"Vaikea" lapsi ja diagnoosi.

[kasiysikymppi]

[QUOTE="Miili";28199640]En lukenut vastauksia, mutta oletko antanut lapselle Omega3 valmistetta? Siis jotain kalaöljykapseleita?
Niillä on kuulemma saatu hyviä tuloksia ihan adhd lapsillakin. En muista ikäsuositusta mutta kun käyt apteekissa niin katsoppa. Kannattaa ottaa Möllerin kalanmuotoisia "lötjäkkeitä", ne maistuu hyvälle ja voi pureskella ja ovat hauskan näköisiä.[/QUOTE]

Meillä lapsi sanoo niitä appelsiinikaloiksi Ja tykkää natustella niitä.

 

[linneea]

Hei, ikävää että jotkut hyökkäävät niin voimakkaasti AP:n ihmettelyä kohtaan. Eihän hän nimenomaan ole diagnisoimassa lastansa, vaan yrittää kartoittaa normaalin/mahdollisen käytöshäiriön eroja ja ilmenemistä 2- vuoden iässä. Minusta on ihan tervettä ja hyvä asia, että vanhemmat yrittävät olla tietoisia siitä mitä on meneillään, eikä esikoisen kanssa varsinkaan ole ihme, että voimakas uhma yms. tulee hieman yllätyksenä.

Minulla on 2-vuotias, jonka kanssa olen silloin tällöin miettinyt samaa, vaikka luotankin täysin, että tämä on aivan normaalia käytöstä. Tietyissä asioissa tuntuu olevan vaan niin radikaaleja eroja. Juuri tuo voimakas reagointi on ihan eri sfääreissä kuin kenelläkään monista tuntemistani lapsista (esim joku lelu, joka ei toimi oikein saattaa aiheuttaa raivarin, jolloin lapsi hyökkää kuin pieni peto kaiken kimppuun, itkee kunnes oksentaa yms.). Ja meilläkin ollaan todella johdonmukaisia, jämptejä ja kärsivällisiä kasvatuksessa. En koskaan huuda, mutta pidän tiukasti kiinni rajoista. Rakkautta ja yhdessä puuhastelua riittää. Meilläkään ei suju kirjojen lukeminen ja lapsi hermostuu myös lauluista, loruista yms. eli esimerkiksi muskarissa käyminen on mahdotonta. Ainoastaan hirveä vauhti, motorinen toiminta ja hippa- tyyliset leikit, kiipeily yms. kiinnostavat. Tämä on tietysti vallan normaalia, uskoisin.

Ap:lle halusin kertoa, että juttelin tästä asiasta erikoistuneen lastenlääkärin kanssa kun lapsi hänen vastaanotollaan sai tällaisen raivarin. Lääkäri nauroi lämpimästi ja sanoi, että "tällä lapsella on kuule vaan vahva kiintymyssuhde sinuun, tällainen kiukuttelu vaatii LUOTTAMUSTA" ja lisäsi siihen, että on paljon enemmän huolissaan lapsista, jotka yrittävät koko ajan käyttäytyä vanhempiensa mieleen. Itseäni auttaa vanha ajatus visualisoida itseni ihan vaan peruskalliona, joka ei reagoi tai heilu kun lapsi alkaa siihen päähänsä takoa. Tottakai asiat selitetään, eikä ketään anneta satuttaa, ja näitä asioita toistetaan joka ikinen kerta jos lapsi niin tekee. Mutta samaan aikaan täytyy aina olla se suuri rakastava syli, jossa rasavillikin kokee olevansa turvassa, raivareineen.

Ehkä sinunkin lapsesi kanssa on kyse myös tästä - kiintymyksestä ja luottamuksesta. Mitä tuumaat?

 

["vieras"]

Jos vaikka luen iltasatua niin että hän makaa sängyssä ja istun vieressä, hän tulee repimään kirjan käsistä ja koittaa repiä kappaleiksi. Kiellän ja otan kirjan pois ja lopetan lukemisen niin alkaa kauhea huuto ja itku. Muutama lastenkirja meillä on mutta ei katsele kuvia eikä jaksa kuunnella vaan huutaa ja repii vaikka en pitäisi kiinni/sylissä. Kuvakirjoja ei juurikaan katsele kun saa raivokohtauksen heti kun sivu ei käänny, alkaa riepottelemaan kirjaa ja "murisemaan" hampaat irvessä.

