7
-75
Vieras
Vanhemmillani on tapana ikävystyttää minut
kuoliaaksi
typerillä kommenteillaan
siitä, miten vaikeaa
elämä mukamas oli, kun he olivat nuoria.
Tiedättehän.... Kouluun
piti kävellä aina 30km ylämäkeen molempiin
suuntiin joka ikinen aamu
ympäri vuoden kestävissä lumimyrskyissä
kantaen
nuorempia sisaruksiaan selässään.
Ja koulussa oli
vain yksi luokkahuone ja kaikki saivat vain
kymppejä,
vaikka kaikki olivat myös töissä 16 tuntia
päivässä nälkäpalkalla, ettei perheen
tarvinnut nähdä
nälkää.
Itse en koskaan kertoisi tällaisia,
vannoin...
Mutta...nyt kun olen vanhempi, niin en voi kuin
ihmetellä, miten
helppoa nykynuorisolla on.
Niillä on
kaikki niin vitun hyvin!
Minun nuoruuteeni verrattuna he elävät
kuin kuninkaat!
Nykynuoret eivät todellakaan ymmärrä, miten hyvin
heillä on asiat!
Kun olin nuori, niin ei meillä ollut mitään
internettiä.
Jos halusimme tietää jotain, niin menimme kirjastoon
ja haimme sen tiedon itse.
Ei ollut mitään helvetin
copy-paste toimintoa, muistiinpanot joutui vääntämään
ihan itse
ruutupaperille materiaalista, jota varten ensin kahlasi
sivukaupalla
kirjoja läpi.
Eikä silloin ollut sähköpostia!
Meidän
piti kirjoittaa kirjeitä, paperille, kynällä. Käsin.
Ja sitten
piti kävellä ulos, joskus jopa kadun toiseen päähän asti, että
sai
kirjeen laitettua postilaatikkoon, ja siltikin sen perillemeno
kesti viikon.
Eikä meillä ollut MP3:sia tai
Napstereita!
Jos halusi varastaa musiikkia, piti kävellä levykauppaan
ja
varastaa sekin ihan itse.
Arvatkaa oliko helppoa yrittää
piilottaa puolen metrin
halkaisijaltaan oleva LP-levy takin
sisään???
Tai odottaa koko ilta radion vieressä, että sai
nauhoitettua
kappaleen radiosta ja silloinkin juontaja
yleensä puhui biisin alun tai lopun päälle ja
pilasi koko
kappaleen.
Nuorten Sävellahja 2002 tuli lauantai-iltaisin juuri
siihen
aikaan kun olisit halunnut olla kavereiden kanssa ulkona. Yksi
ainoa
musiikkiohjelma kerran viikossa saatana!
Levyt saatana
olivat mustia isoja muovilättyjä ja maksoivat omaisuuden
ja
veivät säilytystilaa hehtaarin. Ne piti kääntää levylautasella
itse, jos
halusi kuunnella molemmat puolet.
Eikä niitä voinut
kuunnella autossa - tosin, eipä autojakaan
ollut joka perheessä.
Kasetteja pystyi sentään usein
kuuntelemaan autossa, mutta nekin piti kääntää.
Siis jos oli
auto ja varsinkin jos siinä oli
ylellisyytenä radiokasettisoitin.
Mono.
Ja c-kaseteista
hajosivat nauhat luvattoman usein, tai vanha paska mankka
vetäisi ne
väliin, jolloin mikään ei pelastanut lempikasettiasi.
Ei ollut
saatana mitään varmuuskopioita tietokoneen kovalevyllä.
Ja tiedättekö
mikä oli todella rankkaa?
Pornoa ei saanut netistä! Ei, vaan piti
lahjoa joku ostamaan Jallu kioskilta.
Eikä meillä ollut
mitään hienoa tekniikkaa, kuten jotain
koputustoimintoja
puhelimessa.
Jos olit puhelimessa, kun
joku soitti, niin soittajan puhelin tuuttasi
korvaasi varattua
ja sillä siisti.
Eikä meillä ollut mitään vitun
soittajannumeronnäyttöjäkään.
