok, mutta siellä polilla on tarkemmat. Sen reissun jälkeen olen varmaan viisaampi, ainakin toivon niin. :)

Eikö teillä ollut minkäänlaista toimintaa vällyissä tuon oletetun hedelmöittymisen jälkeen? Jospa kuitenkin olet hedelmöittynyt vasta seuraavaan ovulaatioon? Ei ne ovikset aina niin tarkkoja ole ja siittiötkin voi olla "ylisitkeitä", kuukautisten aikana tehdystä yhdynnästäkin on raskauduttu ja silloin ollaan aika kaukana oviksesta.
Onnea matkaan ja toivotaan parasta!!!

Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Arkadian Ulla:
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Mistä tämä varma tieto että hedelmöitys on tapahtunut 22.6?

Jos RouvaRajatapaus sanoo, että varma tieto, niin pitääkö sitä vielä alkaa tenttaamaan?? Varma tieto on varma tieto.
En valitettavasti osaa vastata kysymykseen, mutta toivottavasti kaikki päättyy hyvin.

No kyselin vaan että kuinka varma tieto tämä on.Mutta ei ilmeisesti kuitenkaan niin varma koska seksiä ovat harrastaneet silloin 22. päivä ja sehän ei sitä tarkoita että hedelmöitys olisi tapahtunut silloin.Onhan se saattanut tapahtua vaikka 27. päivä...
No jokainen varmaan tajuaa mitä tarkoitan. Toki tiedän ettei hedelmöittyminen voi olla 22.6 jos ovulaatio oli 25.6. Ei vaan pää toimi kunnolla että osaisin selkeästi selittää, aivot surraa tyhjää.. Eli siis heldelmöitymiseen johtanut yhdyntä oli 22.6. ;)

oisko voinu olla niin että sulla ap ois sattunu semmonen harvinainen tilanne että siittiöt ois säilyneet sisälläsi hedelmöittämiskykyisinä sen 5 vuorokautta mikä on maksimi? ja sitte että se hedelmöittyny munasolu on tehny matkaansa kiinnittymiseen sen toiset viis päivää?
 
Alkuperäinen kirjoittaja harmaana:
Alkuperäinen kirjoittaja RouvaRajatapaus:
Alkuperäinen kirjoittaja CarnevalGirl:
Ottiko ne verikokeen(hcg:n)? Siitä saa hieman jo osviittaa. Tosiaan hedelmöitys ei tapahdu samana päivänä kun olet yhdynnässä vaan n.5 päivää myöhemmin. Siittiöillä menee perillepääsyyn jo joitakin päiviä. Olikohan ultran laitteet minkälaiset? Mulla näkyi rv6 alkio(ruskuaispussi) ja pieni syke. Toivottavasti kaikki kääntyy vielä hyväksi!
Ei otettu verikokeita, varmaan otetaan siellä polilla maanantaina jos on jotain epäselvyyttä. Tiedän ettei munasolu heti hedelmöity, mutta tuo yli kolmen viikon heitto ei varmaan mene minkään viiveen piikkiin. :( Nyt kun viikkoja tosiaan olisi jo 9+3. Nuokin ultralaitteet pitäisi olla ok, mutta siellä polilla on tarkemmat. Sen reissun jälkeen olen varmaan viisaampi, ainakin toivon niin. :)

Eikö teillä ollut minkäänlaista toimintaa vällyissä tuon oletetun hedelmöittymisen jälkeen? Jospa kuitenkin olet hedelmöittynyt vasta seuraavaan ovulaatioon? Ei ne ovikset aina niin tarkkoja ole ja siittiötkin voi olla "ylisitkeitä", kuukautisten aikana tehdystä yhdynnästäkin on raskauduttu ja silloin ollaan aika kaukana oviksesta.
Onnea matkaan ja toivotaan parasta!!!
Ei ollut muita kertoja ennen plussausta. Ja ovulaation tunnen suht selkeästi, ja muita ovulaatiotuntemuksia ei ollut.

Kiitos onnentoivotuksista. :)

Alkuperäinen kirjoittaja saman kokenut:
Hieman vastaava tilanne oli minulla 15v sitten.
Olin raskaana viikolla 8, kun äkillisten kovien vatsakipujen takia menin lääkäriin tarkistamaan, ettei kyseessä ole kohdunulkoinen raskaus.
Siellä sitten ultrassa havaittiin vain tyhjä ruskuais(?)pussi, ja lääkäri kovasti pahoitteli tulevaa keskenmenoa ja oli aivan varma siitä, että kyseessä oli tuulimunaraskaus. Sain seuraavalle viikolle ajan kaavintaan, mutta koska minulla oli opiskeluissa tenttikausi meneillään, siirsin ajan kaksi viikkoa eteenpäin. Seuraavat kaksi viikkoa itkin ja surin tilannetta ja harmittelin "turhaa" pahoinvointiani. Kahden viikon päästä menin sairaalaan kaavintaa varten, siellä varmuuden vuoksi vielä ultrasivat ennen toimenpidettä ja yllätys, yllätys, kohdussa näkyi vahvat sydämenlyönnit ja helpotus oli valtava! Tänä päivänä tämä "tuulimuna" on 15v terve nuori mies, ja moneen kertaan olen sinä aikana kauhistellut mikä olisi tilanne, jos olisin mennyt kaavintaan heti ajan saatuani!
Kertomuksellani en halua pahentaa oloasi ja hertättää mielstäsi turhia toiveita, mutta tällaistakin on siis tapahtunut. Toivon sydämestäni, että sinulla tilanne kääntyy parhain päin!
Ihana kuulla tälläisiä tarinoita, vaikken uskokaan että oma raskauteni saa yhtä onnellisen lopun.
 