Tämä kieltämättä kuulostaa vähän oudolta? Kai teillä annetaan rangaistuksia, jos repii kirjaa? Kyllä kaksivuotias tajuaa jo kieltoja, ja jos ei tottele, voi laittaa jäähylle.
Mitä vahvatahtoisempi lapsi, sitä tärkeämpää toteuttaa rangaistukset jos lapsi ei muuten tottele. Minusta ainakin kirjojen repiminen on ehdoton ei, ja jos lapsi huutaa ja itkee jos kielletään jotain, täytyy sekä lapsen että äidin kestää se lapsen pettymys. Jotenkin tässä kertomuksessasi lapsen reaktio vaikuttaa hieman oudolta, jos lapsi hermostuu jo siitä että sivu ei käänny?? Menisin itse kyllä ehkä neurologin puheille. Voithan itse lukea netistä erilaisista neurologisista jutuista; viittaisiko omasta mielestäsi lapsen käytös enemmän autismiin(esim asperger) kuin adhd:n tai ylivilkkauden suuntaan?Pystyykö istumaan paikoillaan(esim ruokapöydässä, heiluttamatta itseään), tai keskittymään mihinkään leikkiin? Oletko huomannut tic-oireita, esim silmien räpyttelyä, pakkoliikkeitä, maiskuttelua tms?

Pelkkä vahvatahtoisuus ei mielestäni viittaa mihinkään poikkeavaan, voihan olla että lapsellasi on erityisen vahva tahto, ja huono kyky käsitellä pettymyksiä. Mutta jos muitakin "oireita"löytyy, sitten kääntyisin asiantuntijoiden puoleen. Esim jos lapsi yliherkkä äänille tai kosketusherkkyyttä esim tiettyihin vaatteisiin,outoja pakkomielteitä,tic-oireita jne alkaisin epäillä esim aspergeria. Joskushan nämä neurologiset poikkeavuudet esiintyvät yhdessä, eli voi olla esim sekä asperger että keskittymishäiriö. Tai muuta vastaavaa...
Aika levottomalta kuulostaa, jos hermostuu siitä että kirjan sivu ei käänny, eikä jaksa kuunnella yhtäkään satua..viittaisiko se sitten adhd:sen tai keskittymishäiriöön, en tiedä...arvailua vaan...

Etkö ole puhunut neuvolassa asiasta? Kannattaa vaatia tutkimuksia, jos itse luulet että se on tarpeen. Koska muuten voi olla, että hakkaat päätäsi turhaan seinään hankalan lapsen kanssa, jos et itse tiedä/ymmärrä miksi hän käyttäytyy noin?

 

["vieras"]

Olen varmaan muiden mielestä outo, mutta mielestäni minkäänikäinen lapsi ei vaikuta normaalilta, jos ei jaksa keskittyä edes satujen kuuntelemiseen. Keskittymishäiriöisiä lapsia on nykyään todella paljon, ja usein vanhemmat pahentavat oireita tekemällä lapsista peliriippuvaisia, koska se on ainoa tapa saada lapsi pysymään edes hetken paikoillaan. Eli ap:lle vinkiksi; älä anna ainakaan lapsesi alkaa pelaamaan liian nuorena, vaan yritä panostaa esim ulkoiluun ja liikuntaan, mielummin kuin peleihin ja tv:n katsomiseen!

 

[AP.]

Hei, ikävää että jotkut hyökkäävät niin voimakkaasti AP:n ihmettelyä kohtaan. Eihän hän nimenomaan ole diagnisoimassa lastansa, vaan yrittää kartoittaa normaalin/mahdollisen käytöshäiriön eroja ja ilmenemistä 2- vuoden iässä. Minusta on ihan tervettä ja hyvä asia, että vanhemmat yrittävät olla tietoisia siitä mitä on meneillään, eikä esikoisen kanssa varsinkaan ole ihme, että voimakas uhma yms. tulee hieman yllätyksenä.