Kun puhelin soi, ei ollut
aavistustakaan, kuka se oli. Oli vaan pakko ottaa riski ja
vastata!
Ja itse puhelin, niitähän oli jokaisella perheellä yksi.
Keskellä aulaa, että kaikki varmasti kuulivat kaikki
keskustelut.
Ja johdolla seinässä kiinni,
ettei sitä
voinut siirtääkään, koska se irtosi seinästä jos kävelit pari
metriä.
Siinähän istuit sitten eteisen lattialla puhumassa
luuriin.
Pikavalinnasta ei meidän nuoruudessamme oltu
kuultukaan.
Kun veivasit pyöreällä kiekolla kaverin numeron, ja
numero olikin varattu
veivasit sen uudestaan. Ja ehkä uudestaan.
Ja ehkä vielä. Monesti
vittu ainakin kaksikymmentä kertaa kymmenen
minuutin välein ennenkuin pääsit
läpi.
Ikinä ei myöskään
tiennyt, kuka näihin kollektiivisiin puhelimiin vastasi
yleensä
ei ainakaan se oma kaveri, vaan aina joku muuperheenjäsen.
Jolloin
piti esitellä itsensä ja kohteliaasti pyytää
hakemaan kaveri puhelimeen.
Joka sitten usein
olikin jo lähtenyt jonnekin!
Eikä meillä ollut mitään
Pleikkareita tai xboxeja ja hienoja
3D-grafiikoita.
Meillä
oli joku kämäinen mustavalkoinen tv-peli ja joillakin
onnekkailla
tietokone Commodore 64!
Kasettiasemalla jossa pelin hakemiseen
ja
lataamiseen meni aikaa kevyesti puoli tuntia!
Ja koko
maailmassa oli sormilla laskettava määrä pelejä,
kuten?Space Invaders
ja Asteroids, jotka näyttivät lähinnä
legoilta. Pelinhahmot olivat neliöitä.
Sinä olit neliö Avaruusolennot
olivat neliöitä. Ammukset olivat neliöitä.
Asteroidit
olivat neliöitä, jotka ammuttaessa hajosivat pienemmiksi
neliöiksi.
Kaikki perkele
olivat erikokoisia
neliöitä!
Eikä silloin ollut mitään vaikeustasoja tai kenttiä, vaan
sama
kenttä ja taso ikuisuuksiin asti.
Eikä pelejä
voinut pelata läpi, peli vain jatkui aina
vaikeampana
ja nopeampana kunnes kuolit.
Ihan
kuin elämä!
Eikä leffateattereissa ollut kaltevaa lattiaa, vaan kaikki
penkit
olivat samalla korkeudella!
Jos edessäsi istui pitkä
hujoppi, niin se siitä, eipä
tarvinnut katsoa sitä leffaa.
Siinä sitten kurottelit
kaulaasi kaksi tuntia sen järkäleen
takaa kun perse puutui
kivikovalla puisella penkillä!
Ja toki meillä oli telkkari, mutta
silloin oli kaksi kanavaa ja nekin mustavalkoisia.
Ja
ohjelmia tuli vain tiettyinä kellonaikoina pari tuntia
illassa.
Eikä ohjelmia nähnyt mistään tekstiteeveestä, vaan ne
piti katsoa lehdestä.
Ei ollut mitään
tekstiteeveetä!!!!!
Eikä silloin ollut mitään Cartoon
Networkkia!
Piirrettyjä tuli vain lauantaiaamuna. Kaikki vitun 15
minuuttia.
Ymmärrättekö te?? Piti odottaa koko perkeleen viikko
nähdäkseen
15 minuuttin piirrettyjä!
Kanavasurffaillessa pysyi
meidän nuoruudessamme hyvässä kunnossa,
koska ei ollut
kaukosäätimiä. Joka kerta kanavaa vaihdettaessa tai
ääntä
säädettäessä piti nousta ylös ja kävellä tv:n
luokse!!
Tällä kaikella tarkoitan, että nykynuorilla on asiat
niin helvetin hyvin!
He ovat täysin pilalle hemmoteltuja, eivät
varmasti kestäisi
elämää
70-80-luvulla!