Alkuperäinen kirjoittaja RouvaR harmaana:
Alkuperäinen kirjoittaja harmaana:
Alkuperäinen kirjoittaja RouvaRajatapaus:
Alkuperäinen kirjoittaja CarnevalGirl:
Ottiko ne verikokeen(hcg:n)? Siitä saa hieman jo osviittaa. Tosiaan hedelmöitys ei tapahdu samana päivänä kun olet yhdynnässä vaan n.5 päivää myöhemmin. Siittiöillä menee perillepääsyyn jo joitakin päiviä. Olikohan ultran laitteet minkälaiset? Mulla näkyi rv6 alkio(ruskuaispussi) ja pieni syke. Toivottavasti kaikki kääntyy vielä hyväksi!
Ei otettu verikokeita, varmaan otetaan siellä polilla maanantaina jos on jotain epäselvyyttä. Tiedän ettei munasolu heti hedelmöity, mutta tuo yli kolmen viikon heitto ei varmaan mene minkään viiveen piikkiin. :( Nyt kun viikkoja tosiaan olisi jo 9+3. Nuokin ultralaitteet pitäisi olla ok, mutta siellä polilla on tarkemmat. Sen reissun jälkeen olen varmaan viisaampi, ainakin toivon niin. :)

Eikö teillä ollut minkäänlaista toimintaa vällyissä tuon oletetun hedelmöittymisen jälkeen? Jospa kuitenkin olet hedelmöittynyt vasta seuraavaan ovulaatioon? Ei ne ovikset aina niin tarkkoja ole ja siittiötkin voi olla "ylisitkeitä", kuukautisten aikana tehdystä yhdynnästäkin on raskauduttu ja silloin ollaan aika kaukana oviksesta.
Onnea matkaan ja toivotaan parasta!!!
Ei ollut muita kertoja ennen plussausta. Ja ovulaation tunnen suht selkeästi, ja muita ovulaatiotuntemuksia ei ollut.

Kiitos onnentoivotuksista. :)
Entäs onko ollut vilkasta vällyissä plussauksen jälkeen? Eli jospa tuo tekemäsi plussa on ollut ns kemiallinen raskaus, ja oletkin tullut raskaaksi vasta seuraavasta ovulaatiosta? Kysäseppäs ystävältämme Aalta asiasta. Muistaakseni hänellä oli tuollainen kemiallinen raskaus joka päättyi ilman kuukautisia.
Mä yhä toivon että olisi raskaana
:hug:
 
Mulla oli vastaava tilanne, eli menin alkuraskauden ultraan ja viikkoja piti olla menkoista 7 paikkeilla. Ultrassa näkyi jotain kohdussa, vastasi ihan alkuraskautta ehkä.. ei osannu gyne muuta kuin toivottaa onnea ja palata asiaan reilu 3 viikon kuluttua, jos ei ala vuotoa.
Odotin vuotoa, ei alkanut ja kävin uudelleen n. kolmen viikon kuluttua ultrassa, eri gynellä. Siellä näkyi sitten sikiö ja syke, vastasi viikkoja 7+.
Viimesiä viikkoja tässä elellään.
Ei ole vilkasta meilläkään elämä vällyjen välissä.. Eka gyne sanoi, että naisella saattaa olla kaksi ovulaatiota kuukaudessa, joten lieneekö tämä semmoinen..??

Toivotan yhtä hyvää onnea sinulle!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja apassin kyynel:

En usko että kyse oli tuostakaan, se plussa oli ihan selkeän punainen. Ja ei se seksielämä silloinkaan mitenkään vilkasta ollut, taisinkin ironisesti vitsailla haluttomuudestani kerhossa. :whistle: Muistelinkin että A:lla oli tuollainen raskaus, mutten vaan muistanut sitä.

Eilen piti tehdä se uusinta testi ennen tätä ultraa ja heti kun ruutu kostui niin viiva ilmaantui ja muuttui selkeän helakanpunaiseksi.