Minulla on 2-vuotias, jonka kanssa olen silloin tällöin miettinyt samaa, vaikka luotankin täysin, että tämä on aivan normaalia käytöstä. Tietyissä asioissa tuntuu olevan vaan niin radikaaleja eroja. Juuri tuo voimakas reagointi on ihan eri sfääreissä kuin kenelläkään monista tuntemistani lapsista (esim joku lelu, joka ei toimi oikein saattaa aiheuttaa raivarin, jolloin lapsi hyökkää kuin pieni peto kaiken kimppuun, itkee kunnes oksentaa yms.). Ja meilläkin ollaan todella johdonmukaisia, jämptejä ja kärsivällisiä kasvatuksessa. En koskaan huuda, mutta pidän tiukasti kiinni rajoista. Rakkautta ja yhdessä puuhastelua riittää. Meilläkään ei suju kirjojen lukeminen ja lapsi hermostuu myös lauluista, loruista yms. eli esimerkiksi muskarissa käyminen on mahdotonta. Ainoastaan hirveä vauhti, motorinen toiminta ja hippa- tyyliset leikit, kiipeily yms. kiinnostavat. Tämä on tietysti vallan normaalia, uskoisin.

Ap:lle halusin kertoa, että juttelin tästä asiasta erikoistuneen lastenlääkärin kanssa kun lapsi hänen vastaanotollaan sai tällaisen raivarin. Lääkäri nauroi lämpimästi ja sanoi, että "tällä lapsella on kuule vaan vahva kiintymyssuhde sinuun, tällainen kiukuttelu vaatii LUOTTAMUSTA" ja lisäsi siihen, että on paljon enemmän huolissaan lapsista, jotka yrittävät koko ajan käyttäytyä vanhempiensa mieleen. Itseäni auttaa vanha ajatus visualisoida itseni ihan vaan peruskalliona, joka ei reagoi tai heilu kun lapsi alkaa siihen päähänsä takoa. Tottakai asiat selitetään, eikä ketään anneta satuttaa, ja näitä asioita toistetaan joka ikinen kerta jos lapsi niin tekee. Mutta samaan aikaan täytyy aina olla se suuri rakastava syli, jossa rasavillikin kokee olevansa turvassa, raivareineen.

Ehkä sinunkin lapsesi kanssa on kyse myös tästä - kiintymyksestä ja luottamuksesta. Mitä tuumaat?

Todella positiivinen kirjoitus, kiitos En minäkään provosoidu lapsen kiukuttelusta yms. lohdutan ja halittelen aina kun tulee suru. Toivottavsti pikkuiseni ajattelee juuri näin, että on turvallinen syli joka aina ottaa vastaan vaikka kuinka olisi kiukutellut

 

[AP.]

[QUOTE="vieras";28200157]Tämä kieltämättä kuulostaa vähän oudolta? Kai teillä annetaan rangaistuksia, jos repii kirjaa? Kyllä kaksivuotias tajuaa jo kieltoja, ja jos ei tottele, voi laittaa jäähylle.
Mitä vahvatahtoisempi lapsi, sitä tärkeämpää toteuttaa rangaistukset jos lapsi ei muuten tottele. Minusta ainakin kirjojen repiminen on ehdoton ei, ja jos lapsi huutaa ja itkee jos kielletään jotain, täytyy sekä lapsen että äidin kestää se lapsen pettymys. Jotenkin tässä kertomuksessasi lapsen reaktio vaikuttaa hieman oudolta, jos lapsi hermostuu jo siitä että sivu ei käänny?? Menisin itse kyllä ehkä neurologin puheille. Voithan itse lukea netistä erilaisista neurologisista jutuista; viittaisiko omasta mielestäsi lapsen käytös enemmän autismiin(esim asperger) kuin adhd:n tai ylivilkkauden suuntaan?Pystyykö istumaan paikoillaan(esim ruokapöydässä, heiluttamatta itseään), tai keskittymään mihinkään leikkiin? Oletko huomannut tic-oireita, esim silmien räpyttelyä, pakkoliikkeitä, maiskuttelua tms?

Pelkkä vahvatahtoisuus ei mielestäni viittaa mihinkään poikkeavaan, voihan olla että lapsellasi on erityisen vahva tahto, ja huono kyky käsitellä pettymyksiä. Mutta jos muitakin "oireita"löytyy, sitten kääntyisin asiantuntijoiden puoleen. Esim jos lapsi yliherkkä äänille tai kosketusherkkyyttä esim tiettyihin vaatteisiin,outoja pakkomielteitä,tic-oireita jne alkaisin epäillä esim aspergeria. Joskushan nämä neurologiset poikkeavuudet esiintyvät yhdessä, eli voi olla esim sekä asperger että keskittymishäiriö. Tai muuta vastaavaa...
Aika levottomalta kuulostaa, jos hermostuu siitä että kirjan sivu ei käänny, eikä jaksa kuunnella yhtäkään satua..viittaisiko se sitten adhd:sen tai keskittymishäiriöön, en tiedä...arvailua vaan...

Etkö ole puhunut neuvolassa asiasta? Kannattaa vaatia tutkimuksia, jos itse luulet että se on tarpeen. Koska muuten voi olla, että hakkaat päätäsi turhaan seinään hankalan lapsen kanssa, jos et itse tiedä/ymmärrä miksi hän käyttäytyy noin?[/QUOTE]


Kyllä meillä on lapselle tiukat säännöt ja tietää mitä ei saa tehdä, mutta harvoin välittää. Saattaa nauraa kielloille ja lähteä pakoon, joskus juoksee itse jäähylle nauraen.. En ole mitään sellaisia tic-oireita yms. huomannut, ei heijjaa itseään, ei räpyttele enkä ole huomannut minkäänlaisia yliherkkyyksiä.

Luulen että hän on vain vahvatahtoinen ja kun vertauskohteet ovat sellaisia paikallaan tapittavia jotka jaksavat istua kokoamassa palapeliä tuntikaupalla, tunnen välillä olevani hieman hukassa lapseni vilkkaan ja pelottoman käytöksen kanssa. Mutta siis jos käytös tulee vanhemmiten vilkkaammaksi ja huomiotaherättäväksi niin tietysti hyvä että kiinnittää huomiota sillä ei lapsellakaan varmaan ole mukavaa jos toimii vastoin lapsen omia odotuksia tai huomaa olevansa erilainen.

Mukava kuulla muiden kokemuksista

 

[AP.]

[QUOTE="vieras";28200201]Olen varmaan muiden mielestä outo, mutta mielestäni minkäänikäinen lapsi ei vaikuta normaalilta, jos ei jaksa keskittyä edes satujen kuuntelemiseen. Keskittymishäiriöisiä lapsia on nykyään todella paljon, ja usein vanhemmat pahentavat oireita tekemällä lapsista peliriippuvaisia, koska se on ainoa tapa saada lapsi pysymään edes hetken paikoillaan. Eli ap:lle vinkiksi; älä anna ainakaan lapsesi alkaa pelaamaan liian nuorena, vaan yritä panostaa esim ulkoiluun ja liikuntaan, mielummin kuin peleihin ja tv:n katsomiseen![/QUOTE]


Olen samaa mieltä kanssasi. Meillä ei pelailla, eikä lapsi juurikaan katso telkkaria. Pikku kakkosta joskus sivusilmällä kun keskittymiskyky on ainakin vielä huono. Ei muutenkaan ole pleikkareita ja muita sellaisia, kannatan enempi luistelua, pihalla pyörimistä, puistossa juoksentelua ja vaikka piilosta Luulen että jos hän vanhempana kiinnostuu pelaamisesta niin sovimme tiukat ajat jolloin saa pelata sovitun ajan.

 

["vieras"]

Suosittelene Keltikangas-Järvisen kirjoja lapsen temperamentista. Antaa mielenkiintoista näkökulmaa meidän tyyppieroihin, ja vinkkejä siihen miten parhaiten tukea kasvua.

 

[AP.]

[QUOTE="vieras";28201054]Suosittelene Keltikangas-Järvisen kirjoja lapsen temperamentista. Antaa mielenkiintoista näkökulmaa meidän tyyppieroihin, ja vinkkejä siihen miten parhaiten tukea kasvua.[/QUOTE]


Voisi olla ihan mielenkiintoista lukemista. Kiitos.