Minäkin toivon, mutta nyt meinaa usko loppua. :ashamed:

sikiön sydämen syke ei näy ultrassa vielä viikolla 6, vasta viikolla 7 alkaen näkyy. Näin meille saottiin, kun tehtiin ICSI 2005. Niinpä ne sykkeet katotiin ultralla viikolla 7+4 eli toivoa on vielä normaalista pienestä!
Sädetän sinulle voima :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja väinötär:
sikiön sydämen syke ei näy ultrassa vielä viikolla 6, vasta viikolla 7 alkaen näkyy. Näin meille saottiin, kun tehtiin ICSI 2005. Niinpä ne sykkeet katotiin ultralla viikolla 7+4 eli toivoa on vielä normaalista pienestä!
Sädetän sinulle voima :hug:

Kiitos, mutta mulla viikkoja pitäisi olla jo 9+3, ja ne pitäisivät paikkaansa. Mä en uskalla toivoa että asiat olisivat ok. :ashamed:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vilma-Onni:
Mulla oli vastaava tilanne, eli menin alkuraskauden ultraan ja viikkoja piti olla menkoista 7 paikkeilla. Ultrassa näkyi jotain kohdussa, vastasi ihan alkuraskautta ehkä.. ei osannu gyne muuta kuin toivottaa onnea ja palata asiaan reilu 3 viikon kuluttua, jos ei ala vuotoa.
Odotin vuotoa, ei alkanut ja kävin uudelleen n. kolmen viikon kuluttua ultrassa, eri gynellä. Siellä näkyi sitten sikiö ja syke, vastasi viikkoja 7+.
Viimesiä viikkoja tässä elellään.
Ei ole vilkasta meilläkään elämä vällyjen välissä.. Eka gyne sanoi, että naisella saattaa olla kaksi ovulaatiota kuukaudessa, joten lieneekö tämä semmoinen..??

Toivotan yhtä hyvää onnea sinulle!!
Onnea sulle, mulla on mennyt ihan ohi että sinäkin olet raskaana. :) Katotaan miten mun käy.

Älähän nyt menetä uskoasi! Jos siinä todellakin on kyse toisesta ovulaatiosta tai vastaavasta. Katsos: Ekalla kerralla siis epäiltiin tuulimunaa, koska kohdussa oli vain littea alkiopussi (munapussi, ja mitä nimiä sillä onkin). Jos kyseessä olisi ollut tuulimuna, ei siellä seuraavalla kerralla olisi voinut näkyä minkäänkokoista sikiötä!

Minulla siis viimeisessä rakaudessa lääkäri totesi satavarman tuulimunan. Hänen mukaansa pussin muodosta ja samaudesta voi päätellä, ettei kehittymässä ollut edes myöhemmin alkanut raskaus. Sanoi, että vuoto alkaa kahden viikon sisällä. Niin alkoi, 12 päivää ultran jälkeen. Menin sairaalaan, jossa sitten gyne jo kyseli kaikki päivän syömiset sun muut kaavinnan varalta. Rupesi sitten vielä ultralla katsomaan, mitä kohdussa oli jäljellä. Vähän aikaa tarkasteltuaan totesi, että täällä on jotakuinkin aikaa vastaava elävä sikiö!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rinkeli-Martta:

Olen sata varma etteä mistä kerrasta raskaus sai alkunsa, muuta mahdollisuutta ei ole. Mutta ihana tarina sulla, varmaan kauhulla mietit jälkeenpäin jos ei olisi enää ultrattu. :/

Mutta jospa mä katson vielä sen maanantaisen ultran ja sitten vasta luovutan. :)
 
Minä en luottaisi ultraajien tietämykseen asioista. Siskoni joutui muutama kuukausi sitten hätäsektioon, kun vauva syntyi peppu edellä, vaikka samana aamuna LÄÄKÄRI oli ultratessaan todennut vauvan olevan oikeassa asennossa pää alaspäin.
 
No jos siittiö ei olekaan heti löytänyt sun munasolua eli kun siittiöt voivat elää muutaman päivän naisen sisällä niin jos hedelmöittyminen on tapahtunut myöhemmin?

On kyllä aika vaikea juttu, en oikein osaa auttaa :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Minä en luottaisi ultraajien tietämykseen asioista. Siskoni joutui muutama kuukausi sitten hätäsektioon, kun vauva syntyi peppu edellä, vaikka samana aamuna LÄÄKÄRI oli ultratessaan todennut vauvan olevan oikeassa asennossa pää alaspäin.
En mä oikein muidenkaan tietämykseen voi luottaa. :( Itsekin näin viime viikkoisessa ultrassa että kohdussa ei ollut "sikiökaikua", eilisessä näkyi pieni papu.

Alkuperäinen kirjoittaja muhvi:
No jos siittiö ei olekaan heti löytänyt sun munasolua eli kun siittiöt voivat elää muutaman päivän naisen sisällä niin jos hedelmöittyminen on tapahtunut myöhemmin?

On kyllä aika vaikea juttu, en oikein osaa auttaa :hug:
Voihan se olla, mutta ei se taitaisi silti noin isoa heittoa selittää. :( Vaikka toivonkin niin...

Yhteistyössä